Sofia mainostaa olevansa ortodoksinen kulttuurikeskus, mutta miksi luterilainen piispa Irja Askola on niin usein esiintyjänä sen tapahtumissa? Ja miksi Sofian toiminta vaikuttaa muutenkin kovin epäortodoksiselta?
"Ortodoksinen" kulttuurikeskus Sofia ja piispa Irja Askola
7
695
Vastaukset
- Anonyymi
New age -liikkeessä voidaan nykyisin erottaa kolme suuntausta: 1) esoteerinen, 2) henkinen, sekä 3) sosiaalinen suuntaus.
Esoteerisessa suuntauksessa uskotaan yliluonnollisen olevan todellinen ja vaikuttava voima elämän kokonaisuudessa ja suuri osa huomiosta keskittyy yliluonnollisen todellisuuden kartoitukseen. Suuntauksessa on usein millennialistisia piirteitä, kun erilaiset ennustukset suurista ihmiskuntaa kohtaavista käänteistä leviävät liikkeen keskuudessa.
Henkisessä suuntauksessa korostetaan yksilön henkistä kehitystä ja erilaisia itsensä kehittämisen menetelmiä. Tässä suuntauksessa huomio kohdistuu meditaation, joogan, psykoterapian tai samanismin kaltaisiin tekniikoihin, joilla ihmisen uskotaan kykenevän saavuttamaan kehittyneempiä olemassaolon tiloja.
Sosiaalisessa suuntauksessa korostetaan henkisen uudistumisen ohella konkreettista työtä, jota voidaan tehdä humanitaarisemman tai ekologisemman tulevaisuuden eteen. Ekologinen ja feministinen henkisyys ilmentävät pitkälti liikkeen tätä aspektia.
Se, että ortodoksisuus on kääntynyt näihin suuntauksiin mukaan, ilmentää mailman klopalisaation ja sen pimeyden voimien hallitsemista ihmismielissä. Venäjä on tästä oiva esimerkki, saatana joka on kiusaaja saa kokonaisen kirkon kääntymään puolellensa.- Anonyymi
Ortodoksinen kirkko ja sen pääjehut ovat heikkoja ja raukkamaisia, kun eivät uskalla ottaa kantaa.
Miksi?
- Anonyymi
Hyvä että Sofialla on laajempaakin kontaktikenttää, sillä muuten oltaisiin kuin pussi päässä.
- Anonyymi
Ehkä Askola on kaikkien muiden kummallisten ominaisuuksien lisäksi putinisti.
- Anonyymi
Missä Sofia "mainostaa olevansa ortodoksinen kulttuurikeskus"? Ainakin sen nettisivuilla sanotaan jotain ihan muuta:
"Kulttuurikeskus Sofia sr perustettiin riippumattomana säätiönä vuonna 2004. Se vaalii erityisesti itäisen kristillisen kulttuurin parhaita ajattelun, taiteen sekä eletyn spiritualiteetin traditioita ekumeeniselta pohjalta toimien. Tämä tapahtuu aktiivisessa läsnäolossa ja aidossa kohtaamisessa eri kirkkojen ja uskontojen, nykypäivän henkisten virtausten sekä eri kulttuurien kanssa nyky-yhteiskunnassa. Edistämme elävää ja yhteisöllistä monikulttuurisuutta sekä vahvistamme kulttuurien ja uskontojen välistä ymmärrystä. Siten myös tuemme kulttuurien vuorovaikutusta, ekologista kestävyyttä, elämän kunnioitusta, holistista ja tasapainoista ihmisyyttä sekä kulttuurista kasvua."
https://www.sofia.fi/kulttuurikeskus/ - Anonyymi
Varokaa kilvoittelussanne ettei jo valittujakin eksytetä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522973Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969