Positiivisuus Myötäsyntyistä

Mielenkiintoista olisi selvittää onko positiivisuus meille kontiolahtelaisille syntymälahjana periytyvä ominaisuus. Kuntaan muuttaneissa (s-sanaa en käytä ettei woket pahoita mieltään - tai pahoittaa ne kumminkin) olen havainnut joiltain osin alavireisyyttä suhteessa Kontiolahden ilmiöitä arvioitaessa. Toivoisin myönteisen asenteen leviävän naapurikuntiin ja edelleen ympäri ihanaa kotimaatamme. Kontiolahti Humanismin ja Positiivisuuden kehto. Mukavaa Joulun odotusta kaikille!
1292927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 129

Vanhimmat

Tack! Samma på Dej!😂

Äänestä
  • Kyllä se on, paitsi osa muualta tulleista räkyttää täällä. Kontiolahti on kuitenkin sitä parasta A-ryhmää kuntana, kaikilla mittareilla mitattuna. Menkööt nuo räkyttäjät muualle, jos jossain muualla tuntevat olonsa paremmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä se on, paitsi osa muualta tulleista räkyttää täällä. Kontiolahti on kuitenkin sitä parasta A-ryhmää kuntana, kaikilla mittareilla mitattuna. Menkööt nuo räkyttäjät muualle, jos jossain muualla tuntevat olonsa paremmaksi.

    Positiivisuuteen kuuluu myös hyväksyä kritiikki, eikä tulkita heitä negatiivisesti rakkikoirina.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Positiivisuuteen kuuluu myös hyväksyä kritiikki, eikä tulkita heitä negatiivisesti rakkikoirina.

    Positiivinen kritiikki otetaan ilolla vastaan. Ei olla Saksassa missä puuttuu sananvapaus (lähde: Saharova).

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Positiivisuuteen kuuluu myös hyväksyä kritiikki, eikä tulkita heitä negatiivisesti rakkikoirina.

    Näin juuri. Tuo haukkuminen ei kuulu positiivisen ihmisen luonteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä se on, paitsi osa muualta tulleista räkyttää täällä. Kontiolahti on kuitenkin sitä parasta A-ryhmää kuntana, kaikilla mittareilla mitattuna. Menkööt nuo räkyttäjät muualle, jos jossain muualla tuntevat olonsa paremmaksi.

    yrittäjii jotka painaa yötä päivää tullaan muualta haukkuu rakuttamaan

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Positiivinen kritiikki otetaan ilolla vastaan. Ei olla Saksassa missä puuttuu sananvapaus (lähde: Saharova).

    meriläiselle etenii nuama onku HANGON keksi tietää toisten asiat tarkaan

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    meriläiselle etenii nuama onku HANGON keksi tietää toisten asiat tarkaan

    nälävii kysyissää toiste aasioita kyyläyksen kunkku viisas johtaja meriläinen

    Äänestä

Ollaaha myö kontiilahteelaaset niiii viksujahiii jotta tuota savossaahiii ovvat hyö kattteelisii. Mänisköhää tää moteraattorista läpihee? Ylleesä nää juttisöpeerrykset suapiih ollaa raahassa vua miteehää tällö kertua käänööö…

Äänestä
  • Telete näppylätä suattaapii mowetrooni hilipasta tökkäsemmää kuha päävä torkuiltaa enstää herrööpi. Outahan vuoan niih ”kyllääh lähtööpi” niinköö kummelittii tokas.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Telete näppylätä suattaapii mowetrooni hilipasta tökkäsemmää kuha päävä torkuiltaa enstää herrööpi. Outahan vuoan niih ”kyllääh lähtööpi” niinköö kummelittii tokas.

    No voehaaa peijjjoooni. Män niii korkeelentosex jottai emmie ymmmäräh mitttää. Eee varmaa ponjoo Pekka vuan olkoose puavo lipponekkaa.

    Äänestä

kontionlahti on suomen perseenreikä

mutta onneksi se on niin piilossa ettei sinne eksy erkkikään

Äänestä
  • Kontionlahti 🤔 Mist sie sellase hokasit? Omast perseest varma…kontionlahti…kaiva van omaa persets! Sie taijatkii ol ihe erkki, kyl sie löyvät reikäs eksymättäkii 🔙

    Äänestä

  • Sotkit ilmeisesti joesuuhun. Oot sie joesuulainen ku pers reikä mieles pyörii.

    Äänestä

Positiivisuus hersyy ja hymy on herkässä - siten se kontiolahtelaisuus näkyy meillä arjessa. Maailmanmatkaajat, ympäristönarsistit ja muut riemukkaan elämän tuhonsaarnaajat ette kykene uhkaamaan meitä originellejä KONTIOLAHTELAISIA. Kunnanvaltuutetuiden ja virkamiesten kasvoilta heijastuu taivaallinen rauha ja ylipursuava onni - yhteistuumin ja sulassa sovussa kohti tuntematonta kontionloikkaa.

Äänestä

Päivät lyhenee ja kontiolahtelaisten hymy sen kun levenee. Maanpäällinen Paratiisi on Kontiolahti.

Äänestä

Turhanpäiväistä takertua ”kunnanvaltuuston talviteatterin draamanäytöksen” puimiseen. Teatterissa pellet vetää omaa rooliaan ”so what”. Kontiolahti ”riemua on pelkkää hymyyn käypi suu!”

Äänestä

Kontiolahti on Itä-Suomen veturi 🚉

Äänestä
  • Puolet Kontiolahden veronmaksajista saa palkkansa kunnan ulkopuolelta. Varsinainen veturi?
    Siipikunta jos mikä. Joensuuhan meidät elättää ja ampumahiihto.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Puolet Kontiolahden veronmaksajista saa palkkansa kunnan ulkopuolelta. Varsinainen veturi?
    Siipikunta jos mikä. Joensuuhan meidät elättää ja ampumahiihto.

    Myönnän tempaisseeni tuon ”veturi”-termin provo mielessä. Säpinää tänne keskustelusivustolle ei meinaa saada hyvällä eikä pahalla. Joensuu on mielestäni hyvä naapuri… kaikki kunnia sinne ✋👲. Olisi mukava jos täällä tai jollain sopivammalla foorumilla löydettäisiin yhdessä tai erikseen kehityskelpoisia avauksia kotikuntamme ja laajemminkin talousalueemme elinvoimaisuuden lisäämiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Puolet Kontiolahden veronmaksajista saa palkkansa kunnan ulkopuolelta. Varsinainen veturi?
    Siipikunta jos mikä. Joensuuhan meidät elättää ja ampumahiihto.

    Kyllähän se on päinvastoin, maakunta pitää Joensuun pystyssä, maakunnan ostovoima pitää Joensuun hengissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllähän se on päinvastoin, maakunta pitää Joensuun pystyssä, maakunnan ostovoima pitää Joensuun hengissä.

    Ilman Joensuuta Kontiolahti olisi 1800 asukaan tuppukylä ja nekin entisiä eläkkeellä olevia kapiaisia. Kontiolahti on lapamato Joensuun vatsassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Ilman Joensuuta Kontiolahti olisi 1800 asukaan tuppukylä ja nekin entisiä eläkkeellä olevia kapiaisia. Kontiolahti on lapamato Joensuun vatsassa.

    Venäläistä ajatuskulkua on näköjään levinnyt tännekin. Päättömiä väittämiä jälleen ”joinsuulaiselta”. Joensuu on levittäytynyt Rantakylän ja Pielisensuun alueille mitkä olivat KONTIOLAHTEA aiemmin. Joensuulla ei ole edes lentokenttää. Liperin/Kontiolahden rajapinnassa sellainen on. Pääosin joensuulaiset ovat ihan ok-porukkaa. Joku törppö (entinen kaupungin virkamies?) aina tuppaa tänne jankuttamaan…kateuttako?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Ilman Joensuuta Kontiolahti olisi 1800 asukaan tuppukylä ja nekin entisiä eläkkeellä olevia kapiaisia. Kontiolahti on lapamato Joensuun vatsassa.

    mitä vikoo eläkeläisissä verosa maksaneet vesi lasitaki joutuu vero maksamaan

    Äänestä

Mukavasti on lunta hipsutellut. Pihalumityöt pitävät mielen virkeänä ja kroppakin tykkää. Kontiolahti on kaunis jokaisena vuodenaikana. Olisiko siinä ainakin yksi syy meidän hyvään mieleen 🤔

Äänestä

Joo, kyllähän täällä ilonaiheita löytyy useitakin. Itseäni inspiroi monipuoliset mahdollisuudet hiihtoharrastuksen suorittamiseen.

Äänestä

Välittömät ja erityisen ihmisystävälliset naapurit muodostavat ison osan viihtyisästä elinympäristöstä. Jotkut korpiseuduilta muuttaneet ovat tietty umpimieliempiä ja pilaavat tunnelmaa.

Äänestä

Päivän pituus oli hilikun alle viisi tuntia. Mutta ei masenna meitä! Talvinen hämäryys ja pimeys luovat rauhallisen tunnelman.

Äänestä

Lumisateet vaikuttavat kaionneen. Pihan lumityöt saa nyt ”siirtää syrjään”. On tämä talvi mukavaa aikaa ja valkoinen joulu odottaa meitä onnellisia. Ilmankos tänne lappaa raja-asemilta jamppoja, kun Syyriassa ei lumikolille ja -työntimille ole käyttöä. Tänne se veri vetää lumitöiden pariin ja stadikalle suihkimaan.

Äänestä
  • Vilkaisin juuri miltä stadionilla näyttää. Pimeydestä ei tietoakaan kun kirkkaat valot valaisevat alueen.
    Hiljaista, ei ristin sielua mutta sitten tuli yksi urheilijan näköinen hiihtäjä vauhdikkaasti sinisessä liukkaan näköisessä hiihtokondomissaan stadionin läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Vilkaisin juuri miltä stadionilla näyttää. Pimeydestä ei tietoakaan kun kirkkaat valot valaisevat alueen.
    Hiljaista, ei ristin sielua mutta sitten tuli yksi urheilijan näköinen hiihtäjä vauhdikkaasti sinisessä liukkaan näköisessä hiihtokondomissaan stadionin läpi.

    Stadionin ladut ovat lumen peitossa. Vääntää suuta mutrulle 🥴. Ratamestari herätys!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Stadionin ladut ovat lumen peitossa. Vääntää suuta mutrulle 🥴. Ratamestari herätys!

    Uudet sukset jää nyt tyhjän pantiksi. Ei tuonne umpihankeen kehtaa mennä kahlaamaan. Ratamestari alahan soittelemaan linjat kuumiksi! Kalliit latukoneet seisoo tyhjän panttina.

    Äänestä

”Petteri vois nenässään valon tuoda pimeään…” . Kontiolahdessa Pete voi sammuttaa tuikkunsa sillä Stadikan valot loistavat kirkkaammin kuin Betlehemin tähti vapahtajamme seimen yllä vuonna nolla.

Äänestä
  • Kunhan saadaan investointirahapäätös uusiin valoihin niin tilanne paranee entisestään. Nykyiset valot voisi lahjoittaa lentokentän käyttöön. Sinne riittää vähän heikompitehoisetkin jos siellä ei ammuta pikkumustaan.

    Äänestä

Samoin. Toivoo savolais - Keskisuomalainen positiivinen

Äänestä

Kunta voisi pistää nurin muutaman kuusen Rantatöyrään alapuolisessa maastosta. Sieltä saisi hyviä latvakuusia joulun viettoa juhlistamaan. Muutaman kymmentä kuusta myymällä kertyisi varoja kunnan innovaatiorahastoon ja osa annettaisiin luonnonystävien kesteihin.

Äänestä
  • Kun ei hakata kaikkia kuusia kerralla vaan ajoitetaan kaadot useammalle vuodelle, saadaan syntymään iloinen jouluperinne pitkälle tulevaisuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kun ei hakata kaikkia kuusia kerralla vaan ajoitetaan kaadot useammalle vuodelle, saadaan syntymään iloinen jouluperinne pitkälle tulevaisuuteen.

    elekee kuatoo kuuseloita

    Äänestä

  • kuuselalla taitaa olla omaa mehtee

    Äänestä

Rehellisiä ihmisiä kameravalvonta ei haittaa. Strasseli-ukko on tietysti paniikissa kun ei voi sytytellä rakennuksia kiinni jäämättä. Otetaan nämäkin valvontatekniikat ilolla vastaan 😁

Äänestä

Kunta huolehtii mainiosti ydintehtävästään AH-olosuhteista. Sekös meitä hymyilyttää 😁

Äänestä
  • Joo, kaikki liikuntajutut ovat nyt kunnan ydintehtävää.

    Äänestä

Kontiolahdessa ei ole alkuperäisiä pummeja. Joitain muualta tulleita varmasti on mutta ei niitä voi työntää takaisin rajalinjan taakse. Geneven sopimus velvoittaa meitä.

Äänestä

Suomen talous köhii ja SAK heittää kapulaa rattaisiin. Pidetään Kontiolahti kunnossa ja ollaan esimerkkinä muulle maailmalle.

Äänestä

Himskatti miten meillä ei haukuta ketään!

Äänestä
  • No ei varmaan niin,,,himskatti 😼

    Äänestä

Kontiolahden hyvinvoinnin pohja luotiin -90luvun lamassa jolloin ei jääty tuleen makaamaan vaan silloin innovoitiin uutta ja koulutettiin työttömiä uusiin ammatteihin tai tehtäviin. Myös aktiiviset yhdistykset auttavat pitämään kuntalaisten hyvinvoinnista huolta.

Äänestä
  • Kontiolahden hyvinvoinnin pohja luotiin sillä kun kaupunki kaavoitti teollisuus ja liiketilaa Kontiolahden rajan läheisyyteen. Nyt kun Joensuu alkaa siirtää liike ja teollisuusrakentamista eteläpuolelle kaupunkia niin Kontiolahden vetovoima hiipuu ja Reijolan alue alkaa taas kasvaa.
    Kontiolahden suot saattaa jäädä käyttäjiä vaille ja soramontutkaan ei enää vedä asukkaita.

    Äänestä

Kuka on Pummin kummi…voi himskatti 🤔

Äänestä
  • Maailman kummi vai himskatin pummi; miettikää siitä jos äly ei muuhun riitä.

    Äänestä

Kuka, ken, mikä? Kumpi, kumpainen? Ei saa haukkua Maukkua eikä Matkaajaa niin remat ratkeaa! Missä äly, missä järki? Missä keskustelun kärki? Ei se löydy vissiin täältä… mene etsi luonnon jäältä. Jättäkää nuo tylsät jutut… kyllästyneet vieraat ja tutut.

Äänestä

Kirjoitteleeko joku ”maailmanmatkaaja” itsestään tälle palstalle?

Äänestä

Mikä fiilis kontiolhtelainen?

Äänestä

Tänään on vuoden lyhyin päivä. Nyt lähdetään taas kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Äänestä

Mukavaa ja henkisesti valoisaa talvipäivänseisausta kontiolahtelaisille kumppaneille!

Äänestä
  • Kiitos samoin. Kohta siirrytään vuoteen 2024. ”Toisiamme Kunnioittaen” voisi olla mottomme ensi vuodelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Kiitos samoin. Kohta siirrytään vuoteen 2024. ”Toisiamme Kunnioittaen” voisi olla mottomme ensi vuodelle.

    Valkoista ja Rauhallista Joulunaikaa 🌠

    Äänestä

Kontiolahdessa on kiva asua.

Äänestä
  • koira tuo niitä sosiaalisia kontakteja terapia panoo rakuttamaan kylän asioista

    Äänestä

Ei täältä puutu muuta kuin uimahalli.

Äänestä
  • Uimahallia ei ikunä Kontiolahteen, on kallis bakteerpesä.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Uimahallia ei ikunä Kontiolahteen, on kallis bakteerpesä.

    Jospa pysyt sieltä pois, niin ei tarvitse kloorata.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Jospa pysyt sieltä pois, niin ei tarvitse kloorata.

    Helppo pysyä poissa, kun ei sitä uimahallia ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Helppo pysyä poissa, kun ei sitä uimahallia ole.

    Eikä tule. Ei tule olemaan koskaan varaa sellaiseen

    Äänestä

Hyvällä mielellä hipsutellaan kohti joulua ja uutta vuotta. Saa nähdä tapahtuuko Kontiolahden keskusteluissa tason nosto vai jatkuuko rääviminen ah:sta ja päättömät tarinat maailmanpaskaajasta.

Äänestä

Gummi ja Bummi laulelivat mutta toinen kuoli. M.Antero jäi mutta tunteneeko Lehmon pummia.

Äänestä

Valkeata Joulua kaikille lumenluojille!

Äänestä

Näin Joulun aikana vielä erityisesti korostuu elämänmyönteisyys kontiolahtelaisten olemuksessa. Kaupoilla ja kylillä liikkuessani näen toinen toistaan onnellisempia kasvoja.Hyvä me 😁

Äänestä

Kontiolahti on Joulumaa - lunta ympäri vuoden, vaikka kesällä sahanpurun alle säilöttynä.

