Kun ei muuten yleisöä saada pyhän ah-stadionin kisoihin niin viedäänpä sinne väkisin koululaiset, että kisat näyttäisi yleisömenestykseltä.
Liekö tuo opetussuunnitelman mukaista touhua, epäilen suuresti.
Kantelun paikka.
Liekö tuo opetussuunnitelman mukaista touhua, epäilen suuresti.
Kantelun paikka.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Eipä siellä muuten paljoa katsojia ole, kun raahataan Kontiolahden kaikki koulut sinne niin saadaan aikaan silmänlume huikeasta osallistujamäärästä vaikka luonnollisesti tämä ei näy kunnnan tilipussissa kuin miinuksena. On käsittämätöntä että kunta saa lappaa veronmaksajien rahoja raskaasti tappiolliseen toimintaan vuodesta toiseen.
Kerro mikä kunnan toimi tuottaa voittoa, kaikki rahoitetaan verotuloilla?
Koululaiset menee muuten mielellään kisoihin, onhan se vaihtelua heillekin, raitis ilma tekee hyvää pullamössöillekin.
Miten liittyy opetussuunnitelmaan, jonka kehys tuntuu muutenkin olevan tiukka?
Kunnan perustehtäviin ei kuulu lappaa veronmaksajien rahoja ah stadionille muutaman sitä haluavan politrukin toimesta vaan keskittää se raha kuntalaisille mm. Terveyspalveluihin, kouluihin ja päiväkoteihin jotka ovat täysin retuperällä.
No vaikkapa Vesilaitos tuottaa hulppeat voitot joka vuosi. Nekin voitot tosin käytetään ampumahiihtoon, jota ei harrasta kuin alle 10 kontiolahtelaista 15000:sta.
Terveyspalvelut eivät kunnalle kuulu vaan valtiorahoittaa.
Kyllä koululaiset menee sinne innostuneesti kun tarjotaan kuumatmehut , makkarat ja hyvät munkkipossut, jää hyvä muisto kisoista ja saattapa joku innostuakin ampumahiihdosta
Muuten arvelisin että ampumahiihto into alkaa pikkuhiljaa hiipua ja kunnan ei pidä tulevaisuudessa alkaa anomaan tänne niitä MC- kisoja, tuloo" turhoo kulunkii" kuten edesmennyt talousmies totesi.
Siellä mitään tarjota! Sanotaan vain että ottakaa sitten rahaa mukaan että voitte ostaa mehua ja makkaraa.
Tuon pitäisi olla koululaisille vapaaehtoista ja antaa mahdollisuus halutessaan jäädä tavalliselle koulupäivälle tai lähteä kotiin.
ei sieltä katsomosta ainakaan näe mitään eikä pysty seuraamaan kilpailua. Ehkä jostain ladun varrelta voi tunnistaa vilaukselta jonkun hiihtäjän, jos on seuraillut enemmälti moista urheilua.
Sitä koululaisten viemistä katsomoiden täytteeksi perusteltiin oppilaiden kansainvälisyyskasvatuksella.
Jos tuon kasvatusmuodon käytännön harjoittelu on palella katsomossa, millaista lienee teoriaopetus?
Opetetaanko siinä exelin täyttämistä väliajoilla, kannustushuutojen harjoittelua vai ylistyskirjoitusten kirjoittamista projektin johtajille.
Koululaiset ruokailevat koululla ennen lähtöä ja stadionilla ei siis tarjota mitään vaan omalla rahalla saa tukea kanttiinia. Koululaisille on tullut ohjeistus pukeutua lämpimästi, vieläpä oikein tarkennus että tarkoittaa pitkät kalsarit, lämpimät sukat jne. kun pitää katsomossa töröttää kiinnostipa tämä laji tai ei. Ennemmin koululaiset olisi voinut viedä muistojen raja-näyttelyyn joka on hienosti toteutettu, kotikunnan historiasta kertova näyttely, siellä olisi voinut oppiakkin jotain.
Nuoriso yritetään opettaa jo kouluiässä ihannoimmaan ampumista . Kyseisessä lajissa
sen nuoruusvuosina on ammuttu ihmisen rintakuvioon johon oli piirreetty napakymppi.
Kuulehan, ampumataitoa saatetaan kohtapuolin ihan oikeasti tarvitakin, pitäisi olla jokaisella hallussa.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee- sanonta toimii hyvin tässäkin. kunnassa kaikki päätökset on tehty yksimielisesti kuten koululaisten pääsy kisoihin kunnan kyydillä.
Hyvimpä nuo Suomen naiset viestissä pärjäs Ruotsissa tännään. Tulivat maaliin
moottorikelkan kyydissä. Että kyllä tuota AH;ta pystyssä kannattaa pitää vailla
kunnan varoilla. On ainakin moottorikelkalle jotakin käyttöä.....
No johan tuo sitten toillaan kannattaa jatkaa verorahan pumppaamista sinne...😂🤣💩
Seuraavaksi tässä hölmölässä varmaan aletaan kasvattamaan palmupuita talvella, kunnan rahoilla lämmitetty halli kaikkine hilppeineen ja siihen kolme palmua kasvamaan. Surullista tässä on se että sekin on järkevämpää kuin tuo ah-stadion.
Onko kontiolahdessa edes harkittu ampumahiihtohallin rakentamista?
Semmonen pitäs ehottomasti olla, tämä nykynen stationi tulloo liian halavaks...
Ampumahiihtohalli saattaa olla liian vaatimaton, suunnistushallistakin on ollut mainintoja.
AH stadionin rahoitus pitää lopettaa veronmaksajien rahoista. Jos AH -stadioni ei tuota niin menköön konkurssiin ja sen jälkeen yksityisellä rahalla voivat tehdä mitä haluavat AH-stadionille.
Juurikin näin, eipä toista Kontiolahden veroista hölmölää ole.
Koululaisten avulla kunnan ukot pääsevät jelehistelemään että kyllä kunta ansaitsee Suomen liikuttavin kunta-palkinnon. Katsomothan suorastaan pullistelevat nuoria ampumahiihtäjiä kunnan tärkeimmällä liikuntapaikalla.
Ei ah-stadion mene konkurssiin, sehän on kunnan liikuntapaikka. Ei mikään muukaan kunnan omistama mene konkurssiin. Oletteko ihan hölmöjä. oletteko koskaan kuulleet ,että Suomessa joku kunnan koulu tai urheilukenttä tai hiihtolatu olisi mennyt konkurssiin, häh?
Kyllä koululaisille tekee hyvää olla ulkona. On terveellisempää tuijottaa sitä kännykkää ulkona kuin sisällä.
Eikö ulkona olla muualla kuin stadionilla?
Ja edelleen, miten tuo sopii opetussuunnitelmaan kun muutenkin tuntikehys tuntuu olevan niin tiukka ettei siitä paljon voi venyä?
Koulukkaille ei voida uimahalliin järjestää kyytejä mutta pyssyjuhliin riittää kapitaalia
Niinpä. Näin kontiolahdessa.
Siellä oli teinit nilkkasukissaan lämmitellyt bajamajoissa kun mitään lämmintä tilaa ei ollut tarjolla, pakkasta ja tuulta oli tarjolla kilpailuihin pakotetuilla lapsilla. On tämä melkoista touhua kontiolahden kunnaltakin, eikö ne perkeleet ikinä opi että
tämä touhu ei kiinnosta ihmisiä.
Miksi päästitte penskanne kouluun kisapäivinä?! Höpelöt!
Karjalainen mainosti isosti ennakkoon, isot kansainväliset kisat, ei pääsymaksuja. Mutta ei silti katsojia.
Järjestäjien ja kunnan mukaan syy on yksinkertaisissa ihmisissä jotka eivät ymmärrä eivätkä osaa olla kiitollisia kunnan johdolle huolimatta sen kasvavista panostuksista stadioniin.
Onneksi on uskollisia vapaaehtoisia jotka tekevät pyyteetöntä työtä rakkaudesta lajiin.
Karjalaisen mukaan Kontiolahdella on "intiaanipäähine" siihen oli viikonloppuna saatu uusi sulka.
Onnistuneet kisat, paljon yleisöä, kaikki koululaiset komennettu sinne palelemaan kun ei muuta yleisöä ole. Voisihan sinne tilata onttolasta varusmiehiä ja pyhäselästä vankeja yleisöksi, niin olisi vielä onnistuneemmat kisat.
Kisateknisesti onnistuneet kisat, ei yleisöä näihin kisoihin saada, sehän on selvä.
Ei mihinkään muihinkaan urheilutapahtumiin saada nykyisin yleisöä, makaavat mieluumminsohvillaan ja katselevat tvstä.
TV:stä näkee parhaiten ja pysyy ajantasalla missä kisa menee.
Mikään laji ei yksinkertaisesti kiinnosta ellei siellä ole suomalaisia menestyjiä.
Sopiikin kysyä ketä varten näitä järjestetään. Vastaus, järjestäjiä ja kilpailijoita itseään varten.
Enpä ole ikinä katsonut yhtään kisaa, en livenä enkä TV:sta. EVVK.
Mm. sitä varten niitä järjestetään, että saataisiin niitä suomalaisia menestyjiä. Onneksi suomi on vielä vapaa ja demokraattinen maa, saadaan järjestää kaikenlaista. Naapurissa melkein kaikki on kielletty.
Eläkä kato edelleenkään, maksa vain Yle-maksusi kiltisti, me kyllä katsotaan sinunkin puolesta.