Ihmiseläin muuttuu koko ajan agressiivisemmaksi koska ne jotka on valloittaneet maat on olleet väkivaltaisempia kuin ne joilta maat on otettu.
Väkivaltaist ja ahneet myös lisääntyy yli oman tarpeen eli lännessä lapsia ei kuole niin jotkut silti pykää kakaroita kuun viimeistä päivää
Onko tämä rakkiperheitten ylimielisyys nyt yli.miten kukaan kehtaa tuoda koiransa vaikkapa hotellia kiertävälle todella kapealle nurmialueelle ja kun tungosta pukkaa.
Miksi hotellin pitäisi tehdä korkea aita ja metallikehikkoa jotta hotellin vieraitten häirintä koirista aiheutuvalla metelillä loppuu. Miten kukaan kehtaa sabotoida toisten elinkeinoa tai kotirauhan koiramwtelillä.
Ja kun tulee kotia kello 22, niin naapurit kolaa koiran kanssa takapihaa mistä tulee meteli.
Se että koira on pihasi rajalla parin ,muutaman metrin päässä makkaristasi, tarkoittaa,että nukkumaan turha laittaa. On todennäköistä että koira innostuu perheensä äksönistä ja haukkuu ja kun herää unesta on vaikeampi saada uudestaan unta.
Miksi ei voi kävellä ilman näitä huutavia elukoita.
Tykkäsin ennen,nykyään herkistynyt sille metelillä,kun jokaisella naapurilla ja kuuluu kuin olkkarissamme haukkisi kun takapihan naapuri otti koiran jota haukutti häkissä vuosia ja tahallisesti siis haukuttaa ja jopa semmoista että hommaa pihaansa muita koiria jotk ei pidä toisistaan koska haukkuu toisilleen vihaisesti ja joka naapurill koiria ja naapureita kymmeniä melko lähellä.
Ja

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.