Äänestä
  • Vaikka taivaalta lunta tulee ilmaiseksi haitaksi asti niin talvipakkasella lunta pitää tehdä parilla sadalla tuhannella eurolla kesäksi osittain sulamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Vaikka taivaalta lunta tulee ilmaiseksi haitaksi asti niin talvipakkasella lunta pitää tehdä parilla sadalla tuhannella eurolla kesäksi osittain sulamaan.

    Kesällä lumen teko vasta hintoihinsa tulisi. Talvella kun tekevät lumet varastoon niin kunnalle säästyy varoja muihin menoihin. Kyllä valtuutetut aina jotain käyttökohteina keksivät säästyneille rahoille.

    Äänestä

Kontiolahti on itä-Suomen onnellisin kunta (lähde: IS).

Äänestä
  • Koko Suomen onnellisuustilastossa K-lahti on sijalla 41.
    Se mikä pistää silmään on että työpaikkaomavaraisuus on alle 60%. Kunnan menestyksen salaisuus on onnistunut, voisi jopa sanoa röyhkeä kaavoituspolitiikka.
    Silti rahat ovat vähissä ja äyrin hinta nousee.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Koko Suomen onnellisuustilastossa K-lahti on sijalla 41.
    Se mikä pistää silmään on että työpaikkaomavaraisuus on alle 60%. Kunnan menestyksen salaisuus on onnistunut, voisi jopa sanoa röyhkeä kaavoituspolitiikka.
    Silti rahat ovat vähissä ja äyrin hinta nousee.

    Suomessa on 309 kuntaa eli Kontiolahden sijoitus on parasta A-luokkaa. Muuten 60% on enemmän kuin 40% repikää siitä kateelliset änkyrät. Äyrit ei meillä ole enää käytössä vaan veroprosentilla kerätään ”hilloa” yhteiseen kassaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Suomessa on 309 kuntaa eli Kontiolahden sijoitus on parasta A-luokkaa. Muuten 60% on enemmän kuin 40% repikää siitä kateelliset änkyrät. Äyrit ei meillä ole enää käytössä vaan veroprosentilla kerätään ”hilloa” yhteiseen kassaan.

    Kontiolahti on Joensuun siivellä elävä siipikunta! Kunnan onneksi tuo siipi on kantanut tähän asti. Miten lie jatkossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Kontiolahti on Joensuun siivellä elävä siipikunta! Kunnan onneksi tuo siipi on kantanut tähän asti. Miten lie jatkossa.

    Mistä näitä ankeuttajia oikein tulee? Joensuusta 🤔

    Äänestä

Päivä pitenee ja iloisuus kansan keskuudessa kasvaa. Ei koske tietenkään surkeilevaa siipiveikkoa ”join suusta”.

Äänestä
  • Masentuneisuus liittyy täälläkin tavattaviin kateuden ilmaisuihin. Depiksestä kärsivä ei haluaisi muiden olevan onnellisia ja fiksuja.

    Äänestä

Taas kaunis päivä avautuu ihanasti Kontiolahdessa. Fantastista 😁

Äänestä
  • ⛄️🌅 Mahtava ulkoilusää Kontiolahdessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    ⛄️🌅 Mahtava ulkoilusää Kontiolahdessa.

    Vilkaisin juuri stadionille. Ei ristinsielua näkyvissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Vilkaisin juuri stadionille. Ei ristinsielua näkyvissä.

    Harrastus kai tuo vilkuilu vai ihanko työkses kuikuilet?

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Vilkaisin juuri stadionille. Ei ristinsielua näkyvissä.

    Ei kai ne sadionilla seiso, ovat metsäalueella hiihtämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Harrastus kai tuo vilkuilu vai ihanko työkses kuikuilet?

    Ihan siksi kuikuilen kun se on virallisesti nimetty kunnan suosituimmaksi liikuntapaikaksi. Täytyy seurata kuntalaisten aktiivisuutta kun ollaan nyt vielä valtakunnan liikuttavin kunta.
    Ikkunasta tosin näkyy kun kadulla kävelee jatkuva ulkoilijoiden jono aamusta iltaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Ei kai ne sadionilla seiso, ovat metsäalueella hiihtämässä.

    Mistä keskusteltaisiin jo ei ois staatiooonia? Se on kaikkien keskustelujen äiti.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ihan siksi kuikuilen kun se on virallisesti nimetty kunnan suosituimmaksi liikuntapaikaksi. Täytyy seurata kuntalaisten aktiivisuutta kun ollaan nyt vielä valtakunnan liikuttavin kunta.
    Ikkunasta tosin näkyy kun kadulla kävelee jatkuva ulkoilijoiden jono aamusta iltaan.

    Mikä on tilanne nyt? Mahtuuko sekaan vai jääkö jalkoihin?

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Mikä on tilanne nyt? Mahtuuko sekaan vai jääkö jalkoihin?

    Kyllä sinä jäät jalkoihin, pysy vain siellä sohvan pohjalla!

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Kyllä sinä jäät jalkoihin, pysy vain siellä sohvan pohjalla!

    Yhden hiihtäjän näin ja sekin ilman asetta. Porukka taitaa ottaa jo pohjia illan rientoja varten.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Yhden hiihtäjän näin ja sekin ilman asetta. Porukka taitaa ottaa jo pohjia illan rientoja varten.

    Tietenkin, on aihetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Kyllä sinä jäät jalkoihin, pysy vain siellä sohvan pohjalla!

    Kiitos! Täällä pysytään sohvalla 🛋️ ja kuohujuoma on jo valmiina vuodenvaihdetta odottamassa 🥂

    Äänestä

Nyt on rapsakka hiihtokeli. Niilot ja Niinat pääsee testaamaan pakkaskelin voiteita ja ulkoiluasuja tositoimissa. Hymyä huuleen! Go Gontiolahti Go ⛷️

Äänestä

Mee itte tonne pakkaseen. Eipä teikäläisiäkään näy nyt edes stadionilla.

Äänestä
  • Huomenta! Tuli makoiltua uunin pankolla lämmityksen jälkeen. Rentouttavaa. Laitoin uuden pesällisen halkoja tulille ja kohta hiillos hiipuu. Kahvit nautittu lisukkeiden kanssa lämmityksen ohessa. Kohta pääsen taas ettoneille enkä varmasti mene ”tonne pakkaseen”.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Huomenta! Tuli makoiltua uunin pankolla lämmityksen jälkeen. Rentouttavaa. Laitoin uuden pesällisen halkoja tulille ja kohta hiillos hiipuu. Kahvit nautittu lisukkeiden kanssa lämmityksen ohessa. Kohta pääsen taas ettoneille enkä varmasti mene ”tonne pakkaseen”.

    Niinpä, lämmitin minäkin aamulla jo ennen sian pieraisemista. Nyt on mukava katsella naapureiden savupiipuista pystysuorassa nousevia savuja. Aktivistit hiihdelkööt stadioneillaan. Taidankin kääntyä ettoneille. Hohhoijaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Niinpä, lämmitin minäkin aamulla jo ennen sian pieraisemista. Nyt on mukava katsella naapureiden savupiipuista pystysuorassa nousevia savuja. Aktivistit hiihdelkööt stadioneillaan. Taidankin kääntyä ettoneille. Hohhoijaa.

    Onko stadikalta hiihtäjät kaikonneet Pärnävaaralle. Ei näy liikkujia Kontiolahden rahakeitaassa 💶

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Onko stadikalta hiihtäjät kaikonneet Pärnävaaralle. Ei näy liikkujia Kontiolahden rahakeitaassa 💶

    Ei ollu Pärnävaaralla ketään tänään hiihtelemässä, kävin suksikaupassa, ei ollu tungosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Ei ollu Pärnävaaralla ketään tänään hiihtelemässä, kävin suksikaupassa, ei ollu tungosta.

    Vaikka stadikalla ei olekaan MM-kisat meneillään, pitäisi lämmitystä saada aikaiseksi. Halkoja ei tarvitse polttaa latujen varsilla, jos jäähdytetyn ladun nestelämmöt käännetään plussalle. Enerkiaahan siinä kuluu mutta kunta voi sen kustantaa…sehän ei ole keneltäkään pois. Edellä kuvatulla logiikalla on ennenkin toimittu. Terveisin LiikuseskelevaZero

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Kyllähän kunta mielellään kustantaakin. Kunnalta poistui hommia 60%, kun sote poistui.

    Äänestä

Idea on niin hyvä että Maakuntaliitto myöntää varmaan "Maakunnan Kehittäjä"-arvon. Stadionillehan on tullut ko arvonimi jo aiemmin pinonpolttaja Esa Haapalalle.

Äänestä

Miten on lähtenyt vuosi käyntiin? Pakkasista on ollut se etu että itikoita ym ötököitä ei ole riesana. Lumen tulo on myös ollut maltillista. Kiva elää Kontiolahdessa eiks jeh!

Äänestä
  • Hyvältä näyttää eli ainakin vähän satelee lunta! Aamulla päästään kolahommiin. Eikä ole liian hapokasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Hyvältä näyttää eli ainakin vähän satelee lunta! Aamulla päästään kolahommiin. Eikä ole liian hapokasta.

    Mie olen vielä malttanut pysyä pois kolan varresta. Odottelen ensin lumiauran käyntiä niin sitten liittymän pystyy putsaamaan samoin tein.

    Äänestä

Lunta sataa, ihanaa.

Äänestä
  • Joo, oikea wanhan ajan talvisää ⛄️

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Joo, oikea wanhan ajan talvisää ⛄️

    Piti käydä hankkimassa toinen lumikola niin voi välillä vaihtaa ennenkuin käytössä oleva alkaa keittämään. Pitää olla valppaana ettei naapurit ennätä postilaatikon ympäristön lumitöitä tekemään…kisa on kova 🫣

    Äänestä

No nyt on positiivista, ei laaksoa ei kukkulaa.

Äänestä

AH:lle ostavat jos kellä olleepi ylimääräistä lunta. Sehän on ainut paikka jossa pittää olla lunta olipa kesä eli talavi.....

Äänestä

Pohjois-Karjalassa slogan ”Vapaus - Veljeys - Tasa-arvo” vääntyy muotoon ” Kateus - Viekkaus - Vihanpito”. Ainakin mikäli tarkastelee näitä ”keskusteluja”. Rakentavampaa ja analyyttisempää otetta toivoisin näillekin sivustoille. Löytyykö meistä henkistä kapasiteettia parempaan 🤔

Äänestä

Mukavaa alkanutta helmikuuta kaikille 👋😀. Maailmassa on meneillään jos jonkinlaista hässäkkää. Uutiset ja muu media niistä rummuttaa putkenaan. Katsotaan kuitenkin luottavaisesti tulevaan. Tehdään me KONTIOLAHTELAISET kaikki sen eteen että parempaan suuntaan kehitys menee. Joensuulaiset otetaan talkoisiin mukaan koska haluavat varmasti mukaan… on ne niin fiksua porukkaa. Heittäkää ideoita kehään (ei valkoista pyyhettä) mistä lähdetään asioita reivaamaan positiiviselle uralle. Vinkkejä aiheista: poliittiset lakot, paras valinta presidentiksi, Unkari - Unkari - Unkari, maaseudun elinvoimaisuuden parantaminen, …

Äänestä

Pressanvaalit taitaa viedä kaiken keskittymisen, kun ei hetulanheittoja ilmaannu sivustolle. Tokihan se porukkaa jännittää josko saadaan edustava aviopari Suomea edustamaan.

Äänestä
  • Saas nähdä kenestä tulee ”maan äiti” Suomeen.

    Äänestä

Aurinko paistaa täydeltä terältä ja ennakoi STUBBista meille pätevää pressaa!

Äänestä

Nyt lähtee Kontiolahti uuteen lentoon, kun Kuuselasta tuli KV:n puheenjohtaja. Positiivinen hahmo luo myönteistä menoa.

Äänestä
  • Myötämäkeen luistaakin hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Myötämäkeen luistaakin hyvin.

    Vai lipsuuko pienessä sivumyötäisessä niin myötä kuin vastamäessä… jopa tasamaastossa.

    Äänestä

Kontiolahden lahja Suomelle Pasi Boehm on päässyt kertomaan medialle näkemyksiään hallituksen tavoitteista. ”Pöömi” on yhteiskunnan kantavia pilareita ja vastuullinen toimia ahtaajien ammattikunnassa. Stadionin lisäksi meillä on nyt toinenkin ylpeyden aihe - Pasi Boehm.

Äänestä
  • Hyvin nälkiintyneen ja riistetyn näköinen tämäkin taistelevan työväenliikkeen etujoukkojen edustaja näyttää olevan.

    Eräs ahtaaja kertoi viime vuonna tv-ohjelmassa palkkansa olevan kuukaudessa kahdeksan tuhannen euron tietämissä. Noilla liksoilla pystyy istumaan pitempääkin lakkoa.

    Muutama vuosi sitten eräs paperitehtaan portin ulkopuolella seisoskeleva paksumahainen lakkovahti kehui että ei tämä rahallisesti heilauta - portin kummallakaan puolella.

