Lapin ensimmäinen teollisuuslaitos oli torniolainen olut- ja virvoitusjuomatehdas Lapin Kulta Oy, joka perustivat vuonna 1973 torniolaiset porvarit viinan kotipolton kieltämisen aiheutettua panimoteollisuudelle hyvät kehitysnäkymät.
Yhtiö toimi eri nimillä vuoteen 1969, jolloin Tornion Olut Oy muutettiin Lapin Kulta Oy:ksi. Tästä syystä yhtiö joutui ostamaan saman nimisen kaivosyhtiön, joka oli perustettu Lapin kultalöytöjen innoittamana vuonna 1924 harjoittamaan kaivostoimintaa Pohjois-Suomessa.
Vuonna 1981 Tornion panimo siirtyi osaksi Hartwallia, ja sen nimi muutettiin Oy Hartwall Lapin Kulta Oy:ksi.
Vuoden 2002 alussa brittiläinen panimo Scottish & Newcastle hankki Hartwallin omistukseensa. Yrityksen johdosta kuitenkin vakuutettiin, että tuotanto Torniossa jatkuisi, mutta jo vuonna 2005 osa pullotuksesta siirrettiin Lahteen.
Hartwallin suomalaiset panimot siirtyivät vuonna 2008 hollantilaisen Heinekenin omistukseen. Uusi omistaja ilmoitti oluenvalmistuksen loppumisesta Torniossa 8. lokakuuta 2009, jonka jälkeen Lapin Kulta -oluen valmistus siirtyi Lahteen.
Oluen tuotanto Torniossa loppui elokuun alussa 2010, ja tehdaslaitos suljettiin elokuun lopussa 2010. Sulkemishetkellä olutta oli tuotettu Torniossa Lapin Kullan panimossa vuodesta 1873 alkaen eli kaikkiaan 137 vuotta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Karjalaakaan ei valmisteta enää Karjalassa, eikä Auraa Turussa.
"perustivat vuonna 1973"
Minä olen syntynyt vuonna 1969, enkä ole täyttänyt vielä 150 vuotta.
Itse asiassa Torneå Bryggeri Aktiebolaget perustettiin 1873 ja samalla tontilla eri firma kehitti Lapin Kullan vasta 1963. Eli Tornion olutperinne täyttää 100 vuotta, Lapin Kullan brändi 60 vuotta. 100-vuotiasta perinnettä Torniossa jatkaa pienpanimo www.tornionpanimo.fi
EDIT: Ja sitten vielä korjataan matematiikkaa: 150 vuotta, ei 100.