Maailman ruhtinas

Saatanan eksyttämät eivät varoita saatanan monista juonista.
Onneksi Jumalan tuomio alkaa seurakunnista.
Maailman ruhtinas voittaa eniten sieluja.
Tietää että aikaa on vähän.
7159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

>>> En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.

näin sanoo Jeesus.

Äänestä

Helluntailaisuus on suhteellisen pinnallinen uskonto joka pyrkii vaikuttamaan ihmiseen tunteiden kautta.

Äänestä
  • Nimenomaan tunteiden kautta.

    Äänestä

Saatana sanoi Jeesukselle: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon."

Helluntailaisuus vaikuttaa koko maanpiirissä.
Haluavat käännyttää mahdollisimman monta helluntailaiseksi.

Äänestä

Helluntailaiset ovat juonessa mukana.

Äänestä

Helluntailaisuudessa tavoitellaan hurmoksellisia kokemuksia.

Äänestä

Ilmestys kertoo että tulee kolme enkeliä.

1. Ikuinen evankeliumi Antakaa kunnia Jehovalle luomisestakin. Saarnaaja maan päällä Jehovan todistajat.

2. Sanoma Babylonin porton tuhosta. Kuinka tuonela kukistuu. Ja ahneus. Jumalan valtakunta voittaa. Saarnaaja maan päällä ilmeisesti Helluntaikirkko. Ei ole vielä toteutunut.

3. SANOMA PEDON MERKKIÄ VASTAAN. SAARNATAAN TITUS KRISTITTYJEN TOIMESTA YHÄ ENEMMÄN. ROKOTTEITA, SIRUJA JA FARMAKOLOGIAA VASTUSTAVAA VAROITUSTA. Saatana yrittää lääkkeiden avulla hallitusvallan saada maailmaan.
Näitä saarnaajia pidetään naiveina ja outoina kuten Petri Paavolaa.

Babylonin porton tuho vasta tuo saatanalle mahdollisuuden tehdä pedon merkistäkin totta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Saatanan eksyttämät eivät varoita saatanan monista juonista.
Onneksi Jumalan tuomio alkaa seurakunnista.
Maailman ruhtinas voittaa eniten sieluja.
Tietää että aikaa on vähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu