Vihreät tulisi haittaavina kieltää

Ei nyt pääsisi vihreät ajamaan matalouttakin alas, siinä saa keskusta olla jämeränä. Energiaa ei ole riittävästi tähän aikaan, vihreitten pitkäjuoksu sen tähän ajanut, ei saatu laitoksia tehtyä.
10271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • Ei aja, turve tulee käyttöön entistä voimakkaammin, jo laitteet päästöjen talteen ottamiseen uusiokäyttöön josta tehdään mm dieseliä. Jo yksin turve kasvaa vuosittain 10 m3 hehtaarille.
    Suomi jo kykenee tekemään puhdasta dieseliä yli oman tarpeen. Vihreät tietenkin sitäkin vastustaa ettei saisi omavarainen olla. Hiilidioksiinista tulee vielä pulaa kun opittu senkin hyödyntäminen. Jo tankeissa myytävänä kotimaista dieselisä jossa ei lainkaan tuontiöljyä, pakkaskestävyys korkea, setaani luku parempi, mm käynnistyy pakkasella paremmin. n 2,30 € litra jo huoltamot myy. Päästötkin vähenee paljon. Siitä veroja alas niin saadaan laajempaan käyttöön -uusiutuvaa. Tekniikka niin näissä kehittynyt viime vuosina mm ammoniakki tullut laivoihin kunhan saavat laitteet ja tankit asennettua, uusiin laivoihin jo tulee isot ammoniakki säiliöt. Ammoniakki katsotaan päästöttömäksi. Valtavat turvevarat tulee vielä käyttöön uudenaikaisin menetelmin. Vety on yksi tulevaisuuden aine, mutta sen teko vaatii valtavasti energiaa, ajatuksena ollut että tuulisilla ilmoilla runsaat tyylimyllyt sen tekee. Nyt tuulisähkö sillon kun tuulee voimalla jp n 6000 MW, ja se nostetaan lähivuosina 10 000 MW.
    Mutta, saattaa olla ettei vety tule niin niin käyttöön hankalana ja kalliina tehdä, kun uusia innovaationa ajanut edelle. Tuo oli hyvä tieto uutena että meillä dieseliä jo niin paljon uusiutuvana että riittäisi kokomaan tarpeeseen. mm Hollantiin mennyt tehdas jota kaavailtiin Suomeenmeni sinne politiikan takia, mm lakot ajaa tehtaat parempi työystävällisyys maihin.
    mm Saksassa ja Ruotsissa on samoilla paperitehtailla kuin meillä lakkoilevat, niin 30 % alhaisemmat palkat. Sen ymmärtää mihin nekin siirtyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei aja, turve tulee käyttöön entistä voimakkaammin, jo laitteet päästöjen talteen ottamiseen uusiokäyttöön josta tehdään mm dieseliä. Jo yksin turve kasvaa vuosittain 10 m3 hehtaarille.

    Biodiesel on erilaisista biomassoista jalostettu fossiilista dieselöljyä vastaava polttoaine.
    Biodiesel on uusiutuvista luonnon raaka-aineista jalostettu dieseliä vastaava polttoaine.
    Erilaisia vaihtoehtoja biopolttoaineen raaka-aineiksi ovat esimerkiksi rypsi, rapsi, sinappi, vehnä, maissi, peruna, hamppu, sokerijuurikas, kookospähkinät, soija, öljyjatropa ja öljypalmun hedelmät sekä kierrätysöljyt (esimerkiksi ravintoloiden paistorasvat) ja mäntyöljy (selluteollisuuden sivutuote). Raaka-aineista öljykasveja (muun muassa rypsi, rapsi, sinappi, soijapapu ja auringonkukka) käytetään bioöljyn valmistamiseen ja hiilihydraattipitoisia kasveja (muun muassa peruna, viljakasvit ja sokerikasvit) pääsääntöisesti bioetanolin valmistamiseen. Puuta tislaamalla saadaan valmistettua muun muassa metanolia, minkä lisäksi puu soveltuu synteettisten biopolttoaineiden valmistamiseen, joita kutsutaan myös toisen sukupolven biopolttoaineiksi. Merilevät voidaan tulevaisuudessa olla huomattava biomassan lähde ja sitä kautta levistä voi tulla merkittävä synteettisten polttoaineiden raaka-aine. Alkuperäinen biodiesel tehtiin hampusta.l

    Nesteen toisen sukupolven NExBTL-diesel ei ole virallisesti "biodiesel", koska sitä ei ole valmistettu perinteisellä transesteröintimenetelmällä, vaan Neste kutsuu sitä englanniksi termillä "renewable diesel" eli uusiutuva diesel.l
    Ensimmäisen sukupolven biodiesel vähentää kasvihuonekaasuja 35–50 % ja toisen sukupolven biodiesel 90 %. Raaka-aineeksi biodieselin valmistukseen käy mikä tahansa eloperäinen rasva tai öljy. Esim. käytetyt paistorasvat grilleistä, ravintoloista ja leipomoista, rypsiöljy ja muut kasviöljyt, teurasjätteet (rasvat) vaikkapa turkistarhauksesta tai kalanviljelystä ym.
    https://www.neste.fi/artikkeli/biodiesel-ja-uusiutuva-diesel-mita-eroa

    VOI KÄYDÄ NIIN; ETTÄ SÄHKÖAUTOT LIIAN VAIKEINA HYLÄTÄÄN VIELÄ; NOIN LAAJEMMIN.

    Nesteen kehittämä biodiesel, NExBTL (Neste Biomass to Liquid), on parafiinista seosta, jota voidaan valmistaa kaikentyyppisistä eloperäisistä biomassoista. Laitoksella tullaan ilmeisesti prosessoimaan muun muassa kasviöljyjä ja eläinperäisiä rasvoja, sekä puupohjaista biovahaa, mikäli yhteistyöhanke Stora Enson kanssa onnistuu. Maaliskuussa 2007 Stora Enso solmi yhteistyösopimuksen Nesteen kanssa puupohjaisen biovahan valmistamiseksi Nesteen biodieselin raaka-aineeksi.[5] Nesteen biodiesel on maaöljypohjaista dieseliä paljon korkealaatuisempaa, koska se on kemiallisesti puhtaampaa, täysin rikitöntä ja sen jähmepiste on alempi. Tuotetta tullaan käyttämään sekoitettuna tavalliseen dieseliin. Nesteen biodiesel valmistetaan hydraamalla kasviöljy suoraan hiilivedyksi korkeassa lämpötilassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Biodieselin kylmäominaisuudet ovat hyvin rajalliset, ja ne riippuvat käytetystä raaka-aineesta. Esimerkiksi parhaan rypsistä valmistetun biodieselin samepiste on noin -5 celsiusastetta.

    Neste MY -dieselin valmistusprosessissa tuotteen kylmäominaisuudet voidaan säätää halutunlaisiksi. Neste MY:n samepiste eli arvo, joka kuvaa tuotteen alinta varastointilämpötilaa, saadaan säädetyksi jopa -34 celsiusasteeseen.
    Neste MY -dieselin setaaniluku

    Polttoaineen syttymisherkkyyttä kuvaava setaaniluku on Neste MY -dieselissä yli 70 eli erittäin korkea. Tämä auttaa moottoria käynnistymään helpommin kylmässä ja vähentää pakokaasupäästöjä ja moottorin savuttamista.
    Uusiutuvan dieselin päästöt ovat jopa 90 % pienemmät

    Uusiutuva Neste MY -diesel palaa moottorissa erittäin puhtaasti. Sen käyttö pienentää polttoaineen elinkaaren aikaisia kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 %. Neste MY -dieselissä ei ole lainkaan rikkiä tai aromaattisia hiilivetyjä. Sen käyttö vähentää merkittävästi myös hiukkas-, hiilivety- ja typenoksidipäästöjä.

    Koska Neste MY -dieselin palaminen tuottaa vähemmän hiukkaspäästöjä ja tuhkaa, tarvitsee hiukkassuodatinta (DPF eli Diesel Particel Filter) puhdistaa harvemmin, jolloin sen käyttöikä kasvaa ja polttoainetta kuluu vähemmän. Myös moottoriöljy säilyttää ominaisuutensa pitempään.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei aja, turve tulee käyttöön entistä voimakkaammin, jo laitteet päästöjen talteen ottamiseen uusiokäyttöön josta tehdään mm dieseliä. Jo yksin turve kasvaa vuosittain 10 m3 hehtaarille.
    Suomi jo kykenee tekemään puhdasta dieseliä yli oman tarpeen. Vihreät tietenkin sitäkin vastustaa ettei saisi omavarainen olla. Hiilidioksiinista tulee vielä pulaa kun opittu senkin hyödyntäminen. Jo tankeissa myytävänä kotimaista dieselisä jossa ei lainkaan tuontiöljyä, pakkaskestävyys korkea, setaani luku parempi, mm käynnistyy pakkasella paremmin. n 2,30 € litra jo huoltamot myy. Päästötkin vähenee paljon. Siitä veroja alas niin saadaan laajempaan käyttöön -uusiutuvaa. Tekniikka niin näissä kehittynyt viime vuosina mm ammoniakki tullut laivoihin kunhan saavat laitteet ja tankit asennettua, uusiin laivoihin jo tulee isot ammoniakki säiliöt. Ammoniakki katsotaan päästöttömäksi. Valtavat turvevarat tulee vielä käyttöön uudenaikaisin menetelmin. Vety on yksi tulevaisuuden aine, mutta sen teko vaatii valtavasti energiaa, ajatuksena ollut että tuulisilla ilmoilla runsaat tyylimyllyt sen tekee. Nyt tuulisähkö sillon kun tuulee voimalla jp n 6000 MW, ja se nostetaan lähivuosina 10 000 MW.
    Mutta, saattaa olla ettei vety tule niin niin käyttöön hankalana ja kalliina tehdä, kun uusia innovaationa ajanut edelle. Tuo oli hyvä tieto uutena että meillä dieseliä jo niin paljon uusiutuvana että riittäisi kokomaan tarpeeseen. mm Hollantiin mennyt tehdas jota kaavailtiin Suomeenmeni sinne politiikan takia, mm lakot ajaa tehtaat parempi työystävällisyys maihin.
    mm Saksassa ja Ruotsissa on samoilla paperitehtailla kuin meillä lakkoilevat, niin 30 % alhaisemmat palkat. Sen ymmärtää mihin nekin siirtyy.

    Eli todistit vielä, ettet tosiaankaan pysy nykypäivän kyydissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eli todistit vielä, ettet tosiaankaan pysy nykypäivän kyydissä.

    Tämähän juuri on nykypäivän kyytiä. Uudet mallit öljynkin tekoon, jota kaikki tarvitsemme tavalla ja toisella. Jätteistäkin tehdään jo öljyä. Ja mikä ihmeellisintä se öljy on parempaa kuin maaöljy, dieselmoottorit käy puhtaammin ja paremmin paremmilla tehoilla. Hiukkasloukut kestää paljon pidempään, kun ei sitä ainetta ole öljyssä joka niitä sotkee.
    esim, sellainenkin kuin EGR pakokaasun kierrätys voidaan ehkä jättää pois haittaamasta moottoria. Samoin Hiukkassuodattimet kestää paljon pidempään, niissä on kalliit aineet jotka muuttaa päästöjen luonnetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kyllä kyllä, mutta ei siihen pääsemiseksi soiden kuokkimista tarvitse jatkaa.

    Äänestä

  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    🍑 ­­N­­y­­m­­­f­­o­­­m­­­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18130109x

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Kohta öljy niin puhdasta että kahvikin siihen keitetään. Tuuliprupelit kaadetaan.

Äänestä

Ehkä meitä ei kiinnosta maatalous tässä vaihessa, vaikka luontoaktivisteja tosin on ja neljä tulu mun unessa mun asuntoon, kurkkas postiluukusta ja menin kysymään että mitä vittua, ja sanoivat, että haluavat tietää, mikä jonkun sammakkobiisiin nimi on, kun he eivät muista - ei tulltu unessa meileen, mutta joku Saku Sammakko, mutta järkeilin, että olisivat kai he sen tienneet, kun se on laulussakin. Joku punkkari sitten oli siinä sen jälkkeen unessa mun oven vieressä jonkun ryhmän kanssa, ja kysyin ismompaan ääneen, että pitääkö soittaa polisiit paikalle, mutta hän selitti, että ovat luonnon asilla, joka riittii ulle hyvin ja sanoin, että olisivat heti sanoneet, ja sitten heräsin.

Mitä äänestän huonoista vaihtoehdoista, en ainakaan persuja enää (yritin tukeva Suomea, mutta muut eivät tulleet mukaan ja pakkoruotti on edelleen voimassa, vaikka tosin mamuongelma vähäisempi, kuin muuten olisi, joka tosin kumotaan ensi vaalien jälkeen).

Humanistiset asiat menee edelle kokoomuksen yrittäjien riistoista - halpatyövoima, mamut, työttömyys, joita se luo. Keskusta on suosionsa huipulla ja sopii kaikkiin kokoonpanoihin, että harkintsen sitä Väyrysestä huolimatta (sikäli ei saanut jo potkuja).

Vasemmistoa en äänestä koskaan, ja SDP ei sytytä enää, enkä muita äänestä, eli siis joko keskusta tai keskusta (SDP).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei nyt pääsisi vihreät ajamaan matalouttakin alas, siinä saa keskusta olla jämeränä. Energiaa ei ole riittävästi tähän aikaan, vihreitten pitkäjuoksu sen tähän ajanut, ei saatu laitoksia tehtyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu