raiskauksesta? Myöntäisin sen, jotta pääsisin taas mahdollisimman vähällä vaivalla. Saisit paljon enemmän silloin korvauksia kuin vainoamisesta, mutta itsekin todennäköisesti pääsisin ehdollisella, joka ei ole mikään rangaistus käytännössä. Keksisit kyllä keinot, että tarinasi kuulostaisi uskottavalta, vaikka mitään sellaista ei ole tapahtunut eikä tule tapahtumaan. Itsekin voisin käyttää mielikuvitusta tai voitaisiin vaikka koordinoida tarinamme, jotta se olisi mahdollisimman uskottava.
Mulla on aikaa ja rahaa oikeudenkäynteihin ja olisi mielenkiintoista päästä testaamaan oikeusjärjestelmän toimintaa tuollaisessa tilanteessa. Ajattelin, että voisin kirjoittaa siitä kirjan.
Mulla on aikaa ja rahaa oikeudenkäynteihin ja olisi mielenkiintoista päästä testaamaan oikeusjärjestelmän toimintaa tuollaisessa tilanteessa. Ajattelin, että voisin kirjoittaa siitä kirjan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi sinä olet mennyt tekemään sellaista?!
Ei sillä ole merkitystä, että onko tehnyt vai ei, vaan sillä, että onko tarina uskottava.
Älä myönnä sellaista mitä et ole tehnyt. Voit joutua vankilaan. Ne ei ole enää mitään lepokoteja. Pääset siellä vielä hengestäsi. En ole S.
Vankilassa pääsisi kiinni tiukkoihin rutiineihin, joka voisi olla positiivinen puoli. Luulisin, että auttaisi keskittymiskyvyn parantamiseen. Toki varmasti siinä olisi omat miinuksensakin.
Tämä voisi kuvata hyvin suhtautumistani vankilaan pääsyyn/joutumiseen
https://www.youtube.com/watch?v=D04wb7P_v-4
Aloitus ei ole terveen ihmisen ehdotus "voitaisiin koordinoida tarinamme". Sekoa.
Suunnittelet siis jotain rikosta tälläkin hetkellä.Tunnen vahvasti signaalin siitä tänne.
Se on silloin kovempi tuomio.
Taidankin tietää. Onko s toinen kirjoittaja? Oletko raiskannut muitakin?
-rahaa on-