    Äänestä

  • Pasi on nyt uransa huipulla. Päässyt oikein Iltalehden otsikkoon.
    "Nyt puhuu ahtaaja Pasi- Tämän takia Suomen halvaannuttaminen on hänestä välttämätöntä"

    Jämerää puhetta ja suuria, koko Suomea järisyttäviä, sanoja? Kuka lie opettanut vai ihan itse keksinyt. Ilmankos Purrallakin polvet tärisevät.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Pasi on nyt uransa huipulla. Päässyt oikein Iltalehden otsikkoon.

    YK:n pitäisi lähettää Pasi Kremliin pistämään putinistit järjestykseen. Samaan syssyyn Pasi laittaa Hamas-terroristit polvilleen ja ratkaisee palestiinalaisten ongelmat.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Pasi on nyt uransa huipulla. Päässyt oikein Iltalehden otsikkoon.
    "Nyt puhuu ahtaaja Pasi- Tämän takia Suomen halvaannuttaminen on hänestä välttämätöntä"

    Jämerää puhetta ja suuria, koko Suomea järisyttäviä, sanoja? Kuka lie opettanut vai ihan itse keksinyt. Ilmankos Purrallakin polvet tärisevät.

    Eipä saanut Pasi halvaannutettua Suomea. Mahtaa häntä vituttaa oikein kunnolla noin vahvojen tavoitteiden mennessä perseelleen.

    Äänestä

Ketjupolttaja on moderoinut kolme lenkkiä pois tästä keskustelusta. Ollaanko me niin pahoja vai moden umpimielisyydestä on kyse 🤔

Äänestä

Rääkkylä uhkaa Kontiolahden ykköspaikkaa Suomen Positiivisimpana Kuntana.

Äänestä
  • Rääkkylällä on ässä hihassa - Esko R.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Rääkkylällä on ässä hihassa - Esko R.

    Meillä oli liiankin pitkään fiAsko häiriköimässä mutta sai lopulta lemput. ”Kättä päälle Koskela” se jatkaa vaan. Siinä tuli paljastettua pari Kontiolahden ässää mitkä lyö pöydältä Rääkkylän valttikortin mennen tullen.

    Äänestä

  • Tuskinpa noin miedoilla jutuilla ja vähäisellä vonkaamisella - toista se on italialaisilla nyt jo edesmennen pm.Silvio Berlusconin muiston kanssa.

    Äänestä

Kontiolahdessa hienoa ovat naapurit. Valoisa olemus ja avoin ystävällisyys huokuvat naapureista tavatessamme. Jossain umpimielisimmillä paikkakunnilla naapurit kulkevat huput syvään painettuina ja katse lukittuneena kuin vahvasti lääkityksessä haahuilevilla. Paras… parempi … KONTIOLAHTI!

Äänestä

Hei kaikki myönteisesti elämään suhtautuvat kontiolahtelaiset🕺🏼! Keskusteluja seuratessa ei voi olla huomaamatta aktiivista asennetta ja empaattista suhtautumista toistemme kannanottoihin. HYVÄ ME🥳!!! Terveisiä joensuulaisille…ei meidän menestyminen ole teiltä pois. Kiritetään teitäkin parempaan 😉

Äänestä

Ei voi olla huomaamatta sitä lähimmäisen rakkautta ja myötäelämistä mitä Kontiolahden keskustelusivustolla näkee! Naapurikuntien keskustelut huokuvat ristiriitoja ja herjauksia. No ei kai niiltä voi parempaa odottaakaan,,,ovat mitä ovat🤷🏼‍♂️.

Äänestä

Rauhallista ja Onnellista Joulunaikaa Kaikille Kontiolahden Asukkaille 🎄🌟🕯️

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mielenkiintoista olisi selvittää onko positiivisuus meille kontiolahtelaisille syntymälahjana periytyvä ominaisuus. Kuntaan muuttaneissa (s-sanaa en käytä ettei woket pahoita mieltään - tai pahoittaa ne kumminkin) olen havainnut joiltain osin alavireisyyttä suhteessa Kontiolahden ilmiöitä arvioitaessa. Toivoisin myönteisen asenteen leviävän naapurikuntiin ja edelleen ympäri ihanaa kotimaatamme. Kontiolahti Humanismin ja Positiivisuuden kehto. Mukavaa Joulun odotusta kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu