Muistakaa, että suomalaiset itse haluaa koulutuksen romahdusta

80-90 % vinkuu joka ainoassa vaalissa lisää matuja Suomeen ja Suomen kouluihin. He äänestävät matuttaja poliitikoita, jotka sitten toimittavat matuja toivomusten mukaisesti kouluihin pilaamaan koulurauhan.
Kaikki matuoppilaat ei häiriköi mutta pelkästään se etteivät osaa Suomea pilaa osaltaan opetuksen. Jokainen aikuinen suomalainen takuuvarmasti ymmärtää tämän, mutta siitä huolimatta jokaisessa vaalissa äänestää matuttajaa.
Näinollen eikö pitäisi iloita Pisa-romahduksesta? Se on kuitenkin demokraattisesti päätetty ja tuon takana seisoo lähes jokainen aikuinen suomalainen.
47316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Yksityiskoulut ovat kohta täällä. Ja onhan niitä jo olemassakin. Laatua saa vaan rahalla tai ainakin siedettävän oppimisympäristön.
Ilman Monikultturia pärjää mainiosti ellei paremmin.

Äänestä
  • Yksityiskoulut tai yksityisopetus jossain muodossa tulee olemaan täysin välttämätöntä.
    Vaikka suurin osa suomalaisista hihkuu riemusta, kun matuttamalla pilataan koulut, niin sille pienelle lapsistaan välittävälle vähemmistölle tarvitaan yksityisopetusta.

    Äänestä

Oppimistulokset peruskoulussa ovat pudonneet selkeästi kantaväestön keskuudessa. Maahanmuutosta on turha kitistä.

Äänestä
  • Tippuuhan ne tulokset, kun luokkaan on tuotu matuhäiriköitä. Lisäksi opettajan aika kuluu tulipaloja sammutellessa kun puolet luokasta puhuu muuta kieltä kuin Suomea.
    Pisan kärjessä on pitkä lista Aasian maita, joissa ei ole muslimeita eikä afrikkalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tippuuhan ne tulokset, kun luokkaan on tuotu matuhäiriköitä. Lisäksi opettajan aika kuluu tulipaloja sammutellessa kun puolet luokasta puhuu muuta kieltä kuin Suomea.
    Pisan kärjessä on pitkä lista Aasian maita, joissa ei ole muslimeita eikä afrikkalaisia.

    Jännä juttu, kun puhut asiasta, josta et tiedä mitään.

    Minun kotikunnassani ei ole paljoa maahanmuuttajia vielä. Oppimistulokset ovat pudonneet ihan selkeästi kantaväestöllä, vaikkei koulussa olisi yhtään vieraskielistä. Koeta nyt ymmärtää asia.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Jännä juttu, että kaikissa Länsi-Euroopan maissa tulokset laskee suoraan verrannollisesti matujen määrään. Ruotsissa romahti ajat sitten, muut tulee perässä. Virossa sentään menee hyvin, tiedät varmasti mistä syystä. Puola ja Tsekki jo aivan tasoissa Suomen kanssa, näissä maissakaan ei ole matuja. Voin myös sanoa aivan 100% varmasti että ko maat menee Suomen ohi.
    Kyllä mielelläni katson tällaisia laajoja trendejä, joilla on tilastollista painoarvoa. Se yksittäinen maalaiskoulu missä ehkä mahdollisesti olet opettajana ei oikein tilastodatasta kelpaa.

    Äänestä

  • Ei se ole turhaa kitinää. Koko totuus se ei ehkä ole, mutta suuntaa kyllä antaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jännä juttu, että kaikissa Länsi-Euroopan maissa tulokset laskee suoraan verrannollisesti matujen määrään. Ruotsissa romahti ajat sitten, muut tulee perässä. Virossa sentään menee hyvin, tiedät varmasti mistä syystä. Puola ja Tsekki jo aivan tasoissa Suomen kanssa, näissä maissakaan ei ole matuja. Voin myös sanoa aivan 100% varmasti että ko maat menee Suomen ohi.
    Kyllä mielelläni katson tällaisia laajoja trendejä, joilla on tilastollista painoarvoa. Se yksittäinen maalaiskoulu missä ehkä mahdollisesti olet opettajana ei oikein tilastodatasta kelpaa.

    Ongelmat ovat samat monissa maissa. Älylaitteet ovat kiistaton ykkönen syistä.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Ongelmat ovat samat monissa maissa. Älylaitteet ovat kiistaton ykkönen syistä.

    Miksi Viro ja muut Itä-Euroopan maat ohittaneet Länsi-Euroopan. Onhan noilla sentään rasitteenaan kommunismin kausi ja pitkä takamatka tästä syystä. Sielläkin lapsilla on älylaitteet.
    Vastaus: Itä-Euroopassa ei ole matuja

    Äänestä

  • Milloin sun pellen silmät aukeaa? Ruotsin keskuspankin pääjohtajalta synkkä arvio jengi­rikollisuudesta

    Uhka on todellinen, Erik Thedéen painottaa.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Jännä juttu, kun puhut asiasta, josta et tiedä mitään.

    Minun kotikunnassani ei ole paljoa maahanmuuttajia vielä. Oppimistulokset ovat pudonneet ihan selkeästi kantaväestöllä, vaikkei koulussa olisi yhtään vieraskielistä. Koeta nyt ymmärtää asia.

    Älä keksi satuja kyllä kuntasi tiedetään.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Ongelmat ovat samat monissa maissa. Älylaitteet ovat kiistaton ykkönen syistä.

    Ja maahan muutto läpi Euroopan.

    Aika menee mamujen kapulakielen toitottamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Miksi Viro ja muut Itä-Euroopan maat ohittaneet Länsi-Euroopan. Onhan noilla sentään rasitteenaan kommunismin kausi ja pitkä takamatka tästä syystä. Sielläkin lapsilla on älylaitteet.
    Vastaus: Itä-Euroopassa ei ole matuja

    Virossa ei ole maahan muuttoa.

    Voivat keskittyä kotokieliseen opetukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Virossa ei ole maahan muuttoa.

    Voivat keskittyä kotokieliseen opetukseen.

    Juuri näin.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Jännä juttu, kun puhut asiasta, josta et tiedä mitään.

    Minun kotikunnassani ei ole paljoa maahanmuuttajia vielä. Oppimistulokset ovat pudonneet ihan selkeästi kantaväestöllä, vaikkei koulussa olisi yhtään vieraskielistä. Koeta nyt ymmärtää asia.

    Ehkä teillä on opettajills peiliin katsomisen paikka.
    Jos opetustaidot ovat olemattomat, ei oppilaat opi, olivatpa he mistä hyvänsä.
    Koeta sisäistää asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ehkä teillä on opettajills peiliin katsomisen paikka.
    Jos opetustaidot ovat olemattomat, ei oppilaat opi, olivatpa he mistä hyvänsä.
    Koeta sisäistää asia.

    Tuon luuserin mielestä vika on aivan kaikissa muissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ehkä teillä on opettajills peiliin katsomisen paikka.
    Jos opetustaidot ovat olemattomat, ei oppilaat opi, olivatpa he mistä hyvänsä.
    Koeta sisäistää asia.

    Ja tämä ongelma on siis kaikilla opettajilla joka koulussa?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ja maahan muutto läpi Euroopan.

    Aika menee mamujen kapulakielen toitottamiseen.

    Mutta kun ongelmat ovat olleet kasvamaan päin jo pitempään. Kykenetkö pyhässä vihassasi ymmärtämään tämän asian?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Miksi Viro ja muut Itä-Euroopan maat ohittaneet Länsi-Euroopan. Onhan noilla sentään rasitteenaan kommunismin kausi ja pitkä takamatka tästä syystä. Sielläkin lapsilla on älylaitteet.
    Vastaus: Itä-Euroopassa ei ole matuja

    Ehkäpä suhtautuminen kouluunkin on toisenlainen?

    Montako lasta sinulla muuten on ja miten tuet heidän koulunkäyntiään?

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Ja tämä ongelma on siis kaikilla opettajilla joka koulussa?

    Eihän pisatutkimus erottele kouluja. Etelän tulokset julki jo!

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Ehkäpä suhtautuminen kouluunkin on toisenlainen?

    Montako lasta sinulla muuten on ja miten tuet heidän koulunkäyntiään?

    8/10 pisakärjestä on matuttamattomia maita. Äskettäin matutetut Suomi ja Saksa tippuu kuin kivi. Eikö sinun opettajana pitäisi pystyä tällaisista asioista kyetä tekemään johtopäätöksiä?
    Kuinka pystyt opetustehtäviin, jos tällainen yksinkertainen päättelytehtävä ei onnistu?

    Äänestä

Ruotsissa vielä huonommat tulokset, syy on ilmeinen. Ei opi jos ei osaa edes kieltä.
Syöksykierre on valmis. Varma tuho edessä.

Äänestä
  • Ja tätä herkkua me suomalaiset haluamme seuraavissa vaaleissakin taas lisää. Ylivoimainen enemmistö äänestää matuttajia. Koulutuksen romahdus miellyttää suomalaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ja tätä herkkua me suomalaiset haluamme seuraavissa vaaleissakin taas lisää. Ylivoimainen enemmistö äänestää matuttajia. Koulutuksen romahdus miellyttää suomalaista.

    Siltä näyttää, suunta on alas.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Siltä näyttää, suunta on alas.

    Ruotsin keskuspankin pääjohtajalta synkkä arvio jengi­rikollisuudesta

    Uhka on todellinen, Erik Thedéen painottaa.,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ja tätä herkkua me suomalaiset haluamme seuraavissa vaaleissakin taas lisää. Ylivoimainen enemmistö äänestää matuttajia. Koulutuksen romahdus miellyttää suomalaista.

    Vihervassujen juoni

    Äänestä

Ei meluavassa luokassa kukaan voi opiskella. Siksi kaikkien tulokset laskee.

Äänestä
  • Jotkut jopa rummuttavat luokassa.

    Äänestä

Pisatulokset laskee, lutikat, syyhy, kuppa ja matut ovat lisääntyneet ennennäkemättömällä tavalla Suomessa.

Äänestä
  • Seuraavissa vaaleissa tulemme himoitsemaan lisää kaikkia noita, äänestämmehän silloinkin Alexander Stubbia ja Li Anderssonia.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Seuraavissa vaaleissa tulemme himoitsemaan lisää kaikkia noita, äänestämmehän silloinkin Alexander Stubbia ja Li Anderssonia.

    Samaa joukkoa on pekka jutta ja olli.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Samaa joukkoa on pekka jutta ja olli.

    Samaa ovat, elleivät pahempia.

    Äänestä

  • TSH sanoi totuuden, älylaitteet...🤣😅😂

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    TSH sanoi totuuden, älylaitteet...🤣😅😂

    Aasiassa ja Virossa ei ole älylaitteita... sillai jännä juttu kun älylaitteet taidetaan nykyään valmistaa Aasiassa... mutta laittavat vissiin kaiken vientiin.. eivät itselleen hanki.

    Äänestä

Lisää vaan lukutaidottomia maahan niin saadaa tulokset nousuun. Eikö vaan tsh.

Äänestä
  • Ei saa sanoa ääneen että virossa ei ole mamuja. Opetus keskittyy homogeeniseen nuorisoon ja tuloksia tulee.

    Suomen heikot tulokset ovat sitä rikastuttavaa kulttuurivaihtoa. Kiitos Juha Sipilä, kiitos Ohisalo, kiitos Lii Andersson.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei saa sanoa ääneen että virossa ei ole mamuja. Opetus keskittyy homogeeniseen nuorisoon ja tuloksia tulee.

    Suomen heikot tulokset ovat sitä rikastuttavaa kulttuurivaihtoa. Kiitos Juha Sipilä, kiitos Ohisalo, kiitos Lii Andersson.

    Miksihän maiden rajat olivatkaan?
    Nyt Merkkel ja saksan hulluus tulee julki.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Miksihän maiden rajat olivatkaan?
    Nyt Merkkel ja saksan hulluus tulee julki.

    Insinöörien luvattu maa Saksa sijalla 22. Viro 6.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei saa sanoa ääneen että virossa ei ole mamuja. Opetus keskittyy homogeeniseen nuorisoon ja tuloksia tulee.

    Suomen heikot tulokset ovat sitä rikastuttavaa kulttuurivaihtoa. Kiitos Juha Sipilä, kiitos Ohisalo, kiitos Lii Andersson.

    Höpsis, tsh on aukottomasti todistanut tuon vääräksi, ainakin omasta mielestään.

    Äänestä

Huvittavaa. Ihminen ei osaa kunnolla itse kirjoittaa omaa äidinkieltään ja puhuu koulutuksesta kuin olisi sen asiantuntija.

Äänestä
  • Et taida olla äidinkielenopettaja👍

    Äänestä

Kukaan päättäjistä ei uskalla myöntää yhtäläisyyttä...

Äänestä

Sosialisti-YLE näyttää aina tummia oppilaita, kun TV kuvaa on kouluista, tänään kertoivat uutisissa huonoista Pisa tuloksista, taas kuvaa luokasta, mutta yhtään tummaa ei näkynyt, vain supisuomalaisia.

Kaikki tietävät miksi Pisa tulokset laskee, mutta sitä ei saa sanoa ääneen, joten asiallekaan ei voi tehdä siksi mitään. Eli käyrät menee alas jatkossakin.

Äänestä
  • Näin se menee, valikointi on yksi propagandan keinoista.

    Äänestä

Suurin osa kansastä äänestää puolueita jotka kannattavat pisatulosten laskua mamuttamisen kautta.

Äänestä
  • Samalla itkevät kelatukiensa loppua.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Samalla itkevät kelatukiensa loppua.

    Se on kuin kusis housuun.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

80-90 % vinkuu joka ainoassa vaalissa lisää matuja Suomeen ja Suomen kouluihin. He äänestävät matuttaja poliitikoita, jotka sitten toimittavat matuja toivomusten mukaisesti kouluihin pilaamaan koulurauhan.
Kaikki matuoppilaat ei häiriköi mutta pelkästään se etteivät osaa Suomea pilaa osaltaan opetuksen. Jokainen aikuinen suomalainen takuuvarmasti ymmärtää tämän, mutta siitä huolimatta jokaisessa vaalissa äänestää matuttajaa.
Näinollen eikö pitäisi iloita Pisa-romahduksesta? Se on kuitenkin demokraattisesti päätetty ja tuon takana seisoo lähes jokainen aikuinen suomalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu