Perustuslakivaliokunta on tällä hetkellä epädemokraattinen

Hallituspuolueet saivat alle puolet eduskuntavaalien äänistä (49,8 %), mutta niiden osuus perustuslakivaliokunnassa on 60 % (9 paikka 15:sta).

Tuo vinouma tarkoittaa, ettei tämän hallituksen tekemät lakiehdotukset ole lähtökohtaisesti perustuslain mukaisia, sillä perustuslakivaliokunnassa on vaalitulokseen peilattuna aivan liikaa väärien puolueiden ehdokkaita päättämässä.

Koska hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on romahtanut jo muutamassa kuukaudessa, niin oikea tapa palauttaa Suomeen demokratia on järjestää uudet eduskuntavaalit.
13154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuo pitäisi lakkauttaa kokonaan ja perustaa tilalle perustuslakituomioistuin.

Äänestä
  • Näin on. Perutuslaki valiokunnan toimita tulee perustua puhtaasti poliitisten toimien laillisuus asteen arviointiin, jonka pohjalta arvioidaan toimien perutuslaillisuus ja suhde kansainväliseen lainsäädäntöön ja sen arvion pohjalta katsotaan onko poliittinen päätöksenteko toimeenpanokelpoinen. Koska lautakunnan jäsenet ovat poliittisten puolueiden jäseniä ja heidän lain arvioitikykytaitoansa lautakuntaan valittaessa ei ole riittävässä määrin huomioitu on toiminta politisoitunut jolloin tuo lautakunta ei toimi enää siinä tarkoituksessa jota varten se on alkujaan luotu. Koska niin on ,vaarantuu oikeusvaltion toimipohja ,eikä tuossa suhteessa puhuta asiasta futuurissa vaan nykyhetkessä. Asian korjaamiseksi tuo toimita on joko asetettava valvonnan alaiseksi perustamalla perutuslaki tuomioistuin tai korvattava kokonaan oikeustoimilaitoksen pohjalta toimivaksi ,poliittisesti sitoutumattomalla instanssilla.

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    ❤️ ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18127951d

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Benkun mielestä persuvaliokunta on yli valllankäytön väline Suomessa ja sillä on myös tuomiovalta ohi Korkeimman oikeuden.

Äänestä
  • Tosi huonolta näyttää.

    Äänestä

  • Ääni be kun kellossa on muuttunut. Aiemmin kauhea valitus.

    Äänestä

Vastapainoksi voisi voimasuhteet olla PLV:ssä päinvastoin kuin hallituksessa. Silloin lakiesityksistä tulisi väkisin parlamentaarisesti päätettyjä.

Äänestä
  • Aivan.

    Äänestä

Se olisi paras ratkaisu.

Äänestä

Tarvitaan riippumaton perustuslakituomioistuin.

Äänestä

Paavo Arhinmäki on rehellisin poliitikko.

Äänestä

Ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista kannattaa esim itärajan sulkemista tarvittaessa, kuten nyt. Sen sijaan edellinen tyttöhallitus oli laiton, lähes pelkästään tyhmiä tyttöjä eli suvakkifemakkoja hallituksessa ja pääministerinä, vaikka suurin osa suomalaisista älykkäämpiä miehiä. Suvakkifemakot pitää poistaa kaikista viroista, esim apulaisoikeuskanslerina ja hovinarreina.

Äänestä
  • Älä lässytä perskokkare. Nykyinen laki on viime hallituskaudella sorvattu, nykyinen fasistihallitus vain päätti tulkita sitä omaa suosiotaan kohentaen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallituspuolueet saivat alle puolet eduskuntavaalien äänistä (49,8 %), mutta niiden osuus perustuslakivaliokunnassa on 60 % (9 paikka 15:sta).

Tuo vinouma tarkoittaa, ettei tämän hallituksen tekemät lakiehdotukset ole lähtökohtaisesti perustuslain mukaisia, sillä perustuslakivaliokunnassa on vaalitulokseen peilattuna aivan liikaa väärien puolueiden ehdokkaita päättämässä.

Koska hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on romahtanut jo muutamassa kuukaudessa, niin oikea tapa palauttaa Suomeen demokratia on järjestää uudet eduskuntavaalit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu