Hyvinvointiyhteiskunta

Seinäjoella menee hyvin sotesta ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueesta huolimatta, mutta Lapualla ei.
Mitä tekevät Etelä-Pohjanmaan aluevaltuuston lapualaiset jäsenet asian hyväsi? Ei mitään, vaan juovat kahvia ja syövät kampaviinereitä. Kahvia on jo juotu riittävän pitkään.
2254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

missä niillä menee hyvin ,,sehän on jo puoleksi paskaksi menny kun on assjokinen,,ei silloin voi mennä missään muodossa hyvin,,,se kokonaiskuva,,se kokonaiskuva hyvä veli ! täytyy nähdä metsä puilta vai kuinka sitä sanotaan

Äänestä

Onko koko Suomi enää hyvinvointiyhteiskunta, kun edes varusmiehiä ei kyetä ruokkimaan?
"20-vuotias Kusti Riuttanen näki armeijassa nälkää: Ruoka­valio kaikui kuuroille korville.
Kusti Riuttanen meni armeijaan innostuneena ja motivoituneena. Hän joutui kuitenkin keskeyttämään asepalveluksensa, koska hänelle ei pystytty järjestämään porkkanatonta kasvisruokaa.
JYVÄSKYLÄLÄINEN Kusti Riuttanen, 20, aloitti varusmiespalveluksensa viime tammikuussa Kainuun prikaatissa täynnä intoa.
Hän oli jo puoli vuotta aiemmin alkanut valmistautua palvelukseen treenaamalla lihaskuntoaan ja kestävyyttään. Riuttanen halusi pärjätä hyvin ja toivoi pääsevänsä aliupseerikouluun."

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009979164.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Seinäjoella menee hyvin sotesta ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueesta huolimatta, mutta Lapualla ei.
Mitä tekevät Etelä-Pohjanmaan aluevaltuuston lapualaiset jäsenet asian hyväsi? Ei mitään, vaan juovat kahvia ja syövät kampaviinereitä. Kahvia on jo juotu riittävän pitkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu