Mainonnan pakkosyöttö kuluttajille on huolestuttavaa, etenkin kun se kohdistuu epäkunnioittavalla tavalla naisiin, lapsiin ja nuoriin.
Yleisellä tasolla mainontaa pitäisi vähentää, jotta saadaan myös ympäristöä rasittavaa kuluttamista hillittyä. Jos kuitenkin mainostaa pitää, niin mainoksissa tulisi korostaa terveitä elämäntapoja ja henkisiä arvoja.
Varsinkin lapset olisi kasvatettava huomaamaan elämän muutkin mahdollisuudet kuin kerska- ja seksikulutuksen.
Mainonta riistää naisia ja lapsia
8
237
Vastaukset
- Anonyymi
Suurin osa ihmisistä työllistyy kun tuottavat sinäänsä turhia tavaroita ja palveluita. Iso osa työllistyy kun myyvät turhia tavaroita ja palveluita.
Nyt jos nuo joilla on varaa ostaa ja kuluttaa rupeaa "jeesustelemaan" ja vähentämään turhaa kulutustaan tietää se joukkotyöttömyyttä.
Tuossa pitäisi sitten ilmeisesti lisätä verotusta kovasti niille jotka ei turhaan kuluta vaikka varallisuutta olisi kuluttaa. Tätäkö aloittaja haluaa. - Anonyymi
Nykyaikainen ihminen seuraa aikaa ja kehitystä. Esimerkiksi iPhone vaihdetaan uuteen malliin joka vuosi.
Erikoinen aloitus, kummallinen väittämä jossa ei ole mitään esitetty väitteen tueksi. ietenkin on huomattava myös että tuo epäkunnioittava mainonta ei koske miehiä, miten tätä asiaa erotellaan?
Aloittaja ilmeisesti on sitä mieltä että nuoret ja lapset eivät ymmärrä kritisoida mainosksen kohdetta mitenkään ja mitä siirappisempi mainos niin sitä parempi tuote ja ns. ostettavampi, naisillahan tuollaista ymmärräystä ei ole niin sopivaa kyllä että he ovat listauksessa mukana, mutta pidän turhauttavana että lastenkin äly ja ymmärrys rinnastetaan jo naisten kykyyn ymmärtää asioita, lapsissa ja nuorissahan pitäisi olla maamme toivo?- Anonyymi
99 prosenttisesti lapsista ja nuorista tulee vain hyhy! työntekijöitä/kuluttajia. Eikä niistä paskoista oikeasti muuhun olisikaan.
Turha siis puhua kovin ylevään sävyyn lapsista ja nuorista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
99 prosenttisesti lapsista ja nuorista tulee vain hyhy! työntekijöitä/kuluttajia. Eikä niistä paskoista oikeasti muuhun olisikaan.
Turha siis puhua kovin ylevään sävyyn lapsista ja nuorista.Paskaporukkaa nykynuoriso. Maleksivat vain kaupoissa. Ne voisi toimittaa Venäjälle, joka tuntuu kakaroista olevan kiinnostunut, kun pitää Ukrainasta asti niitä varastaa.
- Anonyymi
Mainoksiin törmääminen tulisi olla vapaaehtoista. Eli mainoksia pitäisi jokaisen itse aktiivisesti etsiä, eikä niitä enää väkisin tuotaisi esille.
Esimerkiksi jos tiedät tarvitsevasi uuden puhelimen, niin laitat mainoshakuun sanan "puhelin", jonka jälkeen näkisit puhelinmainoksia niin pitkään kunnes lopetat niiden katselun.- Anonyymi
Nettiselaimeen saa jo mainosblokkerit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1163696Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292423Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442068Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701011Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5909- 45871
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61835En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30830Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies95730- 40717