Opettajat on ihan kamalia kiusankappaleita, ne ei anna ihmisten opiskella edes rauhassa. Huutavat kaikki tunnit kamalan kovaäänisesti, aina on joku tapahtuma milloin joku puhumassa, milloin joku esittelemässä jotain, milloin pitää tehdä sitä ja tätä, mutta opiskeluun ei ole koulussa ollessa aikaa ollenkaan. Opettajat myös puhuvat ja puhuvat, puhumasta päästyään, eikä useinkaan tuntiin liittyvistä asioista. Meille puhutaan ajankäytön hallinnasta, miten hallitset ajankäyttöä, jos mikään ei mene aikataulun mukaisesti.
Koulut on kamalia, varsinkin Riveria Lieksa
Anonyymi-ap
24652
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ei kuulosta hyvältä koululta. Miten semmosessa voi opiskella?
Lisäksi ne pitää oppilaita ihan tyhminä ja virnuilee niille, jos vastaa väärin.
Yksi ope valitti, kun koulut on täynnä eri kielisiä oppilaita ja ne on rasittavia, kun eivät ymmärrä mitään. Kyllä ne ymmärtää, paljon enemmän kuin opettajat luulee.
Voi helvetti, taitaa ollakin suurin syy nuorten pahoinvointiin nämä opettajat. Rasisteja vielä kaikenlisäksi.
Ei ne kaikki ole ihan kauheita opettajatkaan, ei pidä yleistää. Vaikka olen samaa mieltä, että ne puhuu liikaa.
Niinsanotut apuopet on helvetin ammattitaidottomia kuin olla voivat, jostain pakkaustehtaalta pois potkittuja jotka opettavat hitsausta ja sähköoppia vaikka heillä ole pienintäkään osaamista!! Laittakaa lapsenne ihmiset oikeaan kouluun niin oppivat edes jotakin, ei Lieksaan.
Pakko tehdä kaikki tehtävät koulun jälkeen, ei siellä metelissa saa mittään tehtyy.
Ei varmasti enää nykyisessä mölykoulussa vaikea se oli jo meikäläisen aikaan voi vaan kuvitella miten siellä nykyisin hillutaan
Oppilaitoksen pitäisi panostaa opettajien todelliseen pätevyyteen opettaa ko. ammattia. Samoin työssäoppimisjaksojen ohjaavien työntekijöiden ammattitaitoon.
Niin jotta ei riveriasta työllisyyskurssilta valmistunut sähkömies esim polta mummon mökkiä.
Hienon näkönen sisustus siellä on.
Kaikissa tapahtumissa meille annetaan karkkeja, vaikka kaikki tietää sokerin olevan epäterveellistä. Laihana pysymisen salaisuus, tarkkaile verensokeria ja pidä hormonit järjestyksessä.
Kävin Riverian värväystapahtumassa resuisena työttömänä koska työkkäri sinne pakotti. Eipä kukaan käskenyt ruputyötöntä ottamaan karkkia vaan ennemmin karkkiastia vedettiin nenän edestä pois.
Ei se silti ole Riverian vika että työtön sinne lähetettiin karkkia norkoilemaan koska tapahtuma oli nuorille ja terveille opiskelijoille. Työkkäri tykkää nöyryyttää ja näyttää kaapin paikan
Ne karkit on opiskelijoille, yks kaveri kerto, että liikuntapäivänä he söivä pullaa, piparia ja suklaata.
Siis karkkia vaan, kaikki tietää sokerin olevan epäterveellistä. Miksi vanhemmat ja opettajat antaa lapsilleen ja oppilailleen sokeria, vaikka se on tie lihomiseen ja muihin sairauksiin.
Ei koululaiset enää syö muuta kuin karkkia ja pitsaa
Tavallinen ruoka on yäk haluun karkkii ja pitsaa
Vaan pikkulapset pääsee diskoon. 😭
Joku lukiolainen uhkasi yhtenä päivänä vetää ranteensa auki.
Armeijassa niin yksi kerran tekikin
Pääsi pois. Oli aihetta kateuteen
Joka tapauksessa tällaiselle ei pidä viitata kintaalla vaan tarvii apua riippumatta siitä onko tarkoitus oikea vai ei tämä on hätähuuto. 69 prosenttia Lieksan yläkoululaisista kokee että kiusaamiseen ei puututa vaikka siitä kerrottaisiin
Kovat arvot rulettaa nyky Suomessa ministeri sanoo että ei ole nyt sijaa empatialle kansanedustaja sanoo että nuorten opiskelijoiden pitäisi vaan kännätä niin sillä tavalla pääsisivät mielenterveyden ongelmista