On kuitenkin täysin halvaantunut maahan tunkeutujien edessä.
Persujen uskottavuus meni ikuisiksi ajoiksi nyt viimeistään.
Jo vuonna 2015 päästivät, ja jopa kantoivat laukut 35 000 mamulle.
Persujen uskottavuus meni ikuisiksi ajoiksi nyt viimeistään.
Jo vuonna 2015 päästivät, ja jopa kantoivat laukut 35 000 mamulle.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Milloin persuun on voinut luottaa.
Oma kokemus on, että perussuomalaisissa on harvinaisen paljon foliohattuja ja valheita levitteleviä kannattajia.
Demareiden olisi nimenomaan kannattanut pitää foliohattuja, olisi pysynyt aivot sulana?
Ai että kun persua jaksaa katkeroittaa demareiden gallup-suosio.
Persut on kauttasi kartalla 24/7 tuolla 2015/35000 kamppajalla, hyvä niin.
Rakkaudesta se hevonenkin potkii, tai sitten pää savuttaa kunnes poksahtaa?
Eikö yhtään nolota persujen nössöys?
Kyllä muuten nolottaa. Äänestin persuja ennen. Tästä eteenpäin on taskussa Kristallipuolueen jäsenkirja.
Höpöpaskaa, jos rajojen sulkeminen olisi Purran päätettävissä, ne olisi suljettu jo, eikö demaritollot seuraa uutisia?
Vasurit vastustaa rajojen sulkemista laillisuusvalvonnan kautta.
Miksi demarit valehtelee?
Seuraamme uutisia, emme "uutisia" (eli Suomen Uutisia).
Koskahan persut itse havahtuu, kuinka typerää tuo vassari siellä ja vassari tällä -öyhötys on. Aina, kun jokin asia persua kismittää, aletaan syyttää "vassareita".
Persujen maailmassa kaikki ihmiset jotka ovat opiskelujen ja työn kautta keränneet asiantuntemusta, ovat "vassareita". Yliopistot ovat täynnä vassareita koska siellä tutkitaan asioita joista persu ei oikein ymmärrä ja vielä saadaan tutkimustulokisa jotka eivät sovi persun maailmankuvaan.
Toimittajat ovat vassareita kun kertovat uutisia joita persu ei halua kuulla. Eriyisen isoja vassareita ovat kaikki ne toimittajat jotka kertovat persuista asioita joita persut eivät halua kuulla, kuten persujen liepeillä pyörivä terrorismihenki tai muu persujen rikollisuus.
Nyt sitten työkseen lainsäädännön noudattamista valvovat viranomaiset ovat vassareita koska valvovat työkseen sellaisen lainsäädännön noudattamista josta persut ei tykkää. Persujen maailmassa lakia pitäisi venyttää ja vanuttaa aina sen mukaan mikä persulle sopii, muuten on vassari.
Persut on aikuislasten yhteenliittymä.
Et siiten katsonut ylen aamu-uutisia, vai Venäjän uutisiako seuraat?
Maahanmuuton lisääminen ja Venäjämielisyys ovat persujen aatemaailman perusta.
äänestit orpo petturin johtoon 🤣
Riikka Purran johtama ääliöoikeistolainen perussuomalaisten puolue ei pysty mihinkään järkevään ja suomalaisia hyödyttävään päätöksentekoon.
Keskiviikko 29.11. alkaa taksiliikenne Seutulaan matkalla pojille tarjotaan kolmioleipäkahvit ABC.llä.
No, osaa persuhallitus ainakin köyhiltä leikata ja siksi lspsiperheköyhyys ainakin lisääntyy! Eikö se teille persuille muka riitä? Ja duunareiden asemaa heikennetään. He eivät saa enää puolustaa omia etujaan. Orjan asema odottaa. Mitä nillitätte muutamasta turvapaikanhakijasta kun noin hyviä asioita tapahtuu!
Marinin hallitus sai aikaan rajat kiinni ja jopa Uudenmaan sulkuun kun asiat niin vaati.
Mikä mättää, Orpopurra?
Purralta tulee lööppihakuisa purkauksia solkenaan. Nyt olisi kuitenkin Riikallakin jo korkea aika tehdä jotain palkkansa eteen. Pistää vaikka rajat kiinni. Jos on tahtoa, löytyy keinot. Jos ei ole tahtoa, löytyy selitykset.
Vittu mikä tolvana, luuletko oikeasti vajaassa pöntössäsi että Riikka voi yksin rajat sulkea?
Mistä vitusta teitä tolvanoita oikein sikiää?
Eli riittää, että Riikka ja muut persut levittelevät käsiään, kun venäjältä tulee rajan yli mamuja mustanaan? Se on kyllä huomattu, että ainakaa te persut ette öyhötyksistänne huolimatta pysty rajoja sulkemaan. Muiden sekin on tehtävä kuten kaikki muukin.
Vaalivoiton te persut saitte valehtelemalla. Nauttikaa siitä ja hillotolpistanne niin kauan kun voitte ja keskittykää edelleen pelkkään suunsoittoon ja purkauksiin. Muuhun teistä ei ole. Sen on käytäntö lukemattomia kertoja todistanut.
Tilapäinen rajaturvsllisuuden häiriötilanne.
Eikös joku persu rauhoitelleut, että rajan yli tulee vain yksittäistapauksia?