Euroopan hybridiuhkien torjuntakeskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen kehuu Huomenta Suomessa hallituksen päätöstä sulkea itäraja.
Hallitus päätti eilen sulkea koko itärajan Vainikkalan rautatieliikennettä lukuun ottamatta.
Turvapaikanhaku keskitetään lentoasemille ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille.
Sulku kestää kaksi viikkoa eli 13. joulukuuta saakka.
Lue myös: Matti Pesu: Venäjä saattaa yhä kärjistää itärajan tilannetta: "Pahoin pelkään"
– Tässä on osoitettu merkittävää kriisiaikojen poliittista johtamista, koska nyt näytettiin se, että vuoden 2022 rajalain perusteella hallitus voi tehdä tällaisia päätöksiä, joilla mennään kansainvälisoikeudellisesti harmaalle alueelle.
– Syytöksiä tulee, mutta tällä estetään todella vaarallinen tilanne, sanoo Savolainen.
"Venäjä näkee, että hallitus uskaltaa tehdä päätöksiä"
Hän arvioi, että tilanne itärajalla alkaa normalisoitua sulkupäätöksen myötä.
– Venäjä näkee, että meillä on lainsäädäntö kunnossa ja sellainen hallitus, joka uskaltaa tehdä päätöksiä eikä vetäydy epäselvien pykälien ja muiden ihmisten selän taakse.
Lue myös: Päätös sulkea itäraja närkästyttää Venäjällä - ratkaisu "järjetön"
– Nyt jos Venäjä haluaa jatkaa tätä toimintaansa voimakkaasti, se on mahdollista, mutta tästä päätöksestä näkee, että täältä tulee lisää vastalääkkeitä.
Savolaisen mukaan Kremlissä saatetaan ajatella, että itärajan sulkemisesta voi olla hyötyä Venäjän tulevia presidentinvaaleja ajatellen, kun länsi saadaan näyttämään vihamieliseltä.
Lue myös: Sisäministeri Rantanen: Näin Venäjä pyrkii nyt vaikuttamaan – "Jopa kuvia kuolleista ihmisistä itärajalla"
Eerikki Pitkänen
eerikki.pitkanen(at)mtv.fi
Ottakaa myös esiin Haaviston Isis asiat!
10
215
Vastaukset
- Anonyymi
Joo kesällä kun oltiin porukan kans krs talomme pihalla juomassa piknik juomia niin yks isis lapsi poika irvisti rumasti ja huuteli Al holi holi holi .ihan karmee terroristi oli.
- Anonyymi
Pelastaja Pekka tulee Al holi Al holi....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelastaja Pekka tulee Al holi Al holi....
Toivottavasti Pekasta ei tule presidenttiä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti Pekasta ei tule presidenttiä !
Se on jo Persetentti
- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18135671m
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Tänään Ilta-Sanomat on jo joutunut turvautumaa Sofi Oksaseen presidenttiparien esittelyssä, että ei se Pekka Haaviston kohdalla ole aivan varmaa tuleeko Antoniolle lähtö takaisin kaappiin ja yllätys, yllätys Sofia astuu esiin, jos Pekka valitaan Suomen presidentiksi.
Tämä kiistaton kaikkien "takinkääntäjien äiti" Suomessa Pekka Haavisto voi yllättää liikkeissään kenet tahansa. - Anonyymi
Näitä en äänestä. urpilainen, haavisto.harkimo, stubb,
- Anonyymi
mrrrrr
- Anonyymi
Joo pekka toi terroristeja Suomeen ja vielä ylpeili sillä.Meni viimeisetkin kunnian rippeet siinä
- Anonyymi
Heh, heh. Persu pelkää äitejä ja pieniä lapsia. Surkeaa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle443022Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362641Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532594Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1042277Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle482104Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3421893- 1501556
- 731408
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231228Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281185