Mikä on tuttu oppi?
Kysymys Timoteus 1. kirjeen alusta, ihan alkujakeita.
Mikä on vieras oppi, joka muistuttaa kaikkein läheisimmin kristinuskoa? Vaativa kysymys, joten ei se mitääm jos et osaa tähän vastata. Juutalaisuus?
Mikä on vieras oppi, jonka voi sekoittaa Raamatun ainoaan oikejaan evankelijuumins kristinoppiin? Minä uskoontuloni alussa juttelin kahjen Jehovan Totistajan kanssa ja sanoin silmissä iloa että me olemme veljiä. He vilkaisivat toisiinsa eivätkä iloinneet kanssani kertoessani olevani kristitty minäkin. Minä luulin heijät kristityiksi ja pahastuin mulkaisujaan. Ja saman tien he lähtivät pois luotani jotenkin happaman oloisina. Olin jonkin verran loukkaantunutkin siinä.
Meni muutamija vuosija kun sitten jotenkin sain tietoa että Jehovan todistajat ovat vieras oppi. Silloin ymmärsin heijän käytöksensä mua kohtaan. Ajattelin että mikä mussa on vikana kun en kelpaa heille veljeksi. Eihän he sitä sanoneet silloin, mutta käytös oli puhuvaa, luotaantyöntävää kun tojistin uskoontuloni innoissani heille kuinka se tpahtui. Eli tiejonpuute oli silloin syynä tähän hämminkiin.
Väärässä olin silloin. Eivät he olleet veljijäni vaan tuntemattomija, jumalattomija. Nyt on varttuneempi ja tiijän kaikenlaista uskonasijoista niin että Herra auttakoon mua loppuun asti, etten eksyisi Jeesustieltä.
Huomijoithan kyssärit näpytlmän alussa, kiitos.
Selef Urge
Mitä ovat vieraat opit, joita kielletään opettamasta?
10
114
Vastaukset
- Anonyymi
Helluntailaisten opit on sitä vierasta oppia ja henkeä, mikä on tänne tuotu Amerikasta 1920-luvulla kun sieltä sen opin ja hengen toi tullessaan Gerhard Olsen-Smidt, joka perusti tänne 40 ens. hell. seurakuntaa. Ensimmisen Helsinkiin v. 1920 ja sitten muualle maahan aina Haapavedelle asti, jossa kävi ahkerasti.
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
💋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Sekin hölmöyvestäni silloin uuvestisynnyttyväni että luulin Jehovan totistajien olevan erityisen pyhijä kristittyjä, joilla oli erityiskovat vaatimukset pyhitykselle jne....
Että täl viisii....onneksi olen Raamattua lukenunna ja Jumalaa älynnyt auttamaan anoa, että auttaa aina kun olen erehtynyt, mua huomaamaan että olen ojassa.Semmoinen rukos ja se on hyvä rukous Jumalalle rukoilla.Auttaa paljon elämistä kun Jumala auttoo.
Selef Urge
Selef Urge- Anonyymi
Ihan sama henki on kaikissa Jenkkilahkoihin liittyvissä. Hieman eri paketissa, mutta eksyttäjiä ovat kaikki: Jehovat,Hellarit,Mormonit,Advarit,Scienttologit jne.
- Anonyymi
islam,buddhalaisuus,ateismi,kommunismi,taolaisuus,mormonismi,jehovan todistajat,katolilaisuus.
katolilaisuutta taitaa moni kristitty pitää opillisesti kristinoppina ja katolilaisia kristittyinä.
Ainakin näitä katolilaisia on haastateltu samassa ohjelmasarjassa kuin misä luterilaistunut leo mellerkin on ollut kertomassa elämästään.- Anonyymi
Juutalaiset luulee katolisia kristityiksi, koska heille on epäselvää ylipäätään mikä on kristinuskoa ja mikä ei ole kristinuskoa. Se lienee yksi syy siihen miksi heillä on peite silmillään suhtessa Herraansa Jeesukseen nähjen.
Kristityilläkin on samaa vaikeutta. Tulee ymmärtää mikä on kristinuskoa ja mikä on katolilaisuutta. Silloin huomaa yhtäläisyyvet ja ne erot, jotka paljastavat harhaopin.
Selef Urge Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset luulee katolisia kristityiksi, koska heille on epäselvää ylipäätään mikä on kristinuskoa ja mikä ei ole kristinuskoa. Se lienee yksi syy siihen miksi heillä on peite silmillään suhtessa Herraansa Jeesukseen nähjen.
Kristityilläkin on samaa vaikeutta. Tulee ymmärtää mikä on kristinuskoa ja mikä on katolilaisuutta. Silloin huomaa yhtäläisyyvet ja ne erot, jotka paljastavat harhaopin.
Selef UrgeTarkoitatko ortodoksijuutalaisia vai ehkä egyptin- tai jemenin juutalaisia?
- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Tarkoitatko ortodoksijuutalaisia vai ehkä egyptin- tai jemenin juutalaisia?
Ihan yleisesti kaikkija juutalaisija, jotka eivät tosiasijoista ole ynmärjyksessääns vaan luuloissaans poijeslukijen ne autuaat poikkeukset juutalaisen Jumalan siunaamans kansans joukossa, jotka ovat uuvestisyntyneet, joijen nimelöisens ovat Jeesuksen Kirjassa sisältäjen niijen ihmistelöisijen nimet, joilla on mahtollisuus saada ikuisen elämän lahja.
Nimensä voi myös joutua poispyyhityksi elämän kirjakiäröstä.Tämä on peloista pahin, sillä se - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan yleisesti kaikkija juutalaisija, jotka eivät tosiasijoista ole ynmärjyksessääns vaan luuloissaans poijeslukijen ne autuaat poikkeukset juutalaisen Jumalan siunaamans kansans joukossa, jotka ovat uuvestisyntyneet, joijen nimelöisens ovat Jeesuksen Kirjassa sisältäjen niijen ihmistelöisijen nimet, joilla on mahtollisuus saada ikuisen elämän lahja.
Nimensä voi myös joutua poispyyhityksi elämän kirjakiäröstä.Tämä on peloista pahin, sillä seto pjii continujet...sillä se tietää joutumista Helvettiins.
Selef Urge
- Anonyymi
1 Timoteuksen alussa puhutaan lakihenkisestä harhaopista.
Etteivät puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka edustavat turhaa mietiskelyä eikä Jumalan armotaloutta.
Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Muuttamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
Me tiedämme että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaille, vaan laittomille, niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaile ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan.
Kun lakia opetetaan vanhurskaille se on harhaoppia. Laki on noita pahoja ihmisiä varten ja niille se pitää lukea tuomioksi. Se ketä laki koskee on tuossa lueteltu. Muun väittäminen on harhaoppia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2382485Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1771609Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881515- 1301363
- 521219
- 55944
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee315943- 59890
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja79850- 38835