Luhangan kunnan ja päättäjien tekemiset ja tekemättä jättämiset. Totuudessa pitää pysyä ja totuutta pitää vastaanottaa.
Luhanka politiikka
346
9989
Vastaukset
- Anonyymi
Onko Tuomio kärnä pätevä? Mielestäni ei ole. Tuore esimerkki vesilaitoksen laina 70000€. Vei esityksen hallitukseen jossa asia hyväksyttiin. Selvisi jälkeen että hallituksella ei riitä valtuudet, valtuusto käsittelee näin isot asiat. Eikö koneinsinöörin pätevyys riitä? Miksi taaskaan ei oteta selvää asioista,tekee itsensä naurettavaksi näillä mokilla.
- Anonyymi
Sivistysvaje kulttuuriympäristössä, kirjoitti paikallislehdet yleisöosastolla. Tuskin Kauppias kerjää kunnalta huomiota saamastaan tunnustuksesta mutta jostain tuollainen huomion osoituksen jättäminen kertoo. Ensimmäistä kertaa historiassa Luhankaan tuli kulttuuri -ja ympäräristöpalkinto jossa kaikki keskisuomen kunnat (23 kpl) oli mukana ja kauppias tiimeineen sen kävi Aalto_opistolla hienosti pokaamassa. Johtuuko kunnan hiljaiselo siitä juuri että Tuomio ei ollut tätä palkintoa tällä kertaa kumartamassa? Tällä kertaan sen sai se kenelle kunnia kuuluukin. Viime talvena latuja työstänyt yritys sai kunniaa liikuntaa edistävästä toiminnasta vaikka se on täysin bisnestä niin kunta näyttävästi toi asiaa esille ja liputti suuresti kyseistä yritystä. Helmikuussa on jälleen venemessuilla vuoden 2024 vierasvenesataman julkaisu tilaisuus ja siitä tulee käsittääkseni tosi jännittävä. Tuleeko voitto jälleen Luhankaan? jos tulee niin tällä kertaa Tuomio ei pääse sitä pokaamaan ja uskon todellakin tuohon mahdollisuuteen, Voihan olla että päijänteen veneilijät ja mökkiläiset, kuten myös vakiasukkaatkin ihan uhastakin ovat äänestäneet Reetin sataman voittoon. Voisin kuvitella että kunnassa sitä ei toivota sillä sehän repii jälleen ilon ja pilkan tuosta vuoden takaisesta vääryydestä jälleen otsikoihin. Tuomiolle tuli siitä ikuinen leima otsaan mutta ehkä se on ahneudella ansaittukin. Kauppiaan ja KJ kannattis sovitella välejään kuntoon ihan kunnan edun nimissä. Tulehtuneet välit on kuntalaisten tiedossa ja koko ajan se leviään eteen päin median ja puheiden välityksellä. Molempien pitäisi tietää miten tärkeää olisi näyttää kunnasta se positiivinen kuva, tässä tapauksessa sitä ei kunta mitenkään osoita vain koittaa työtää kapulaa rattaisiin yritykselle joka on kunnan tärkein ja näkyvin. Pitää myös huomioida miten se on kuntaa aina omissakin tapahtumissa tuonut positiivisesti esille. KJ ei saisi provosoitua, eikä provosoida.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ja minkälaisilla natsoilla sinä kommentoit sivistystä? Missä se sellainen Aalto_opisto on?

Tosi moukka on meidän kunnanjohtaja jos ei mitenkään ole kulttuuri ja ympäristöpalkinnon saajaa huomioinut. Pitäisi ilmottautua johonkin sivistys kursseille.

Kauppias aina haukkuu kunnan tiettyjä naamoja ja tätä tapahtunut monta vuotta. Miksi kukaan haukituista suhtautuisi sellaiseen ihmiseen enää asiallisesti?

"Molempien pitäisi tietää miten tärkeää olisi näyttää kunnasta se positiivinen kuva". Tää olis hyvä sen riidankylväjänkin tajuta. Ainainen valivali ei johda muuhun ku syvemmälle suohon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauppias aina haukkuu kunnan tiettyjä naamoja ja tätä tapahtunut monta vuotta. Miksi kukaan haukituista suhtautuisi sellaiseen ihmiseen enää asiallisesti?
Tervehdys tuntematon. Sinä kuten jotkut muutkin haluaa varmaankin tietää tästä asiasta jotain ja olen iloinen että sitä nyt minulta viimein joku kysyy näin julkisesti. Minun ja Tuomon ryppy juontaa noin 4 vuoden taakse,asiassa Rantatie. Joskus kun kun kauppaa ja reetiä kehitin niin siinä tilanteessa palaveerattiin kerran , jossa keskusteltiin ensi kertaa rantatien siirosta. Silloin kyseinen herrasmies oli innostunut asiasta ja oli sitä mieltä minun kanssani että luhangan kyläkauppa oy tarvitsee tonttinsa omaan käyttöön ja antoi ymmärtää että hän hoitaa homman kuntoon. Meni vuosi, toinenkin kunnes kysäsin miten asia etenee, vastaus "se on valmistelussa" Kyselin asian perään aina toisinaan ja vastausta ei ylensä kuulunut, joitain muitakin pikku lupauksia meni niin että ne pääsi häneltä unohtumaan ja itse kun olen tottunut siihen että miehen ( varsinkin virkamiehen) kuin naisenkin sanaan voi ja pitää luottaa niin tokihan se luottamusta nakertaa. Syksyllä 2022 kunnanhallitus äänesti rantatien kaavoituksen aloittamisesta ja siinä kunnanjohtaja antoi erivän mielipiteen? Miksi hän kampittaa kunnan ainoaa kauppaa?Nyt keväällä kun hallinto-oikeudesta tuli myönteinen päätös reetin terassin rakentamisesta ,huomasin että hän oli sotkeutumassa myös terassin torppaamiseen. Pettymys oli suuri kun lausuntoa ei häneltä sit pyydetty. Myös vuoden vierasvenesataman palkitseminen ei ihan häneltä mennyt putkeen. Teki historiaa kun 53 vuoden aikana oli ensimmäinen kunnanjohtaja joka ryösti yrittäjältä 2500€ + muut palkinnot sekä kunniat. Muutenkin hän on heikosti hoitanut työtehtäviään, paitsi edustustehtävät kyllä ilm kiitettävästi. Kyllä minä yrittäjänä näen asiat niin että häneen ei voi olla tyytyväinen ei voi luottaa hänen sanaan ja lupaukseen. Hän provosoituu ja provosoi teollain itsekkin ja sellainen ei pitäisi kuulua virkamiehen ominaisuuksiin. Minun kanssa tulee kyllä helposti ihmiset toimeen mutta se edellyttää luottamusta ja rehellisyyttä. Mielestäni en ole häntä haukkunut mutta arvosteelen kyllä hänen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä missä ei ole mitään ihmeelistä. Rakentava palaute on ylensä hyväksi, se että teen sen näin julkisesti johtuu ihan siitä syystä että hänellä ei ole aikaa tai halua ottaa sitä livenä vastaan. Tässäkin tapauksessa sopu olisi suotavaa mutta se edellyttää molempien lähestymistä asiassa. Ylensä sen tekee alulle laittaja tai fiksumpi osapuoli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervehdys tuntematon. Sinä kuten jotkut muutkin haluaa varmaankin tietää tästä asiasta jotain ja olen iloinen että sitä nyt minulta viimein joku kysyy näin julkisesti. Minun ja Tuomon ryppy juontaa noin 4 vuoden taakse,asiassa Rantatie. Joskus kun kun kauppaa ja reetiä kehitin niin siinä tilanteessa palaveerattiin kerran , jossa keskusteltiin ensi kertaa rantatien siirosta. Silloin kyseinen herrasmies oli innostunut asiasta ja oli sitä mieltä minun kanssani että luhangan kyläkauppa oy tarvitsee tonttinsa omaan käyttöön ja antoi ymmärtää että hän hoitaa homman kuntoon. Meni vuosi, toinenkin kunnes kysäsin miten asia etenee, vastaus "se on valmistelussa" Kyselin asian perään aina toisinaan ja vastausta ei ylensä kuulunut, joitain muitakin pikku lupauksia meni niin että ne pääsi häneltä unohtumaan ja itse kun olen tottunut siihen että miehen ( varsinkin virkamiehen) kuin naisenkin sanaan voi ja pitää luottaa niin tokihan se luottamusta nakertaa. Syksyllä 2022 kunnanhallitus äänesti rantatien kaavoituksen aloittamisesta ja siinä kunnanjohtaja antoi erivän mielipiteen? Miksi hän kampittaa kunnan ainoaa kauppaa?Nyt keväällä kun hallinto-oikeudesta tuli myönteinen päätös reetin terassin rakentamisesta ,huomasin että hän oli sotkeutumassa myös terassin torppaamiseen. Pettymys oli suuri kun lausuntoa ei häneltä sit pyydetty. Myös vuoden vierasvenesataman palkitseminen ei ihan häneltä mennyt putkeen. Teki historiaa kun 53 vuoden aikana oli ensimmäinen kunnanjohtaja joka ryösti yrittäjältä 2500€ muut palkinnot sekä kunniat. Muutenkin hän on heikosti hoitanut työtehtäviään, paitsi edustustehtävät kyllä ilm kiitettävästi. Kyllä minä yrittäjänä näen asiat niin että häneen ei voi olla tyytyväinen ei voi luottaa hänen sanaan ja lupaukseen. Hän provosoituu ja provosoi teollain itsekkin ja sellainen ei pitäisi kuulua virkamiehen ominaisuuksiin. Minun kanssa tulee kyllä helposti ihmiset toimeen mutta se edellyttää luottamusta ja rehellisyyttä. Mielestäni en ole häntä haukkunut mutta arvosteelen kyllä hänen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä missä ei ole mitään ihmeelistä. Rakentava palaute on ylensä hyväksi, se että teen sen näin julkisesti johtuu ihan siitä syystä että hänellä ei ole aikaa tai halua ottaa sitä livenä vastaan. Tässäkin tapauksessa sopu olisi suotavaa mutta se edellyttää molempien lähestymistä asiassa. Ylensä sen tekee alulle laittaja tai fiksumpi osapuoli.
Tämä siis Jarnolta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä siis Jarnolta.
Tai siis hänen sihteeriltään. Tunnistaa tekstistä.

Tämä sinun näkökulmasi on tullut selväksi, mutta tulipahan kerrattua. Kannattaa ehkä myös opetella itse lukemaan ja varmistaa vaikka se eriävä mielipide. Sihteerilläsi saattaa olla omat motiivit, miten pöytäkirjoja sinulle oikolukee.

Näyttiäkin olevan lukutaeto samanlaesta ko kirjotustaeto. Kannattua huuvvella vähemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä sinun näkökulmasi on tullut selväksi, mutta tulipahan kerrattua. Kannattaa ehkä myös opetella itse lukemaan ja varmistaa vaikka se eriävä mielipide. Sihteerilläsi saattaa olla omat motiivit, miten pöytäkirjoja sinulle oikolukee.
En tarvi sihteeriä T:J

Eriävä mielipide on kirjattu pöytäkirjoihin jotka pitäisi olla luettavissa vielläkin. Kunnanhallutuksen päätöstä on siirretty useammasti vuoden aikoina erilaisilla syillä. Erikoisin syy oli että jokin mökki pitää käydä kuvaamassa. Mitenkähän mökin kuvaus liittyy tähän asiaan. Nyt ilmeisesti painostuksen ja uhkalla että tie menee poikki keväällä ,asiaa ollaan ilm käynistämässä koska jokin viisastenkerho ollaan perustamassa. Saa nähdä keneistä tuo ryhmä sit kasataankaan. Kunnalle ja kaavoittajalle annan työrauhan asiasta ja odotan hiljaan kaavan etenemistä mutta yksikin turha tai perusteeton valitus niin tien kaivan poikki ilman varoitusta. T:JA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja minkälaisilla natsoilla sinä kommentoit sivistystä? Missä se sellainen Aalto_opisto on?
Ei tarvitse paljoa natsoja kun Tuomon tyhmyyden voi todeta.
- Anonyymi
Pätevyys on sellainen asia joka olisi pitänyt selvittää ennen Tuomion palkkaamista mutta kepulaisethan tunnetusti ensin tekee ja sit mietitään. Eniten olen huolissaan mainehaitasta mitä kunnanjohtaja antaa pestistään ulos. Tämäkin asia nykyisin paremalla mallilla koska töitä hän vähän enään tekee. Ajoi itselleen hyvän palkankorotuksen juuri kun sote vähensi nen töitä muutenkin radikaalisesti, samalla palkkasi itselleen asstitentin joka käytänössä hoitaa kunnanjohtajan viran. Nyt on aikaa nauttia yli 100t/euron vuosipalkkaa kun maalaisliittolaiset siunasi hänelle tämmöisen viran. PRO LUHANGALLE olisi käyttöä jo heti että näitä epäkohtia pääsisi purkamaan. TUOMIOLLE kenkää ja assitentti tilalle virkaa hoitamaan.
- Anonyymi
Täysin soveltumaton ihminen kunnanjohtajan virkaan. Jopa sukulaiset sellaisen seikan ilmaiseet. Kykemätön myöntämään ja korjaamaan omia virhetä. Pienen lähipiirin asioita edistävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivistysvaje kulttuuriympäristössä, kirjoitti paikallislehdet yleisöosastolla. Tuskin Kauppias kerjää kunnalta huomiota saamastaan tunnustuksesta mutta jostain tuollainen huomion osoituksen jättäminen kertoo. Ensimmäistä kertaa historiassa Luhankaan tuli kulttuuri -ja ympäräristöpalkinto jossa kaikki keskisuomen kunnat (23 kpl) oli mukana ja kauppias tiimeineen sen kävi Aalto_opistolla hienosti pokaamassa. Johtuuko kunnan hiljaiselo siitä juuri että Tuomio ei ollut tätä palkintoa tällä kertaa kumartamassa? Tällä kertaan sen sai se kenelle kunnia kuuluukin. Viime talvena latuja työstänyt yritys sai kunniaa liikuntaa edistävästä toiminnasta vaikka se on täysin bisnestä niin kunta näyttävästi toi asiaa esille ja liputti suuresti kyseistä yritystä. Helmikuussa on jälleen venemessuilla vuoden 2024 vierasvenesataman julkaisu tilaisuus ja siitä tulee käsittääkseni tosi jännittävä. Tuleeko voitto jälleen Luhankaan? jos tulee niin tällä kertaa Tuomio ei pääse sitä pokaamaan ja uskon todellakin tuohon mahdollisuuteen, Voihan olla että päijänteen veneilijät ja mökkiläiset, kuten myös vakiasukkaatkin ihan uhastakin ovat äänestäneet Reetin sataman voittoon. Voisin kuvitella että kunnassa sitä ei toivota sillä sehän repii jälleen ilon ja pilkan tuosta vuoden takaisesta vääryydestä jälleen otsikoihin. Tuomiolle tuli siitä ikuinen leima otsaan mutta ehkä se on ahneudella ansaittukin. Kauppiaan ja KJ kannattis sovitella välejään kuntoon ihan kunnan edun nimissä. Tulehtuneet välit on kuntalaisten tiedossa ja koko ajan se leviään eteen päin median ja puheiden välityksellä. Molempien pitäisi tietää miten tärkeää olisi näyttää kunnasta se positiivinen kuva, tässä tapauksessa sitä ei kunta mitenkään osoita vain koittaa työtää kapulaa rattaisiin yritykselle joka on kunnan tärkein ja näkyvin. Pitää myös huomioida miten se on kuntaa aina omissakin tapahtumissa tuonut positiivisesti esille. KJ ei saisi provosoitua, eikä provosoida.
Ja latuja työstävä yritys laskuttaa latujenteosta kuntaa. Riittävästi kun kj kanssa kaveeraa niin pääsee vaikka laduilla bisnestä tekemään ja ottamaan kunniaa siitä.
- Anonyymi
Pitäisi yhdistää kunnan asukkaita. Tällä hetkellä käytöksellään repii ihmiset erilleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi yhdistää kunnan asukkaita. Tällä hetkellä käytöksellään repii ihmiset erilleen.
Eiköhän eniten pahaa verta kylälle aiheuta "kunnan tärkein yrittäjä" oman klaaninsa kanssa.... sääli että hieno, pieni Luhanka mennyt pilalle yhden kyläkaupan takia.

Miten voit perustella että kyläkauppa on mennyt pilalle? Kauppaa voimaasti kehitetty ja parempi kuin koskaan historiassa. Some tuo asiakkaita ja tuo myös tunnettavuutta joten se pelkkää positiivinen asia. Välillä joutuu puolustamaan omia oikeuksia kun kilpailija tekee kaikkeensa tuhoatakseen orastavan liiketoiminnan. Kirkonkylällä on asuntopulaa kun ihmisiä haluisi tänne enempikin muuttaa. Mietippä mikä olisi tilanne jos kauppias koittaisi mielyttää kaikkia,ei olisi rakentanut satamaa ei taistellut Reetin terassia tukeakseen omaa liiketoimintaa, kehittää matkailutoimintaa johon liittyy rantatie siirto, ottaa artisteja esintymään yms mitä hyvää on tehnyt kunnan eteen. Hyvinkin voisi olla kunnan asiat huonommin ilman kauppaa. Kuntanjohtajaan voisi olla paremmat välit mutta on hyvä että omat mielipiteet ja periaatteet on tärkeimät kun se että mielyttää kunnanjohtajaa . Kunnanjohtajan pitäisi mennä katsomaan itseään peilistä,jos ei löydä sieltä mitään niin kannattaisi hakea ammattiautajalta apua.

Osaatko lukea? Kukaan ei kirjoita että kauppa mennyt pilalle. Se vaan kehittelee omia, itsekeskeisiä juttuja. Eikä ymmärrä kuinka paljon tuontyyppinen somejulkisuus vähentää asiakkaita. Jos itse kuvittelee hyötyvänsä, antaa mennä vaan, samaan malliin. Lukijat osaavat kyllä tehdä johtopäätöksiä. Ei kannata aliarvioida!

Samaa voisin kysyä sinulta että osaatko lukea. Tämä foorumi on tarkoitettu kunnan päättäjien tekemisten ja tekemättä jättämiseen. Oikeanlainenkin foorumi näihiin asioihiin on olemassa. Some on nykyaikaa missä mainostetaan yristystä ja tuodaan asioita esille. Valittettavaa että välillä tulee myös negatiivistä mutta on hyväksi tuoda niitä ilmi niin esim asiakkaat ovat tietoisia epäterveelisestä kilpailutialanteessta. Myös politiikkaa on hyvä tuoda esille niin saisimme jonkinlaisen tolkun kunnalliseen päätöksen tekoon. Some ei ole sinun käsityksistä huolimatta vähentänyt asiakkaita. Vuoden 23 bensan myynti romahti 50-60t€ verrattuna huippu vuoteen 22 ja johtuneen korona huuman hiipumisesta ja hulkkion sataman alettua myymään jälleen bensaa. Kauppan myynti putosi yksittäisillä tonneilla mutta se puuttuva venekansa olisi sen loven saanut paikattua. Ilokseni voin sanoa että reeti taas puolestaan paransi myyntiä noin 40t/€ edellisvuoteen nähden. Kaikenkaikkiaan liikevaihto putosi hiukan mutta kannattavuus nousi taas vastaavasti . Bensan myynti ei ole bisnestä. Hyvää kevät ja kesän odotusta myös teillekkin ja toivotaan että kesä 2024 olisi parempi meille molemille. T:Jarno

Tiivistäisitkö vielä miten se vesi asia meni?

Tämä kuuluu hyvinkin päätöksentekoon, koska sinä kerrot pyrkiväsi seuravissa vaaleissa päättäjäksi. Äänestäjät muistavat kantasi, että olisi täysin hyväksyttävää, että kunta maksaa yhden yrityksen asiakkailleen tarjoaman veden. Ja muut yritykset saavat maksaa vetensä itse. Minä olen hakenut vettä sellaisesta yrityksestä, joka ihan itse maksaa vetensä. Ja käytän sen yrityksen palveluita, edelleen.
Tulevia somekampanjoita odotellaan, kiitos viihdyttävyydestä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä kuuluu hyvinkin päätöksentekoon, koska sinä kerrot pyrkiväsi seuravissa vaaleissa päättäjäksi. Äänestäjät muistavat kantasi, että olisi täysin hyväksyttävää, että kunta maksaa yhden yrityksen asiakkailleen tarjoaman veden. Ja muut yritykset saavat maksaa vetensä itse. Minä olen hakenut vettä sellaisesta yrityksestä, joka ihan itse maksaa vetensä. Ja käytän sen yrityksen palveluita, edelleen.
Tulevia somekampanjoita odotellaan, kiitos viihdyttävyydestä!Kyllähän sinä TO tiedät miten toi vesi asia meni kun itse kunnanjohtajan kanssa siitä olette päättäneet ja kyllä sieltä sinunkin asiakkaat vettä haki kuten muissakin yrityksessä asioivat. Ihan samoin tavoin saitte kalakauppaa harjoittavan yrityksen lopettamaan toimintansa, samalla loppui koko torin käyttö muiltakin. Yrittäjäjä ihmettelen suuresti teidän kahden pyrkimyksiä kaikin tavoin estellä kirkonkylän kehitystä ja liiketoimintaa. Sinun likaiset temppusi tulevat kyllä näkymään sinun omassa liiketoimessa ajan myöten. T:JA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän sinä TO tiedät miten toi vesi asia meni kun itse kunnanjohtajan kanssa siitä olette päättäneet ja kyllä sieltä sinunkin asiakkaat vettä haki kuten muissakin yrityksessä asioivat. Ihan samoin tavoin saitte kalakauppaa harjoittavan yrityksen lopettamaan toimintansa, samalla loppui koko torin käyttö muiltakin. Yrittäjäjä ihmettelen suuresti teidän kahden pyrkimyksiä kaikin tavoin estellä kirkonkylän kehitystä ja liiketoimintaa. Sinun likaiset temppusi tulevat kyllä näkymään sinun omassa liiketoimessa ajan myöten. T:JA
kannattaa ottaa laput pois silmiltä, meitä on muitakin kuin joku to, jotka odottelevat seuraavia somekampanjoita. Kaikki kunnia ei kuulu to:lle

Sokea reetakin ymmärtää että kuka noita kirjoittelee. Olet ollut kauppian kimpussa siitä saakka kun aloit yrittäjäksi.
- Anonyymi
Valitettavan epäluotettava lupauksien suhteen. Kaikki on syytä ottaa kirjallisena tai niin että lupauksesta jää jokin jälki. Kunnioitus ja arvostus aika nollissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi yhdistää kunnan asukkaita. Tällä hetkellä käytöksellään repii ihmiset erilleen.
Pitäisi julkisesti tuoda esiin menneisyydestä koulukiusaamiset ja takavuosien työpaikkaa koskevat kiusaamiset joita on useita, yksi jopa eläköityi pitkään jatkuneen kiusauksen vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauppias aina haukkuu kunnan tiettyjä naamoja ja tätä tapahtunut monta vuotta. Miksi kukaan haukituista suhtautuisi sellaiseen ihmiseen enää asiallisesti?
Voitko kertoa ketä on haukkunut? Jos sanoo kunnanjohtaa varkaaksi niin siihen on täysi oikeus ja näyttöä on 2500€ edestä. Asioiden esille tuominen ei ole haukkumista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän sinä TO tiedät miten toi vesi asia meni kun itse kunnanjohtajan kanssa siitä olette päättäneet ja kyllä sieltä sinunkin asiakkaat vettä haki kuten muissakin yrityksessä asioivat. Ihan samoin tavoin saitte kalakauppaa harjoittavan yrityksen lopettamaan toimintansa, samalla loppui koko torin käyttö muiltakin. Yrittäjäjä ihmettelen suuresti teidän kahden pyrkimyksiä kaikin tavoin estellä kirkonkylän kehitystä ja liiketoimintaa. Sinun likaiset temppusi tulevat kyllä näkymään sinun omassa liiketoimessa ajan myöten. T:JA
Lampaat hyväksyivät torisäännöt, mitkä narsisti ja venkula laativat. Sen seurauksena torin toiminta lopahti tyystin. Näin jälleen "paranneltiin" Luhangan elinvoimaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja latuja työstävä yritys laskuttaa latujenteosta kuntaa. Riittävästi kun kj kanssa kaveeraa niin pääsee vaikka laduilla bisnestä tekemään ja ottamaan kunniaa siitä.
Ei se Joutsassakaan latukone ilmaiseksi latuja hoida. Luhangassa näyttää olevan monilla sellainen erikoinen ajatus, että kaikki pitäisi saada ilmaiseksi. Ei Joutsassakaan kunta maksa mökkiläisten juomavettä, esmerkiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten voit perustella että kyläkauppa on mennyt pilalle? Kauppaa voimaasti kehitetty ja parempi kuin koskaan historiassa. Some tuo asiakkaita ja tuo myös tunnettavuutta joten se pelkkää positiivinen asia. Välillä joutuu puolustamaan omia oikeuksia kun kilpailija tekee kaikkeensa tuhoatakseen orastavan liiketoiminnan. Kirkonkylällä on asuntopulaa kun ihmisiä haluisi tänne enempikin muuttaa. Mietippä mikä olisi tilanne jos kauppias koittaisi mielyttää kaikkia,ei olisi rakentanut satamaa ei taistellut Reetin terassia tukeakseen omaa liiketoimintaa, kehittää matkailutoimintaa johon liittyy rantatie siirto, ottaa artisteja esintymään yms mitä hyvää on tehnyt kunnan eteen. Hyvinkin voisi olla kunnan asiat huonommin ilman kauppaa. Kuntanjohtajaan voisi olla paremmat välit mutta on hyvä että omat mielipiteet ja periaatteet on tärkeimät kun se että mielyttää kunnanjohtajaa . Kunnanjohtajan pitäisi mennä katsomaan itseään peilistä,jos ei löydä sieltä mitään niin kannattaisi hakea ammattiautajalta apua.
Hanki toki sinäkin ammattiapua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä kuuluu hyvinkin päätöksentekoon, koska sinä kerrot pyrkiväsi seuravissa vaaleissa päättäjäksi. Äänestäjät muistavat kantasi, että olisi täysin hyväksyttävää, että kunta maksaa yhden yrityksen asiakkailleen tarjoaman veden. Ja muut yritykset saavat maksaa vetensä itse. Minä olen hakenut vettä sellaisesta yrityksestä, joka ihan itse maksaa vetensä. Ja käytän sen yrityksen palveluita, edelleen.
Tulevia somekampanjoita odotellaan, kiitos viihdyttävyydestä!Ei maksa Joutsan kuntakaan mökkiläisten vettä. Ihme itkua Luhangassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaatko lukea? Kukaan ei kirjoita että kauppa mennyt pilalle. Se vaan kehittelee omia, itsekeskeisiä juttuja. Eikä ymmärrä kuinka paljon tuontyyppinen somejulkisuus vähentää asiakkaita. Jos itse kuvittelee hyötyvänsä, antaa mennä vaan, samaan malliin. Lukijat osaavat kyllä tehdä johtopäätöksiä. Ei kannata aliarvioida!
Vaikuttaa siltä, että somejulkisuuys on lisännyt asiakkaita. Mekin joskus poikkeamme mutkan kautta kauppaan ihan kannatuksen vuoksi. Huom, emme poikkea moikkaamaan tuomioita.
- Anonyymi
Pätevyydestä ei voi edes puhua koneinsinöörin papereilla mutta pahin ongelma on se että ei tule alaistensa kanssa toimeen. Jo edellisessä työpaikassa kiusasi ihmiset joukkopakoon ja ennenaikaiselle eläkkeelle. Nyt KJ sta on tehty työsuojeluilmoitus eli kiusaaminen taas jatkunut. Jo kouluajoilta tuon asian on ottanut tehtäväksi.

Kiitos paljon etkoista! Kivaa oli. Tänään pelataankin karaåkea😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin soveltumaton ihminen kunnanjohtajan virkaan. Jopa sukulaiset sellaisen seikan ilmaiseet. Kykemätön myöntämään ja korjaamaan omia virhetä. Pienen lähipiirin asioita edistävä.
Kiukutteleva pikkupoika. Pakkaa reppunsa kokouksissa ja lähtee kotiin jos ei saa tahtoansa läpi.
- Anonyymi
Alle vuosi niin joutuu eroamaan. Kepujen ei koskaan olisi kannattenut häntä valita kunnan johtoon. Ikänsä ollut kova riitelemään jopa sukulaisten kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauppias aina haukkuu kunnan tiettyjä naamoja ja tätä tapahtunut monta vuotta. Miksi kukaan haukituista suhtautuisi sellaiseen ihmiseen enää asiallisesti?
En ole kuullut haukkumista mutta arvostellut hän kyllä on ja ilmiantanut epäkohtia jotka vahingoittaa kuntaa ja kuntalaisia. Koska tunnen tapauksen hyvin niin todetaan että näillä kahdella välit viileni siitä syystä että Jarno ei kumartanut valkoisentalon isäntää kohtaan vaan muodosti asioista oman mielipiteen ja tästä KJ ei pitänyt. Olisi ollut imagollisesti kunnanjohtalalle tärkeää että kauppias kuuluisi hänen piiriinsä. Samoin kävi entiselle teknisellejohtajalle. Aluksi kaikki näytti hyvältä mutta muutaman kuukauden kuluttua ristiriitoja ja erimiellisyyksiä oli niin runsaasti että toisen oli poistuttava. Palkkatyölläisellä se on helpompaa kuin yrittäjällä. Tällä hetkellä rantatien kaava ei ole edennyt mihinkään vaikka kunnanhallitus teki siitä päätöksen jo kaksi vuotta sitten. Uskoakseni tästä asiasta kuullaan pian. Meillä on kaksi pässiä kunnassa, kauppias ja kunnanjohtaja. Toinen on oikeassa ja toinen niin väärässä kuin voi ihminen olla. Nähtäväksi jää mitä tästä seuraa.
- Anonyymi
Pätevän johtajan ei tervitse varastaa yrittäjän rahoja tai sitten on sairas päästänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pätevän johtajan ei tervitse varastaa yrittäjän rahoja tai sitten on sairas päästänsä.
Onko se varastanut muiltakin?
- Anonyymi
Kunnanjohtajan virka pitäisi olla määräaikainen ihan kuin presitentinkin. Sitä jatkettaisiin jos hoitaa tehtävänsä hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että somejulkisuuys on lisännyt asiakkaita. Mekin joskus poikkeamme mutkan kautta kauppaan ihan kannatuksen vuoksi. Huom, emme poikkea moikkaamaan tuomioita.
Kaverit kirjoittelevat kehuja. Kyllä on säälittävää.
- Anonyymi
Voin olla varma asiasta. Ennen vuotta 2030 Luhankaa ei enään ole, tarkemmin sanottuna kuntana Luhanka lakkaa olemasta. Tuomio on surkea kunnanjohtaja.
- Anonyymi
Kun Tuomio Kärnä sanoo täällä hallituksen/valtuuston pj:lle asian, niin heidän on toteltava! Muuten tulee peikko metsästä ja antaa piiskaa niin että tuntuu ja sitä ei M tai H halua
- Anonyymi
Eikö seiso enää, vai mikä kiristää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö seiso enää, vai mikä kiristää?
Koitetaan jättää tälläiset kommentoinit tuonne yleisten osastolle.
- Anonyymi
Ja hepoluhtalainen haluu sitä piiskaa mut kukaan ei sille sitä anna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koitetaan jättää tälläiset kommentoinit tuonne yleisten osastolle.
Kaikkea paskapuheita ja asiattomia tahallaan harhaan johtavia vihjailuja saa siis kirjottaa mutta tuhmia sutkautuksia ei? Mielenkiintoista...
- Anonyymi
Kiinnostaisi tietää mitä työehtosopimusta sovelletaan kunnanjohtajaan. Kirkolla käydessä olen huomannut miten harvoin hänen autonsa on torinlaidalla parkissa. Ymmärrän ettei hänen työsuhteensa ole sidottu virkahuoneeseen mutta ikäni kun hänet olen tuntenut niin ei luottaisi häneen jos omasta edusta on kyse. Suuresti ihmettelen hänen lomaetujakin, lähti 3 vkon joululomalle ihan noin vain. Seuraavan puheenjohtajan kannattisi alkaa valvomaan hänen työpanostusta kuntaan nähden.

Hohhoi. Etkö parempaa enää keksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkea paskapuheita ja asiattomia tahallaan harhaan johtavia vihjailuja saa siis kirjottaa mutta tuhmia sutkautuksia ei? Mielenkiintoista...
https://www.apu.fi/artikkelit/somessa-omaa-arvoa-ponkitetaan-olisemalla-muille-mista-se-kertoo
Ölisijät langoilla - Anonyymi
Nää kirjoittelut taitaa täyttää maalittamisen tuntomerkit Kirjoittajalta. Rikosilmoitusta tulossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koitetaan jättää tälläiset kommentoinit tuonne yleisten osastolle.
Samalla lailla kannattaa jättää kunnanjohtajaan ja muihinkin poliitikkoihin liittyvät kiristysvihjailut kirjoittamatta. Voi tulla äkkiä poliisitutkinta kirjoittelusta, kun ei ymmärretä missä menee asiallisen kirjoittelun raja.
- Anonyymi
Kunnanhallituksen ja valtuuston työskentelyyn ja unkottavuuteen vaikuttaa suuresti se että kaikki tai ainakin lähes on maalaisliittolaisia. Kokkareet,persut,kommarit on menneet täysin kepun taakse ja näin omaksuneet roolin,vie sä mä vikisen. Seuraaviin vaaleihin tarvitaan selkärankaa omavia ehdokkaita ja heitä tukevia äänestäjiä niin kunta voidaan pelastaa. Puheenjohtajien pitää ottaa tiukempi rooli ja kanta kunnanjohtajaa kohtaan.
- Anonyymi
Mitä mieltä muuten olet salaliittoteorioista?
- Anonyymi
Kepulaisissa on vain yksi asia, joka herättää tulevaisuuden toiveita Luhangalle; he ovat suurelta osin yli kahdeksankymppisiä.
- Anonyymi
Kipaise leskirouvan luokse, niin näet maailman uusin silmin.
- Anonyymi
Toivottavasti jo jättää politiikan perhe Virtaniemi. Niillä on jo semmonen menneisyys , et sieltä löytyy vaik mitä asioita jos ruvetaan penkomaan.
- Anonyymi
Hirviniemi osasi pyytää anteeksi!
- Anonyymi
Sinä voi aivan huoletta penkoa omaa hanuriasi.
- Anonyymi
Kannattaa katsoa tämän päivän a-studio loppuun asti!
- Anonyymi
Millainen menneisyys? Kaikilta kotain löytyy kun oikein pengotaan. Myös kunnanjohtajan työ ja vapa-ajalta löytyy meheviä juttuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hirviniemi osasi pyytää anteeksi!
Tämä yksi ei osaa. Ja jatkaa vaan samaa rataa.
- Anonyymi
Minkä takia pitäisi jättää politiikka? Akia tarvitaan, porukan järkevin. Parempi olisi että kunnanjohtaja eroaisi, saa niin paljon negatiivistä aikaa ja sotkee asioita eikä ahkeruuskaan ole kummoinen. Narsistin tavoin pitää laumansa kasassa. Nuorena oli koulukiusaaja,aikuisena työpaikkakiusaaja. Mihin häntä tarvitaan.

Naimisissa oleva mies yrittää iskeä urakalla vieraita. Siitä on järki kaukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä takia pitäisi jättää politiikka? Akia tarvitaan, porukan järkevin. Parempi olisi että kunnanjohtaja eroaisi, saa niin paljon negatiivistä aikaa ja sotkee asioita eikä ahkeruuskaan ole kummoinen. Narsistin tavoin pitää laumansa kasassa. Nuorena oli koulukiusaaja,aikuisena työpaikkakiusaaja. Mihin häntä tarvitaan.
Meitä on paljon, jotka haluaisimme Luhankaan kunnollisen kunnanjohtajan, kuten edellinen oli. Mitä aiomme asialle tehdä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä takia pitäisi jättää politiikka? Akia tarvitaan, porukan järkevin. Parempi olisi että kunnanjohtaja eroaisi, saa niin paljon negatiivistä aikaa ja sotkee asioita eikä ahkeruuskaan ole kummoinen. Narsistin tavoin pitää laumansa kasassa. Nuorena oli koulukiusaaja,aikuisena työpaikkakiusaaja. Mihin häntä tarvitaan.
Porukan järkevin ei ole se, joka laittelee kyseenalaisia viestejä vieraille ollessaan avioliitossa.
- Anonyymi
Sinähän oot siellä aitio paikalla varmaan penkomaan, hanureita löytyy varmaan ihan lähipiiristä. Ihan Helmi löytö.
- Anonyymi
Mut Virtaniemi ei osaa ees anteeks pyytää !!
- Anonyymi
Katoin vähän A-tudio, eiks siellä ollut seksuaalista ahistelua ? Sopii kyl hyvin Luhankaan !
- Anonyymi
Leskirouvalla on lista käyneistä asiakkaista. Näin sattumalta kun se kävi pesulla. Mielenkiintoista kertakaikkiaan.
- Anonyymi
Mitenkähän leskirouva liittyy tänne? Mahtaako kukaan,kirjoittajaa lukuunottamatta ymmärtää mistä on kyse?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkähän leskirouva liittyy tänne? Mahtaako kukaan,kirjoittajaa lukuunottamatta ymmärtää mistä on kyse?
Ollanpa siellä nyt hämmästyneinä, hehheh. Joko alkoi vapisuttaa? Laitetaanko nimilistaa ilmoitustaululle?
- Anonyymi
Onko tää leski kenestä jatkuvasti kirjoitat niin kenties Ju-puolella oleva maatalous pitäjä? Miten ihmeessä se nyt liittyy mihinkään??
- Anonyymi
Luhangassa kaikki on mahollista.
- Anonyymi
Mahollisia tuntuvat olevan. Muualla ovat mahdollisia.
- Anonyymi
Kiinnostaa mikä/kuka tää leskirouva on
- Anonyymi
No tottakai se kiinnostaa. Ymmärrän sen kun tunnen perhe-elämääsi.
- Anonyymi
Luhangassa ei ostettu harjanvarsia mutta yritys tuhlata kymppitonneja lasten leikkikenttään tuntuu järjettömältä. Näivettyvän kylän koulun leikkikenttä on täysin riittävä tälle lapsi määrälle. Onneksi valtuutetut näyttäisi viimein heräävän.
- Anonyymi
Jos vanhoilla seniilellä käppänöillä kerran on leikkikenttänsä, niin kyllä se suodaan myös lapsille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vanhoilla seniilellä käppänöillä kerran on leikkikenttänsä, niin kyllä se suodaan myös lapsille!
Aivan! Sehän on ihan arvovalinta, haluataanko lapsille puhdasta sisäilmaa ja hoitopaikka, että vanhemmat voivat tehdä töitä.
- Anonyymi
Ei se leikkikentästä tainnut olla kiinni. Lapsia on hoidossa maksimi ja uusille perheille sanottava, että viekää lapsenne muuhun kuntaan. Nyt lapset ja työntekijät tiloissa, joissa sisäilmaongelmia. Ihmetyttää kunnanhallituksen päätös. Mut jos on omat lapset aikuisia tai ei oo lapsia, niin ei varmaan vähääkää kiinnosta, missä toisten kakarat hoidetaan tai onko ne sisäilmaongelmaisissa tiloissa. Onnea AV, HW, PV ja kumppanit typerästä päätöksestä.

Ei tunnu kh:n jäseniä kiinnostavan kunnan päivähoito. Mutta onhan ne vanhoja ihmisiä, mitä muuta niiltä voi odottaa. Turha sitten kenenkään odottaa, että kuntaan tulisi uusia lapsiperheitä, kun ei ole enempää hoitopaikkoja tarjolla ja nykyisissä tiloissa hengitellään ties mitä höyryjä sisäilmaongelmien takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vanhoilla seniilellä käppänöillä kerran on leikkikenttänsä, niin kyllä se suodaan myös lapsille!
Eikös sielä ole leikkikenttää? Missä lapset on leikkinyt vuosi kymmenet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se leikkikentästä tainnut olla kiinni. Lapsia on hoidossa maksimi ja uusille perheille sanottava, että viekää lapsenne muuhun kuntaan. Nyt lapset ja työntekijät tiloissa, joissa sisäilmaongelmia. Ihmetyttää kunnanhallituksen päätös. Mut jos on omat lapset aikuisia tai ei oo lapsia, niin ei varmaan vähääkää kiinnosta, missä toisten kakarat hoidetaan tai onko ne sisäilmaongelmaisissa tiloissa. Onnea AV, HW, PV ja kumppanit typerästä päätöksestä.
Onko totta että vanha koulu joka laitettiin käyttökieltoon nyt kelpaa pikkulasten hoitopaikaksi? Voisiko joku kertoa asiaa tarkemmin?

Päätöksen takana oleva kuntapäättäjä / viestittelijä osoittaa olevansa täysin ymmärtämätön, mistä hän on ollut päättämässä! Lasten ja hoitajien mitoitus on täysin yksiselitteinen eikä riipu laskutavasta! Kannattaisi edes vähän perehtyä tai ainakin luottaa ammattilaisiin!!

Suattaapi olla, että hän ei itse ole pystynyt mitään niin huolellisesti, perusteellisesti ja avoimesti valmistelemaan ja nyt pitiä ruveta pätemään. Nyt on sitten vielä mahdollisuus kuulla asianosaisten ääntä ja tehdä johtopäätöksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se leikkikentästä tainnut olla kiinni. Lapsia on hoidossa maksimi ja uusille perheille sanottava, että viekää lapsenne muuhun kuntaan. Nyt lapset ja työntekijät tiloissa, joissa sisäilmaongelmia. Ihmetyttää kunnanhallituksen päätös. Mut jos on omat lapset aikuisia tai ei oo lapsia, niin ei varmaan vähääkää kiinnosta, missä toisten kakarat hoidetaan tai onko ne sisäilmaongelmaisissa tiloissa. Onnea AV, HW, PV ja kumppanit typerästä päätöksestä.
Jos ne päättäjät on tyhmiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko totta että vanha koulu joka laitettiin käyttökieltoon nyt kelpaa pikkulasten hoitopaikaksi? Voisiko joku kertoa asiaa tarkemmin?
Sinut kyllä tunnistaa kirjoitustyylistäsi.
- Anonyymi
Onko lasten päivähoito kunnassa järjestettu että kaikille on omassa kunnassa hoitopaikka myös tulevaisuudessa. Ensin houkutellaan lapsiperheitä ja sitten homma tuntuu töksähtävän tälläiseen ongelmaan jo alku metreillä..
- Anonyymi
Homojen lisääntyminen kunnassa vähentää lasten hoitopaikkojen tarvetta.
- Anonyymi
Ajatella, lapset valitsevat aina vain aikaisemmin oman identtiteettinsä. Pitäisikö olla kasvatuksesta huollissaan.
- Anonyymi
Miten se siihen vaikuttaa? Homot on kivoja ihmisiä. Keskimäärin joka 6 on homo. 4 lasta ja vanhemmat siihen mukaan niin silloib on sateenkaariperhe. Luhangassa on yli 100 homoa/lepakkoa mutta suurin osa niistä elää ns heterosuhteessa. Minäkin tunnen monia homoja, yksi tosin kuoli tänä vuonna. Ukkomiehet joutuvat ajamaan Jyväskylään tai muualle vieraalle paikkakunnalle jotta pääsee tyhjennykselle kun oma vaimo ei enään kiinnosta. Paras tuntomerkki tunnistaa homo se että kehuu olevan 100% hetero tai sit tuo asiaa muuten usein esille. Sinunkin tuttavissa on useita homoja joten pidä varasi. Niitä on jokaisessa ammatissa.

Tottakai sinä homoja tunnet, julkinen anuksentonkija. Usein juuri Luhangan kaltaisille kyläpahasille kasautuu noita sikiövaiheessa kehityshäiriöön joutuneita olioita.
- Anonyymi
Miten se, että ei muutu päiväkodiksi estää lapsien siirron koulun puolelle puhtaisiin tiloihin? Ei kai tilojen käyttö ole ryhmän tittelistä kiinni?
- Anonyymi
Huonosti kunta ylläpitää vuokra-asuntojaan kun pyynöstä huolimatta niitä ei kunnosteta asuttavaan käyttöön. Vuokralainen koittaa soitella,viestitellä ja käydä tapaamassa kunnanjohtajaa kun ei tekninenjohtaja halua keskustella asiasta, viimein kun nokatusten joutuu niin sit syytellään vittuilusta.
- Anonyymi
Vuokra-asuntojen asiat hoidetaan isännöitsijän kautta. Yleinen käytäntö tämä.
- Anonyymi
Isännöitsijä on oikea osoite, sille kuuluu vuokra-asuntojen asiat. Missä kunnassa muka kunnanjohtaja hoitaa vuokralaisten kämppäasioita, ei missään.
- Anonyymi
Isännöitsijän heiniä, ei kunnanjohtajan eikä teknisen johtajan.
- Anonyymi
Pummit meillä on aina keskuudessamme. Kun edes osaisivat käyttäytyä, mutta ei.
- Anonyymi
Mitäs pahaa ovat tehneet??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs pahaa ovat tehneet??
Epäonnistuneet elämässään.
- Anonyymi
Aina valitetaan, ettei ole riittävästi sitä tai tätä. Meillä Luhangassa on enemmän kuin tarpeeksi tuulivoimaloita, tuulivoimayhtiöiden hallituksissa istuvia virkamiehiä ja puolueiden valtuutettuja. Meillä on yli oman tarpeen kaikenlaisia änkyröitä, suurin osa keskustalaisia, mutta myös kokkareita ja sossuja. Meillä riittää juoruilijoita. Epäpäteviä 'valtuutettuja' on yllin kyllin. Soranottoa pohjavesialueilla on niin paljon, että puhtaasta vedestä voi vielä tulla pula. Lunta on valtavasti, varsinkin maanteillä. Riitaa riittää. Kyllä täällä on mukavaa.
- Anonyymi
Oliko se tänään torilla soppatykki tapahtumassa ollut leijonapipoinen ja rihkamahely kaulassaan pyörinyt kuunaama uusia paikallisia?
- Anonyymi
Se oli veroviranomainen. Siksi kaikki olivat varuillaan.
- Anonyymi
Onko kunnassa liikaa virkoja joiden nimikkeenä on johtaja ja palkka tittelin mukainen? Ainakin yksi ollut poissa jo pidempään töistä ja onko kukaan edes huomannut?
- Anonyymi
Huomattu on. Jatkuvasti on lomilla ja teettää omat työt muilla henkilöillä. Puheenjohtajien pitäisi katsoa hiukan Tuomion perään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomattu on. Jatkuvasti on lomilla ja teettää omat työt muilla henkilöillä. Puheenjohtajien pitäisi katsoa hiukan Tuomion perään.
Mutta jos puheenjohtaja on hetero, niin ei voi!
- Anonyymi
En nyt tarkoittanut kunnanjohtajaa vaan henkilöä jolla samat nimikirjaimet, eri sukupuolta joten ei puheenjohtajien heterous siihen mitenkään liity.
- Anonyymi
En kyllä todellakaan ymmärrä kauppias/ravintoloitsijaa kun kirjoitteelee kunnanjohtajastaja, et tuomio (tuomo). Jatkuvasti vaan on riitaa haastamassa ja solvaamassa. Anthon rakastu Pekan sinisiin silmiin ja Pekka rakastu Anthonin ruskeaan silmään. Kenenköhän ruskeaan silmään kauppias on rakastunut ?
- Anonyymi
Hän kuvittelee olevansa kaikkien yläpuolella. Pystyy julkisesti solvamaan miten haluaa ja sitten vielä huutelee ja ihmettelee, että häntä ei riittävästi lellitä ja huomioida eikä anneta erityisvapauksia. Toivottavasti löytää pian sen ruskean silmän!
- Anonyymi
Ei kait totuuden esille tuonti ole väärin. Kunnanjohtaja on häikeilemätön mätä paise ja on hyväksi että asiat tulee esille. Luhangassa ei vain ole tälläiseen totuttu kun ihmisiä on ikänsä poljettu kiven koloon.

Vaikuttaa täysin tappibaarin puheilta ja musta maalamiselta. On tyhmä kommentti etteikö erivapauksia kyläkaupoille tulisi myöntää. Valtiokin jakaa kyläkauppatukea niin kait ne on silloin erityisasemassa. FB kirjoituksia kun lukee niin ei siellä mitään erityisvaatimuksia hän vaadikkaan, vain onko minulta jotain jäänyt lukematta. Oikeuttahan hän vaatii ja sitä että kunnanjohtaja ei koittaisi häntä polkea maahaan. Ymmärrän sen että naapurin tiskin takana oleva kovasti mielistelee kunnanjohtajaa ja ymmärrän senkin että taas toinen yrittäjä haluaa olla narsista erillään mutta miettikää seuraamuksia jos kauppaa olette kaatamassa, Luhanka elää kirkonkylästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kait totuuden esille tuonti ole väärin. Kunnanjohtaja on häikeilemätön mätä paise ja on hyväksi että asiat tulee esille. Luhangassa ei vain ole tälläiseen totuttu kun ihmisiä on ikänsä poljettu kiven koloon.
Kauppias puhuu omalla nimellään, suoraan ja avoimesti. Kuka on kuullut kj:n puhuvan avoimesti ja suoraan ja asiaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kait totuuden esille tuonti ole väärin. Kunnanjohtaja on häikeilemätön mätä paise ja on hyväksi että asiat tulee esille. Luhangassa ei vain ole tälläiseen totuttu kun ihmisiä on ikänsä poljettu kiven koloon.
Sinäkö olet polkenut?
- Anonyymi
Ei kyllä yrittäjän pidä kaikkea kirjotella ja sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Sitä saa mitä tilaa.
- Anonyymi
Se on just näin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on just näin!
Tästä tulikin mieleen, että erinomainen idea tuo ulkoilureittien merkkaaminen kirkonkylän ympäristöön! Toivottavasti kesävieraatkin löytävät ne ja pääsevät ihailemaan muutakin kuin torin ympäristöä.

Koskakohan ne nuolet keräthän vithuhun?
- Anonyymi
Kyllä ei ollut ihan tappilaisten alotus ainakaan. Mä oon käynyt viimeksi Reetissä n vuosi sitten, Etapissa vielä pitemmän aikaa sitten, kahvilla ja kuivalla pullalla. Mut ihmettelen vaan sitä kauppiaan toimintaa, kun jatkuvasti jostain asiasta naristaan. En käytä enää kyseisen yrittäjän palveluita . Jatkakoon vaan omalla tyylillään.
- Anonyymi
Nyt loppui minultakin hänen palveluiden käyttäminen, ja tervehtiminen. On tainnut ukko-paralla jäädä vähän levy pyörimään. Pitäiskö olla huolissaan? Kukaan muu ei myrkytä ja mustamaalaa kuin hän ihan itse.

Kovaa vääntämistä etapin kannattajilla ja yrittäjällä itsellään. Kaikkensa yrittää mustamaalaamisella ja herjaamisella tehdä vahinkoa kauppiaalle joka on taustalla hiljaa. TO voisi vetää vähän henkeä ja kertoa mitä kauppias on sinulle tehnyt että noin pahasti pitää haukkua? Raukkamaista on vedota seksuaalusuuteen, onko sinulla siitä varmaa tietoa edes ja jos on niin mitä sitten? Sinäkin vasemiston edustajana äänestit haavistoa. Kauppias ei ole sortunut tuollaiseen haukkumiseen, on vain kertonut että kunnanjohtaja vainoaa häntä tehden yrittämisen Luhangassa vaikeaksi. Tämä on täysin hyväksyttävä tapa ja ainoa millä narsistin voisi saada vainoamisen lopettamaan.

Turha etappilaisia syyttää nyt tässä asiassa, mä kerroin jo aikasemmin käyneenä siellä kahvilla ja kuivahkolla pullalla, muutama vuos sitten. Mitä kirjoitin seksuaalisuudesta, se kyllä pitää paikkansa. Jokohan se piisaa vai jatketaanko vielä ???

Oletko ollut reidestä pitännyt kiinni kun noin varma olet asiasta? Ja mitä sitten vaikka olisikin? Onko siinä jotain väärää tai laitonta? Suomeen melkein tuli vähemistöön kuuluva päämies, ei tunnu vaikuttavan mitenkään ihmisiin. Olet tuota juttua tuonut 3 vuotta usein esille siinä toivossa että Reetin asiakkaat palaisi etappiin uudestaan. Enemmän vaikuttaa sinun ja veljesi rikollinen tausta koska te molemmat olette useamman tuomion saaneet. Seksuaalusuudesta ei l7nnaan viedä Kova tarvis sinulla on koittaa saada ihmiset riitelemään keskenään. Aiheutit pahennusta ja riitaa vuosi sitten koululla teidän muotimessuilla ja LuJu:sakin on huomattu sinun agresiivinen käytös millä sekoitat asiat. Ene

Juu voishan joku välillä vähän katsoa peiliin syyttelyissään. Itse kun on niin puhdas pulmunen 🤣
Jos ei muuta niin keikataan kassat et päästään ulkomaille, ja oho kirjanpidotkin katoaa matkalla... 🤣
Tekaistuista "ryöstöistä" puhumattakaan. 🤣
Ajokortitkaan ei kestä päivänvaloa mitä tehtailtu. 😅
Mut sylitanssilla saa miehen pauloihinsa mikä uskoo kaiken mitä manipuloija kertoo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha etappilaisia syyttää nyt tässä asiassa, mä kerroin jo aikasemmin käyneenä siellä kahvilla ja kuivahkolla pullalla, muutama vuos sitten. Mitä kirjoitin seksuaalisuudesta, se kyllä pitää paikkansa. Jokohan se piisaa vai jatketaanko vielä ???
Etappilaisiin kuuluu pien yrittäjä Joutsasta, kylältä harmaantunut hoito opiskelia,Muuramesta pariskunta ja Harjavallasta myös pariskunta jotka TO lisäksi sekoittaa ja hämmentää asioilla jotta saisi täällä kaikki muutkin ihmiset riitelemään. Toi seksuaalisuudesta mustamaalaminen on pohja noteraus. Mitä sit jos se vaikka olisikin, ihan normaali ilmiö nykyään eikä siinä ole mitään laitonta. Jokin tutkimus osoitti että joka 6 henkilö on jollain tapaa suuntautunut samaan sukupuoleen,naiset hiukan useimin kuin miehet. Tarkoittaako tämä usein esille tuonti sitä että sateenkaari raha ei etappiin ole tervetullut? Kannattee laittaa jokin info oven pieleen niin ei tule inhottavien asiakkaiden rahaa kassaan.Paljon on ihmisiä jotka on myötämielisiä asian suhteen, nähtiin vasta pressanvaaleissakin miten tasaväkistä oli ehdokkaiden suosio. Paljon on potenttiaalisia asiakkaita jotka vievät rahansa sit muualle. TO turha yrittää väittää että ei olisi tämän asian takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovaa vääntämistä etapin kannattajilla ja yrittäjällä itsellään. Kaikkensa yrittää mustamaalaamisella ja herjaamisella tehdä vahinkoa kauppiaalle joka on taustalla hiljaa. TO voisi vetää vähän henkeä ja kertoa mitä kauppias on sinulle tehnyt että noin pahasti pitää haukkua? Raukkamaista on vedota seksuaalusuuteen, onko sinulla siitä varmaa tietoa edes ja jos on niin mitä sitten? Sinäkin vasemiston edustajana äänestit haavistoa. Kauppias ei ole sortunut tuollaiseen haukkumiseen, on vain kertonut että kunnanjohtaja vainoaa häntä tehden yrittämisen Luhangassa vaikeaksi. Tämä on täysin hyväksyttävä tapa ja ainoa millä narsistin voisi saada vainoamisen lopettamaan.
Vai ihan vainoaa? HAH! Jos vainoamisesta puhutaan, niin taitaa olla tilanne ennemminkin toisin päin. Tämä yrittäjä ei jätä käyttämättä yhtäkään tilaisuutta, jossa voi kunnanjohtajaa haukkua. Kannattaisi yrittäjän pikku hiljaa katsoa sinne peiliin..
- Anonyymi
Tämä änkyröiden ja järkevien sota on jakanut kuntalaiset kahteen leiriin. Kumpaanko porukkaan kukin sitten haluaa kuulua? Minä olen niissä järkevämmissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä änkyröiden ja järkevien sota on jakanut kuntalaiset kahteen leiriin. Kumpaanko porukkaan kukin sitten haluaa kuulua? Minä olen niissä järkevämmissä.
Minä kuulun niihin, jotka ovat lopettaneet kirkonkylän tappelevien ravintolayrittäjien palveluiden ja kyläkaupan käytön. Hävettää olla luhankalainen, kun joku itkee aina somessa jotain!!!!!!!!!
- Anonyymi
Pilkka yleensä osuu omaan nilkkaan. Varsinkin näin pienillä paikkakunnulla. Kyllä näitä juttuja piisaa jos ei kyseinen henkilö osaa aikonnaa lopettaa ! Mut onhan tääkin semmosta esillä oloa. Ilmasta mainosta !!??
- Anonyymi
Esillä oloa todellakin, keinolla millä hyvänsä. Eikä osaa noudattaa sääntöjä, edes facebookissa.
- Anonyymi
Liian mahtipontista käyttää otsikkoa "Luhangan politiikka" Ei tuollaisessa peräkylässä voi tehdä politiikkaa, pelkkää kyläjuoruilua ainoastaan. Kuin vanhat akat huiveissaan ja esiliinoissaan.
- Anonyymi
Niimpä. Toivottovasti osaavatte jo lopettaa tuon toisten syyttelyt ja mollaamiset. Räsänen jo tais vaieta, mut tais saada hyvän opetuksen. Eihän tuommonen voi pitkään kestää. Vähän niinkuin Puuttinin touhua. Jatkuva sota päällä. Siinä ei oo muita kuin häviijiä.
- Anonyymi
Minkä opetuksen Räsänen on saanut? Kärnä siitä saa hyvän opetuksen kun juttu tulee kesään mennessä hallinto-oikeudesta päätökseen ja taatusti Kärnä ja kärnäläiset sen asian häviää. Reilu vuoden päästä on uudet vaalit josta kannattis olla huolissaan. Voi mafian valta päättyä erottamiseen tai sit sellaiseen hiilistukseen että ymmärtää lähteä itse.

Kyllä on säälittäväksi mennyt eräiden elämä, kun jo mafiasta puhutaan.
- Anonyymi
Älytön tuo keskustelun aloituskin. "Totuuden vastaanottamista". Kuulostaa pahasti pohjois-Korealta ja Kremliltä. Luhangan omat pikku putinit trollaavat kuntavastaista ja kunnanjohtajavastaista p-skaa omien tarkoitusperiensä ajamiseksi. Ne keskustelijat jotka täällä kuntaa ja kunnanjohtajaa haukkuvat on laskettavissa yhden käden sormilla.
- Anonyymi
Sairasta, Sysmäläisten touhua.se
- Anonyymi
Sometukseni Luhankaryhmässä jossa taisin arvostella kunnanjohtajaa saa näköjään tänne Suomi24 jopa ruuhkaa. Olisi kiva noiden muutamien etappilaisten kanssa jutella aiheesta ihan nokatusten mutta täyttäisi että anonyyminä heiltä tuota solvausta mielummin tulee. En ole teidän kimppuun hyökännyt, vain arvostellut Tuomoa niin odottaisin että hän itse osaa puolustaa itseään jos näkee asiassa jotain väärää. Etapin kannattis alkaa jo valmisteleen kevään ja kesän kiireitä ja jättää nämät haukkumiset vähemälle. Terhin pitää muistaa että kauppa pitää sinun kurjaakuppilaa pystyssä. T:JA
- Anonyymi
Selitykset on selityksiä ja mielikuvitus vilkasta. Some- ja julkisuuspelin on voittanut etappi luvuin 10-0. Onnea voittajalle!
- Anonyymi
Minkä takia Etappia nytkin haukut ja uhkailet. En kyllä ole missään yhteyksissä etappiin. Luulosairas !!!
- Anonyymi
Tyrkyllä kilahti. Ei kestä omien asioiden tulemista päivänvaloon. Hyökkäys on paras puolustus. 😂
Ainakin kuvittelee niin.
- Anonyymi
Kiva katsoa sit reilun vuoden päästä, et kuka sen kaiken kunnanjohtajan hiilestyksen takana on.
- Anonyymi
"Kauppa pitää sinun kurjaa kuppilaa pystyssä"? Todella sairas kauppias, kirjotat ihan nimillä, vaikka et oo selvillä kuka tämän takana on. Sanonko mikä sinä oot ? Jätän nyt vähän myöhempään ajankohtaan.
- Anonyymi
Vedä sinä ittees hanuriin, köntys. Tule sanomaan kasvotusten, niin saat vitosesta pataas.
- Anonyymi
Eikö ole hienoa että täällä joku uskaltaa puhua omalla nimellä. Kurjatkuppilaat tuli joskus telkkasista. Siinä oli kuppiloita missä hygienia ollut vinpan päälle hoidossa. Oivaraporttia kun katsoin niin syksyllä on näköjään terveystarkastaja käynyt kuukauden jälkeen tarkastuskäynillä ja taso on noussut. Hyvä niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedä sinä ittees hanuriin, köntys. Tule sanomaan kasvotusten, niin saat vitosesta pataas.
Että ihan vedä ittees hanuriin? Olipa taas aikuismainen kommentti. Tää on se eräiden ongelma Luhangassa eli jos joku yrittää kyseenalaistaa eräiden esillä olevien tahojen niinku kauppias ja viestimies toimintaa, niin heti alkaa vittuilu ja uhkailu. Sehän se on Putinin toimintaa jos joku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedä sinä ittees hanuriin, köntys. Tule sanomaan kasvotusten, niin saat vitosesta pataas.
Tää kommentti kertoo kyllä ettei oo ihan tervettä käytöstä Luhangan koirilla. Heti alkaa vittuilu, kun joku esittää sellaisen mielipiteen, josta kommentaattori ei tykkää. Hankkikaa järkeä edes vähän!!
- Anonyymi
Kovaa peliä Luhangassa. Sieltä löytyy niitä rus....!
- Anonyymi
Kyllä luulis olevan hankalaa, kun päivästä toiseen joutuu olemaan esillä ja etupäässä negatiivisessa mielessä. Ei hyvä !
- Anonyymi
Virka-aseman väärin käyttö . Sellaisen jutun kuulun tänään kunnanjohtajan työskentely tavoista. Nyt on todella iso juttu tulossa, korttitalo kaatuu vuoden sisään. Harmi ettei tästä voi puhua yleisesti.
- Anonyymi
En ole kuullut edellisestä kunnanjohtajasta, Urtista, mitään pahaa. Ilmeisesti hän hoiti virkansa niin kuin pitääkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole kuullut edellisestä kunnanjohtajasta, Urtista, mitään pahaa. Ilmeisesti hän hoiti virkansa niin kuin pitääkin.
Urtti olikin ammattilainen ja osasi työtehtävänsä.

Eikö tehtävänsä osaavia enää löydy vai eikö sellaista osata etsiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole kuullut edellisestä kunnanjohtajasta, Urtista, mitään pahaa. Ilmeisesti hän hoiti virkansa niin kuin pitääkin.
Samaan aikaan taisi kylällä olla positiivisempia yrittäjiä, joilla ei ollut tarvetta korostaa itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö tehtävänsä osaavia enää löydy vai eikö sellaista osata etsiä?
Oliko niin, että pormestasi olisi se toimivin ratkaisu? Ja äänet lasketaan luonnollisesti facebookin tykkäyksistä. Kuinkas muutenkaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko niin, että pormestasi olisi se toimivin ratkaisu? Ja äänet lasketaan luonnollisesti facebookin tykkäyksistä. Kuinkas muutenkaan!
Tekeekö joku johtopäätöksiä somen tykkäyksistä?!? Sellaista ei varmasti tapahdu muualla kuin meijjän kylällä. Taitaa olla tekemisen puutetta, kun ehtii sellaista harrastamaan.
- Anonyymi
Juu, työpaikka kiusaaminen jatkuu tässäkin työpaikassa Kuten Skj:lä. Kauanko valtuutetut antaa tämän jatkua? Nyt mahdollista antaa TK lemput ilman kultaista kädenpuristusta.
- Anonyymi
Työpaikka kiusaaminen on juurikin virka-aseman väärin käyttöä.
- Anonyymi
Mut puhut tai kirjotat kuiteskin !
- Anonyymi
Suihkurunkkarilla on tapana heitellä tyhjiä koukkuja veteen. Se nostaa sen egoa maan alta pinnalle.
- Anonyymi
Mielestäni Luhankaan pitäisi tuoda pormestari malli,luopua kunnanjohtajan virasta. Tällä tavoin saisi huomattavia säästöjä aikaiseksi kun hyvä palkkainen kunnanjohtaja nostaisi kytkintä. Myös teknisellejohtajalle enemmän työtehtäviä mm rakennuslupien myöntämiset,tarkastukset niin ei Joutsalle siitä tarvis maksaa. Kunnassa on 2 kiinteistöhoitajaa, ahkera ja erittäin ahkera. Tarvitaanko molempia? Kesällä voisi palkata kesätyöhöön jonkun Jyväskylässä opiskelevan nuoren niin tulee nurmikot ajettua. Talvella pärjää yksikin vakkari tekijä.
- Anonyymi
Ja pormestari voisi lähetellä sopimattomia viestejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja pormestari voisi lähetellä sopimattomia viestejä.
Eikös samalla vaihdeta kuningattareksi! Hän voi sitten päättää kuka saa ilmaista vettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja pormestari voisi lähetellä sopimattomia viestejä.
Just näin. Se onnistuu kyllä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja pormestari voisi lähetellä sopimattomia viestejä.
Tämä! Pormestariksi suunnitteleva on niissä sopimattomissa viesteissä todettukin tehokkaaksi.
- Anonyymi
Kunnanjohtajan runnoma vesiposti ei ole käyttökelpoinen. Kävin eka kertaa tutustumassa kunnan järjestämään vesipostiin ja täytyy sanoa että ikävä tuli kaupan seinässä olevaa palvelua. Useita minutteja laskin vettä maahaan ja vain lämmintä vettä tuli loputtomiin. Onneksi kauppias oli armollinen ja täytti minun astiani . Tuollaisessa lämpöisessä vedessä bakteerit elää ja lisääntyy. Ei hyvää päivää miten voi olla asiat näin riitaisia Kärnän aikana.
- Anonyymi
Ole sinä armollinen ja täytä kauppias.
- Anonyymi
Muuramelaiset irtisanoi itsensä. Mielipiteitä asiasta?
- Anonyymi
Muuramelaiset oli fiksuja. Ei lähteneet narsistin vietäviksi kuten valtuutetut. Hienoa että joilakin on munaa.
- Anonyymi
Miksi ne valittaa, että kunnanpäättäjien kanssa ei onnistunut tehdä töitä. Hehän olivat molemmat osa kunnan johtoryhmää eikä siinä montaa jäsentä ollut heidän lisäkseen!
- Anonyymi
Nyt kannattaa taas ottaa faktoista selvää mikä muuramelaisilla hiersi. Kysypä vaikka ex-alaisiltaan ja kh:lta mikä oli ongelma, niin kuulet faktaa, eikä tartte täällä levittää omia kuvitelmia faktoina.
- Anonyymi
Otahan asioista selvää ennenku levittelet juttujasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kannattaa taas ottaa faktoista selvää mikä muuramelaisilla hiersi. Kysypä vaikka ex-alaisiltaan ja kh:lta mikä oli ongelma, niin kuulet faktaa, eikä tartte täällä levittää omia kuvitelmia faktoina.
Kunnanjohtajalta saakin varmasti luotettavaa tietoa😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kannattaa taas ottaa faktoista selvää mikä muuramelaisilla hiersi. Kysypä vaikka ex-alaisiltaan ja kh:lta mikä oli ongelma, niin kuulet faktaa, eikä tartte täällä levittää omia kuvitelmia faktoina.
Ex alaisilta Muuramesta kun kysyy niin nauraavat kysyjän pihalle. Viikon tanssivat pöydällä kun pääsivät kiusaajasta eroon ja rauha laskeutunut työpaikalle. KH:lta kun kysyy niin sama olisi jos kysyisi kunnanjohtajalta suoraan. Narsistin hovi pysyy johtajansa takana. Tästä juurikin oli kyse, koivuniemistä ei tullut hovin jäseniä.

Sinä se jaksat tuota samaa vanhaa satuasi kerrata. Jos et keksi mitään uutta, kannattaa vaikka lähteä kyselemään kaupalta vettä. Oletko muuten ajatellut satukirjailijan uraa?

Vedestä alkoikin taas kerran vanha tuttu itku yhellä sankarilla somessa. Narinaa ja marinaa ja yhyytä.

Kirjoittaa ihan yhtä epäselvästi kuin ajatteleekin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedestä alkoikin taas kerran vanha tuttu itku yhellä sankarilla somessa. Narinaa ja marinaa ja yhyytä.
Tilanne on nyt täysin normalisoitunut! Kauppa tarjoaa halutessaan asiakkaille ja ohikulkijoille vettä! Ihmeellinen someruikutus taas käynnissä. Paljon enemmän sataisi asiakkaita kauppaan, jos pystyisi neutraalisti sanomaan, että kauppa tarjoaa, tervetuloa! Onneksi vettä saa muualtakin.
- Anonyymi
Ei ole sopiva. Miten saamme erottamisprosessin käyntiin? Onko kerätty nimiä adressiin? Onko mietitty äänestystä asiasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole sopiva. Miten saamme erottamisprosessin käyntiin? Onko kerätty nimiä adressiin? Onko mietitty äänestystä asiasta?
Adressia vaan kehiin ja päättäjille tuominen. Joku rohkea tekemään

Ei tarvis edes adressia. Kunnanhallituksen puheenjohtaja jos hoitaisi hommansa niin saisi kunnanjohtajan erottamisen perusteltua työstä lintsaamisella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole sopiva. Miten saamme erottamisprosessin käyntiin? Onko kerätty nimiä adressiin? Onko mietitty äänestystä asiasta?
Paras tapa ja ratkaisu on seuraavissa kuntavaaleissa kätetään äänestämättä kaikkia näitä henkilöitä jötka on nyt hallituksessa. Sieltä löytyy 2 nimeä jotka on myös työsuhteessa kuntaan ja ainakin toista henkilöä on hujujen mukaan kunnanjohtaja kiristänyt puolellensa uhkaamalla töiden loppumisella. Pro Luhanka on pelastus kuntaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole sopiva. Miten saamme erottamisprosessin käyntiin? Onko kerätty nimiä adressiin? Onko mietitty äänestystä asiasta?
Erottamisen saa helpoiten käyntiin äänestämällä Pro-Luhankaa seuraavissa vaaleissa. Jättää kokonaan nykyisen narsistin hovin ilman ääniä. On aika vaatia uudistusta kuntaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erottamisen saa helpoiten käyntiin äänestämällä Pro-Luhankaa seuraavissa vaaleissa. Jättää kokonaan nykyisen narsistin hovin ilman ääniä. On aika vaatia uudistusta kuntaan.
Kertoisitko vähän lisää, kiitos. En ole kyseisestä liikkeestä ennen kuullutkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erottamisen saa helpoiten käyntiin äänestämällä Pro-Luhankaa seuraavissa vaaleissa. Jättää kokonaan nykyisen narsistin hovin ilman ääniä. On aika vaatia uudistusta kuntaan.
Vähän köyhä agenda. Onko tällä liikkeellä jotain muuta asiaa? Ihan tuolla perusteella ette minun ääntä saa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erottamisen saa helpoiten käyntiin äänestämällä Pro-Luhankaa seuraavissa vaaleissa. Jättää kokonaan nykyisen narsistin hovin ilman ääniä. On aika vaatia uudistusta kuntaan.
Eli koko tämä "keskustelu" on pro luhankalaisten masinoima "keskustelu", jonka tarkoituksena on saada ihmiset äänestämään pro luhankaa?
- Anonyymi
Ikävä juttu nämä irtisanoutumiset. Olivat molemmat ammattitaitoisia ja asiallisia työssään...
- Anonyymi
Mistä sä tiedät oliko oikeasti ammattitaitoa ja asiallisuutta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sä tiedät oliko oikeasti ammattitaitoa ja asiallisuutta?
Niinpä!
- Anonyymi
Ammattitaidosta en puhuisi..
- Anonyymi
Oli ilo lukea tuore JS lehti missä kerrottiin sitoutumattomista ja siitä sai käsityksen että vihdoin saataisiin kilpailua tähän mafia politiikkaan. Sitoutumattomat on pitkin Suomea hyvin pärjänneet kunnallispoliitiikassa niin toivoa olisi että meilläkin saisimme lisää virtaa päätöksien tekoon ja uusia naamoja. Kaikki uudistusta haluavat nyt alkaa oleen aika herätä ja liittyä mukaan. Tulosta varmasti tulee poliitiikkaan kunhan Pro Luhanka saa läpi hyviä ehdokkaista.
- Anonyymi
Kommentoiko kirjoittaja omaa kirjoitustaan kenties?
- Anonyymi
Niimpä , mutta luetun tai kuullun ymmärtäminen on kovin tuskaista toisinaan .
- Anonyymi
Egyptissä on kuolleiden kaupunki ja Suomessa Luhanka.
- Anonyymi
Juu, molemmissa liskot yrittävät syödä toisiaan, kun ei muuta ole.
- Anonyymi
Luhanka on myös Suomen vanhimpien asukkaiden kunta. Mitenkähän kuntamme paranee, kun kymmenen vuoden päästä suurin osa änkyröistä on haudassa?
- Anonyymi
✅LuJu jäi taas ilman avustusta
Luhangan Kyläyhdistys LuJu ry jäi jälleen ilman Luhangan kunnalta hakemaansa avustusta, päätti aiemmin tällä viikolla Luhangan sivistys- ja hyvinvointilautakunta. 😂😂😂- Anonyymi
Kukas siellä on nykyään puheenjohtajana. Eiks se osaa tehdä valituksia?😁
- Anonyymi
Kenen matematiikan 'taidoilla' on laskettu jätetaksat Luhangassa? Yleensä on tapana, että kaksi maksaa vähemmän per henkilö kuin kumpikin erillään asuen. Toisin täällä. Kaikkein kalleinta per henkilö on kahden henkilön talouksissa! Asia olisi sillä korjattu, että 2-3 asukkaan kiinteistöillä olisi hintana 155 €.
1 hlö 80 € 64,52 €
2-3 hlöä 165 € 133,06 €
4-6 hlöä 200 € 161,29
yli 6 hlöä lisämaksu edelliseen maksuluokkaan 30 €/hlö - Anonyymi
Luhangasta olisi ollut niin paljon lähtijöitä Paimioon ilmapillunnuolennan MM-kisoihin, että varattu linja-auto ei riittänyt. Akktiivisten kisaan osallistujien kuljetusta järjestellään. Odottakaa kieli pitkällä.
- Anonyymi
Itkuveijari taas itkee veispuukissa. Ei mitään uutta siinä asiassa.
- Anonyymi
Myös runsaasti mielensäpahoittajia äänessä. Valitusta, kun rannassa on matkailuautoja ja lisää valitusta, kun sinne ei pääse autolla. Vaikeaa on myös, jos oman alueen rantaan ei pääse uimaan. Ja sit, kun rantaan pääsee, ei ole hyvä sekään.
Ja herra Omanapa Minäitse kaipaa huomiota, kun hänen toiveita ei toteuteta. Kesän kulkijoille viihdettä riittää 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös runsaasti mielensäpahoittajia äänessä. Valitusta, kun rannassa on matkailuautoja ja lisää valitusta, kun sinne ei pääse autolla. Vaikeaa on myös, jos oman alueen rantaan ei pääse uimaan. Ja sit, kun rantaan pääsee, ei ole hyvä sekään.
Ja herra Omanapa Minäitse kaipaa huomiota, kun hänen toiveita ei toteuteta. Kesän kulkijoille viihdettä riittää 😂Uusavutonta meininkiä. Uimaan ei pääse, jos kunta ei haravoi rantaa. Iilimadotkin pitäisi kunnan hakea pois. Somessa markkinoidaan luvatonta leirintäaluetta ja herne menee nenään, kun omasta mielestä hyvä idea ei onnistukaan. Näitä kesälomakuulumia kelpaa työpaikalla jakaa. Kiitos nauruista!
- Anonyymi
Kiitä aasiäitiäsi, fossiili
- Anonyymi
Tuliko taas paha mieli kun joku oli kanssasi eri mieltä?
- Anonyymi
Muutama kuukausi ja edessä on kuntavaalit. Mihin suuntaan mahtaa kunnan asiat mennä vuodesta 2025. Jatkuuko tämä yksinvaltian sairas meno vain saadanko siihen holhousta aikaan. Edellisellä kh-puheenjohtajalla TK pyyhki lattioita ja sama meno jatkuu myös nykyisen puheenjohtajan aikana vaikka kuuluisi olla toisin päin. Tähän tehtävään pitäisi saada henkilö joka uskaltaisi lyödä tarvittaessa nyrkkiä pöytään (Tuomo oli niin lutuinen lapsena kun minä sitä silloin hoidin,on nykyinen sanonnut). KJ työpanostusta pitäisi myös jonkun hiukan valvoa, tällä hetkellä se on ryöstäytynyt täysin käsistä. Toivottavasti vanhat kurpat ymmärtäisi luovuttaa paikkansa tulevissa vaaleissa nuoremmille ja myös sellaisille jotka eivät oli kytköksissä kuntaan esim työsuhteen kautta tai että olisi narsistin seurakuntaan kuuluvana ollut jo ennestään.
- Anonyymi
Sinun kannattaa kertoa hieman tarkemmin, mitä tarkoitat. Epämääräistä omaa pahaa oloa voi purkaa muutenkin. Mene vaikka mustikkametsään.
- Anonyymi
Näyttäisi että Keuruulle haettaisiin uudelleen kaupunginjohtajaa. Nyt Tuomo uutta hakua siiheen suuntaan niin saat kunnan asukkailta ja mökkiläisiltä vahvat suositukset. Säilyttäisi naamansa kun etsisi uuden duunin,seuraava kunnanhallitus tulisi erottamaan hänet.
- Anonyymi
Hus hus, pois täältä! Kukaan ei jää kaipaamaan.
- Anonyymi
Luhankaan ei kukaan halua ja vaikea sinne on ketään saadakkaa ! On muuten eriskummallista sakkia !
- Anonyymi
Meinaatko perustella sanomaasi sillä että epäpätevä ja ei kovin kykenevä muutenkaan ominaisuuksilla olisi silloin ok. Kaiken lisäksi työpaikka kiusaaja. Oletko oikeasti tätä mieltä?
- Anonyymi
Kirkonkylä varsinkin tuntuu olevan pelkkä riitelijöiden paikka.
- Anonyymi
Luhangan keskustaajamassa vai miksi sitä kirkonkylää sanotaan tuntuu olevan helvatan riidanhaluista sakkia nykyään. Ei paljo sinne tee mieli mennä näin naapurikuntalaisena, vaikka paljo ohi tuleekin ajeltua ja ennen siellä monesti pysähdyinkin . Nykyisin ajaa mieluummin talla pohjassa kirkonkylän ohi.!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkonkylä varsinkin tuntuu olevan pelkkä riitelijöiden paikka.
Samaa miettinyt. Onks niillä joku riitelygeeni siellä kirkolla verissä vai junantuomiako ne tappelijat on?
- Anonyymi
Olenko muka kirjoittanut niin. Jos luhangan kunnasta joku työntekijä lähtee pois, niin vaikea sinne ketään on saada tilalle. Kuka tässä on epäpätevistä kirjottanut, muuta kuin sinä itse. Tämmöstä taas luhangasta.
- Anonyymi
Kuka haluaa tulla sudensuuhuun kun tiedossa on että kunnanjohtajan kanssa ei voi töitä tehdä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka haluaa tulla sudensuuhuun kun tiedossa on että kunnanjohtajan kanssa ei voi töitä tehdä.
No, sen jälkeen tietysti proluhanka palauttaa veden kaupalle. Ja sitten edistetään murto-osan luhankaisten yritysten etua, mm matkailua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, sen jälkeen tietysti proluhanka palauttaa veden kaupalle. Ja sitten edistetään murto-osan luhankaisten yritysten etua, mm matkailua.
Loppuisi ainakin kunnanjohtajan varastelu ja joutuisi tulemaan joka päivä töihiin.

Miten proluhanka aikoo tämän toteuttaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten proluhanka aikoo tämän toteuttaa?
Perustettiin oma, kun mikään muu ei lähtenyt meidän keinojen taakse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, sen jälkeen tietysti proluhanka palauttaa veden kaupalle. Ja sitten edistetään murto-osan luhankaisten yritysten etua, mm matkailua.
Ja yrityksia on? Maansiirto firmoille ilmaiset ottoluvat, koneyrittäjille löpöt, mökin vuokraajille siivooja..? Vai mitä ajat takaa? Matkailu nyt sattuu olemaan semmoinen asia jolla saa ihmisiä paikkakunnalle ja sitä kautta käyttävät niitä ostettavia palveluja. Osa yli työllistettyjä ja eivät tarvitse edes mainoksia. Suurin osa tyytyväinen työn määrään ja ja loppuja ei kiinnosta.
Eihän matkailu puolen käyttäjiä omissa kuntalaisissa ole. Ne on löydettävä muualta. Ja se tarkoittaa mainostamista. kun laittaa puomit 621 tielle ja katsotaan missä työikäiset täältäkin liikkuu niin paikallisesti pyöriviä on ehkä kymmeniä. Ohi kulkijoita taas on todella paljon ja ne pitää saada pysähtymään.
Sama koskee aikalailla kaikkia paikallisia yrityksiä. Ei nuo 43.6% yli 64 vuotiaista Luhangan sisällä kovinkaan työllistävää vaikutusta ole. Jonkun verran varmaan mutta että sillä oikeasti tekisi tilin niin, tuskin. Pihanurmen leikkuu saattaa työllistää riittävästi kunnan rajojen sisäpuolella.
247 työ kykyistä, 161 työpaikkaa paikkakunnalla.
59.4% työpaikoista on palveluala eli 152 ihmisoletetulle. Ralli taitaa tehdä järjestysmies ja liikenteen ohjauksen osalta tilasto piikin että kaikki työkykyiset on lukujen valossa työllistettyjä.
Älä väheksy matkailun mainostamista jos sinun ajatusmaailmassa on periaatteellinen "minäminäminä" virhe ja et ymmärrä miten markkinatalous toimii. Pitää toimia eikä nillittää kun muut toimivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja yrityksia on? Maansiirto firmoille ilmaiset ottoluvat, koneyrittäjille löpöt, mökin vuokraajille siivooja..? Vai mitä ajat takaa? Matkailu nyt sattuu olemaan semmoinen asia jolla saa ihmisiä paikkakunnalle ja sitä kautta käyttävät niitä ostettavia palveluja. Osa yli työllistettyjä ja eivät tarvitse edes mainoksia. Suurin osa tyytyväinen työn määrään ja ja loppuja ei kiinnosta.
Eihän matkailu puolen käyttäjiä omissa kuntalaisissa ole. Ne on löydettävä muualta. Ja se tarkoittaa mainostamista. kun laittaa puomit 621 tielle ja katsotaan missä työikäiset täältäkin liikkuu niin paikallisesti pyöriviä on ehkä kymmeniä. Ohi kulkijoita taas on todella paljon ja ne pitää saada pysähtymään.
Sama koskee aikalailla kaikkia paikallisia yrityksiä. Ei nuo 43.6% yli 64 vuotiaista Luhangan sisällä kovinkaan työllistävää vaikutusta ole. Jonkun verran varmaan mutta että sillä oikeasti tekisi tilin niin, tuskin. Pihanurmen leikkuu saattaa työllistää riittävästi kunnan rajojen sisäpuolella.
247 työ kykyistä, 161 työpaikkaa paikkakunnalla.
59.4% työpaikoista on palveluala eli 152 ihmisoletetulle. Ralli taitaa tehdä järjestysmies ja liikenteen ohjauksen osalta tilasto piikin että kaikki työkykyiset on lukujen valossa työllistettyjä.
Älä väheksy matkailun mainostamista jos sinun ajatusmaailmassa on periaatteellinen "minäminäminä" virhe ja et ymmärrä miten markkinatalous toimii. Pitää toimia eikä nillittää kun muut toimivat.Hyvä, että sinä ymmärrät ja selväksi tuli, että olet sitä mieltä, että proluhangan kautta kunnan pitäisi tukea matkailua. Minä äänestän jotain muuta puoluetta ja olen sitä mieltä, että kunta ei saa ottaa ketään yrittäjää erityishuomaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että sinä ymmärrät ja selväksi tuli, että olet sitä mieltä, että proluhangan kautta kunnan pitäisi tukea matkailua. Minä äänestän jotain muuta puoluetta ja olen sitä mieltä, että kunta ei saa ottaa ketään yrittäjää erityishuomaansa.
Luhangassa on matkailualan yrityksiä muutamia. Kyllä kunnan kuuluisi tsempata yrittäjiä ja olla järjestämässä heidän kanssa tapahtumia sekä ideoimassa niitä. Näin tehdään muissa kunnissa, palaveerataan yrittäjien kans, kahvitellaan. Näin teki kärnäkin uran alussa mutta nykyisin häntä ei kiinnosta kuin oma tilipussi. Mitä kauppaan kuuluun niin oletko sitä mieltä että kunta ei saisi autaa kunnan ainoaa kauppaa pysymään hengissä? Kunnalla on siihen tietyt keinot ja edellytykset mm kaavoitus ja lupa-asiat. Valtiokin auttaa kyläkauppoja mm kyläkauppatuella mutta Luhangassa kunta on pahin kampittaja yhdessä toisen ravintoloitsian kanssa. Valtuutetut lyövät vaikka päänsä kivijalkaan kun johtaja niin pyytää. Muutoksia tarvitaan seuraavissa vaaleissa TO voit edelleen mielyttää sitä sun johtajaasi. Yhdessä saatte vahinkoa itsellenne ja kuntaa kohtaan . Kauppa jos loppuu niin loppuu koko kunta. Vanhukset ja autottomat muuttaisi joutsaan ja kuka minnekkin. Kaupan myötä loppuisi päivittäistavaroiden lisäksi bensa niin veneille kuin muillekkin kulkuneuvoille sekä posti,matkahuolto,postnord , scenker, alko,veikkaus,ravintolat,parturi ym ym. Järjen köyhyyttä olla kunnanjohtajalla näin vihamielinen kunnan tärkeintä yritystä kohtaan vain sen takia että kauppias ei kumara hänelle.

Voi hyvää päivää, kyllä nyt taas joku (kyläkauppias) tekee itsestään tärkeämmän kuin onkaan!!

Tämä erityiskohtelun vaatiminen minua kyllä ihmetyttää. Mielestäni yrityksiä pitää kohdella tasapuolisesti.

Kyllä nyt etappilaisuus paistaa tuosta niin läpi. Eikö ole koko kunnan etu että valot palavat kunnassa myös tulevaisuusessakin? Ei kauppa ole tietääkseni saanut kunnalta yhtään mitään apua 6 vuoden aikana,päin vastoin on ollut kampittamassa yrittäjän terassiluvissa, varastanut yrittäjän rahaa ja purki suullisen sopimuksen vedenjakelusta vaikka näin tämä tulee kunnalle kalliimaksi kuin se että kauppa ylläpiti hanaansa omilla kustannuksilla ja tämä vain siitä syystä että kauppias ei mielistele Tuomiota.Sinä TO sait ainoa voittosi tuosta väännöstä kun näytät okevan kunnanjohtajan kanssa niin hyvissä väleissä. Kalakauppiaatkin saitte häädettyä torilta jokunen vuosi sitten. Kyläkauppoja kuolee joja vuosi jokunen,oletko sitä mieltä että jos ravintola ei saa kunnalta tukea niin ei sitä saisi antaa kaupallekkaan vaikka kunnassa on asuvia vanhuksia jotka on kaupasta riippuvaisia. Täytyy todeta että kyllä olet TYHMÄ.

Vanhuksien täytyy järjestää vaan kimppakyytejä esim Joutsaan. Valikoimaa enemmän, halvemmat hinnat ja tuoreenpaa tavaraa. Kyyti rahat tienaavatte helposti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi hyvää päivää, kyllä nyt taas joku (kyläkauppias) tekee itsestään tärkeämmän kuin onkaan!!
Ja facebookissa ylläpito ei pysty olemaan neutraali eikä puolueeton. Nytkin joku julkaisu saa olla piilotettuna vaikka kuinka kauan ja jos toinen julkaisu on piilotettuna, moitteita tulee heti. Tasapuolisuudelle kyllä, erityiskohtelulle vahva EI.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja facebookissa ylläpito ei pysty olemaan neutraali eikä puolueeton. Nytkin joku julkaisu saa olla piilotettuna vaikka kuinka kauan ja jos toinen julkaisu on piilotettuna, moitteita tulee heti. Tasapuolisuudelle kyllä, erityiskohtelulle vahva EI.
Mistähän mahtaa olla kysymys?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, sen jälkeen tietysti proluhanka palauttaa veden kaupalle. Ja sitten edistetään murto-osan luhankaisten yritysten etua, mm matkailua.
Matkailua piti edistää matkailuhankkeella, mutta mihinkäs ne matkailuhankkeen saamat eurot käytettiinkään? Niihin "satoja kävijöitä" keränneisiin tapahtumiin vai
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matkailua piti edistää matkailuhankkeella, mutta mihinkäs ne matkailuhankkeen saamat eurot käytettiinkään? Niihin "satoja kävijöitä" keränneisiin tapahtumiin vai
Joku veti välistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja facebookissa ylläpito ei pysty olemaan neutraali eikä puolueeton. Nytkin joku julkaisu saa olla piilotettuna vaikka kuinka kauan ja jos toinen julkaisu on piilotettuna, moitteita tulee heti. Tasapuolisuudelle kyllä, erityiskohtelulle vahva EI.
Et vaan ymmärrä miten face toimii. Se mikä ei ihmisiä kiinnosta painuu vaan ohi eikä se uppaa vaikka jotku kuinka peukuttaa koska ne ne samat muutama aina. Juttu on se että pitää saada niitä uusia jotka klikkaa ja sitä kautta ne jutut pysyy ylhäällä pidempään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matkailua piti edistää matkailuhankkeella, mutta mihinkäs ne matkailuhankkeen saamat eurot käytettiinkään? Niihin "satoja kävijöitä" keränneisiin tapahtumiin vai
Et siis käsitä että ne rahat on tarkan valvonnan ja hyväksynnän alla. Se että tilaa vaikka julisteita ei vielä tarkoita että se kelpaa rahan piiriin ja siitä saisi rahat pois. Homma oli kuitti kuitista ja sekin vasta jokusen tunnin paperityön jälkeen. Euroakaan semmoisiin ei saa laitettua ylimääräistä. Yhtään sieltä ei saa etukäteen. Vain ja ainoastaan saa omat pois kun laittaa kuitin ja selvityksen. Samalla tavalla kuin vakuutusyhtiöstä kun korvaavat jonkun vahingon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et vaan ymmärrä miten face toimii. Se mikä ei ihmisiä kiinnosta painuu vaan ohi eikä se uppaa vaikka jotku kuinka peukuttaa koska ne ne samat muutama aina. Juttu on se että pitää saada niitä uusia jotka klikkaa ja sitä kautta ne jutut pysyy ylhäällä pidempään
Facen toiminnasta ymmärrän myös sen, että jos jakaa sellaisen oman julkaisun, jonka on jakanút vain omille kavereille, se näkyy vain kavereille. Eihän se tietysti haittaa kun ylläpitäjätkin on kavereita! Piiri pieni pyörii. Ja oma viestintä on tärkeintä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Facen toiminnasta ymmärrän myös sen, että jos jakaa sellaisen oman julkaisun, jonka on jakanút vain omille kavereille, se näkyy vain kavereille. Eihän se tietysti haittaa kun ylläpitäjätkin on kavereita! Piiri pieni pyörii. Ja oma viestintä on tärkeintä!
Miksei t.yrkky ole ite ylläpidossa nii ei nii harmittais?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luhangassa on matkailualan yrityksiä muutamia. Kyllä kunnan kuuluisi tsempata yrittäjiä ja olla järjestämässä heidän kanssa tapahtumia sekä ideoimassa niitä. Näin tehdään muissa kunnissa, palaveerataan yrittäjien kans, kahvitellaan. Näin teki kärnäkin uran alussa mutta nykyisin häntä ei kiinnosta kuin oma tilipussi. Mitä kauppaan kuuluun niin oletko sitä mieltä että kunta ei saisi autaa kunnan ainoaa kauppaa pysymään hengissä? Kunnalla on siihen tietyt keinot ja edellytykset mm kaavoitus ja lupa-asiat. Valtiokin auttaa kyläkauppoja mm kyläkauppatuella mutta Luhangassa kunta on pahin kampittaja yhdessä toisen ravintoloitsian kanssa. Valtuutetut lyövät vaikka päänsä kivijalkaan kun johtaja niin pyytää. Muutoksia tarvitaan seuraavissa vaaleissa TO voit edelleen mielyttää sitä sun johtajaasi. Yhdessä saatte vahinkoa itsellenne ja kuntaa kohtaan . Kauppa jos loppuu niin loppuu koko kunta. Vanhukset ja autottomat muuttaisi joutsaan ja kuka minnekkin. Kaupan myötä loppuisi päivittäistavaroiden lisäksi bensa niin veneille kuin muillekkin kulkuneuvoille sekä posti,matkahuolto,postnord , scenker, alko,veikkaus,ravintolat,parturi ym ym. Järjen köyhyyttä olla kunnanjohtajalla näin vihamielinen kunnan tärkeintä yritystä kohtaan vain sen takia että kauppias ei kumara hänelle.
Kannattaa molempien osapuolten katsoa peiliin, niin kunnanjohtajan kuin sitä jatkuvasti somessa haukkuvan yrittäjän. Luhangan maine kärsii siitä jatkuvasta somevalittamisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matkailua piti edistää matkailuhankkeella, mutta mihinkäs ne matkailuhankkeen saamat eurot käytettiinkään? Niihin "satoja kävijöitä" keränneisiin tapahtumiin vai
Matkailuhankkeen rahat käytettiin juuri sellaisiin kohteisiin mihin niitä haettiinkin. Eli matkailun edistämiseen. Niitä ei käytetty luhankjoen ruoppaukseen eikä sataman parantamiseen,matkaparkki yms investointeihin millaisiin tulikin viisaita ehdotuksia. Viisaita kommentteja tuli myös suoraankin päin näköä "joudutte maksamaan ne rahat takaisin Elyyn" puhutaan vaikka ei ymmäretä asiasta lainkaan,edes hajun vertaa. On mennyt jo useita kuukausia kun viimeinenkin maksatus on tullut tilille ja tuosta projektista jäi luhangan yrittäjille myös kivasti pääomaa tilille. Kaikkiaan voidaan olla tyytyväisiä onnistuneseen hankkeeseen. Suosittelemme toisillekkin yhdistyksille vastaavaa hakua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei t.yrkky ole ite ylläpidossa nii ei nii harmittais?
Se erotettiin kun sooloili oman mielensä mukaan. Poisti kauppiaan mielipiteen siitä syystä kun se ei ollut hänelle itselleen mieluinen. Tuntuu kuitenkin toimivan täällä Suomi24 ssa hyvin ,suhteita ylläpitoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa molempien osapuolten katsoa peiliin, niin kunnanjohtajan kuin sitä jatkuvasti somessa haukkuvan yrittäjän. Luhangan maine kärsii siitä jatkuvasta somevalittamisesta.
Ei ole haukkumista jos sanoo kunnanjohtajaa rosvoksi. Muuten ei ole kait hänestä negaa ole ilmaissut. Mielestäni täysi oikeus tuoda näitä ei niin hyviä asioita myöskin esille, kunnanjohtajakin miettis että kannatteeko varastaa kun maine menee asioiden julkitulon vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matkailuhankkeen rahat käytettiin juuri sellaisiin kohteisiin mihin niitä haettiinkin. Eli matkailun edistämiseen. Niitä ei käytetty luhankjoen ruoppaukseen eikä sataman parantamiseen,matkaparkki yms investointeihin millaisiin tulikin viisaita ehdotuksia. Viisaita kommentteja tuli myös suoraankin päin näköä "joudutte maksamaan ne rahat takaisin Elyyn" puhutaan vaikka ei ymmäretä asiasta lainkaan,edes hajun vertaa. On mennyt jo useita kuukausia kun viimeinenkin maksatus on tullut tilille ja tuosta projektista jäi luhangan yrittäjille myös kivasti pääomaa tilille. Kaikkiaan voidaan olla tyytyväisiä onnistuneseen hankkeeseen. Suosittelemme toisillekkin yhdistyksille vastaavaa hakua.
Yhteistyön tavoite taisi jäädä saavuttamatta. Näille valituille yrittäjille tärkeämpää onkin ne eurot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa molempien osapuolten katsoa peiliin, niin kunnanjohtajan kuin sitä jatkuvasti somessa haukkuvan yrittäjän. Luhangan maine kärsii siitä jatkuvasta somevalittamisesta.
On totta että maine haittaa tulee Luhangalle kun kunnanjohtaja ja kauppias ei ole väleissä kunnanjohtajalla on joo joo miehiä takanaan ja olisi hänen sädekehälle ollut mieluisaa jos kauppias olisi siihen myös kuulunut. Siinä onnistumatta välit katkesi ja molemmat kulkee omia polkuja paitsi Tuomio heittelee granatteja kauppiaan tielle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matkailuhankkeen rahat käytettiin juuri sellaisiin kohteisiin mihin niitä haettiinkin. Eli matkailun edistämiseen. Niitä ei käytetty luhankjoen ruoppaukseen eikä sataman parantamiseen,matkaparkki yms investointeihin millaisiin tulikin viisaita ehdotuksia. Viisaita kommentteja tuli myös suoraankin päin näköä "joudutte maksamaan ne rahat takaisin Elyyn" puhutaan vaikka ei ymmäretä asiasta lainkaan,edes hajun vertaa. On mennyt jo useita kuukausia kun viimeinenkin maksatus on tullut tilille ja tuosta projektista jäi luhangan yrittäjille myös kivasti pääomaa tilille. Kaikkiaan voidaan olla tyytyväisiä onnistuneseen hankkeeseen. Suosittelemme toisillekkin yhdistyksille vastaavaa hakua.
Ja hankkeen rahoituksellako kustannettiin myös hyvän tuulen kesäpäivä tapahtuma, jonka tarkoitusko oli kerätä tuulivoimavastaiseen adressiin nimiä?
- Anonyymi
Kyllä työ Luhankalaiset ootte ihan sekopäitä, kun tuommosia kirjoittelette. En kyllä ihmettele jos Luhangasta irtisanoututaan, eikä ketään tuu tilalle. En muuta kuin ihmettelen.
- Anonyymi
Kuntaan saatiin työntekijä hyvinkin nopeasti! Yritysten rekrytointihaasteet on sitten eri asia.
- Anonyymi
Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus. Niitä kyl löytyy Luhangasta !
- Anonyymi
Se koira älähtää johon kalikka....
- Anonyymi
On kyllä niin outoa touhua tuolla kylällä, ettei viitsi edes käydä enää. Ohi, mökille ja Sysmään kauppaan. Harmi että aikuiset ihmiset ei pysty lopettamaan.
- Anonyymi
Ja milloin tuo alkoi?? Ennen niin mukavan leppoisa Luhanka meni pilalle, kun kyläkaupan kauppias vaihtui. Alkoi ihan järjetön itsensä kehuminen ja toisten mollaaminen. Isä ja tytär kilpaa. Ei tosiaan huvita enää kylälle kääntyä. Toivottavasti ymmärtää kyläkauppias tyttärineen lähteä kauas pois. Tahtoo vanhan hyvän Luhangan takaisin!!

Piti tuokin kommentti tulla kääntämään kauppiasta vastaan. Siitähän ei ollut kyse. Nyt on sentään palvelut kunnossa ja ranta upeassa kunnossa eli sen suhteen ihan eri meininki kuin "vanhaan aikaan". Mökkiläisenä ei vaan tiedä kuka vastaantulija kuuluu kenenkin lahkoon ja kuka pahoittaa mielensä mistäkin. Rakentaisivat aidan siihen kylän keskelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja milloin tuo alkoi?? Ennen niin mukavan leppoisa Luhanka meni pilalle, kun kyläkaupan kauppias vaihtui. Alkoi ihan järjetön itsensä kehuminen ja toisten mollaaminen. Isä ja tytär kilpaa. Ei tosiaan huvita enää kylälle kääntyä. Toivottavasti ymmärtää kyläkauppias tyttärineen lähteä kauas pois. Tahtoo vanhan hyvän Luhangan takaisin!!
Ennen mahtui kuntaan useampi kauppa ja baari. Eikä kenelläkään ollut tarvetta hakea päähän taputtelua ja kunnasta tukea. Vanhoina hyvinä aikoina rallitkin järjestettiin ilman teatteria.

Kyllä minua naurattaa Tyrkyn ja kesäkissan eri profilit. Tarpeen mukaan vastataan omiin juttuihin taas toisella tavalla ja niin että olisi joku muu antamassa vastausta ja tukea. Te molemmat olette muualta tulleita häiriköitä ja kaiken lisäksi lukutaidottomia. Toisen ravintolan mollaaminen ei kuulu tähän palstaan.

Voisiko se johtua siitä että Etappi menetti ns "ykköspaikka" kylällä. Liikevaihto tippuu kuin lehmänhäntä konsanaan. Omalla käytöksellä lähtee loputkin asiakkaat.

Entinen kauppias oli järkevä, ei mollannut toisia ja valittanut koko ajan julkisesti. Ei varmaan silläkään ollut kauppa kultakaivos.

Tuota samaahan te teette itsekin.

Hommaha alkoi kun tappii alko pesiytymään nykyset sopan keittäjät että iha turha koittaa muita syyttää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen mahtui kuntaan useampi kauppa ja baari. Eikä kenelläkään ollut tarvetta hakea päähän taputtelua ja kunnasta tukea. Vanhoina hyvinä aikoina rallitkin järjestettiin ilman teatteria.
Paikallis ralleja ei ollu. Se mitä oli niin oli mm ralli. Paikallis rallit toimii ja pyörii kannattajien panostuksella. Et ilmeisesti ymmärrä mainostamisen, sponsoroinnin ja muun päälle joka liittyy firman mainontaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entinen kauppias oli järkevä, ei mollannut toisia ja valittanut koko ajan julkisesti. Ei varmaan silläkään ollut kauppa kultakaivos.
Ei ollu silloin some valloillaan. Mainokset lähinnä paikallis lehdessä. Et taida tietää sen aikaista sanontaa? " pitää käydä kaupassa katsomassa mitä syö" Ei kuule tarvinnu tehdä ostoslistaa kun siitä kuitenkin oli puolet olematta hyllyssä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisiko se johtua siitä että Etappi menetti ns "ykköspaikka" kylällä. Liikevaihto tippuu kuin lehmänhäntä konsanaan. Omalla käytöksellä lähtee loputkin asiakkaat.
No tappihan oli ihan jotai toista kun Josi ja Maritta sitä pyöritti. Toki ihan kaikki työntekijä valinnat ei ihan maaliin menny mutta ei siellä silloin asiakkaille vittuiltu, ajettu takaisin muualle, puhuttu sontaa seläntakana, mustamaalattu ja vaikka mitä vielä. Jokunen video löytyy siltä ajalta. Siellä nykyne pipertäjäkin on niiiin hyvää pataa ja mielin kielin tanssimassa kaikkien kanssa tip tappia. Nyt niistä ei edes nosta kättä puolellekkaan ja lopuista puhuu vain pahaa seläntakana.

Aika rajua tekstiä, melkein voisi väittää mustamaalaamiseksi. Sääli vaan että tuollaisella käytöksellä saa ihmiset pysymään poissa niin kylän baareista kuin kaupasta. Jospa vielä joskus tilanne olisi toisin, ei jatkuvasti tarvitsisi kuunnella/lukea kyläkauppiaan itkuvirsiä.

Onko nämä jutut taas semmoisia, että parantaa kylänne mainetta ja houkuttelee sinne ihmisiä? Milloin te ymmärrätte, että te tarvitsette myös vieraita ihmisiä pitämään ne paikat elossa? Jos meininki ei muutu niin te nökötätte siellä keskenänne. Haluatteko te kesävieraiden rahat vai ette?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja milloin tuo alkoi?? Ennen niin mukavan leppoisa Luhanka meni pilalle, kun kyläkaupan kauppias vaihtui. Alkoi ihan järjetön itsensä kehuminen ja toisten mollaaminen. Isä ja tytär kilpaa. Ei tosiaan huvita enää kylälle kääntyä. Toivottavasti ymmärtää kyläkauppias tyttärineen lähteä kauas pois. Tahtoo vanhan hyvän Luhangan takaisin!!
Luhanka meni piloille kun josi vuokrasi ravintolansa nykyiselle onistajalla. Heti alkoi myyrän työ saada kauppa ja reeti nurin. Kymmeniä erilaisia valituksia,mustamaalaamisia,herjoja ja huippuna se että käänytetään kaupan asiakkaita yksitelleen pois ,olla käyttämättä kaupan palveluja. Näin tappi toimii kavereiden välityksellä. Käydään kalakaupalla, teenäinen ystävyys, saadaan luottamusta ja kutsutaan mökille vierailulle jossa tarjotaan alkoholia ja sit käännytys pääsee todella vauhtiin. Onneksi tutut tajusi tämän ja lähtiävät ovet paukkueen pois.Vanhaan kauppiaaseen sen kummemmin ottamatta kantaa, tavaraa on nyt tarjolla ja hinnat kohtuuliset. Kauppiaan itkuvirsiä? Mitä ne mahtaa olla ja ne some päivitykset missä hän haukkuu kilpailijaa,itse en sellaista ole huomannut mutta tuota tuodaan säännöllisesti esille, siitä voisi tappi tuoda jonkun esimerkin esille. Luhangassa riittäisi yksi ravintola,toista ei tarvita sillä,etenkään näin riitaisan yrittäjän vetämää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja milloin tuo alkoi?? Ennen niin mukavan leppoisa Luhanka meni pilalle, kun kyläkaupan kauppias vaihtui. Alkoi ihan järjetön itsensä kehuminen ja toisten mollaaminen. Isä ja tytär kilpaa. Ei tosiaan huvita enää kylälle kääntyä. Toivottavasti ymmärtää kyläkauppias tyttärineen lähteä kauas pois. Tahtoo vanhan hyvän Luhangan takaisin!!
Graattista harmittaa. Painuis takas aurinkorannoille kotkottamaan, mokoma vanha harakka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika rajua tekstiä, melkein voisi väittää mustamaalaamiseksi. Sääli vaan että tuollaisella käytöksellä saa ihmiset pysymään poissa niin kylän baareista kuin kaupasta. Jospa vielä joskus tilanne olisi toisin, ei jatkuvasti tarvitsisi kuunnella/lukea kyläkauppiaan itkuvirsiä.
Voisitko tarkentaa millaisia itkuvirsiä? Kauppias on hiljaa ja koittaa tehdä työtänsä,ei hauku eikä tee mitään muutakaan negaa. Keskittyy vain omaan juttuunsa. Ihan toisin tekee naapurin yrittäjä ,saanut kunnassa paljon eripuraa ja riitelyä,ajannut asiakkaat pihalle. Tehnyt kaikki virheet mitä yrittäjä voi tehdä

Onpas sulla tiukat suodattimet päällä, jos oikeasti olet tuota mieltä!!!
- Anonyymi
Toivottavasti lähtisvätte, jos vaikka tulis vielä rauha Luhankaan !
- Anonyymi
Ei kenenkään tarvitse lähteä mihinkään. Teidän kaikkien pitää vaan mennä jonnekin käytöskurssille. Sitten sinne on asiakkaidenkin mukava tulla.
- Anonyymi
Toiset näkee vaivaa ja järjestää tapahtumia ja käyttää siihen vielä aika läjän rahaa. Toiset pummeilee tapahtuman sivussa ja kehtaavat vielä mainostaa sitä.
Sitten kun mainos ei itelle näy ekana metan sovelluksessa, niin syytetään siitäkin kauppiasta ja tytärtä. Jos ensin opettelisi käyttämään asetuksiaan, mitä useampi siellä on jo neuvonut ja kertonut, niin saattaisi näkyä niinkuin muillekin.
Toki julkisesti itsensä nolaaminen on taitolaji sekin, sen hoiti tuossa julkaisussa kommenteillaan ja koko mainoksellaan tappilaiset. Miten edes kehtaa toimia tuolla tavalla? Itse en jalallani ko.ravintolaan astuisi kesällä saamani erittäin nyrpeän palvelun jälkeen enää muutenkaan, nyt vielä vähemmän.
Ja ei, kirjoittaja ei ole millään tapaa Reetin kanssa sidoksissa. Ensi kesän ohikulkumatkallani tosin valitsen Reetin palvelut, tänä kesänä tein virhearvion. Ravintolaan selvinpäin syömään 5 hengen seurueen kanssa oltiin menossa, mukana oli koira, joka oli suunnitelmissa ottaa terassille mukaan. Vettä koiralle pyytäessä käskettiin hakea sitä Reetin nurkalta, samaan aikaan henkilöstö juorusi juuri lähteneistä asiakkaista muiden asiakkaiden kanssa. Tässä vaiheessa päätettiin ostaa sitten ruoatkin Reetistä. Siellä palvelu oli erinomainen, eikä kommentoitu sanallakaan vaikka kerrottiin miten naapurissa oli käynyt.- Anonyymi
Tässä siis Tyttären terveiset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä siis Tyttären terveiset
Ja siinä tuli pihan toisen puolen terveiset. Minkä takia te nolaatte kaunista kyläänne koko ajan ihan vapaaehtoisesti? Teillä on siellä kaikki mahdollisuudet elää ja menestyä, mutta riitaa pitää haastaa koko ajan. Menkää jonnekin metsään painimaan keskenänne. Tai laittakaa näkyville joku kyltti valokuvien kanssa, että kuka on kukin ja mikä on se ongelmanne. Mökkiläisille on vielä monta epäselvää asiaa. Itse en esim tunnista kunnanjohtajaa, enkä tiedä kuka on se ultranegatiivinen KL, joka ilmestyy someen aina kun on jotain ränkkää menossa. Tuotteistakaa tämä riitanne ja myykää vaikka t-paitoja sen avulla.
- Anonyymi
Tätä moittimaasi ravintolaa yhtään puolustamatta täytyy sanoa, että ei siellä toisessakaan ravintolassa ole oikeastaan ikinä tullut mitään hyväntuulista asiakaspalvelua. Joskus on tullut sisään astuessa sellainen olo, että vaivoiksi on tulossa, kun työntekijä näyttää väsähtäneeltä ja naama on nyreä, Siispä molempiin ravintoloihin asiakkaan toive, tsempatkaa asiakaspalvelussa!!
- Anonyymi
Just tuolla konstin ne asiakkaat ajetaan pois. Ei siihen Reetiä tarvita. Ei ollut kesän 2024 ainoa tapaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä moittimaasi ravintolaa yhtään puolustamatta täytyy sanoa, että ei siellä toisessakaan ravintolassa ole oikeastaan ikinä tullut mitään hyväntuulista asiakaspalvelua. Joskus on tullut sisään astuessa sellainen olo, että vaivoiksi on tulossa, kun työntekijä näyttää väsähtäneeltä ja naama on nyreä, Siispä molempiin ravintoloihin asiakkaan toive, tsempatkaa asiakaspalvelussa!!
Perus tappilaisten propagandaa ☝️☝️
- Anonyymi
Onpahan vallan erikoista touhua Luhangassa. Tämän keskustelun aloittaja puhuu Luhangan politiikasta, mutta suurin osa keskustelijoista puhuu kylän baareista. Niissäkö teillä siellä poliittiset päätökset tehdään? Ja kaiken lisäksi keskustelun taso on todella ala-arvoista, moitittavaa ja lapsellista.
- Anonyymi
Näkikö kukaan kun Tuomo ajoi tänään kylä raittia jollakin uudella mersulla olisko lie joku ässä mersu tms. Noista kun en sen paremmin ymmärrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näkikö kukaan kun Tuomo ajoi tänään kylä raittia jollakin uudella mersulla olisko lie joku ässä mersu tms. Noista kun en sen paremmin ymmärrä.
Olisiko ollut Tuomo? Vasta eilen oli jopa töissä virkahuoneessa ja entinen mersu oli pihassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näkikö kukaan kun Tuomo ajoi tänään kylä raittia jollakin uudella mersulla olisko lie joku ässä mersu tms. Noista kun en sen paremmin ymmärrä.
Olisko ollut se leskirouva josta täälä kirjottelee jotkut?
- Anonyymi
Mielestäni Tuomo on bäst! GO TUOMO!
- Anonyymi
GO OUT TUOMO!!!
- Anonyymi
Mistäköhän suunnasta se tappi jutun aloitus taas oikein tuli ?
- Anonyymi
Olen kohta 300 kertaa vastannut itse omaan aloitukseeni. Eikö ole hienoa?
- Anonyymi
Itse kun vastaa itselleen, niin juttua piisaa.
- Anonyymi
🤣🤣🤣
- Anonyymi
Jos pikkuhiljaa oppii ammattitaitoa niin henkiset ominaisuudet ei riitä johtaja tasolle. Monta ihmista on hänen takiaan Luhangasta lähtenyt pois tai sit on erotettu mutta viellä enempi sai SKF:lä porukkaa vaihtumaan. Jotkut jopa eläköityivät työmaa kiusaamisen vuoksi. Tälläisesta sit tehtiin kunnanjohtaja Luhankaan.
- Anonyymi
Katsoo tuota viimesen päivityksen aikaa, niin varmaan tullut Reetistä ja saanut sieltä vähän kirjoituksen aihetta !
- Anonyymi
Pitääkö Reeti ja kauppa sotkea jokaiseen kommenttiin? Ihmeelistä myyrän työtä teette Luhangan elinkeinolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö Reeti ja kauppa sotkea jokaiseen kommenttiin? Ihmeelistä myyrän työtä teette Luhangan elinkeinolle.
Sehän toimii myös toiseen suuntaan. Sitä saa, mitä tilaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän toimii myös toiseen suuntaan. Sitä saa, mitä tilaa!
Haluan tuoda tähän heittoon hiukan faktaa jota olen kyllä jo aiemminkin. Minun ja kunnanjohtajan välit meni Rantatien vuoksi ja toinen mikä on vahvempi syy se etten liittynyt narsistinhoviin. Haluan luoda asioista omat mielipiteet ja tuoda niitä julkikin ja tuosta syystä joudun hiukan kärsimään Tuomon ilkeydestä. Eräs Tammijälveläinen 3 vuotta jo sit minua varoitti asiasta kuten se asian ilmaisi. "Kannattaisi vähän lipaista Tuomoa niin pärjäisit hänen kans paremmin". Vaikka kauppias olenkin niin kohteliaisuus kuuluu asiaan mutta lipasijaksi minun ei kuulu alkaa. Kuntavaalien jälkeen nähdään riittääkö suosio mutta myös valtuutettunakin olen hyvien asioiden edistäjä ja haluaisin päivittää Luhankalaista politiikkaa siistiimpään suuntaan. T:JA

Tooooosi siistiltähän tämä vaikuttaa! Anna mennä vaan. Kerro vielä se ilmaisen veden kohtalo. Ei olla täällä tammijälvellä pitkään aikaan kuultukaan.

Vain oliko rantatieltä? Tyrkky?
- Anonyymi
Juuri näin !
- Anonyymi
Mistäköhän suunnasta se kj mollaaminen tulee ?
- Anonyymi
Onko tuossa mitään epäselvää? Lähes 10v vuotta noi asiat olleet tiedossa.
- Anonyymi
Tulisiko tapista? Siellä osataan sotkea asiat.
- Anonyymi
Ensin mollataan ja mustamaalataan niin paljon kuin mielikuvitus keksii ja sen jälkeen odotellaan henkilökohtaista kukkakimppua! Kyllä on omituista ajatelua. Olisiko peilille tarvetta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulisiko tapista? Siellä osataan sotkea asiat.
Joo, niin osannut tämä rouva sotkea asiat jo siellä mistä on kotoisin. Mutta eihän niistä saa puhua🤫🤫🤫🤫
Ainahan voi luulla et tavat parantuneet, mut aika lailla samaa rataa menty muutama vuosikymmenen, eihän sitä koira karvoistaan pääse. 😁
- Anonyymi
Vai tulisko ihan Reetin hautuumaalta !
- Anonyymi
Tuo reetikin omituinen kun nähnyt kirjanpitoja niin tilikauden tulokset heittelee hirveesti ja osinkojakin omistajat joinain vuosina nostanut hirveitä lukuja ja seassa sellaisia ihmisiä, joita en edes tunne...
- Anonyymi
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Miten voi joku olla noin utelias :D
- Anonyymi
Mistä näkee kuka on nostanut osinkoja? Muakin alkoi kiinnostaa? Varsinkin oman firman kohdalla, et olisko joku outo nimi nostanut munkin firmasta osinkoja kun rahat ei riitä mihinkään... 😅
- Anonyymi
Kyllähän ne osingot kelpaa varmaan tuntemattomillekki.
- Anonyymi
Voisiko johtua siitä että olet katsonut jonkun toisen firmat tilinpäätöksiä. Herättää epäilyksiä sinun ammattitaito. Osingot ja oudot nimet viittaa vahvasti siihen että et ole asioista perillä. Meidän Reeti on aputoiminimi ja toimii Luhangan kyläkauppa Oyn alla. Kyläkaupasta en ole viellä osinkoja nostammut mutta toivotaan että ennen eläkettä saisin otettua hiukan takautuvasti. T:Jarno
- Anonyymi
Mitenhän Reetin asiat liittyy politiikkaan. Tappilaiset voisivat tiedustella sitä ihan omalta foorumilta.
- Anonyymi
Liittyy hyvinkin niin kauan kuin ravintolan nimissä koetaan tarpeelliseksi mustamaalata kunnan politiikkaa! Ajatus siitä, että kunta voisi paapoa yhtä yritystä ja oikaista virallisen päätöksenteon yhden yrittäjän mielipiteen ja edun mukaan, ei onneksi toimi.

Voi voi että tyrkky nyt johtajaa puolustaa. Se että KJ on rosvo ainakin 2500€ edestä voidaan hänestä olla muutakin mieltä. Tuomion henkiset ominaisuudet ei riitä johtajan tasoon. Riitautuu helposti asioita kun haluaa olla aina se kunkku ja sortuu kiusaamiseen josta on paljonkin jo tietoa. Kaikenlisäksi on työtä vieroksuva ihminen. Nyttenkin on työnsä delekoinut alaisilleen jotka on ylityölistettyjä. Herra vetää lonkkaa ja nauttii olostaan. On aika potkasta sitä persauksille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liittyy hyvinkin niin kauan kuin ravintolan nimissä koetaan tarpeelliseksi mustamaalata kunnan politiikkaa! Ajatus siitä, että kunta voisi paapoa yhtä yritystä ja oikaista virallisen päätöksenteon yhden yrittäjän mielipiteen ja edun mukaan, ei onneksi toimi.
Voisitko kertoa mistä löydän Reetin nimissä tehtyä arvostelua kuntaa kohtaan. Kova tarve tapilla harrastaa tuota toisten morkkaamista. Itse valehtelee munkä kerkiää eikä myönnä vaikka faktat lyödään facessa näkyville. Pahempi narsisti kuin kunnanjohtaja,onneksi ette ole pariskunta.

Päivän paras🤣🤣🤣
Sä voit kertoa, löytyykö joku kommentti, jossa ei mainita kuntaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivän paras🤣🤣🤣
Sä voit kertoa, löytyykö joku kommentti, jossa ei mainita kuntaa!Voisimme ottaa käyttöön tuon tapin oman nimeä kantavan palstan kun näin sivuaa sinne kuuluvia asioita.
- Anonyymi
Keskittyisit vaik itsenäisyyspäivän viettoon. Mut kun on niin itsepäinen, itserakas tää edellinen kommentoija.
- Anonyymi
Kuka lie mutta puhuu asiaa.
- Anonyymi
On ajan kysymys koska kauppiaan ja kunnanjohtajan tulehtuneet välit tulee riepoteltavaksi valtakunnan mediaan. Jos asianomaiset eivät osaa tai halua hakea sopua niin kyllä kunnanhallituksen puheenjohtaja suurimpana pomona pitäisi ottaa tilanne hallintaan. Tilanne on tikittävä aikapommi.
- Anonyymi
Taitaa valtakunnan medialla on tärkeämpääkin kirjotettavaa. Palstatila täyttyy toisen osapuolen näkökulmasta. Näyttäisi "tulehtuneet välit" olevan kovin toispuoleista, oman huomion kalastelua.
- Anonyymi
Kylän juoruissa ne paikkaansa pitävyydet tiedetään. Hevosmiesten tietotoimisto laulaa minkä ehtii ja juoruakat panee juttuihin puolet omiaan. Se siitä luotettavasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa valtakunnan medialla on tärkeämpääkin kirjotettavaa. Palstatila täyttyy toisen osapuolen näkökulmasta. Näyttäisi "tulehtuneet välit" olevan kovin toispuoleista, oman huomion kalastelua.
Luhangassa "tulehtuneet välit" on jossain muussakin tapauksessa kovin toispuoleista, oman huomion kalastelua. Kun pitää vaan itkeä ja olla esillä. Niinku pikkulapsi, joka ei saanut toivomaansa jäätelöä. Byääääh.
- Anonyymi
Juuri näin on !
- Anonyymi
On selkeästi osoitettavissa kunnanjohtajan jyrääminen yhtä yrittäjää kohtaan. Näitä papauksia on muutama. Suurin syy johtuneen että aikanaan ei saanut kauppiasta omiin joukkoihiin liittymään. Tällä menolla ja tällä asialla on suuremmat vaikutukset kun osataan arvatakkaan. Toivottavasti uusi valtuusto tulisi erottamaan hänet.
- Anonyymi
Noita "papauksia" yrität väkisin syöttää eteenpäin. Onko peilisi huurussa? Vai pitäisikö sinun käydä optikolla, sekin usein auttaa...
- Anonyymi
Joku kirjoitti "en ymmärrä miksi tietyt tahot haluaa kunnanjohtajaa suojella". Kysynkin nyt vasta kysymyksen, et miksi jokin taho haluaa kauppiasta suojella ja ylistää ?
- Anonyymi
Kauppiaasta on paljon hyötyä Luhangalle, kunnanjohtajasta ei ole.
- Anonyymi
"Totuudessa pitää pysyä ja totuutta pitää vastaanottaa." näin lukee keskustelun aloituksessa. Tappilainen kommenttisi kauppiaasta ei noudata tätä sääntöä.
- Anonyymi
Kauppias pitää kuntaa yllä. On enemän investoinut 6 vuodessa Luhankaan kuin kunta itse ja järjestelee tapahtumia,ristelyjä yms jotka kuuluisi kunnalle. Erittäin tärkeä henkilö kunnassa. Nyt huomaa että vaalit on tulollaan kun herjat yms pahan puhumiset on lisääntynyt.

"... järjestelee tapahtumia ja risteilyjä, jotka kuuluisi kunnalle..." Miten niin kunnan kuuluisi järjestää bändikeikkoja ja risteilyjä? Luhangassa jotkut näköjään elävät omassa mielikuvitusmaailmassaan ja kuvittelevat, että kunnan tehtävä on järjestää kaikki mahdollinen viihdyke.
- Anonyymi
Katsoit että on uusi kommentti, petyitkö ettei ollutkaan draamaa? Hahhaa
- Anonyymi
Pakko myöntää että olet oikeassa. Näin kävi
- Anonyymi
Päättäjät haluaa rakentaa rivitalon päijänteen rantaan. Äänestys 5-0 . Yksi poissa ja yksi äänesti tyhjää. Kunnanjohtaja hävisi valtuutetuille. Herää kysymys miksi yksi valtuutettu äänesti tyhjää? Johtuuko siitä että on kunnan työntekijä ja siten kunnanjohtajan alainen. Jotta työsuhde jatkuisi ei voi olla erimieltä KJ kanssa
- Anonyymi
Vanha sanonta. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
- Anonyymi
Tämmöstä mielipide kirjoittelua taas joltain Luhankalaiselta idiootilta !
Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1334108Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232096Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21810- 1061750
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4591560MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531312Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4581275