Pakolaisongelman synty ja vaikutus EUhun

Anonyymi-ap

2000-luvun historia on varsin sotaisaa. Rauhan vuosia ei juurikaan ole ja kummastelen median kyvyttömyyttä hahmottaa kokonaisuuksia syy- ja seuraussuhteiden suhteen.

NATOn jäsenmaat ovat käyneet 2000-luvulla hyökkäyssotia 20 vuoden ajan mikä on johtanut terrorismin nousuun ja valtaisiin pakolaisongelmiin. Näiden sotien tuloksena sadat tuhannet siviilit ovat saaneet surmansa eikä asialla ole mieltänne juuri vaivattu kun media on keskittynyt enemmänkin puolustelemaan NATOn jäsenmaiden toimia vähääkään välittämättä hirvittävistä katastrofeista mitä sotaliitto on kyennyt luomaan. Me voimme nähdä tästä vain jäävuoren huipun pakolaisuutena, joka on yltänyt Suomeen saakka.

USAlla on norsun muisti eikä se jätä puuhiaan kesken. Kylmän sodan jälkeen NLn ja sen seuraajan heikentäminen ja lopullinen lyöminen on ollut USAn ulkopolitiikan kulmakiviä. Likaisen työn tekijä CIA ei edes kiellä tekemisiään, mutta siitä meillä media vaikenee. USAn toimien toimien vuoksi Eurooppa on ajautunut uuteen sotaan, josta voi kehkeytyä vielä suurempikin mittelö mikä ei tietäsi liittolaissuhteiden vuoksi mitään hyvää Suomelle. Vaikuttaa siltä, että kaivamme itse verta kärsästämme hylättyämme terveen maalaisjärjen. Jo vähän tuhmempikin ymmärtää, että elämme sellaisia aikoja joita tervejärkiset eivät koskaan olisi halunneet Suomen enää kokevan. Onkohan valtiojohtomme ja poliitikkomme nyt tyytyväisiä puuhasteluidensa tuloksiin? Voisimmeko kenties vielä huonommin tehdä jotain? Eikö rauhanomainen elo tyydyttänytkään meitä kun halusimme asemoida itsemme osalliseksi kaikkiin tuleviin sotiin NATOn jäsenenä? Nato on tarjonnut sotatakuun jäsenilleen ja meille ei suoda vapaamatkustajan roolia.

Valitettavasti tämä kansamme tulevaisuuden vaarantaminen ei jää pelkästään siihen, että olemme jatkuvasti tulevaisuudessa kaikkien sotien osapuolena jollain asteella vaan olemme näillä valinnoilla tehokkaasti itse tuhoamassa talouttamme ja elintasoamme.

Mitenköhän tämä on nyt mennyt niin kuin omasta mielestä jos asioita ajatellaan kokonaisuutena?

Tämä ei pääty hyvin. Toivotaan vaan, että Suomea ei tarvitse mainita erikseen joskus.

Suomi olisi ansainnut parempaa. Saatanan tunarit.

3

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      NATOn eurooppalaiset jäsenmaat ovat käyttäneet näihin USAn järjestämiin sotiin sen 2000 miljardia euroa. Palkaksi EU on saanut miljoonia pakolaisia ja terrorismia.
      Mutta siitä keskustelu ei kuulu agendaan.

    • Anonyymi

      Valitsemalla USAn olemme lännen puolella. Pelkästää se oikeuttaa meidät toimimaan haluamallamme tavalla eikä silloin tarvitse kysyä keneltäkään mitään.

    • Anonyymi

      Jos olisi edes sitä kykyä toimia järkevästi, mutta kun tunarit on kokkina sopassa niin karvaalta tulee soppa maistumaan.

      Juuri tuo kokonaisuuden hahmottaminen puuttuu tämän hetken päättäjiltä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45231
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25986
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      324
      15673
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      10823
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      169
      10802
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9641
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8478
    9. 242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      222
      6489
    Aihe