Ja pitää hakea joulukuusi metsästä. Aiotteko hakea kuusen kaupasta ja metsästä?
Pian on taas joulu
45
423
Vastaukset
- Anonyymi
Hain jo kesällä. Mulla on kukkapurkissa pieni kuusi. Riittää mummolle.
- Anonyymi
Eikö muka yksi murhattu lapsikuusi riitä?
- Anonyymi
Kaupasta tietysti. On siemenestä kasvatettu, joten ei tarvinnut mitään puuta katkaista. On ihan nätti, se on jo odottamassa joulun viettoa pöydälläni.
- Anonyymi
Metsäkuusi ei maksa mitään haen sieltä.
- Anonyymi
Minä hain 32 vuotta sitten kuusen Sibeliuspuistosta. Se näytti tosi hyvältä. Olikin oikeen joku Serbiankuusi ja Helsingin kaupunki ei oikeen tykännyt, kun lainasin sitä. Oli oikeen lehdessäkin juttua. Minä se vaan kotona ihastelin kynttilöitä kuusessa ja koin vahvoja onnistumisen tunteita. Jälkeenpäin olen aina välillä hihitellyt tapausta kaljalasin äärellä. Voi minua veijaria.
- Anonyymi
Uskonnot on läpeensä täynnä järjettömiä, jo muinaisista pakanauskonnoista asti olevia kummallisuuksia.
Harhaluulot syntyy egon ollessa epäterve.
Jeesus aikakauden synnyttämässä kristinuskossaankin kokevat, että kärsimys ja syyllisyys ovat muka synonyymeja hengellisyydelle. - Anonyymi
Yli 20:een vuoteen ei ole ollut kuusta eikä muutakaan joulukrääsää nurkissa eikä pöydässämme eikä tule nytkään.
- Anonyymi
Sama täällä. 30 vuotta tätä menoa tuli jo täyteen.
Pitkäaikatyötön - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama täällä. 30 vuotta tätä menoa tuli jo täyteen.
Pitkäaikatyötönjoo mäkään en käy ku alkossa
kossu55
- Anonyymi
Minulla on diili tutun metsänomistajan kanssa, että saan hakea hänen metsästään joulukuusen, toki on hieman paikkaa sovittu aina. Joskus ollaan yhdessä oltu hakemassa joulukuusia.
Vaikka en ole mikään uskovainen ja joulu ei ole minulle lainkaan uskontoon liittyvä, niin joulukuusi olla pitää. Siinä on ollut lasten kanssa mukavaa ohjelmaa, kun on haettu sitä joulukuusta metsästä lasten ollessa pieniä. Lapsille oli tärkeää päästä koristelemaan se joulukuusi.
Tein aikoinaan koulussa 70-luvun alussa metallitöissä hyvän kuusenjalan mihin sai vettä laitettua ja joulukuusi säilytti hyvin neulaset loppiaiseen varisematta. Nyt meillä on ollut Lidlistä ostettu joulukuusen jalka, jossa vesitilavuutta enempi ja ei tarvitse niin usein lisätä vettä.
Minulla on jo joulukuusi valmiiksi katsottuna tuon tuttavan metsästä, mahdollisesti haemme taas yhdessä joulukuuset hänen kanssaan jouluaattona. Nuorin tyttäristämme ei varmaan lähde mukaani sinne metsään, kun hän kuitenkin valmistaa lanttu- ja porkkanalaatikoita meille joulupöytään herkuteltavaksi.
Joulukuusen koristeet ovat vuosia sitten hankitut ja odottavat ullakolla pakattuna käyttöä. - Anonyymi
Me katsottiin jo kesällä sopiva kuusi, ja se haetaan joku yö metsästä! Mitä niistä maksamaan alkaa kun metsää on tuossa ympärillä melkoisesti, sieltä vaan haetaan, joka joulu on saatu haettua.
- Anonyymi
Tuo on varastamista! Tiedän tapauksia, kun joulukuusivaras on jäänyt kiinni varsin karmein seurauksin. Huvittavin juttu sattui muutamia vuosia sitten, kun tapasin pari hyvin tunnettua näyttelijää pikkukaupunkimme kaupassa, rouvat olivat matkalla toisen mökille pääkaupungista ja poikkesivat vielä kauppaan.
Vaan kuinkas sitten kävikään, kun siitä he lähtivät sinne mökille, niin poikkesivat matkalla kuusivarkaisiin valtatien läheisyyteen. Homma ei varmaan olisi mennyt pieleen, ellei juuri sopivasti sattunut tulemaan siihen tämän metsänomistajan kaveri, joka tunnisti nämä kuusivarkaat... Rouvat pitivät melkoisen älämölön ja kyllä sille kuusivarkaudelle hintaa tuli, lisäksi melkoinen mainehaitta. Ei ole unohtunut paikkakunnalla tuo kuusivarkaus!
Joskus on kuusivarkaita vedetty turpaan oikein kunnolla, kun pari kuorma-autonkuljettajaa sattui kovaksi onneksi vanhan sotapoliisin metsään kuusivarkaisiin. V*ttu miten se entinen sotapoliisi antoi pintaan niitä kuusivarkaita, siihen oli tullut joku sivullinenkin, mutta ei tohtinut mennä auttamaan niitä kuusivarkaita. Eivät varmaan menneet toista kertaa kuusivarkaisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on varastamista! Tiedän tapauksia, kun joulukuusivaras on jäänyt kiinni varsin karmein seurauksin. Huvittavin juttu sattui muutamia vuosia sitten, kun tapasin pari hyvin tunnettua näyttelijää pikkukaupunkimme kaupassa, rouvat olivat matkalla toisen mökille pääkaupungista ja poikkesivat vielä kauppaan.
Vaan kuinkas sitten kävikään, kun siitä he lähtivät sinne mökille, niin poikkesivat matkalla kuusivarkaisiin valtatien läheisyyteen. Homma ei varmaan olisi mennyt pieleen, ellei juuri sopivasti sattunut tulemaan siihen tämän metsänomistajan kaveri, joka tunnisti nämä kuusivarkaat... Rouvat pitivät melkoisen älämölön ja kyllä sille kuusivarkaudelle hintaa tuli, lisäksi melkoinen mainehaitta. Ei ole unohtunut paikkakunnalla tuo kuusivarkaus!
Joskus on kuusivarkaita vedetty turpaan oikein kunnolla, kun pari kuorma-autonkuljettajaa sattui kovaksi onneksi vanhan sotapoliisin metsään kuusivarkaisiin. V*ttu miten se entinen sotapoliisi antoi pintaan niitä kuusivarkaita, siihen oli tullut joku sivullinenkin, mutta ei tohtinut mennä auttamaan niitä kuusivarkaita. Eivät varmaan menneet toista kertaa kuusivarkaisiin.Samallalailla tämä hallitus varastaa kansalta, lupaa kysymättä! En ole antanut lupaa heille viedä kansalta rahaa ja elää itse ilmaista elämää. En ole äänestänyt koskaan enkä sitä tee, en anna heille lupaa mihinkään, he varastavat ja huijaavat minkä ehtii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on varastamista! Tiedän tapauksia, kun joulukuusivaras on jäänyt kiinni varsin karmein seurauksin. Huvittavin juttu sattui muutamia vuosia sitten, kun tapasin pari hyvin tunnettua näyttelijää pikkukaupunkimme kaupassa, rouvat olivat matkalla toisen mökille pääkaupungista ja poikkesivat vielä kauppaan.
Vaan kuinkas sitten kävikään, kun siitä he lähtivät sinne mökille, niin poikkesivat matkalla kuusivarkaisiin valtatien läheisyyteen. Homma ei varmaan olisi mennyt pieleen, ellei juuri sopivasti sattunut tulemaan siihen tämän metsänomistajan kaveri, joka tunnisti nämä kuusivarkaat... Rouvat pitivät melkoisen älämölön ja kyllä sille kuusivarkaudelle hintaa tuli, lisäksi melkoinen mainehaitta. Ei ole unohtunut paikkakunnalla tuo kuusivarkaus!
Joskus on kuusivarkaita vedetty turpaan oikein kunnolla, kun pari kuorma-autonkuljettajaa sattui kovaksi onneksi vanhan sotapoliisin metsään kuusivarkaisiin. V*ttu miten se entinen sotapoliisi antoi pintaan niitä kuusivarkaita, siihen oli tullut joku sivullinenkin, mutta ei tohtinut mennä auttamaan niitä kuusivarkaita. Eivät varmaan menneet toista kertaa kuusivarkaisiin.Se on hyvä keino.
- Anonyymi
Tuo on varastamista niin joudut kuristushuoneelle.
- Anonyymi
Suomessa tuhannet kristinuskon kirkkoon kuuluvat rikkovat sumeilematta seitsemättä käskyä 'älä varasta' jok'ikinen joulu, valmistautuessaan viettämään vapahtajansa syntymäpäivää.
Melkoisen tekopyhää porukkaa, etten sanoisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa tuhannet kristinuskon kirkkoon kuuluvat rikkovat sumeilematta seitsemättä käskyä 'älä varasta' jok'ikinen joulu, valmistautuessaan viettämään vapahtajansa syntymäpäivää.
Melkoisen tekopyhää porukkaa, etten sanoisi.Kyllä sitä kuudettakin rikotaan. Ainakin meillä täällä Vakka-Suomessa.
- Anonyymi
Joulukuusi on haettu vieraasta metsästä joka vuosi jo 33. kertaa.
- Anonyymi
Ei kummastakaan.
- Anonyymi
Naapurin tukijullin metsästä on kuusi källitty joka vuosi. Niin tänäkin vuonna.
- Anonyymi
Tähän väliin sopii kommentti: Kiäh Kiäh.
Anonyymi kirjoitti:
Tähän väliin sopii kommentti: Kiäh Kiäh.
Vaikka kuusimetsää omistankin, niin silti nauratti.
- Anonyymi
Se pitää hakea valtion metsästä. Valtio olemme me. Eli meidän oma metsämme, joten kyllä sieltä jokaiselle kuusi löytyy.
- Anonyymi
Asiapuhetta. Aina on sanottu, että Suomi elää metsästä. Vihreää kultaa on ympärillämme yllinkyllin. Kyllä ilmainen kuusi valtion metsästä on jokamiehen oikeus. Kyllä siitä riittää sellupuuta vielä firmoillekin. Yksityisen metsästä ei kuusta haeta. Siitä hyvästä pitääkin saada turpaan.
- Anonyymi
Täällä missä asun niin on metsää lähes joka puolella. Asun lähes landella 3 km keskustasta. Haen kuusen metsästä niin olen tehnyt jo 20 vuoden ajan.
- Anonyymi
En leiki lainkaan kuusileikkejä, se on lähinnä naurettavaa puuhaa.
- Anonyymi
Naurua ja laulua ei ole tässä elämässä koskaan liikaa.
- Anonyymi
Miksi lähtä autolla hakeen kuusta keskustasta kun kuusia on talomme ymprilläkin, metsää aidan toisella puolella???? Hullua.
Tää on imastointimuutoksen takia emme hae kuusta autolla vaan otamme ekoloisesti sen tuosta jonkun metsästä.
Meidän kuusi oikein huutaa tuollametsässä että haluis tulla meille. - Anonyymi
Varkaalta lähtee sormi irti hohtimilla.
- Anonyymi
Voi ristus notta niillä on kusta pääs jokka luvatta kuusen mettästä hakoo.
- Anonyymi
Pitää metsänomistajien olla onnellisia että suuri osa harventaa hänen metsäänsä. Harvennushakkuut ennen joulua on ihan hieno juttu.
Jos kansa tyytyy kuuseen palkaksi siitä että ahertaa kuusen kimpussa ja vielä vie sen pois, niin sehän on hyvä asia. - Anonyymi
Kuusen varastaminen on varkautta ni koittakaapa ymmärtää toi.Aivan oikein että poliisi merkitsee rekistereihin varkaus. Laskua voipi tulla sellaiset 2000eur. Hyvässä lykyssä saatte vielä nyrkistä metsänomistajalta.
- Anonyymi
Lapsellista ajattelua, että kukaan turpiin antaisi yhden vaivaisen kuusen tähden. Eikä ne edes metsänomistajat metsissä rmppaa joka päivä aamusta iltaan. Ei ole kuusia laskettu eikä karttaa piirretty.
- Anonyymi
Mistäs sen kuule tiedät kun moni ei tykkää varastamisesta.
- Anonyymi
naapurin metsästä tietysti ei pidä rikkoa perinteitä
se aqjaa teslalla ja on muutenki paska - Anonyymi
Yleinen syyttäjä tulee syyttämään tällaisesta rikoksesta ja se käsitellään kuten mikä tahansa anastaminen.
- Käräjäoikeudessa rangaistus olisi tällaisessa tapauksessa päiväsakkoja ja maanomistajalle joutuisi varmasti maksamaan korvauksia. Päiväsakkojen määrää on hankala tietää tarkalleen, mutta arvioisin, että yli kymmenen menee.
Rikoskomisario Timo Valle suosittelee maanomistajia tekemään rikosilmoituksen kuusivarkauksista.
- Kyllä minä maanomistajana tekisin ilmoituksen. Asia voi olla vaikea selvittää, mutta voi olla, että tekijää jää esimerkiksi myöhemmin kiinni ja hänet voidaan yhdistää useampiin tapauksiin. - Anonyymi
Olen hakenut valtion metsästä ainakin 11 jouluna joulukuusen. Ei tämä valtio töitäkään anna joten otan sitten kuusen ilmaiseksi.
- Anonyymi
Elikä varastat täh valtionko sinut pitäs työllistää,tee itte jotain.
- Anonyymi
Ei ole varastamista jos hakee kuusen metsästä, sillä joulun jälkeen sen raasku palautetaan samaan metsään. Se on vain lainassa.
Siihen viereen voi laittaa vaikka karkkipussin. ;) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole varastamista jos hakee kuusen metsästä, sillä joulun jälkeen sen raasku palautetaan samaan metsään. Se on vain lainassa.
Siihen viereen voi laittaa vaikka karkkipussin. ;)Mitä itse tuumaisit jos tämä metsänomistaja kävisi hakemassa pihastasi vaikkapa kesällä istuttamasi tuijan tmv.?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä itse tuumaisit jos tämä metsänomistaja kävisi hakemassa pihastasi vaikkapa kesällä istuttamasi tuijan tmv.?
En mitään kun mulla ei ole omaa pihaa, asun kerrostumatalossa... siitä voi viedä vaikka kaikki männyt, kuusia ei pihassa ole.
Parvekkeelle ei pääse kun on niin korkeella 8 kerros...luksus kattohuoneisto. lasitettu parveke, kesäisin tomaatteja, kukkia, palmuja, kaktuksia, talvisin jouluvalot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole varastamista jos hakee kuusen metsästä, sillä joulun jälkeen sen raasku palautetaan samaan metsään. Se on vain lainassa.
Siihen viereen voi laittaa vaikka karkkipussin. ;)Tässä kiteytyy joulun lämmin ajatus selkeimmillään. Muistan viedä loppiaisena sen karkkipussinkin. Kiitos vinkistä.
- Anonyymi
Luonnollisesti kun puhutaan metsästä, on kyse myös hiilinieluista, ja jokaiseen metsäkuusi kuutioon m3 on sitoutunut 715kg hiilidioksidia. Jospa ne satatuhatta+ joulukuusta vuosittain jätettäisiinkin sinne metsään kasvamaan?
- Anonyymi
Metsästä saa kalliimman, jos käy huono tuuri.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1274205
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k233002Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1132534- 462111
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2551694Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt461626- 321557
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201426- 281420
- 951201