Vaalipaneelissa Helsingin yliopistolla tuli ehdokkaista ilmi seuraavia havaintoja:
- Aaltola: hän oli aivan turhautunut, koska kannatus on odotuksiin nähden olematon. Hän lienee luopunut toivosta tulla presidentiksi.
- Andersson: hän ei usko tulevansa valituksi presidentiksi, mutta haluaa jakaa ideologiaansa kaikesta maan ja taivaan väliltä. Oikea kukkahattutäti!
- Essayah: ihan sama kuin Anderssoista sanottu edellä, paitsi että hänellä on hukassa se ideologiakin, jota ajaisi. Ihan täydellisen turha ehdokas, josta myös näkee sen.
- Haavisto: hän on jo todella väsynyt kampanjaansa. Ilmeisesti kannatuksen lasku masentaa miestä. Peli ei ole vielä ohitse, mutta onko Pekka itse sitä.
- Halla-aho: hän on ihan poissaoleva, ja hän kertoikin olevansa introvertti vastatessaan yhteen kysymykseen, mutta tarvitseeko sitä todellakin vahvistaa omalla toiminnallaan. Helposti voisi ajatella, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa presidentiksi valinta.
- Harkimo: koko olemus kertoo hänen olevan ihan pihalla koko vaalikamppailusta. Ainoastaan oma narsismi ajaa eteenpäin.
- Rehn: unelias olemus kiinnitti huomiota. Välillä hän kuitenkin vaikutti olevan hereillä kuunnellessaan Stubbin kommentteja.
- Stubb: hän on suvereeni esiintyjä ja ehkä jo liiankin ylimielinen gallupien johdosta.
Presidenttipeli, osa 1.0
6
207
Vastaukset
- Anonyymi
Kukkopoika Stubbin taival huipentuu kananlentoon.
- Anonyymi
Stubb on ok. Juttakin vielä tulee kamppailuun mukaan. Kyllä Rehn on myös hyvä. Pekka on uupunut, gallupit syö miestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb on ok. Juttakin vielä tulee kamppailuun mukaan. Kyllä Rehn on myös hyvä. Pekka on uupunut, gallupit syö miestä.
Kansainvälisen politiikan tohtori Mika Aaltola on rehti perheellinen mies, lapsiperheen arki on hyppysissä ja ajaa isänmaan etua.
Tasapainoinen, ei hötkyile, ja älyä ja kokemusta riittää riittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb on ok. Juttakin vielä tulee kamppailuun mukaan. Kyllä Rehn on myös hyvä. Pekka on uupunut, gallupit syö miestä.
Jos katsoi Trumpin esiintymistä Iowassa suorasta lähetyyksestä, ymmärtää hyvin hänen kannatuksensa kaikista oikeusjutuista huolimatta. Puhetta tulee rennosti ilman papereita tuutin täydeltä.
Rehn on varmasti ihan viisas, luen hänen kirjoittamaansa kirjaa, joka valottaa päätöksentekoa EU:ssa hänen komissaariaikoinaan. Koko kirjaa ei edes tarvitse lukea, vain viimeinen luku, niin ymmärtää ehkä häntä vähän. Mutta TV-esiintymispuoli onkin sitten vähän niin ja näin. - Anonyymi
Juu taival katkes ku kananlento ,mut puttooko kana pystölleen?
- Anonyymi
Stubb tukeutuu ulkoa opittuun. Ei ole aitoja omia mielipiteitä ja päästelee välillä mitä sattuu suustaan.
Ihme virnuilua kaiken aikaa. Heikko johtaja oli ministeriaikoinaan ja mielenterveys oli koetuksella, kun loppui ministerinä pesti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.693804Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883179Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1002441Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151659Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701418- 981290
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä471229- 501031
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11031Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561030