"Antaa mennä, kun on alamäki" laulaa hallitus ?

23381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

"Toivotaan, toivotaan"-hallituskausi tuo 100000 uutta työtöntä, vaikka
piti tulla 100000 uutta työpaikkaa.

Kuka sanoi: "Kaikkihan tietävät, että minä olen talousmies. Minulla on
ratkaisut ja niiden kaavat" ?

Äänestä

Marin ja Saarikko eivät saaneet työllisyyttä 75 prosenttiin. Siinä on mukana niitä, jotka saavat 9 euroa eli kuntouttavia.

Äänestä
  • Ei yhtään paperitonta saneet pois maasta, täysihoito järjestyi niin miksi edes poistuisivat.
    https://yle.fi/a/74-20005934

    Äänestä

  • Ja sitten persu voisi myös todistaa väitteensä paikkansa pitävyyden, kiitos.

    Äänestä

Toisaalta on hienoa nähdä, että politiikka kiinnostaa.Ilman persuja lihavat lähikset, tiktok julkkikset, joulun veljet ja reiskat eivät saisi ääntään kuuluviin. Perussuomalaiset on miehinen puolue, koska homoseksuaalisuus ja suhde ulkomaalaisiin on ok. Toisaalta kristillisesti voi pitää yhtä vaimoa virallisesti ja toista epävirallisesti.Naisille tuskin miesten vapauksia annetaan. Siitäjät on löydettävä omista.Persuihin kelpaavat kaikki.Moni on saanut pakit kokkareilta, mutta ne ovatkin oikeaa eliittiä ja niihin ei liitytä noin vain. Persut haluttiin hallitukseen.Tai ainakin osa halusi ja ne pääsi kokkareiden apupuolueeksi. Eli alamäki ei ole täysin persujen syy. Toisaalta on muistettava ketä persut edustavat.Se on suomalaisten oma miehekäs puolue, jossa nainen pärjää ajamalla partansa ja olemalla miehekäs. Tosin ilman lupaa olla liian vapaa ja siitä katkeruus.

Äänestä

Hallitus on ymmärtänyt tehtäväkseen köyhien vainoamisen ja fiskaaliset
tulonsiirrot rikkaille.

Äänestä

Muuten saa mennä ritiratirallaa . .....

Äänestä

Mitään asiaa ei rakenneta loputtomasti velan päälle ei edes tyhmien työllistämistä.

Äänestä
  • No huh! Muutosta kyllä tarvitaan, ehdottomasti mutta..
    Ennen oli monet asiat paljon paremmin kuin nyt. Kansa onnellisempaa, elo huolettomampaa ja toiveikasta, uutta mielenkiinnolla odottavaa, luottavaista, reilumpaa meininkiä.
    Ei ollut valtavaa tehostusta (vaikka tehostamisten hyötyä ei huomaa missään paitsi pomot ylisuurissa palkoissaan, muut vain kiireen ja stressin) ja ei ollut kilpailua kaikesta, syvää toivottomuutta eikä näköalattomuutta. Ei keinotekoisia kuppauksia (sähköriisto vaikkapa tai pysyvästi ylihintaisiksi jääneet tuotteet). Ei huolia ilmastosta, pandemioista, pakkopiikityksistä, natsipasseista, Suomen joutumisesta sotaan. Nyt on kerran oli tuhottava välit itänaapuriin.
    Toisin on nyt, valitettavasti. Monet hyvät asiat on tuhottu. Perustuslakikin on vain vallankäytön jatke, ennen se oli kansalaisen oikeusturvana.
    Taitaa olla vallassa vain Amerikan käskyläiset, eivät isänmaan palvelijat. Eu ja Nato veivät määräysvallan ja rahaa.

    Äänestä

EI TODELLAKAAN HALLITUS VOI LAULAA NOIN, VAIKEIDEN KYSYMYSTEN EDESSÄ TYÖNTÄYTEINEN, AIKAA OLE VIIHTEELLE. SE OLI VASEMMISTO HALLITUS.
VASEMMISTO-PUNAKKIEN- VIHREÄ HALLITUS LAULOI, JAUHO-JENGIN VAUHDITTAMANA KOKONAISVALTAISESTI SUOMEN VIREÄÄ SIITYMÄÄ ENNALLISTAA KAIKKI JA VELAKSI ELÄÄ, VELKAA JOTA KOSKAAN EI TARVITSE MAKSAA POIS.

Äänestä

Nykyhallitus on kieltämättä tekemättömän paikan edessä. Maa on ajettu konkurssiin, mutta pitäisi näytellä että jotain olisi muka tehtävissä. Me jotka tiedämme ollaan kotiutettu osuudet kotimaisista firmoista ajat sitten. Nyt vaan nautiskellaan komediasta palmujen alla.

Äänestä

Ei hätää, Orpo ja Purra yhdessä tekevät kaiken paremmin ja tehokkaammin.
Lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna tilanne näyttää monen punavihreän kansalaisen silmin katsottuna jopa vakavalta, mutta suuressa kuvassa talous ja työllisyys on jo elpymässä hallituksen kaavailemien leikkausten ja veronalennusten ansiosta.

Äänestä
  • Kuinka niin? Onko taantuma muka vältetty? Vai olisiko kyseessä taas vain pelkkää populismin helinää?

    Äänestä

Persun silmissä varmaan kaikki on menossa parempaan, koska persu näkee
kaiken nurinpäin.

Äänestä
  • Hallapurrat tarkastelevat maailman menoa sillä silmällä jonka päällä istuvat?

    Äänestä

Oispa meillä hallituksessa talousmiehiä, jotka laittavat asiat kuntoon.

Äänestä
  • Vaan eipä ole. Pelkkiä koijareita koko remmi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tällaista ei ole nähty viiteentoista vuoteen, mutta nyt persuhallituksen aikana nähdään
https://www.rakennuslehti.fi/2023/10/miljoonaluokan-yritysten-konkurssien-maara-kasvanut-rajusti-rakennusalalla-huolena-konkurssien-ketjuuntuminen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu