Onko vihervasemmisto valmis maksamaan karkoituskuluja suomesta?

Anonyymi-ap

https://www.suomenuutiset.fi/raiskaaja-onnistuttiin-karkottamaan-kahdeksan-vuoden-oikeustaistelun-jalkeen-ehtona-luksushotelli-mogadishussa-brittiveronmaksajien-kustannuksella/

Yhteensä jopa miljoonan punnan kulut

Daily Mail -lehti laskeskelee, että A:n karkottaminen on tullut maksamaan jopa miljoona puntaa erilaisina kuluina. Häntä on yritetty karkottaa kuuden eri sisäministerin kaudella. Hänen juttunsa on ollut ainakin 24 kertaa oikeuden edessä tai valituskäsittelyissä.

Pelkästään hänelle annettu ilmainen oikeusapu on tullut maksamaan veronmaksajille 85 000 puntaa. Osa kuluista liittyy siihen, että somalimies nosti poliiseja vastaan kanteen siitä, että poliisit ovat rikkoneet hänen ihmisoikeuksiaan. Hän sai kannetta varten tietenkin ilmaisen asianajajan.

Maastapoistamisen onnistumisen takaamiseksi karkotus Somaliaan hoidettiin lopulta tilauslennolla. Pelkkä lento maksoi noin 200 000 puntaa.

Tammikuun 2019 ja maaliskuun 2023 välisenä aikana Britannian sisäministeriö on poistanut maasta 14 700 ulkomaalaista rikoksentekijää. Sisäministeriön edustajan mukaan maasta poistamiseen liittyy välillä suuria haasteita. Välillä tarvitaan taloudellisia tukipaketteja, jotta karkotus onnistuisi.

3

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ne maxa mitään..veronmaxajien rahoilla nääs...

      • Anonyymi

        se pitää poliitikkojen puhua kansalle mitä heidän tukema touhu maksaa-katsotaan sitten ketä kansa äänestää


    • Anonyymi

      Vihervasemmisto maksaa mielellään kaiken, toisten rahoilla tietenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5106
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3636
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      35
      3026
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2995
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2916
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      139
      1698
    Aihe