Uhrilahja.

Vanhan testamentin aikaan annettiin uhrilajoja, yleensä viattomia lampaita. Kun uhrasi lampaan, niin sai syntilistan puhtaaksi vähäksi aikaa. Sitten taas uhrattiin seurava lammas.

Uusi testamentti lopetti nämä uhraukset, kun Jeesus ripustettiin ristille. Jeesuksesta tuli se uhrikaritsa. Näin Jeesus otti päällensä meidän rikkomukset ja saamme elää vapaana tuomiopäivään asti. Silloinkin meidät julistetaan virheettömiksi koska uhrikaritsa Jeesus on ottanut pois meidän synnit. Meitä ei voi syyttää mistään. Näin pieni asia ja kuitenkin suuri. Tämän kun sisäistää niin on helpompi lukea opetuksia. Minulla on tökkinyt pienetkin asiat ymmärtää asiat oikein. Jo pelkkä Jeesuksen verellä tehtävä vaatteiden pesu tuntui hankalalta ymmärtää. Nyt uhrikuoleman jälkeen kaikki näyttää järkevältä, ei hullutukselta.

Mukaan veneeseen pääsee vain uskomalla ja tekemällä parannuksen. Silloin on todella vapaa ja meidän rikkomuksia ei lasketa meille synneiksi. Parannuksen joutuu kuitenkin tekemään, että synnin kierre saadaan poikki.

Voitot ovat mojovat. Pääsee mukaan ylösottoon ja jo pelkän kokemuksen vuoksi. Monet haaveilee avaruusmatkailusta Ja tämöiseenkin juttuun pääsee mukaan.

Mb_76
43571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Lammas on uhrilahjana korvattu sittemmin kymmenyksenä maksajan tuloista lahkon käyttöön.

Äänestä
  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    🍒 ­­­N­­y­­m­f­o­­m­­­a­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#181285209

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

>>>"pääsee mukaan kokemusten vuoksi"<<<

Raamatun Sanan LUPAUKSEN vuoksi.

"sillä teille ja teidän lapsillenne tämä LUPAUS on annettu"
Apt: 2: 39

Äänestä
  • Jumala tekee, minkä lupaa. Siksi oikeat kristityt kastavat lapsensa kristityiksi.

    Room. 9:8

    Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

    "sillä teille ja teidän lapsillenne tämä LUPAUS on annettu"

    Äänestä

Miksi juutalaiset ovat lopettaneet uhraamisen vaikka eivät usko Jeesukseen. Eivät tietenkään usko kun murhasivat hänet sapattirikkomuksista.

Millä he selittävät sen että eläinuhreja ei enää tarvita. Ei ainakaan sillä että Jeesus jonka veimme ristille sapattirikkomuksista lopetti sen käytännön.

Äänestä

Vaikuttaapa helpolta tämä pelastukseen pääseminen. Uskoo Jeesukseen ja hänen uhrikuolemaan. Silloin syntitaakka on otettu pois Jeesuksen kannettavaksi, jonka hän kantoi Kolgatan ristille.

Ei tarvitse muuta kuin tehdä parannus ja uskoa Kristukseen. Jos ei usko Jeesukseen, niin jää ulkopuolelle armosta ja pysyy lain alla.

Jos uskoo, niin tulee korvaa näille asioille. Kasvaa kuin korvat uudelleen ja ymmärtää asioita paremmin.

Äänestä
  • Pelkästä uskomisesta puhuvia pitää heti varoittaa anrakasti.

    Jaak. 2:20

    Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

    Äänestä

Kuinka lapsi pääsi Jumalan lasten joukkoon liiton jäseneksi aikaisemmin.

Pojat ympärileikattiin 8 pv.ikäisenä.

Tytöistä piti uhrata perisynnin vuoksi kaksi kyyhkysen poikasta.

Nykyisin uudessa liitossa sekä poika että tyttö kastetaan liiton jäseneksi Jumalan lapseksi.

Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi.

Room. 9:8

Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.

Äänestä
  • Tämä nyt on vielä helpompi juttu kuin usko ja kääntymys.

    Se on kuin lottovoitto kenen osalle se sattuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tämä nyt on vielä helpompi juttu kuin usko ja kääntymys.

    Se on kuin lottovoitto kenen osalle se sattuu.

    Helluntailaiset lupaa taivaspaikan pelkällä käden nostolla ja liittymällä Parhamin perustamaan uskolahkoon maksamalla kymmenykset. Jollet maksa kymmenyksiä, niin vihjaistaan Ananiaan ja Safiiran kohtaloon.

    Jaak. 2:20

    Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Helluntailaisuus tuottaa kaikista eniten uskontojen uhreja. Sen palvelun perusti siitä lahkosta eroon päässyt mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Helluntailaisuus tuottaa kaikista eniten uskontojen uhreja. Sen palvelun perusti siitä lahkosta eroon päässyt mies.

    Ja sieltä et pois pääse, ennenkuin olet maksanut sen viimeisenki euron lahkolle.

    Äänestä

Liian paljon vaivaa jos pitää käsi nostaa.

Parempi kun ei mitään tarvitse itse tehdä.

Sehän on enemmän kuin lottovoitto, kun siinä pitää kuitenkin se kuponki täyttää, maksaa ja lähettää.

Niin sen homman pitää olla niin ei tarvitse idioottien koko ajan narista että liian paljon vaivaa.

Äänestä

Uskonlahkoissa kolmoismurhaajat on ehdotonta eliittiä.

Äänestä
  • 1. Kor. 15:33

    Älkää eksykö! "Huono seura hyvät tavat turmelee."

    Äänestä

Parhami ja Olseni oli jumalattomia miehiä.
Ei ihme ollenkaan, että hellarit eivät puhu mitään oman lahkonsa synnystä Amerikassa, Suomeen tuomisesta, sen kuppikunnan sisäisistä opeista ja käytännöistä.

Äänestä

Toisaalta jos pelastus on niin helppo, niin ei olisi mitään mistä herjata.

Voisi elää aivan rauhassa ilman uskonriitoja, herjoja ja sen synnin tekemistä.

Itseasiassa se aivan paras usko ikinä!

Niillä mennään ja jätetään idiotismi taakse. Mutta ei pidetä sitäkään uskontekona. Se vain jää pois luonnostaan.

Äänestä

Luterilaiset ovat turmelleet oman temppelinsä. He kirjoittavat saastaa!
Tästä synnistä he eivät pääse irti!

1.Korinttolaiskirje:
3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
3:17 Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.

Äänestä

Parasta tässä on armon alle pääsy. Viimeisellä tuomiolla pääsee syytteistä irti, vapautetaan. Lupaukset tulee täyttymään jo tässä vaiheessa ja ymmärtää kirjoituksia paremmin ja lupaavalta näyttää tulevaisuus, vaikka maailma vedettäisiin vessanpöntöstä alas.

Ristin tiellä on myös paljon nähtävää ja mielenkiintoisemmaksi vain menee. Elinpäiviä riittää myös kuoleman jälkeen ja paremmat elinolosuhteet.

Ylöstempaus on myös varmasti mielenkiintoinen tapahtuma ja maan päälle en halua jäädä mistään hinnasta. Olosuhteet ovat loistavat tempauksen jälkeen.

Äänestä
  • Epämääräisten tempauksien voimaan ja villitseviin hurmoshenkiin uskominen helluntailaisten tavoin on sitä hiekalle rakentamista.

    Raamatun mukaan Jumala pelastaa ihmisen synnit pois pesevässä kristittyjen kasteessa, mitä helluntailaisuus ei tunne eikä tunnusta olevan olemassakaan. Kasteessa Jumala liittää ihmisen sielun ylösnousseet Kristuksen kanssa yhteen.

    1. Piet. 3:21

    Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Epämääräisten tempauksien voimaan ja villitseviin hurmoshenkiin uskominen helluntailaisten tavoin on sitä hiekalle rakentamista.

    Raamatun mukaan Jumala pelastaa ihmisen synnit pois pesevässä kristittyjen kasteessa, mitä helluntailaisuus ei tunne eikä tunnusta olevan olemassakaan. Kasteessa Jumala liittää ihmisen sielun ylösnousseet Kristuksen kanssa yhteen.

    1. Piet. 3:21

    Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

    Tit. 3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

    Äänestä

  • Kaikki joutuu viimeiselle tuomiolle ja kaikki tuomitaan tekojensa ja tekemättä jättämisten mukaan. Ei hellarit pääse mihinkään ohituskaistalle hurmoshenkiensä avustuksella.

    Äänestä

  • älä levitä hurmoshenkisiä eksytykiä

    Äänestä

Kyllä meidän herjatkin punnitaan viimeisellä tuomiolla, että menit tuota ja tuosta sanomaan noista, tuliko nyt ihan tarkkaan varmasti mietittyä. Sitten pitää selitellä, että kun vain näytti silti ja ärsyttivät että piti antaa samalla mitalla takaisin. No niin se vastapuolinkin selittää samalla tavalla, olette nyt samassa liemessä.

Äänestä

Olipas ristiriitainen teksti.

Jeesus otti päälleen kaiken pahan mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä. Välillä saa tehdä vapaasti syntiä ja välillä ei.

Nah. Ainakin myönnät suoraan ettet ymmärrä asioita.

"Jo pelkkä Jeesuksen verellä tehtävä vaatteiden pesu tuntui hankalalta ymmärtää. "

Mitä ihmettä tämä tarkoitti? Toivottavasti ette siellä kultissanne oikeasti pese pyykkiä verellä.

Äänestä

Viimeisellä tuomiolla kun tuomitaan tekojen mukaan, niin tietenkin ne herjat siinä vaakakupissa painaa aika paljon. Kyllä sitä on sitten Jumalalle selityksen velkaa, että mitä menit oikein sanomaan, onko tuo nyt niitä uskon tekoja, mitä sanassa vähän kuin peräänkuulutin. Siinä sitten saa selitellä, että en minä, mutta kuin pojat.

Viimeisellä tuolla taasen tekemättä jättämisiä olisi laskettu ansioksi jos on jättänyt herjamaamatta vaikka paikka ja aika olisi ollut. Kun sen kiusauksen on välttänyt, niin sitten voi vähän niitä herjauksen syntejä olla. Mutta ei kuitenkaan niin paljon ettei juuri mitään muuta ennätä elämässään tehdä.

Äänestä

Ei kai lammas ollut synti- ja vikauhri?

Äänestä

Vanhan liiton aikaan ei se muiden herjaaminen olisi ollut mikään ongelma. Olisi voinut antaa palaa sydämen kyllyydestä ja sitten vain olisi ottanut parhaan lampaan, siltä henki pois ja sen uhraaminen omien herjojen vuoksi ja taasen olisi syntilista puhdas.

Sama kierros olisi voinut aina jatkua eikä usko rajoittaisi niin omaa elämää että pitäisi pidättäytyä millään tavalla muiden herjaamisesta.

Äänestä
  • Jeesus Kristus on viimeinen uhrikaritsa ja nyt pitää tehdä parannusta herjaamisesta. Eli synnin kierre pitää katkaista. Toki nämä saa anteeksi, mutta parannusta pitää tehdä. Muuten homma ei toimi.

    Äänestä

Ei se perisynnin kuoleman kirous vielä poistunut ihmisten päältä. Ihmiset kuolee edelleen perisynnin takia. Jeesus voitti kuoleman omalta osaltaan, koska noudatti Jumalan käskyjä ja lakeja, ei tehnyt syntiä.

Room. 2:13

Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

Matt. 5:18

Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

Hirveätä eksytystä, että pelkkä päänusko ihmisen pelastaisi.

Jaak. 2:20

Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

Äänestä
  • Matt. 5:17

    "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. [Luuk. 24:44; Room. 3:31]

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Matt. 5:17

    "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. [Luuk. 24:44; Room. 3:31]

    Kilvoittelu tarkoittaa Jumalan lakien ja käskyjen noudattamista. Ei mitään helluntailaisten hurmostouhuja.

    Luuk. 13:24

    "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene."

    Matt. 5:18

    Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Amen!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Amen!

    Helluntalaisilla herjaamalla sitä pidetäänkin käskyt ja mennään taivaaseen.

    Vielä joku pölvästi siihen samaan syntiin aamenet.

    Äänestä

Nämähän on perusasioita nämä uhrikuolemat, mutta jos et käsitä näitä, niin miten pystyt havaitsemaan mitään vaikeammin kasitettävää Raamatusta? Näitä on hyvä pitää esillä, että tietämättömät pääsevät oikeille urille. Järjen päätelmiä, mutta järjelläkin pääsee tulokseen Jeesus on herra ja esikoinen.

Äänestä
  • Jeesus on ensimmäinen kuolleista heränneiden joukossa ja siksi esikoinen. Hän on ihminen, jonka Jumala herätti kuolleista. Näin Raamatun mukaan.

    Helluntailaiset eivät usko Raamatun kirjoituksia, kun sanovat Jeesusta Jumalaksi. Mutta ei Jeesus ole Jumala. Jumala on hänen isänsä, joka herätti hänet kuolleista. Ja Jeesus on tämän Jumalan poika niin kuin on kirjoitettu.

    Äänestä

uhri - LAHJA ,

"ette itsenne kautta - se on Jumalan LAHJA" Ef: 2: 8-10

"sillä hän on JO yhdellä ainoalla uhrilla , tehnyt PYSYVÄSTI täydellisiksi ne, jotka
pyhitetään" Hebr: 10: 14

Äänestä
  • Se uhrilahja on siis taivaan isän armoa. Ei ihmisistä peräisin. Täällä ei tarvitse muuta kuin tarttua tähän koukkuun. Mitähän tässä vielä oppiikaan?

    Äänestä

???

Äänestä

Helluntailiikkeen perustajat oli pahoja miehiä, jotka koukutti nuoria poikia.

Äänestä

Oletko valmis ylöstempaukseen vai jäätkö tänne? Näitäkin asioita kannattaa miettiä, kun täällä meno muuttuu sietämättömäksi. Näkyjä on mulla paljonkin siitä toisesta maailmasta. Niistä oli kolme vaihtoehtoja eri planeettojen kesken. Kaikki oli oikein positiivisia ja Kuninkan planeetta oli se paras. Siinä oli kaksi mannerta ja silta niiden välillä. Paljon neitsyitä tai jotain nuorempaa naista. Kuninkaan venekin oli siellä, vaikka ei se mikään vene ollut, paremminkin laiva. Siellä sitten seilattiin. Tosi mukavia oli nuo näyt.

Terveiden kirjoissa ollaan, mutta tällaista on näytetty.

Juttua vielä siitä Kuninkaan planneetalta. Vanhoissa tölleissä asuttiin ja tekniikalta oli ylivertaista, tosi moderneja ratkaisuja esim. vedyllä toimiva valaistus. Vanhalta antiikilta vaikutti kaikki. Kulkuvälineinä vanhoja Tosi antiikisia 2-tahti hehkeitä. Ulko näöltään ja vaikutelmalta tuli mieleen Moskvitsh tai itäsaksan sen aikainen kulkuneuvo. Tekniikalta nämä oli huippu laatua.

Niitä oli yli kolme planeettaa johon ripoteltiin kansaa. Kuninkaan planeetta oli nätti, mutta ei ne muutkaan hullumpia olleet. Niistä muista tuli mieleen nuorten paikat. Siellä pystyi harrastamaan esim. musiikkia.

Juttu on varsin mukava ja voin jakaa sitä muillekkin.

Äänestä
  • Kun tulee ylöstempaus, joka alkaa ennen vihan aikaa, niin ollaanko suojapaikassa sen 7 vuotta ja ovatko nämä karisan häät? Mitä sen jälkeen tapahtuu? Tullaanko sen 7 vuoden jälkeen takaisin maan päälle, rakentamaan uutta yhteiskuntaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vanhan testamentin aikaan annettiin uhrilajoja, yleensä viattomia lampaita. Kun uhrasi lampaan, niin sai syntilistan puhtaaksi vähäksi aikaa. Sitten taas uhrattiin seurava lammas.

Uusi testamentti lopetti nämä uhraukset, kun Jeesus ripustettiin ristille. Jeesuksesta tuli se uhrikaritsa. Näin Jeesus otti päällensä meidän rikkomukset ja saamme elää vapaana tuomiopäivään asti. Silloinkin meidät julistetaan virheettömiksi koska uhrikaritsa Jeesus on ottanut pois meidän synnit. Meitä ei voi syyttää mistään. Näin pieni asia ja kuitenkin suuri. Tämän kun sisäistää niin on helpompi lukea opetuksia. Minulla on tökkinyt pienetkin asiat ymmärtää asiat oikein. Jo pelkkä Jeesuksen verellä tehtävä vaatteiden pesu tuntui hankalalta ymmärtää. Nyt uhrikuoleman jälkeen kaikki näyttää järkevältä, ei hullutukselta.

Mukaan veneeseen pääsee vain uskomalla ja tekemällä parannuksen. Silloin on todella vapaa ja meidän rikkomuksia ei lasketa meille synneiksi. Parannuksen joutuu kuitenkin tekemään, että synnin kierre saadaan poikki.

Voitot ovat mojovat. Pääsee mukaan ylösottoon ja jo pelkän kokemuksen vuoksi. Monet haaveilee avaruusmatkailusta Ja tämöiseenkin juttuun pääsee mukaan.

Mb_76

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu