Kuten tiedätte, tuolloin sähkön hinta on inhimillisen virheen johdosta vahvasti negatiivinen. Nyt on vältettävä lietsomasta kulutushysteriaa tuona ajanjaksona. Pahimmillaan kulutuspiikki aiheuttaa katkoksia sähkönsiirtoon jos tuotanto ei riitä kulutukseen.
Kehotan välttämään sähkön kerskakulutusta tänään klo 15-24
6
275
Vastaukset
Kyse on siis pörssisähköstä ja itsekin erehdyin eilen MPP:n avauksessa kannustamaan ihmisiä ylimääräiseen sähkönkäyttöön noina yhdeksänä tuntina.
- Anonyymi
Kepulaiset saa lämpenemään kuva kauniista Sannasta, ei ne sitten tarvitse juurikaan sähköä. Pulla-ossi kävi jo eilen niin kuumana, kun Väyrystä ei kutsuttu ilmaiselle illalliselle, Pulla-ossi pahoitti mielensä ja mököttää pimeässä ja sähkökulutus on hyvin vähäistä. Teryleenistä saa kyllä ns hieromasähköä, varsinkin kuivalla pakkaskelillä.
- Anonyymi
Mutta mitä tekee "kokoomuslainen" parvekeviljelijä ? Nyt jos koska on hänen hetkensä tienata inan verran lisää rahaa. Ahneuksissaan hän lämmittää jopa vesisänkynsä kiehuvan kuumaksi. PullaOssin rakkaussuhde Väykkyyn ja erääseen palstamme veteraaniskribenttiin on niin ehdoton, että hän ei kuumene naisiin, ei pätkääkään. Tänäänkään.
- Anonyymi
Mitä me pantiin leivän päälle ennen kuin oli sähköä ? Tietysti Flooraa.
- Anonyymi
Asiallinen aloitus sinulta. Olen samaa mieltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait963567Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso51929Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani71710- 341445
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es57973Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t36930Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70882Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47840Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4807Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60794
