Raja politiikka päivitettävä.

Maailma on muuttunut kuten Toveri mainitsikin uutis extrassa. Tämä on maailmassa nostettava esiin piakkoinkin koska emme elä enää siinä maailmassa jossa rajat on aukaistu kun pystyimme maailmassa sopimaan asioista naapurien kanssa. Hybridi uhat seuraavat ja siihen on keinot torjuttava rajan pitämisen ehtona turvallisuutena. Tämä nykyinen ei toimi koska siirtolaiset on aseina maiden turvalle ja naton ja maailman on nyt istuttava yhteisen pöydän ääreen tekemään ajan kohtaisemmiksi raja asioista. Mailla on oikeus turvatas oma kansa ja rajat pitää kiinni uhkilta , kun on muutama suurvalta ketä ei kunnioita enää näitä sääntöja.
8152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se pitä alkaa isona. Päästään eroon Välimeren yli tulijoista ja kanaliin hukuvista. Ei tule moista lakia!

Äänestä

Hallitus ja puolueet ovat niin riitaisia keskenään että suomalaisten edun ajaminen alkaa olla mahdotonta. Useampi puolue on keskittynyt ajaamaan irakilaisten ja syyrialaisten etua. Nato-jäsenyyteenkin päädyttiin vasta sodanuhan alla ja edelleen on tuomiojia, halosia, heinäluomia ja paavoväyrysiä jotka haluaisivat itsepintaisesti jatkaa suomettumisen politiikkaa.

Äänestä

Onkohan ketjun kirjoittajilla aikomustakaan ottaa selville, mitkä ihmisoikeuslait Suomi on ratifioinut ja mitkä lait koskien pakolaisia ja turvapaikan hakijoita on yhteisesti Euroopan Unionin parlamentissa hyväksytty. Lait ja sopimukset ovat sitovia. Suomi on oikeusvaltio, joka noudatetaan ihmisoikeuksia.

Suomi on myös Euroopan unionin jäsenvaltio, jossa direktiivejä noudatetaan - rajoja ei siis suljeta hommafoorumilaisten huutoäänestyksellä eikä myös tekoälyn avulla tehdyillä bluffikuvilla.

Äänestä
  • Katso lauantain illan uutis extra jossa Toveri perusteli asiaa.Seuraatko uutisia?

    Äänestä

Tämä hallitus siihen ei ainakaan kykene. Saati sitten minkään muuhun kuin sohlaamaan koko maan perikatoon.

Äänestä

Hallitus tekee päätökset uhkakuvia maalailemalla kansalaisille, se on vähintäänkin disinformaatiota, ellei jopa hybridivaikuttamista.

Äänestä

Valitettavasti uutiset välittävät vain vähän tietoa Suomen ratifioimista kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista ja myös EU:n direktiiveistä emme tiedä paljoakaan.
Miten suomalaiset mepit EU:ssa toimivat? Miten edistävät Suomen mainetta oikeusvaltiona ja sitä, että Suomessa ei hyväksytä rasismia missään muodossa.

Googlaamalla netistä löytyy Euroopan Unionin tiedotteita ja direktiivejä, joita voi Suomeksi kääntää. Yleisradion uutiset ovat lähinnä uutisotsikoita, vain lyhyellä ingressillä ja ilmeisesti uutisankkureiden omia aihevalintoja. Paljon tärkeää tietoa jää saamatta, kun tutkivaa journalistejä ei juurikaan ole ja asiantuntijoitakin haastatellaan liian vähän.

MTV:n uutisista tai ohjelmista emme odotakaan mitä tutkittua tietoa. Siellä näyttää vallitsevan oma mainoksilla tuettu ideologiansa: "ne kaiken maailman professorit"...

Äänestä

Onko tämä Toveri nyt jonkulainen varapressa joka nyt opettaa meitä ymmärtämään maailman kysymyksiä suuria, vai onko hän vain eläkeläinen joka horisee milloin mitäkin? Mieluumin kuuntelen kyllä Niinistöä saii panna kyllä näitä valtakunnanhorisko muita vähän ojennukseen .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maailma on muuttunut kuten Toveri mainitsikin uutis extrassa. Tämä on maailmassa nostettava esiin piakkoinkin koska emme elä enää siinä maailmassa jossa rajat on aukaistu kun pystyimme maailmassa sopimaan asioista naapurien kanssa. Hybridi uhat seuraavat ja siihen on keinot torjuttava rajan pitämisen ehtona turvallisuutena. Tämä nykyinen ei toimi koska siirtolaiset on aseina maiden turvalle ja naton ja maailman on nyt istuttava yhteisen pöydän ääreen tekemään ajan kohtaisemmiksi raja asioista. Mailla on oikeus turvatas oma kansa ja rajat pitää kiinni uhkilta , kun on muutama suurvalta ketä ei kunnioita enää näitä sääntöja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu