Mummo Mia uskoo maan olevan litteä!

Anonyymi-ap

Oma mummoni, käytetään siitä nyt nimeä Mummo Mia, ymmärtää maan muodon aivan oikein.
Kun kysyin hiljattain, mitä Mummo Mia ajattelee maasta, hän vastaten sanoi minulle, että maa on litteä ja seisoo vankkumattomalla perustalla. Tämän Mummo Mia perusteli järkähtämättömällä Raamattutietoisuudellaan, jonka hän oli imenyt itseensä jo ihan varhaiskasvatuksestaan lähtien. Mummohan ei ollut kouluja käynyt, joten hän ei altistunut länsihapatteille. Mummo lypsi lehmiä maatilalla jo ihan seitsen vuotiaasta lähtien.

Kysyin Mummo Mialta, miten hän ajattelee nykyisen koulujärjestelmän, joka on rakennettu palloteorian ympärille. Mummo Mia vastaten sanoi tähän näin: tämä järjestelmä tulee vielä romahtamaan. Yhä useammilta tulee putoamaan suomut silmiltä. Yhä useampi tulee kokemaan ja näkemään maan muodon viitteisiin perustuvia näkyjä mitä lähemmäksi lopun ajat tulee. Salaisuuden verhoa avataan vähitellen. Ennen, kuin Herra Jeesus Kristus tulee kirkkaudessaan maan päälle, useimmat ovat saaneet kokea maan muodon. Silloin vuoret järkkyy ja pasuuna soi. Tulee pois kutsumuksen hetki. Tällöin meidät jaetaan kahteen leiriin. On ne, jotka pääsevät Kunnian taivaaseen. Sitten on ne, jotka joutuvat ikuiseen vaivaan. Tässä vaiheessa kaikille on jo valjennut maan muoto ja se, että kuka on Messias.
Mutta tässä vaiheessa ei voi enää tehä valintoja, sillä valinta on tehty ja ne, jotka olivat oikeassa uskossa, pelastuvat. Jumala ei kuitenkaan kysy, uskoitko pallo maahan. Myös pallouskovainen voi päästä taivaaseen, jos hän on muuten elännyt Jumalan mielen mukaista elämää! He saavat tässä vaiheessa kokea todeksi sen, että maa on litteä.

Miksi sitten tässä ajassa on hyvä tiedostaa maan muoto oikein?
No se helpottaa todella paljon uskossa matkaa tekemistä. Eli kun ymmärtää maan muodon oikein, on paljon helpompi seurata Herraa Jeesusta. Tällöin kiusaajan ruman tuliset nuolet eivät ota niin helposti osumaa. Tällöin pysyy paremmin kiinni Jeesuksen käsivarsissa. Ja tällöin mitä varmimmin tulee pääsemään perille voittajana. Siksi ei ole ihan yhden tekevää, minkä muotoiseen maahan uskoo.

25

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mun mamma uskoi, että kuu on juustoa ja ukot sen pinnalla koloja. Emmentaaliksi hän kuuta usein kutsu. Sano, että ny se emmentaali möllöttää kokonaisena. Tulis äkkiä madot nakertaa sitä, että sais unta.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        😋 ­­­N­­­y­­­m­­­f­­o­­m­­a­a­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Mummo ei elä ihan enää tätä päivää.

      On vain ajan kysymys kun kiertorata-turismi on jokapäiväistä.

      Sinne voi sitten jokainen halukas mennä katsomaan mitenkä litteä se on. Ja jos vielä epäilee niin eiköhän sieltä löydy myös ilmalukko josta voi astua ulos.

      • Anonyymi

        Miksi minun asiallinen vastaus on poistatettu? Tai sitten bittiavaruus nielasi sen. Oikeaa avaruuttahan ei ole.
        No takaisin siihen vastaukseni sisältöön. Nauroin tolle On vain ajan kysymys, kun kiertorata-turismi on jokapäiväistä :DDDD Tohonko oikeesti uskot???!!!
        Kyllä se niin on, että mummoni on enemmän kartalla, kuin sinä! Elättelet ihmeellisiä kiertorataturismifantasioitasi :D


    • Nämä meidän mummojen ikäluokkaa olevien (tai oikeastaan olleiden, omat mummoni kuolivat monta kymmentä v.s.) ihmisten elämä oli niin täynnä erilaisia järkytyksiä, ettei ihmekään, että saattoivat olla kovasti uskovaisia.

    • Anonyymi

      No sittenhän vasta vaikeaa onkin elää uskossa jos pitää kaiken muun selittämättömän lisäksi uskoa litteään maahan joka on kaikkien arkisten havaintojen vastainen.

    • Anonyymi

      Mitä sitten,
      Jos joku uskoo?
      Häiritseekö se
      Sinun elämääsi?

      • Anonyymi

        Maan litteyden tunnustaminen ei ole uskomista, vaan totuuden ymmärtämistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maan litteyden tunnustaminen ei ole uskomista, vaan totuuden ymmärtämistä.

        Mites, kun tuollaista "tottuutta" ei ole kukaan missään eikä milloinkaan todistanut?


    • Anonyymi

      Minulla on sellainen näkemys, että maapallo on kuutio.

      • Anonyymi

        Mitten pallo voi olla kuutio?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitten pallo voi olla kuutio?

        Ihan yhtä hyvin kuin lituskakin.

        Kukaan ei tosin ole kattavasti ja luotettavasti kertonut littumaan paksuutta, ja että mitä sen alla on. En oikein usko "pilareihin" enkä kilpikonniin, jotka kannattelevat littua.
        Myös tuon mummon "vankkumaton perusta" olisi syytä avata hiukan tarkemmin.
        Lienee Raamattu ?


    • Anonyymi

      Jokainen saa halutessaan uskoa litteään maahan. On vain kiinnostavaa kuinka tämä litteän maan teologia sitten oikeasti toimii raamatullisesti. Siitä nimittäin tulee vaikutelma kuin jostain jenkkiläisestä tv-evangelismista jossa keksitään about omasta päästä epäraamatullisia tarinoita.

      Miten littarit tulkitsette esim. tämän?

      1. Kor. 15:13-15

      13 Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista.
      14 Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa on myös teidän uskonne.
      15 Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen sen - mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.

    • Anonyymi

      Jos maa on
      Litteä, niin onko se
      A) pizza vai
      B) leipäjuusto
      C) muu?

      • Anonyymi

        Ei ole pizza, ei leipäjuusto, eikä rieskakaan. Maan piiri ei ole syötävää sortimenttia. Jos olisi, siitä oltais jo aika iso siivu syöty hetulaan. Sen verran maanpiirillä on nälänhätää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole pizza, ei leipäjuusto, eikä rieskakaan. Maan piiri ei ole syötävää sortimenttia. Jos olisi, siitä oltais jo aika iso siivu syöty hetulaan. Sen verran maanpiirillä on nälänhätää.

        vastaan siis C, eli muuta. Maa on tarkemmin otettuna ihan vain maata. Yksinkertaista!


    • Anonyymi

      Kuten vaarillanikin oli tapana todeta viimesinä elinvuosinaan, niin maa on litta! Vaariani pidettiin hoitolaitoksessa hörhönä ja osa laittoi vanhuuden höperyyden piikkiin hänen maatietoisen ajattelun ja siitä puhumisen. Itse olen kuitenkin varma, ettei hän höperö ollut. Hänen lanttunsa pelas nimittäin erittäin hyvin. En päihittänyt häntä esimerkiksi shakissa, enkä othellossa. Vaarini sai valaista minuakin maatietoiselle polulle. Olen itsekin vakuuttunut, että maa on litta!

      • Anonyymi

        Nyt rinnastat kaksi eri asiaa, vaarisi saattoi olla olla mestari shakissa, mutta jos hän oli litteän maan uskovainen, eihän hänen lanttunsa todellakaan pelannut hyvin, päin vastoin häntä vaivasi jo melkoinen dementia, eihän kukaan täysijärkinen voi uskoa litteään maahan.


    • Anonyymi

      Nasulla tapansa mukaan typerä aloitus, ei tosin muuta voikaan odottaa.

      • Anonyymi

        Kuka ihmeen Nasu? Olen Mummo Mian lapsen lapsi ja aikuinen itsekin. En mikään Nalle Puhista revitty lelupossu!


    • Anonyymi

      jännä että minä olen antanut vedenpitävät todisteet maapallosta ja yksikään ei ole onnistunut kumoamaan niitä...

      • Anonyymi

        Sinä ja sun todisteet! Ketä niihin uskoo?


    • Anonyymi

      Dementiapotilaita ei pitäisi kuunnella tiedeasioissa.

      • Anonyymi

        Mummoni ei ole dementikko! 😡 Viimesin Mmse-testi oli täydet 30 pistettä. Hänen lanttu myös pelaa hyvin ja uskon, että älykkyysosamääränsäkin on parempi, mitä sinulla. Hyvän ÄO:n omaava ei esim antelisi hätäisiä diagnooseja nimimerkin takaa tuntemattomille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mummoni ei ole dementikko! 😡 Viimesin Mmse-testi oli täydet 30 pistettä. Hänen lanttu myös pelaa hyvin ja uskon, että älykkyysosamääränsäkin on parempi, mitä sinulla. Hyvän ÄO:n omaava ei esim antelisi hätäisiä diagnooseja nimimerkin takaa tuntemattomille.

        Koitit varmaan sanoa että ÄO on sen 30.

        Helppo uskoa, ei tarvitse vakuutella enempää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      309
      7102
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2116
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1327
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1267
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1186
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1116
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1051
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe