NPC nimet ja maailmanrauha

Anonyymi-ap

Täyttä paskaa se että jonku nimi ois Seppo tai Heikki saatikka että veljekset olis sen nimisiä tai parhaita kavereita keskenään. Aivan vitun absurdi ajatus. Kuka vittu uskoo että ton nimisiä on oikeasti olemassa. Täysin simuloituja NPC nimiä. En tunne ketään ton nimisiä. Ainostaan Seppo niminen eno oli mutta hänhän kuoli jo vuosia sitten Alzheimerin sairauteen joten olen varma että sairautensa vuoksi kuvitteli nimensä Sepoksi. Ei vittu kukaan oikea ja hengittävä ihminen ole Seppo tai Heikki. Ne on generoituja NPC nimiä joilla yritetään kusettaa oikeita ihmisiä maksamaan parkkisakkoja ja veroja tai lahjoittamaan rahaa johonkin keksittyyn hyväntekeväisyyteen. On aivan naurettavaa olettaa oikeiden ihmisten olettavan Sepon ja Heikin olevan oikeita ja valideja nimiä. Huolestuttavaa jos näin luulllaan. Minä nauran halveksuen mikäli joku esittäytyy näillä random nimillä. Pitäisi olla laki että noilla "nimillä" kulkevia ihmisiä voisi uhata pistoolilla tai mielisairaalla tunnustamaan valheensa tai paljastamaan pilansa mikäli oikea ihminen pelleilee olevansa Seppo tai Heikki. Kaikilla asioilla ei tule pilailla varsinkaan nyt kun kolas maailmansodan käynnistyminen on todennäköisintä sitten 80-luvun kylmän sodan uhkaavimpien vuosien. Seppous ja Heikkiys on vakavia uhkia joiden käyttöä julkisuudessa tukee valvoa. En kykene edes arvioimaan kuinka paljon muuta saastuneita vale nimiä on olemassa kuten esim "ruotsalainen" Sven-Erik. Täysin absurdi tilanne. Maailman rauha on liian kallis asia annettavaksi NPC terroristien provosoida sotaan noita valenimiä käyttämällä. Olet nyt informoitu asiasta. Toivottavasti liityt esittämäni ajatuksen taakse jotta voimme yhdessä välttää sodan. Tarvitsemme lisää valppaita mieliä näkemään näiden valheellisten NPC ihmisten salakavalan toiminnan läpi. Vielä ei ole myöhäistä. Meillä toivoa. Toivottavasti ajatukseni herätti sinut sillä olethan [insert your name here] (paitsi jos olet NPC) etkä mikään Seppo tai Heikki tai Sven-Erik. "Si vis pacem, para bellum" kuten roomalaisetkin sanoivat.

0

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        110
        2321
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        23
        1024
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        912
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        906
      5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        589
        861
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        845
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        82
        738
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        670
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        646
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        69
        644
      Aihe