Valehtelu alkoi kiivaana ettei venäläiset näe raja-asiaa Putinin epäonnistumisena
Peskovin mukaan Venäjän rajavartiosto on noudattanut ohjeita, eikä se ole päästänyt rajavyöhykkeelle ihmisiä, joilla ei ole ollut siihen oikeutettavia asiakirjoja.
Venäjän parlamentin alahuoneen duuman puhemies Vjatšeslav Volodin:
– Päätös [sulkea rajat] maksaa suomalaisille joidenkin arvioiden mukaan jopa kolme miljardia euroa, Volodin kirjoitti Telegram-kanavallaan Delovoi Peterburg -lehden mukaan.
Tosin hän ei perustellut asiaa mitenkään
Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova väitti, että rajan sulkemispäätöksen takana on pieni joukko Suomen hallituksessa vaikuttavia henkilöitä.
Zaharovan mukaan turvapaikanhakijoilla ei ole mitään tekemistä rajan sulkemisen kanssa.
venäläinen Russia Today väitti asiantuntijalausuntoihin viitaten, että Suomi olisi sulkenut rajansa EU:n ja Yhdysvaltojen määräyksestä.
Kyllä nyt molotus alkoi kun venäjän valtion FSB :n kanssa organisoima provokaatio ihmiskaupan uhreilla rajoillamme epäonnistui ja Suomi vastasi tylysti rajojen sulkemisella .
Venäläiset ovat täysin yllättyneitä miten se on mahdollista kun tarkoitus oli edellisen pakolaisprovokaation tapaan saada Suomen johto pakotettua neuvottelupöytään .
Niin ne ajat muuttuu tuntuu että venäläiset eivät oikein pysy ajan hermolla eivätkä osaa lukea ympäröivää maailmaa ja sen kehitystä se mikä ennen toimi kiristyksenä naapureita kohtaan on nyt tehoton ase.

Vastaukset 11
Vanhimmat
No se on nyt ainut mitä voivat..nyt ne koittaa Jotain muuta..Mm asetella täällä eripuolueita ym vastakkain...ja Puten lätti on menossa kivikaudelle
Onneksi Frontex yhteistyöllä meille tulee tukea ja kaikki näkeee miten r........ä valehtelee
Frontexin miehetkin väännetään jotenkin uhkaksi Venäjälle,mutta eiväthän rajamiehet mikään uhka ole vaan turva valtioille.
Surullista vain että tavallinen venäläinen ehkä uskoo mitä mediassa valehdellaan
Suurin ongelma venäjälle lienee se, kuinka Suomi Natoon liittymällä teki osaltaan tyhjäksi venäjän imperialistiset geopoliittiset harhat toteuttamiskelvottomaksi, eli ettei Suomen liittäminen venäjään tule enää onnistumaan edes "tarvittavalla erikoisoperaatiolla".
Vain täysimittainen sota voisi tulla kyseeseen, mutta siihen ei tappioita raskaasti kärsineen venäjän kyvyt yksinkertaisesti riitä. Suomen Natojäsenyyden toteutumisen myötä venäjä joutui nöyrtymään siihen todellisuuteen, että Suomi ei enää kuuntele hiljaa uhkailuita, eikä Suomea enää voida painostaa, kuten neuvostoliiton/venäjän taholta tehtiin aika ajoin sitten 1944.
Iltalehdessä venäläisasiantuntija väittää Venäjän valmistautuneen sotaan sotilaallisesti ylivoimaisen Naton kanssa, mikä on täyttä valetta ja propagandaa. Venäjä ei kestä tällä hetkellä usean rintaman sotaa Nato-maita vastaan, kun samaan aikaan sotilaallisesti heikentynyt Venäjä yrittää pitää asemansa sodassa Ukrainaa vastaan. Venäjän ainoa keino on uhitella länttä vastaan yrittää luoda pelon ilmapiiri länteen ja sen asukkaisiin ja toivoa, ettei länsi aloita täysmittaisia sotatoimia Venäjää vastaan.
Venäjällä raja-asia on oivallettu nappiin.
Suomen provokaatiot rajalla ei tosiasiassa liittynyt pakolaisiin ollenkaan.
Tässäkin hässäkässä hävitään, on ammuttu itseä jalkaan....ja jenkki nauraa hyväksikäytettäville hölmöille.
Jahas,taas trolli asialla.
Harmittaa varmasti, kun rajan länsipuolella asiaan reagoitiin nopeasti.
Pääasia että tiltu pääsee rajan yli ja jää sinne.
Näinhän se diktatuureissa menee.
Oltermanni maksaa nyt venäjällä 20 euroo kilo ja rajasta ei kulje yhtään rahtiautoa pakotteiden vaivaamalle venäjälle ....kukahan ampui itseään jalkaan taas ryssimällä oikein kunnolla 😁