Venezuela seuraa Venäjän esimerkkiä

11

313

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      toivottavasti kommunisti johto lyödään pian jos alkavat valtaamaan alueita

    • Anonyymi

      Muistan kun viisaimmat täällä kirjoitteli jo ajat sitten että jos Putinia ei nyt pysäytetä Ukrainassa ja asteta vastuuseen terrorismistaan rohkaistuvat muutkin rikollisvaltiot venäjän esimerkin mukaisesti valloitussotiin naapurimaihinsa .

    • "Tämä on sitä uutta maailmanjärjestystä."

      Juuri näin.

    • Anonyymi

      Venezuelan bolivariaaninen tasavalta (esp. República Bolivariana de Venezuela) eli Venezuela on valtio Etelä-Amerikassa, Karibianmeren rannalla. Sen rajanaapurit ovat Brasilia etelässä, Guyana idässä ja Kolumbia lännessä. Vuosina 1522–1821 Venezuela oli espanjalaisten siirtomaa, ja se itsenäistyi nykyisen kansallissankarinsa Simón Bolívarin kampanjan ansiosta.

      Öljyteollisuus on tuonut maalle vaurautta 1920-luvulta alkaen. Öljytulojen varassa elävän maan talouden yleinen kehitys on kuitenkin laiminlyöty 2000-luvun taitteesta alkaen. Erityisesti maata vuodesta 1999 kuolemaansa 2013 saakka johtaneen presidentti Hugo Chávezin kunnianhimoiset sosiaaliset uudistukset saivat yhdessä öljyn hinnan halpenemisen kanssa aikaan pitkällisen ja alati syvenevän talouskriisin, joka on pahentunut Chávezin seuraajan Nicolás Maduron kaudella. Itsevaltaisista menetelmistä ja laajasta korruptiosta syytetyn Maduron syrjäyttämiseen pyrkivät Venezuelan protestit 2014–2019 ovat laukaisseet maassa myös vaikean poliittisen kriisin, joka on johtanut miljoonien ihmisten pakenemiseen maasta.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Putinin ajama "uusi maailmanjärjestys" merkitsee sitä, että sääntöpohja kansainvälisissä suhteissa unohdetaan. Kuka tahansa saa hyökätä mihin tahansa ja anastaa itselleen toisen valtion maa-alueita.

      Se on huono maailmanjärjestys, jos halutaan välttää sotia.

      Erityisen huono se on pienten valtioiden kuten Suomen kannalta.

    • Anonyymi

      Trump sanoi hoitelevansa Maduron, mutta sitten kysyi Putinilta, voiko hän sen tehdä ja tässä sitä nyt ollaan.

    • Anonyymi

      Kääntäkää ne katseet vaan sinne WDC:n värivallankumoustoimistoon, jonka neoconit järjestelevät näitä sotia jatkuvasti ympäri maailman. Aina syy heitetään vastustajan niskoille, koska se on satanistien tapa kertoa asioista. Tämä kääneteinen puhe uppoaa sohvaperunoihin ja lampaisiin, jotka uskovat kaiken, minkä YLE vahvistaa. Ja se vahvistaan kaiken, minkä pomot käskevät.

      • Anonyymi

        USA, Siionistit ja uusi maailmanjärjestys tekivät sen ja MV-lehti kertoi asioista koska valtaväestö ei halua kuulla sellaisesta.

        jne....jiihaa Putin ja Venäjä.

        We love you. Me and Bätmän. Nobody else.


    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      96
      2225
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      218
      1891
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      173
      1722
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      101
      1306
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1190
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1098
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      275
      802
    8. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      681
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      47
      615
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      50
      613
    Aihe