Persut kääntyvät jo Rehnin kannalle

Rehn onkin erinomainen ehdokas presidentiksi. Armeijan käynyt tohtori, pysyy rauhallisena kriisitilanteissakin.

Sodan uhka on Euroopassa ja myös Suomen lähialueilla lisääntynyt, Tähän aikakauteen sopii rauhantahtoisesti harkitseva Rehn jolla kykyä toimia myös Puolustusvoimien ylipäällikkönä myös oikean sodan yllättäessä.
Rehnin ammattiataitoa ja kykyä presidentin hommaan arvostetaan joka puolella, hänellä on myös vähiten vihamiehiä. Joten hänellä olisi mahdollista saada toisella kierroksella kannattajia kaikista puolueista.

Ruotsinsuomalainen Stubb on käynyt ruotsinkielisen koulutuksen. Hän on minusta liian nopealiikkeinen ja jotenkin sinne tänne ryntäilevä kukkopoika. Vaimokin on britti ja heidän lapsillaan kaksoiskansalaisuus.

Halla-aho on liian katkeroitunut, ja jyrkkien mielipiteidensä vuoksi hän on saanut eniten vihamiehiä. Hän voi saada kannatusta ainoastaan persuista, joten toisella kierroksella hänellä ei tule olemaan missään tapauksessa mahdollisuuksia. Kukaan muu kuin persu ei voi häntä äänestää - missään tapauksessa. Joten Halla-aholle annetut äänet joutuvat hukkaan.

Haavistollakin on paljon vihamiehiä, en uskjo hänenkään mahdollisuuksiin toisella kierroksella. Syynä ehkä' eniten koulutuksen puute ja nuori ulkomaalainen miespuolinen puoliso.

Presidenttipari edustaa yhdessä. Minusta olisi parasta jos presidenttiparin molemmat puolisot olisivat kantasuomalaisia, jotta suomalaisten huolet ja niiden taustat olisivat tuttuja. Olli Rehn on paras valinta.
15203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kunhan eivät käänny sivari Halla - Ahon kannalle.

Äänestä
  • juurikin niin.
    Halla-aho ei ole käynyt edes armeijaa, joten hänellä ei ole halua eikä kykyä puolustaa Suomea aseellisesti jos tänne hyökätään.
    Haööa-aho täysin sopimaton Puolustusvoimien ylipäälliköksi eli presidentiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    juurikin niin.
    Halla-aho ei ole käynyt edes armeijaa, joten hänellä ei ole halua eikä kykyä puolustaa Suomea aseellisesti jos tänne hyökätään.
    Haööa-aho täysin sopimaton Puolustusvoimien ylipäälliköksi eli presidentiksi.

    Halla-aho on käynnyt siviilipalveluksen. Hala-ahon sa-tehtävä sodan aikana on valtioneuvoston jäsen tai puhemies, ellei valita pressaksi. Rehnin sa-tehtävä on joukkueen johtaja jonka tehtävä on kaivaa poteroita, paitsi Rehni ei enää kelpaa siihenkään yli-ikäisenä. Rehnille ei ole sa tehtävää, vaan rehni odottaa naisten ja lasten kanssa, kun miehet sotivat.

    Äänestä

Tein vaalitentin IS:n sivustolla.
Stubb ykkönen ja sitten pieni rako. Urpilainen ja Rehn seuraavina 1%:n erolla, sekä Haavisto 2 % Rehnistä. Halla-aho ja Essayah joukon hännillä. Li Andersson vähän näitä kahta edellä.

Olisin odottanut Haaviston olevan vähän ylempänä ja Urpilaisen alempana, mutta tällaista kone näytti. Ykköstilasta ei ollut epäilystä.

Äänestä
  • HS/Is konsernin vaalikone tai tentti ei ole ehken ihan kaiken luotettavin tapa testata tilannetta , ko. medialla on kyllä kova halu nostaa oma ehdokas kärkeen, pitäisin HS äärimäisen epäluotettava poliittisen tiedon osalta.

    Äänestä

Hyvä ehdokas kyllä Rhen rasitteena on keskustalaisuus jonka kannatus on nykyisin suunilleen sama vihpiiperöiden kanssa, Saarikko oli kyllä oma suosikkini Sipin jölkeen viimeistelemään keskusta.. Rhen on suosikkejani silti pressan toimeen ominaisuuksiena takia joten ent.puolue ei sinänäsä enää haittaa jos pitää Saarikon etempänä kampanjasssa;-D Kolmen kärkeen menee periaatteaassa järjellä punniten paras ehdokas, vähiten kansaa jakava ehdokas, nämä p-koreat ulkokoreat vuodet on olleet varmaan Niinistölle kivaakin? Suomi tarvitsee rauhallisen turhia höpöttämän johtajan, jolla on kokemusta myös maailmalta Rhen voisi olla hyvämies paikallaan en edes muista häneltä mitään ihan älyttömiä ehdotuksia tai vaateita esm. kirjaston maksullisuudesta.

Äänestä

Kyllä, minä myös haluaisin, että seuraava pressa on Olli !

Äänestä

Rehn on paras myös minun mielestä

Äänestä

Luulen että sovinnollinen rauhanrakentaja Rehn pärjäisi paremmin kuin Halla-aho, jos pääsisi toiselle kierrokselle.

Halla-ahon luonne on ehkä liian tuomitseva, hän synnyttää helposti riitaa ja kaunaa ihmisryhmien kesken. Se taas voi luoda ulkopuolisuutta ja syrjäytyneisyyttä, myös levottomuutta ja jopa väkivaltaa yhteiskuntaan.

Rauhaan ja sovinnollisuuteen pyrkivä Rehn sopisi paremmin koko kansan presidentiksi.

Halla-ahon luonne sopii hyvin oppositiopuolueen puheenjohtajalle, hän osaa lietsoa suorilla sanoillaan kansaa kapinaan vallanpitäjiä vastaan. Mutta koko kansan presidentiksi hän ei mielestäni oikein sovi niin hyvin kuin Rehn

Äänestä

Rehn on aivan paniikissa. Huorapuolueen antama kannatus on minimaalista. Nyt rehn paniikkssa hyökkää hallituksen kimppuun, nuolee sak:n kiveksiä, kannattaa ylen rahoitusta ja rakastaa vladimiria. Tehn pyrkii vasemmiston yhteiseksi presidentiksi. Miksi? No siksi, koska kukaan muu ei rehniä kannata.

Äänestä

Olli sopii muottiin, mutta on maailmanmenosta aivan pihalla.

Äänestä

Fiksuimmat persut ymmärtävät jo nyt että Rehn pärjäisi toisella kierroksella paljion paremmin kuin Halla-aho tai Haavisto.

Vauva-keskustelupalstalla on kysely asiasta, ja sen mukaan Rehn pärjäisi toisella kierroksella luvuin 84-16. Rehn voisi saada ääniä oikealta ja vasemmalta, kun taas yksikään persu ei äänestäisi Haavistoa. Eikä yksikään demari tai vihreä , tuskin edes kokoomus tai kepulainen , pystyisi äänestämään Halla-ahoa.

Halla-aho on liian herkästi loukkaantuva ja tuomitseva toisia ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan. Vaikka hän älykäs ja joskus oikeassakin, niin hänen jyrkät kommenttinsa lietsovat vihaa ja ärtymystä ja kasvattavat kuiluja ihmisryhmien välille. Siitä seuraa levottomuuksia ja eriarvoisuutta.

Halla-ahon luonne sopii hyvin oppositopuolueen puheenjohtajaksi haukkumaan vallanpitäjiä, siihen roolin hän sopii hyvin. Mutta koko kansan presidentiksi hän ei mielestäni sovi.

Rehn on sovitteleva ja rauhoittava luonteeltaan. Osaa ottaa huomioon ääriryhmiäkin ja löytää kompromissiratkaisuja, jotta kaikki ryhmät voivat kokea tulevansa kuulluksi ja olevansa hyväksytty osa yhteiskuntaa. Silloin koko yhteiskunta muuttuu turvallisemmaksi.

Äänestä

Vaikka Rehn on pienen kepun ehdokas, niin mitäpä se haittaa? Vaalissa äänestetään ihmistä ja persoonaa, ei puoluetta.
Demaritkin äänestävät Haavistoa, vaikka vihreät on pieni puolue ja rasite Haavistolle.

Äänestä
  • Ei ole Kepun ehdokas Rehn on valitsijamies käytännön kautta kerännyt riittävän määrän kannatusta ehdokkaaksi asettautuessa sitoutumattoman Presidentti ehdokkaana ja vetää itse omaa vaali kampanjaansa .

    https://ollirehn2024.fi/

    Äänestä

Rehn

Siinä meillä on yksinkertaisesti hyvä mies Presidentiksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rehn onkin erinomainen ehdokas presidentiksi. Armeijan käynyt tohtori, pysyy rauhallisena kriisitilanteissakin.

Sodan uhka on Euroopassa ja myös Suomen lähialueilla lisääntynyt, Tähän aikakauteen sopii rauhantahtoisesti harkitseva Rehn jolla kykyä toimia myös Puolustusvoimien ylipäällikkönä myös oikean sodan yllättäessä.
Rehnin ammattiataitoa ja kykyä presidentin hommaan arvostetaan joka puolella, hänellä on myös vähiten vihamiehiä. Joten hänellä olisi mahdollista saada toisella kierroksella kannattajia kaikista puolueista.

Ruotsinsuomalainen Stubb on käynyt ruotsinkielisen koulutuksen. Hän on minusta liian nopealiikkeinen ja jotenkin sinne tänne ryntäilevä kukkopoika. Vaimokin on britti ja heidän lapsillaan kaksoiskansalaisuus.

Halla-aho on liian katkeroitunut, ja jyrkkien mielipiteidensä vuoksi hän on saanut eniten vihamiehiä. Hän voi saada kannatusta ainoastaan persuista, joten toisella kierroksella hänellä ei tule olemaan missään tapauksessa mahdollisuuksia. Kukaan muu kuin persu ei voi häntä äänestää - missään tapauksessa. Joten Halla-aholle annetut äänet joutuvat hukkaan.

Haavistollakin on paljon vihamiehiä, en uskjo hänenkään mahdollisuuksiin toisella kierroksella. Syynä ehkä' eniten koulutuksen puute ja nuori ulkomaalainen miespuolinen puoliso.

Presidenttipari edustaa yhdessä. Minusta olisi parasta jos presidenttiparin molemmat puolisot olisivat kantasuomalaisia, jotta suomalaisten huolet ja niiden taustat olisivat tuttuja. Olli Rehn on paras valinta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu