Selventäkää asiaa

Anonyymi-ap

Jos rokkitähti panee itseään huomattavasti nuorempaa bändäriä joka on reippaasti yli täysi-ikäinen ja jonka tavoitteena on panna rokkitähteä, onko se rokkitähden syyksi, viaksi tai hyväksikäytöksi luettava asia?

Missä on vastuunkanto aikuisen vaikkakin nuoren aikuisen omista päätöksistä? Jollain muulla kuin itsellä? Voisiko joku selventää näitä asioita koska olen ilmeisesti tyhmä.

Nykyinen maalittava cancelmikäliekulttuuri on kyllä antanut monille ihmisille vastuuvapauden omista valinnoistaan.

Kuulin juuri puolijulkkismiestä joka on 30 ja 40 vuotiaana pannut 20-25 vuotiaita naisia ja jota kutsuttiin sen perusteella naisen suusta naisten hyväksikäyttäjäksi.

Eikö nuoret naiset sitten pidäkään enää itseään vanhemmista miehistä ja itse valitse mitä tekevät omien preferenssiensä peeusteella? Eivät asiat ole niin yksinkertaisia tietenkään, mutta nykyään niitä tunnutaan yksinkertaistamaan siitä huolimatta.

Kuulin taannoin että osa rokkitähdistä panevat vain peräaukkoon häpäistäkseen koska tietävät että heitä pannaan vain siksi että ovat rokkitähtiä. Se toki on melko julmaa vaikkakin tähän suostutaan.

Melkoinen maailma on monelta kantilta katsottuna. Yököttävä maailma puolin ja toisin. Säälittävää.

Tapasin itseäni huomattavasti nuoremman naisen ja tämä ruoesi lähettämään normaalitekstiviestikeskustelussa seksuaalissävytteisiä viestejä kutsuen kotiinsa antamaan "lämpöä" ja vierailemaan yöksi "tyydyttämään tämän tarpeita tiedät kyllä miten". En nostanut asiasta haloota.

87

736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin aivan

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        ❤️ ­­­N­­­y­­­m­­­f­­­o­­m­a­a­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      😀 R U Serious?

    • Anonyymi

      Oletko sinäkin rokkitähti?

      • Anonyymi

        Olen ja en jätä lahjasäkkejäni tyhjentämättä jos bändäri haluaa kuksasta minua. En todellakaan. Nyytit tyhjiksi vaan! Pluh!

    • Anonyymi

      Kiinnostava näkökulma sinulla

    • Anonyymi

      Omat valinnat ovat tietenkin aina jonkum toisen syy ja vika, varsinkin jos jälkikäteen kaduttaa, jos jää sellainen tunne, että olitkin vain yksi oatja muiden joukossa, eikä tekstiviesteihisi ja puhelinpommittamiseen enää vastattu.

      • Anonyymi

        I'm a rockstar

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        I'm a rockstar

        Mitä siinä on mitään vikaa jos keski-ikäinen käy vetäsemässä 18-vuotiasta viikseen? Onhan viikseen vedetty sentään täysi-ikäinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä siinä on mitään vikaa jos keski-ikäinen käy vetäsemässä 18-vuotiasta viikseen? Onhan viikseen vedetty sentään täysi-ikäinen.

        Sehän on ihan normaalia haluta jyystää nuorta ja kimmoisaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on ihan normaalia haluta jyystää nuorta ja kimmoisaa

        Mä panen ainakin nuoria bändäreitä, joskus jopa montaa illassa. Ja takaluukku aina viimeiseksi, koska antavat. Yleensä ovat molemmista reijistä pienikokoisia ja tunnen itseni isomunaiseksi ja maskuliiniseksi. Yleensä panen myös aika lujaa, jotta muistavat koko ikänsä. Nuoret naiset myös tulevat paksulla munallani ja joskus saattavat suloisesti ontua kävellessä ulos hotellihuoneestani. En valita.

      • Anonyymi

        Tarkoitat kai patja, ei oatja.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Et nostanut asiasta haloota mutta miten sitten reagoit? Torjuitko ehdotuksen nätisti, pistitkö huumoriksi vai menitkö käymään kotona?
      On ilmeisesti ollut kaunis nainen , itsetunto kohdillaan ja sitä on runsaasti , tavis tantat, pottunenät eivät tuollaista tee, pelkäävät torjutuksi tulemista ja selän takana ilkumista, minkä kohteeksi usein joutuvatkin eli ilkkuminen on paikkansapitävää.. Eli tavis tantat eivät koskaan lähettele tuollaisia viestejä.

      Jos seksiin on suostuttu yhteisymmärryksessä eikä tilanne ole muuttunut suostumuksellisuudesta kieltoihin eli mitään yllättää ei ole tapahtunut eikä mitään ennalta sopimatta niin en näe tuossa mitään kielteistä.

      Jos taas illan aikana on nautittu huumaavia aineita tai alkoholia ja nainen vaikka vanhakin, on ollut todella tuiskeessa ja sellaisessa tilassa ettei hän ole voinut reagoida siihen mitä tapahtuu, ei pysynyt kieltäytymään esim.peppuseksistä tai kuristamisesta niin silloinhan tilane on jo toinen.
      On muistettava että mitä suu sanoo, on toista mitä keho tahtoo tai kestää. Humalassa toinen voi pyytää kuristamaan mutta on niin kännissä että pyyntö on oikeastaan sössötystä ilman todellista tahtotilaa.
      Vahvan humalatilan tunnistaa jokainen ja sen että siinä ollaan kykenemättömiä päättämään yhtään mistään, tulisi suusta mitä tahansa pyynnöksi tulkittavaa örinää .

      Luulisi jo vastenmielisyydenkin herättävän reagoimaan että omat halut lopahtavat siihen paikkaan.
      Känninen nainen ei ole edes seksikäs vaan kamalan näköinen ja kuuloinen, raakkuva epäsiisti, suttuinen naishirviö. Sialta näyttävä.
      Aina pitäisi olla selvinpäin tai suht selvinpäin eikä toisen missään kaatokännissä. Mieshän tuskin käätokännissä mihinkään pystyykään. .

      • Anonyymi

        Oli kaunis. Todella kaunis. Tosin tuli hieman setä olo, koska näytti aivan 16-vuotiaalta. Mutta, itsepähän halusi ja teki itse aloitteen. Välillä oli pakko suudella hänen korvaansa, niskaansa ja kaulaansa, kun päällä kyntäessä tätä kasvoihin ja silmiin katsoessa tuntui vielä enemmänkin sedältä.

        Kyntäminen on huono kuvaus. Kyllä se alkoi hellästä rakastelusta ja päätyi raakaan mutta pehmeään eläimelliseen pumppaamiseen. Pumppaaminen on oikea kuvaus sessiomme loppupuoliskosta kyllä.

      • Anonyymi

        No ehkä tuo " sialta näyttävä" oli epäkorrekti ilmaus , pyydän anteeksi. Tarkoitan " sialta näyttävällä" sitä että on epämiellyttävä ulkoisesti, meikit suttuiset ja mahdollisesti kavoille levinneet ripsiväri, huulipuna levinnyt yli ja tukka hapsottaa ja ulkoinen olemus on kännin aiheuttamana vastenmielisyyttä ehkä herättävä, suhmura. Vaatteet ryppyiset, puhe sammaltavaa ja ilme kuten tuhdissa humalassa olevalla on ylipäätään.

    • Anonyymi

      Aksel Smit ei saanut syytteitä pakottamisesta mutta saikin sitten yhdyntöjen salaa nauhoittamisesta , jos ei olisi nauhoittanut niin olisi tietenkin saanut syytteet pakottamisesta .

      • Anonyymi

        Miten niin? Harrastettinko seksiä vahvassa humalatilassa tai huumeessa? Axel Smtih on yksi vastenmielisempiä tyyppejä, asuu kai nykyään Brittein saarella. Kaiki julkimot ovat jollain tapaa vastenmielisiä elostelijoita jotka vaihtavat naista kuin sukkaa. Ja toki perversseihin tapoihin kuulu kuvata kaikki ja brassailla kauniiden naisten kaatamisilla ja kuvamateriaalin jako toki mieskavereille kuuluu asiaan, yhteinen nautintohan siinä oli kyseessä,olisivat ottaneet reilusti suihin toisiltaan kuvamateriaalin katsomisen jälkeen. Homoerottista peliä miesten kesken .

    • Anonyymi

      Panot kiinnostaa aina.

    • Anonyymi

      Panen ainakin rokkitähtiä. Pelkästään rokkitahtiä. Suurimmalla osasta laulajia on myös todella iso ja paksu. Ei se pituus vaan se venyttävä paksuun, jolla tulee lujaa ja monesti.

      • Anonyymi

        Mutta ei niin paksua kiitos, että mestat repee. Nimim. kerran kokeillut ja ei kiitos. Sen jälkeen myös tuntui jalkovälissä hieman ilmavalta, kun jätin pikkuhousut miehelle muistoksi ja kävelin hameessa ilman niitä kaupungilla. Aijai olispa vastaantulevat pikkukikkelit tienneet, minkälaisen yön viestin. Kolme neljä päivää ontui paikat, koska mies otti aika lujaa vielä. Ah repivä kipu suuaukolla ja nautinto syvällä sisällä. Suosittelen kokeilemaan. Mutta omat paikkani ovat vain liian pienet sellaiseen. Tai no, ei enää. Kovin pienet eivät tosin enää tunnu oikein juuri miltään 🤷‍♀️😁

        ✌️😉✌️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ✌️😉✌️

        Tuon tasoisia vastauksia oletettavasti miehiltä koska naiset tuskin tuollaista shittiä kirjoittaisivat. Puliukkojen aivojen tuotosta, liian paljon nautittu mömmöjä sekaisin ja Tenua päälle.

      • Anonyymi

        Kerron totuuden

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerron totuuden

        🤷‍♀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerron totuuden

        Rokkitähdet saavat pikkareita lavalle, joskus lentää jopa naamaan, niin voi sitten nuuhkuttaa etukäteen illan valikoimaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokkitähdet saavat pikkareita lavalle, joskus lentää jopa naamaan, niin voi sitten nuuhkuttaa etukäteen illan valikoimaa

        Tai pahvisia fuck me kylttejä eturivissä eli ns. nollarivissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai pahvisia fuck me kylttejä eturivissä eli ns. nollarivissä.

        Mä olen cross-dresser eli CD ja pujotan patonkiani rokkitähtien pakoputkeen, kun ne on kännissä ja imeny viivaa. Ehkä nuuhkineet jalkojen välissä olevia viirujakin, pitkin lipaisuin ja viskitupakkavalkosipulipizzahenkisin lämpimin ja kostein hönkäyksin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei niin paksua kiitos, että mestat repee. Nimim. kerran kokeillut ja ei kiitos. Sen jälkeen myös tuntui jalkovälissä hieman ilmavalta, kun jätin pikkuhousut miehelle muistoksi ja kävelin hameessa ilman niitä kaupungilla. Aijai olispa vastaantulevat pikkukikkelit tienneet, minkälaisen yön viestin. Kolme neljä päivää ontui paikat, koska mies otti aika lujaa vielä. Ah repivä kipu suuaukolla ja nautinto syvällä sisällä. Suosittelen kokeilemaan. Mutta omat paikkani ovat vain liian pienet sellaiseen. Tai no, ei enää. Kovin pienet eivät tosin enää tunnu oikein juuri miltään 🤷‍♀️😁

        Kyllä se pitää olla puhdikas ja paksu. Sain sellaista ensimmäistä kertaa juuro 16-vuotiaaksi täyttäneenä ja oli toinen kumppanini. En ole sen jälkeen niin paksua koskaan enää saanut ja olen päälle 35-vuotias. Tämä oli vanhempi herrasmies, kun kävin alaikäisenä kulmakunnan kuppilassa. Oli myös Marokosta ja komea mies kuin mikä. Sattui todella paljon ensimmäisellä kerralla, mutta päädyttiin naimaan monta kertaa koko yön aamuun asti. Se oli kyllä aivan uskomatonta, enkä ole vastaavaa sen jälkeen tuntenut. Vaikka olen naimisissa, haaveilen tästä kokemastani tuntemuksesta välillä vieläkin ja muistelen lämmöllä ihanaa rakastajaani. Päädyttiin olemaan sängyssä varmaan 20 kertaa viikon aikana, niin kauan kui tämä suhteeni kesti. Oli melkein limutölkin paksuinen, eikä ole sen jälkeen vastaanvanlaista vastaan tullut, vaikla olen nainut varmaan 100 miestä, aina odottaen uutta samanlaista kokemusta, tosin sellaista löytämättä. Tulin niin monesti joka kerralla ja ensimmäisen kerran pelkästään siitä, että häm työntyi sisääni ja paikkani sananmukaisesti repesivät ja venyivät auki. Hämmästyttävä tunne kyllä, uskomaton. Jos ette usko, googlettakaa vaikka first very thick co*k amateur porn ja kuunnelkaa voihkiminen, niin ymmärrätte. Sain kehitettyä itselleni kokemuksestani myös fetissin eli edellä mainitunlaista olen siitä låhtien enää vain surffannut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon tasoisia vastauksia oletettavasti miehiltä koska naiset tuskin tuollaista shittiä kirjoittaisivat. Puliukkojen aivojen tuotosta, liian paljon nautittu mömmöjä sekaisin ja Tenua päälle.

        Samaa mieltä, tenulla ja mömmöillä pehmennettyjen aivojen tuotosta , törkyä suoraan sanoen. Hyh..😣💩

        Hyhy mitä alkueläimen kirjoittelua, pohjia otettu jo paljon , ketamiinia, kokaiinia ja muita myrkkyjä , aivot lionneet olemattomiin jatulos näkyy ..selkäranka vääntynyt aineitten käytöstä mutteriksi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon tasoisia vastauksia oletettavasti miehiltä koska naiset tuskin tuollaista shittiä kirjoittaisivat. Puliukkojen aivojen tuotosta, liian paljon nautittu mömmöjä sekaisin ja Tenua päälle.

        Taas vedät täällä roinaa, kamaa, brenkkua ja viinaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon tasoisia vastauksia oletettavasti miehiltä koska naiset tuskin tuollaista shittiä kirjoittaisivat. Puliukkojen aivojen tuotosta, liian paljon nautittu mömmöjä sekaisin ja Tenua päälle.

        Juot viinaa ja vedät kamaa. Taas.

    • Anonyymi

      Olin 42, hän 18. Arkaili tosin hieman, koska hänen mukaansa minulla on niin iso. Oli todella todella pienikokoiset, ahtaat ja lyhyet paikat, täytyy myöntää. Tosin työnsin niin syvälle, että oli melkoisen mukavaa kuulla se huokailu ja silmien pyöriminen kuin hedelmäpelissä. No, päätin antaa tälle neitokaiselle sellaisen kokemuksen, että aivan varmasti jalkoväliä kutkutteli vielä seuraavana iltapäivänäkin. Ja aivan varmasti tyydytti itseään kun pääsi kotiin.

    • Anonyymi

      Japanissa on maailman parhaat bändärit eikä siellä kukaan kyttää niiden ikiä.

      • Anonyymi

        Moni bändi käy siellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni bändi käy siellä

        Rokkitähdet on rautaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokkitähdet on rautaa

        Tää on joku panopalsta

    • Anonyymi

      Bändärithän ovatkin vain spe.mareikiä.Näin sanoi tunnettu rokkari

      • Anonyymi

        Näinhän se taitaa olla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se taitaa olla

        No jos antaa panna ihan miten vaan ja käyttää kuin patjaa, niin varmaan ihan ok.

    • Anonyymi

      Nahkahousut päällä, niin näkee peniksen ulkomuodon paremmin eturiviin eli onko minkälaista tarjolla, kun sähkökitara ujeltaa menemään ja viettelyksen sävelet suoltuvat.

      • Anonyymi

        Suoltuvat ulos vinguttimesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suoltuvat ulos vinguttimesta.

        Rok rok

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rok rok

        Ku** päitten ja mömmöjen käyttäjien huuruista sekoilua...koko aloitus, loppuun asti...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ku** päitten ja mömmöjen käyttäjien huuruista sekoilua...koko aloitus, loppuun asti...

        Vedät liikaa ja olet sekava

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Feministin mielestä bändärillä on oikeus panna rokkitähteä, mutta rokkitähdellä ei ole oikeus panna bändäriä 🤷‍♀️🤔🫠

      • Anonyymi

        Riippuu missä kunnossa bändäri on. Rokkitähti hmm..ei kykene seksiin jos on hirveässä kännissä tai aineissa. Siinä ero. Tajuton ei voi puolustautua. Eikä kyse ole feminismistä, miten sekin tähän saatiin ympättyä, käsittämätöntä.

        Entä jos bändäri ottaa väkisin sekavan rokkitähden eli käyttää hyväksi kuten alunperin oli tarkoituskin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jos bändäri ottaa väkisin sekavan rokkitähden eli käyttää hyväksi kuten alunperin oli tarkoituskin?

        Alistaa tällä tavalla rokkitähteä?

        Sairasta, että bändäreiden annetaan tehdä niin, ilman rangaistusta tietenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alistaa tällä tavalla rokkitähteä?

        Sairasta, että bändäreiden annetaan tehdä niin, ilman rangaistusta tietenkin.

        Saalistaa rokkitähteä

    • Anonyymi

      Jos rokkitähti ei muista kappaleiden sanoja, laittaako sitten peräaukot laulamaan?

      • Anonyymi

        Laittaa tietenkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laittaa tietenkin

        Butt Plug?

    • Anonyymi

      Bändäreiden toiminta on rokkitähtiä alentavaa.

      Eli jos rokkitähti on mies, niin miestä alentavaa.

      Oletteko koskaan ajatellut asiaa näin päin?

      • Anonyymi

        Tällöinhän rokkitähti on bändärille vain objekti eli mies on taas se objekti, mutta ei kukaan femakko tästä puhu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällöinhän rokkitähti on bändärille vain objekti eli mies on taas se objekti, mutta ei kukaan femakko tästä puhu.

        Eli eivät aja tasa-arvoa, koska katsovat asiaa vain bändärin näkökulmasta ja sekin väärin ja vain syyllistääkseen aiheetta taas miehiä, koska mies tässä on se todellinen uhri, olettaen että rokkikukko on mies ja takahuoneen ja keikkabussin patja nainen, vaikkakin itse aktiivinen patja vai todellisuudessa patja ollenkaan?

        Hyviä huomioita! 👍

        Pamputtaa menemään mennen tullen joka suunnasta, joka ilmansuunnasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä huomioita! 👍

        Kyllä! 👌

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli eivät aja tasa-arvoa, koska katsovat asiaa vain bändärin näkökulmasta ja sekin väärin ja vain syyllistääkseen aiheetta taas miehiä, koska mies tässä on se todellinen uhri, olettaen että rokkikukko on mies ja takahuoneen ja keikkabussin patja nainen, vaikkakin itse aktiivinen patja vai todellisuudessa patja ollenkaan?

        Panopatja?

    • Anonyymi

      Rokkitähti saa mielestäni panna edestä ja takaa niin paljon kuin haluaa, edellyttäen että pesää on saatavilla riittämiin bäkkärillä kuin kukkuraisesta karkkikulhosta 💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪

      • Anonyymi

        Joo

      • Anonyymi

        Kyllä saa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä saa...

        Kiitos ☺️🤗🤩

      • Anonyymi

        Myös huulihölkää?

        Kabanossi huuleen?

        Vai hookoo blöö?

      • Anonyymi

        Joo 🤗🤗🤗

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös huulihölkää?

        Kabanossi huuleen?

        Vai hookoo blöö?

        Tarkoitat kai hölkkää, ei hölkää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat kai hölkkää, ei hölkää?

        Kyllä 😋🥸😮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä 😋🥸😮

        Ok

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok

        😮 -> 😙

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😮 -> 😙

        <- 😙 ->

        Suki suki love and you long time?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        <- 😙 ->

        Suki suki love and you long time?

        Joo 🤗😋☺️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        <- 😙 ->

        Suki suki love and you long time?

        Ensin huulet auki 😮 <->

        Sitten imutus 😙 <->

        💪💪💪

        ✌️✌️✌️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin huulet auki 😮 <->

        Sitten imutus 😙 <->

        💪💪💪

        ✌️✌️✌️

        Jos lentää mällit kun pötkö syvällä nielussa, niin 🤮 syliin

        Se tässä on riskinä, jos painaa munaa sisään nielusta alas kevyehkösti ohjaamalla päätä ja samalla työntämällä munaa sisään syvemmälle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos lentää mällit kun pötkö syvällä nielussa, niin 🤮 syliin

        Se tässä on riskinä, jos painaa munaa sisään nielusta alas kevyehkösti ohjaamalla päätä ja samalla työntämällä munaa sisään syvemmälle

        Ok!

        💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪

        The power of cock 👑

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok!

        💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪

        The power of cock 👑

        Power 💪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Power 💪

        Cock Power -t-paita painoon 💪👑✌️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Cock Power -t-paita painoon 💪👑✌️

        💪 Male Power

        The Future Is Male

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        💪 Male Power

        The Future Is Male

        ... 👑 ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... 👑 ...

        Power of cock!

        Indeed!

        💪

    • Anonyymi

      Jatkuvasti saa lukea naisten syytöksistä hyväksikäytöstä.
      Ihminen haluaa olla jumalallinen jumalan kuva eikä eläimellisten vaistojen ja hajujen ohjailtavan koska se tekee jumalallisuuden kyseenalaiseksi.
      Ihmiseläimellä on se hassu juttu että uros löyhyttää testosteroidia laaja-alaisesti.
      Naisetkin löyhyttää mutta paikallisesti.
      Tilanne on kummallinen. Eläimillähän on päinvastoin. Naaraat löyhyttävät laaja-alaisesti.
      Tämä outo tilanne saattaa johtaa helposti väärinkäsityksiin koska naiset haluavat olla jumalallisia.
      Jos mies on erityisen seksikäs ulkonäöltään niin olisi turvallisinta rajoittaa peseytymistä,
      alusvaatteiden vaihtoa ja tuoksuaineiden käyttöä.
      Pieni tuhnu vaaratilanteissa saattaisi olla myös paikallaan.

      • Anonyymi

        Pumppaaminen kiinnostaa

      • Anonyymi

        Takaapäin ja vetää loimista taaksepäin sormet suussa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Takaapäin ja vetää loimista taaksepäin sormet suussa?

        Ai joka pumppauksella vetää taaksepäin?

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe