Juuh siis armeijan harmaat kutsuu heinäkuun 11 mutta eräs asia on jäänyt minua askarruttamaan. Siis mihin aikaan sinne joukko osastoon olisi hyvä ilmottautua eli mihin aikaan sinä joka olet jo armeijan käynyt sen teit? Tiedän että esim. millin netti sivuilla luki että sinne oilisi hyvä saapua jo puolenpäivän aikaan mutta onko järkevää olla 12:00 paikalla vai jo esimerkiksi 10:00 aikaan?
Armeija!
mie
2174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikka jäisit kotios niin sinut kyllä noudetaan .
perille yleisvankkureilla tms. niin ota kunnon pohjat edellisiltana.aamuun pitää jättää korjaus-sarjaa että ehtii illan viimeiseen vankkuriin...
perillä kyllä yllättyvät iloisesti kun ovat
kuitenkin vastassa ja huomaavat hauskan veikan
tai tytsin tulleen valmiiksi yhteiskunnan kustan-tamalla kyydillä miehen oppiin. voi mikä riemu
tuleekaan omassa tuvassa uusien sotakaverien kans
kun heti kättelyssä klovnin tyyliin oksennat ohi
roskiksen. punkkakin löytyy jossain vaiheessa
varmasti aika alhaalta, mukavaahan se ei tartte
kiipeillä muidenkaan kohmeloreissujen jälkeen.
eka herätyskin jää alikessuilta yritykseksi kun
pierasta töräytät aamulla ja kun muut ovat syömässä käyt peseen liiat pois housuista...
kyllä on upseerin ura nousussa! olen ylpeä sinusta