Sankari vai ei - siinäpä kysymys! Mielestäni ei ole, koska pontimena vuodolle oli Nixonin oman miehen nimittäminen FBI.n johtoon Hooverin kuoltua. Kuulemma vuotajalla oli suuret luulot itsestään, kun paikkaa täytettiin - ohi vaan meni. Uutisissa hänen kerrottiin häpeilleen viime aikoihin asti katalaa tekoaan. Vasta viime aikoina ikä on tehnyt tehtävänsä ja hän on manipuloituna myöntynyt "sankarin" rooliin.
Tämä varhaisempi epäilys osoittaa hänen hyvin tiedostaneen tekonsa tuomittavuus.
Tämä varhaisempi epäilys osoittaa hänen hyvin tiedostaneen tekonsa tuomittavuus.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jatkona vielä edelliseen: Olisi aihetta Tutkimukseen, kuinka monta neuvostolisäuhria tuli vuodon takia. Vuoto pakotti vahvan presidentin (Nixon) eroamaan, pehmeä Ford ja vielä sinisilmäisempi Carter antoivat NL:lle tilaa ja mahdollisuuden voimistua. Vasta Reagan 1980-luvulla palautti matokuurin NL:lle. Oletan, että FBI:n toiseksi korkeimman virkamiehen harkitsematon vuoto ja epälojaalisuus esimiestään kohtaan aiheutti satojatuhansia tragedioita ympäri maailmaa ja viivästytti NL:n ja sen sateliittien romahdusta vähintään viidellä vuodella.