Perustuslain 19. pykälässä todetaan, että julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekö edistettävä väestön terveyttä.
Kiurun susi-sote hoitaa tai on hoitamatta sote-himmelin, kaupungin kontolle jäi väestön terveyden edistäminen.
Väestön terveyden edistämisen kulmakivet ovat hyvä ravinto, riittävä nukkuminen ja liikunta. Kaksi ensimmäistä hoidetaan riittävällä tiedottamiselle ja opastuksella, liikuntaa varten pitää tarjota palveluita, opastusta ja fasiliteetteja.
Uimahallin tarve on suuri. Vesiliikunta on ikäihmisten yksi parhaita kuntoutusmuotoja. Tekonivelleikkausten jälkeinen paraneminen ja kunnon ylläpito on vaikeaa ilman veden kannattelevaa voimaa. Jos ajatellaan lihasvoimaa, niin kehittämiseen tarvitaan punttisali, peruskunnon ylläpidossa vesivoimistelu on parasta.
Uinti on myös terapeuttista. Jo äidin kohdussa on päästy sukeltelemaan. Olemme todellisia vesipetoja perustaltamme.
Vetoaminen meren antamaan mahdollisuuksiin ja johonkin Tehtaanniemen kalliiseen SPA:han, mikä on satojen etuoikeutettujen paikka, on floppi, Narsistinen parahdus.
Hanko tarvitsee uimahallin täyttääkseen perustuslain edellyttämän väestön terveyden edistämisen, mikä pitää ulottaa kaikkiin asukkaisiin, myös vähäosaisiin ja vanhuksiin.
Hangon kaupungin on edistettävä väestön terveyttä perustuslain mukaan
Anonyymi-ap
2
468
Vastaukset
- Anonyymi
missä demari siellä ongelma
- Anonyymi
Mitäs nokinenä tähän? Osaako uida, kun ei kannata uimahallia? Merivesiallas ei oikein ole pätevä. Kyllä oikea uimahalli tarvitaan. Merivesiallas on kuin mälli huulessa. On jotain, mutta niin ruma ja imijä, Urpo, luulee, että sillä tavalla kuuluu joukkoon. Ei kuulu. Uimahalli tarvitaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2383619- 573323
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I892807Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk472634Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1032329Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352012Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1001995Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva421865Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1041787Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691113