Maitohampaat ovat osoitus Jumalan nerokkaasta suunnittelusta ja sen toteutuksesta. Pysyvät hampaat eivät toimisi pienillä lapsilla (en tiedä miksi) ja Jumala viisaudessaan keksi antaa lapsille maitohampaat, jotka sitten irtoavat ja tekevät tietä pysyville hampaille.
Jumala keksi myös synnyttää lapsia ilman hampaita, että äidin nännit eivät kärsisi puremisesta. Tämäkin on osoitus Jumalan ylivertaisesta kyvystä suunnitella toimivia biologisia rakenteita. Ja varmuuden vuoksi Jumala keksi tehdä lasten synnyttämisen niin vaaralliseksi, että menneinä aikoina monet äidit ja lapset kuolivat synnytyksessä.
Näin varmistettiin se, ettei ihmisiä ollut liikaa. Ihmiset ovat tieteen avulla pilanneet tämänkin asian ja nyt liikakansoitus on uhka koko planeetan hyvinvoinnille. Jumala olisi hoitanut nämä asiat paremmin.
Maitohampaat todistavat luomisen olevan totta
13
261
Vastaukset
- Anonyymi
Maitohampaat todistavat että eläinlajit on suunniteltu päin prsettä.
Esimerkiksi ainakin kaikilla pohjoisilla hylkeillä hylkeen poikaselle kasvaa sikiöaikana maitohampaat, mutta jo ennen synnytystä ne lähtevät pois ja tilalle tulee pysyvät hampaat jotka suussa hylje syntyy. Miksi olisi älykästä suunnitella hylkeelle maitohampaan joilla se ei ikinä syö mitään ja jotka katoavat jo ennen syntymää?
Ja samalla katoaa tuo väite siitä miten hampaattomana on parempi imeä nisää. Hylje imee pysyvvät hampaat suussa.- Anonyymi
Jumala on viisaudessaan luonut hylkeet sellaisiksi, että niiden maitohampaat putoavat pois jo sikiövaiheessa ja pysyvät hampaat kasvavat tilalle ennen kuin kuutti syntyy. Tämä tekee hylkeistä kelpoisen lajin ja emot voivat imettää kuutteja hyvällä mielellä ilman pelkoa siitä, että nisät vaurioituisivat terävien hampaiden purennasta. Jumala ohjaa kuutien suuta ja leukaperiä, niin että imetys tapahtuu vahingoitta. Se on Jumalan suurta viisautta, johon ihminen ei pysty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kun tekee parodiaa uskomuksista, joiden harjoittajista suurin osa on parodiahorisontin tuolla puolen, liikkuu heikolla jäällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun tekee parodiaa uskomuksista, joiden harjoittajista suurin osa on parodiahorisontin tuolla puolen, liikkuu heikolla jäällä.
Mitä ihmeen parodiaa? Olen ihan tosissani. Miten muuten selität sen, että ihmisten lapsilla ei ole edes maitohampaita heidän syntyessään, mutta hylkeiden kuuteilla ovat maitohampaat pudonneet pois sikiövaiheessa ja tilalle ovat kasvaneet pysyvät hampaat?
Kyllä se Jumalan viisautta on ja Jumala ohjaa kaikkea, myös kuuttien suun liikkeitä näiden imiessä emojensa nisiä. Ihminen ei osaisi suunnitella ja toteuttaa suunnitelmaansa näin viisaalla tavalla. Jumala on ihmisiä viisaampi ja taitavampi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeen parodiaa? Olen ihan tosissani. Miten muuten selität sen, että ihmisten lapsilla ei ole edes maitohampaita heidän syntyessään, mutta hylkeiden kuuteilla ovat maitohampaat pudonneet pois sikiövaiheessa ja tilalle ovat kasvaneet pysyvät hampaat?
Kyllä se Jumalan viisautta on ja Jumala ohjaa kaikkea, myös kuuttien suun liikkeitä näiden imiessä emojensa nisiä. Ihminen ei osaisi suunnitella ja toteuttaa suunnitelmaansa näin viisaalla tavalla. Jumala on ihmisiä viisaampi ja taitavampi.Niin ihmisen kuin hylkeiden maitohampaat kertovat siitä, että kaikki nisäkkäät (ml. ihminen, norppa, halli jne) ovat kehittyneet kantamuodosta, jolla on kaksi "hammassarrjaa": maitohampaat ja pysyvät hampaat. Hylkeiden imetysvaiheen lynentyessä (sehän ei ole kuin muutamia viikkoja) hampaiden vaihtuminen on aikaistunut ja aikaistunut, kunnes tarpeettomaksi jääneet maitohampaat vaihtuvat pysyviin jo sikiöaikana. Hylkeen poikanen ei ehtisi vaihtaa maitohampaita pysyviin, mutta koska evoluutio on hidas niin maitohampaat eivät ole kokonaan kadonneet, vaan ovat edelleen surkastumana turha välivaihe.
Ihmisen (ja muiden ihmisapinoiden) kehitys on taas toinen ääripää. Jälkeläiset syntyvät hyvin "keskeneräisenä" ja imetysaika on pitkä. Siksi maitohampaatkin tulevat ihmisapinoille enimmäkseen syntymän jälkeen (edelleen joillain lapsilla on muutama maitohammas syntyessään). - Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🍒 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Vähissä on perustelut, ja nekin putoaa pois.
Huonoa suunnittelua taas kerran. Mihinkä viisaudenhampaita tarvitaan? Lähes kaikki muut osat ihmisessä pystyy itse korjaamaan itseään, paranemaan yms. mutta hampaat ei. Paljon pahoja suunnitteluvirheitä. Huono insinööri. Vai onko ollut ulkonäkö ja mielikuvat tärkeämpiä ku toimivuus.
- Anonyymi
Niinpä. Hyvää suunnittelua olisi se, että ihmiselle kasvaisi jatkuvasti uusia hampaita kuten haille ja vanhat tippuisivat pois. Jos yksi hammas vaurioituisi (tai vaikka useampikin) pian kasvaisi tilalle uudet hienot hampaat. Mutta ei, ihminen on suunniteltu niin päin p****ttä, että on vain yksi sarja väliaikaisia ja yksi sarja pysyviä hampaita ja jos menettää hampaan pitää hankkia tilalle proteesi.
Millainen kädetön idiootti suunnittelee moisen typerän systeemin ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Hyvää suunnittelua olisi se, että ihmiselle kasvaisi jatkuvasti uusia hampaita kuten haille ja vanhat tippuisivat pois. Jos yksi hammas vaurioituisi (tai vaikka useampikin) pian kasvaisi tilalle uudet hienot hampaat. Mutta ei, ihminen on suunniteltu niin päin p****ttä, että on vain yksi sarja väliaikaisia ja yksi sarja pysyviä hampaita ja jos menettää hampaan pitää hankkia tilalle proteesi.
Millainen kädetön idiootti suunnittelee moisen typerän systeemin ?Jumala on suunnitellut tekarit. Yöllä ei häiritse muiden unta hampaita kirskuttelemalla.
- Anonyymi
Hampaattomia nämä jeesustelijoiden selitysyritykset.
- Anonyymi
Jos lapsella olisi lopulliset rautahampaat, leuka jäisi pieneksi. Pienellä suulla ei kasvaisi isoksi. Olisimme ufo-miehen näköisiä suuripäisiä, pienisuisia ja heikkojalkaisia hyypiöitä. Ehkä se on tulevaisuutta, ihmisethän jo kehittyvät nuorempina kuin aikaisemmin. Leuka pienenee ja pää kasvaa, nin on tapahtunut apinakehityksessämme.
- Anonyymi
Ilman hammaslääketieteen kehittämiä fluorihammastahnoja ja päivittäistä harjaamista ihmisen hampaat eivät millään kestä 120 vuoden ikään, joten älykkäästi suunnitellulla ihmisellä olisi 3-4 hammaskertaa elämänsä aikana eikä vain kahta.
Jumala ei taaskaan osannut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292384
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52882Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 18700
- 53700
- 25689
- 135623