Heitin 25 kirjaa roskalaatikkoon, yhden aikakauden loppu

Noniin, yhden aikakauden loppu. Viskasin just 25 kirjaa roskalaatikkoon. Ei noille ole nykyaikana mitään käyttöä. lojuvat vaan pölyttymässä. Mulla on noi romskut kaikki äänikirjoina joten noi muinaisjäännepaperikirjat on täysin turhia. Kuka noita muka enää viitsii kahlata läpi kun saman kirjan voi kuunnella äänikirjanakin. Oikein loistavia romskuja ja täysin hyväkuntoisia, uudenveroisia oikeastaan, mutta en kyllä viitsi enää nykyaikana mitään paperikirjoja lukea.

Divareitakaan ei enää ole enkä kyllä viitsi noita mihinkään kirjastollekaan raahata lahjoitettavaksi. Jotenroskalaatikkoon päätyivät. Roskalaatikolle oli lyhyempi matka kuin lähimmälle kirjastolle.

Nyt ei ole enää yhtään paperikirjaa tässä kämpässä. Hyvä siinäkin mielessä, ettäkirjahylly lenti kaatopaikalle jo aiemmin ja kun paperikirjat on poissa niin kämpässä on vähemmän pölyä keräävää palavaa paperiryönää. Eli pölyn kertyminen väheni ja paloturvallisuus parani eikä tyhjän panttina lojuvat kirjaat vie enää tilaa.

Kuuntelen kyllä jatkossakin noita romskuja äänikirjoina, koska ovat oikein hyviä. Mutta paperikirjoja en aio enää ikinä kahlata läpi, se ei ei todellakaan kiinnosta eikä ole enää nykyaikaa. Miksi vaivautua kun älypuhelimella, tabletilla ja tietokoneella voi kuunnella äänikirjoja.

Älypuhelimessa kulkee mukana taskussa valtava määrä kirjoja sekä puhelimeen ladattuna että suoratoistopalveluissa. Mihin noita paperikirjoja siis muka enää tarvitsisi? Älypuhelimella voi kuunnella äänikirjaa millon ja missä vain tarvitsematta kantaa mukana mitään muuta kuin puhelin. Lisäksi äänikirjoja kuunnellessa voi vaikka vaan pötköttää sohvalla tarvitsematta tehdä mitään. Toisaalta äänikirjoja voi myös kuunnella samalla kun tekee muuta, sama ei onnistu paperikirjojen kanssa mitenkään järkevästi.

Eli roskiin vaan mokomat pölyä keräävät turhakkeet. En ole yhtäkään noista paperikirjoista avannut kertaakaan yli kymmeneen vuoteen, en ymmärrä mitä noita on tullut säästettyä. No nyt niistä pääsi eroon.
101642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 101

Vanhimmat

Totta. Itse hävitin kirjahyllyni ja kirjani jo 10 vuotta sitten. Äänikirjat ovat tosiaan käteviä. Ei tarvitse silmiään rasittaa ja tihrustaa tekstiä. Itse kuuntelen niitä paljon lenkillä, junassa, sängyssä ja ihan autolla ajaessakin.

Äänestä
  • Katsotko Youtube-videoita tmv? Musiikin voi ripata vaikka MP3:na, mutta videot on pakko katsoa sellaisinaan.

    Äänestä

Entäs sitten kun sähköt loppuu, kaikki viisaus roskiin heitetty ja internet räjäytetty?

Äänestä
  • Kysy tätä näiltä Pisa pudokkailta!

    Äänestä

  • Tuo aika saattaa tulla nopeammin kuin yksikään ennustaja osaa kertoa.

    Äänestä

Olishan nuo voinut sivusivulta kuvata kameralla. Helppo lukea höpöttimellä kun voi zoomata niin ei tarvitse tihrustaa ja voi lukea missävaan.

Äänestä

Itse tyhjensin viime kesänä yhden kuolinpesän. Isolle siirtolavalle päätyi paljon roinaa ja satoja kirjojakin.

Äänestä
  • Onko muuten kirjojen poltto aina paha juttu?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Onko muuten kirjojen poltto aina paha juttu?

    Ei se aina ole. Esim. persujen ajatuspajan julkaisemien kirjojen polttamista voidaan pitää kulttuuritekona.

    Äänestä

Teikäläisiltä loppuu lukutaito kuin taskulaskimilla loppui päässälasku taito.
Viisauskin on ulkoistettu tekoäly koneille, joten ihmiskunta tyhmistyy hurjaa vauhtia ja se näkyy jo selvästi.

Äänestä
  • Joillekin on vain kova pala, että ihmisiä ei enää kiinnosta paperikirjojen lukeminen kun sähköiset äänikirjatkin on olemassa. Samasta syystä edes kierrätyskeskukset ei enää ota ollenkaan vastaan kirjahyllyjä, ne kun ei tarpeettomina mene enää kaupaksi. Kirjat, elokuvat, pelit, valokuvat, musiikki jne kun on kaikki nykyäänsähköstä ja kulkee taskussa mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Joillekin on vain kova pala, että ihmisiä ei enää kiinnosta paperikirjojen lukeminen kun sähköiset äänikirjatkin on olemassa. Samasta syystä edes kierrätyskeskukset ei enää ota ollenkaan vastaan kirjahyllyjä, ne kun ei tarpeettomina mene enää kaupaksi. Kirjat, elokuvat, pelit, valokuvat, musiikki jne kun on kaikki nykyäänsähköstä ja kulkee taskussa mukana.

    Ainoa jolle tässä jokin on "kova pala" olet sinä. Kuvittelit selvästi olevasi jokin edelläkävijä ja uuden ajan airut ja nyt vingut pettymystäsi kun kaikki eivät sinua sellaisena pidäkään.

    Äänestä

Hyvä, että ilmoitit tuon tärkeän asian. Se oli minunkin kannaltani äärimmäisen tärkeä tieto.

Äänestä

Kolkytluvun kaikuja tuollaiset kirjaroviot.

Äänestä
  • Uskovat kristityt temmataan pian pois ja sen jälkeen Raamatut ja muut kristilliset kirjat tullaan luultavasti bannaamaan. Uskovien kannattaa jättää rakkaille pakanoilleen paperiraamatuita vihan aikaa varten. Pian niitä ei enää saa. Kuningas Charlesin johdolla COP28 saa kokoustettua loppuun seitsenvuotisen sopimuksensa vahvistamisen ensi tiistaina. Paljonhan heidän suunnitelmistaan on jo pantu käytäntöön, lopuissa 17 kohdassakin aloitellaan. 'Ketään ei jätetä', on heillä yksi motto. Tarkoittaa, että maailman kaikki ihmiset joko tottelevat uuden järjestyksen määräyksiä pienintä piirtoa myöten tai heidät pakotetaan tai lopetetaan. 'Muutos' on toinen iskusana. 'Kestävä kehitys', 'viiden minuutin kaupungit', 'äiti maan palvominen', kierrätys ym ym. Muiltakin näistä kuulee, ja voihan itse lukea COP:n sivuilta, mutta Craig Bongilta kuulin hyviä esityksiä asiasta. Olen nyt hyvin avoin sille todennäköisyydelle, että pian esiin nouseva antikristus onkin Charles, ei Emmanuel, kuten olin muutaman vuoden luullut.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Uskovat kristityt temmataan pian pois ja sen jälkeen Raamatut ja muut kristilliset kirjat tullaan luultavasti bannaamaan. Uskovien kannattaa jättää rakkaille pakanoilleen paperiraamatuita vihan aikaa varten. Pian niitä ei enää saa. Kuningas Charlesin johdolla COP28 saa kokoustettua loppuun seitsenvuotisen sopimuksensa vahvistamisen ensi tiistaina. Paljonhan heidän suunnitelmistaan on jo pantu käytäntöön, lopuissa 17 kohdassakin aloitellaan. 'Ketään ei jätetä', on heillä yksi motto. Tarkoittaa, että maailman kaikki ihmiset joko tottelevat uuden järjestyksen määräyksiä pienintä piirtoa myöten tai heidät pakotetaan tai lopetetaan. 'Muutos' on toinen iskusana. 'Kestävä kehitys', 'viiden minuutin kaupungit', 'äiti maan palvominen', kierrätys ym ym. Muiltakin näistä kuulee, ja voihan itse lukea COP:n sivuilta, mutta Craig Bongilta kuulin hyviä esityksiä asiasta. Olen nyt hyvin avoin sille todennäköisyydelle, että pian esiin nouseva antikristus onkin Charles, ei Emmanuel, kuten olin muutaman vuoden luullut.

    Kahjo.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kahjo.

    Helvettiin menijä. Jeesus rakastaa sinuakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Helvettiin menijä. Jeesus rakastaa sinuakin.

    Kahjo.

    Äänestä

Ainut harmi on, että paperikirjat ei kelpaa paperinkeräykseen nykyisellään, ei vaikka kannet irrottaisi. Eli menevät sekajätteeseen. Sinne omatkin paperikirjani menivät. Eli päätyvät energiajätteeksi Vantaan jätteenpolttolaitokselle.

Äänestä
  • Voihan ne polttaa keskuslämmityskattilassa tai saunanpesässä?

    Äänestä

Kirjat ovat homoille. Tosimies ei kirjaan koske.

Äänestä

Väitän itseasiassa, että ihmiset lukee nykyään paljon entistä enemmän äänikirjoja kuin on koskaan lukenut paperikirjoja. Äänikirjojen kuuntelu on kätevää ja helppoa ja ne on käytettävissä milloin vain. Paperiset kirjat pitää joko ostaa tai kantaa kotiin kirjastosta minkä jälkeen ne pitää kantaa takaisin kirjastoon.Uuden äänikirjan saat kuunneltavaksi älypuhelimella parilla klikkauksella vaikka keskellä yötä eikä tarvitse liikkua omalta sohvalta mihinkään. Itsellänikin on käytännössä joka päivä äänikirja soimassa, etenkin iltaisin. Tämänkin vuoden puolella on tullut kuunneltua varmaan lähemmäs sata äänikirjaa, tarkkaa määrää en osaa sanoa. Paperisten kirjojen kanssa tuota ei olisi ikinä tapahtunut. Paperisia kirjoja en ole lukenut yhtäkään kymmeneen vuoteen.

Äänestä

Lukemalla oppii myös kirjoittamaan,äänikirjaa kuuntelemalla ei .

Äänestä
  • Hölynpölyä. Samat sanathan sitä niissä äänikirjoissa ja paperikirjoissa on. Ihan sama sisältöhän niissä on. Joten tollaselle väitteelle ei ole minkäänlaisia perusteita.

    Äänestä

  • Ihan täyttä puppua. Selitäpäs nyt esimerkiksi se kuinka sitten esimerkiksi näkövammaiset oppii kirjoittamaan vaikka eivät näe painettua tekstiä? Vai väitätkö muka ettei näkövammaiset osaa kirjottaa? Näkövammaisethan lukevat käytännössä kaiken tekstin puhuvan ruudunlukuohjelman avulla. Vain osalla on kalliita pistenäyttöjä mikä vaatii pistekirjoituksen lukutaitoa lisäksi eikä ole sama kuin painettu teksti. Nekin joilla on pistenäyttö lukevat lähes kaiken tekstin puhuvan ruudunlukuohjelman avulla. Miten tämä muka eroaa siitä, että kuunnellaan äänikirjaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hölynpölyä. Samat sanathan sitä niissä äänikirjoissa ja paperikirjoissa on. Ihan sama sisältöhän niissä on. Joten tollaselle väitteelle ei ole minkäänlaisia perusteita.

    Oma väitteesi ei perustunut yhtään mihinkään ;ei tuo "samat sanathan niissä on" sitä asiaa muuta, että lukuprosessi on eri asia aivotoiminnassa kuin passiivinen kuunteleminen, sen nyt käsittää jokainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hölynpölyä. Samat sanathan sitä niissä äänikirjoissa ja paperikirjoissa on. Ihan sama sisältöhän niissä on. Joten tollaselle väitteelle ei ole minkäänlaisia perusteita.

    En tarkoittanut kirjoittamista teknisen suorituksena,vaan että lukiessa tekstiin syventyy perusteellisemmin.Mutta mitä tästä riitelemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hölynpölyä. Samat sanathan sitä niissä äänikirjoissa ja paperikirjoissa on. Ihan sama sisältöhän niissä on. Joten tollaselle väitteelle ei ole minkäänlaisia perusteita.

    On sille se peruste että vaikka Suomen kieli kirjoitetaan ja lausutaan kutakuinkin samalla tavalla, ei tosin täysin sitäkään, niin esim. englanninkielestä on kuuntelemalla paha arvata että esim Tsoots kirjoitetaankin George.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ihan täyttä puppua. Selitäpäs nyt esimerkiksi se kuinka sitten esimerkiksi näkövammaiset oppii kirjoittamaan vaikka eivät näe painettua tekstiä? Vai väitätkö muka ettei näkövammaiset osaa kirjottaa? Näkövammaisethan lukevat käytännössä kaiken tekstin puhuvan ruudunlukuohjelman avulla. Vain osalla on kalliita pistenäyttöjä mikä vaatii pistekirjoituksen lukutaitoa lisäksi eikä ole sama kuin painettu teksti. Nekin joilla on pistenäyttö lukevat lähes kaiken tekstin puhuvan ruudunlukuohjelman avulla. Miten tämä muka eroaa siitä, että kuunnellaan äänikirjaa?

    Kirjoittaminen on muutakin kuin sanojen laittamista peräkkäin.

    Äänestä

Ei ihme että suomalaisten luku- ja kirjoitustaito on romahtanut. Tämä on askel myös suomalaisten tyhmistymiselle. Ei ihme että persut saavat vaaleissa 17-18% kannatuksen.

Äänestä
  • Eiköhän persuja äänestävät ole nimenomaan niitä, jotka lukevat paperikirjoja ja uskovat mukisematta kaiken lukemansa. Eli ovat jo valmiiksi tyhmiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Eiköhän persuja äänestävät ole nimenomaan niitä, jotka lukevat paperikirjoja ja uskovat mukisematta kaiken lukemansa. Eli ovat jo valmiiksi tyhmiä.

    Olen minä Pääomaa ja Koraaniakin lukenut,mutta enpä uskonut lukemaani.

    Äänestä

hävitin kaikki kirjat turhina jo 20v sitten. tarjosin divareihin loput kirjastolle ilmaiseksi ja loput roskiin. ei tullut enää luettua joten turhia olivat minulle

Äänestä
  • Miten liittyy maailmaan menoon tuo? Eikö nuo omat höpinät voi laittaa blogeihin tai huuhaa-palstalle?

    Äänestä

Hitsin kiva kuulla, että tulit kerralla nykyaikaan. Onneksi olkoon.

Äänestä

Miksiköhän tuollaisesta asiasta pitää täällä avautua noin mahtipontisesti?

Äänestä
  • Ihmettelen myös tuota avaajan paatoksellista tyyliä, ihan kuin jokin ideologinen julistus..

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ihmettelen myös tuota avaajan paatoksellista tyyliä, ihan kuin jokin ideologinen julistus..

    Dunning-Kruger-oireyhtymä ehkä? Hassu kirjoitus. Jonkinlaista henkistä masturbointia.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ihmettelen myös tuota avaajan paatoksellista tyyliä, ihan kuin jokin ideologinen julistus..

    Korviesi välissä taitaa olla julistuksia. Itselläsi taitaa olla vain ahdasmielinen asenne etkä kestä sitä, että joku sanoo suoraan että paperikirjat on ihan turhia nykyään.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Korviesi välissä taitaa olla julistuksia. Itselläsi taitaa olla vain ahdasmielinen asenne etkä kestä sitä, että joku sanoo suoraan että paperikirjat on ihan turhia nykyään.

    Saathan sinä olla paperikirjoista mitä mieltä haluat, mutta tuo yliturvonnut julistaminen nyt vain on omituista.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Saathan sinä olla paperikirjoista mitä mieltä haluat, mutta tuo yliturvonnut julistaminen nyt vain on omituista.

    Mikä tossa nyt muka julistamista on? Aloittajahan vain kertoi, että heitti paperikirjat menemään. Minusta vaikuttaa ennemminkin siltä, että sinulla on jokin ongelma sen kanssa, että kirjat lenti roskiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mikä tossa nyt muka julistamista on? Aloittajahan vain kertoi, että heitti paperikirjat menemään. Minusta vaikuttaa ennemminkin siltä, että sinulla on jokin ongelma sen kanssa, että kirjat lenti roskiin.

    Väärin. En itsekään omista kuin muutaman kirjan (kirjastoa toki käytän ahkerasti), mutta en näe minkäänlaista tarvetta runkata asialla netissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ihmettelen myös tuota avaajan paatoksellista tyyliä, ihan kuin jokin ideologinen julistus..

    Jos hänellä on paha lukihäiriö eikä sen takia ole voinut koskaan kokea lukunautintoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Jos hänellä on paha lukihäiriö eikä sen takia ole voinut koskaan kokea lukunautintoa?

    Nykynuoriso elää digitaalilaitteidensa kautta. Luku-ja kirjoitustaito ovat jo romahtamassa. Ei kestäne kauaakaan kun päähän syötetään digiä suoraan implanttien kautta.

    Ehkä ihmiskunta on ansainnut tuhoutua.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Väärin. En itsekään omista kuin muutaman kirjan (kirjastoa toki käytän ahkerasti), mutta en näe minkäänlaista tarvetta runkata asialla netissä.

    Huh huh, aikamoista vaatimattomuuspöyhkeilyä.

    Äänestä

  • Pitäisikö vaan suomalaiseen tapaan hautoa asioita sisällään ja murjottaa nurkassa vanhan kansan sananlaskut mielessään joissa neuvotaan olemaan hiljaa ja kiltisti vaikka puukkoja sataisi?

    Äänestä

Täällä haiskahtaa persulta.

Äänestä

En tykkää äänikirjoista. Luen tavallisia kirjoja mieluummin.

Äänestä

Miksi katsot mielipiteesi (ja tuo on vain mielipide) olevan tuollaisen pöyhkeilyn arvoista?

Äänestä
  • Eihän tuossa mitään pöyhkeilyä ollut. Itseasiassa tuo on paljon asiallisempi kirjoitus kuin 99% kaikista viimeaikojen viestiketjuista tällä alueella. Kannattaisi joskus miettiä vähän millasta sontaa suurin osa kirjotuksista tällä alueella on.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Eihän tuossa mitään pöyhkeilyä ollut. Itseasiassa tuo on paljon asiallisempi kirjoitus kuin 99% kaikista viimeaikojen viestiketjuista tällä alueella. Kannattaisi joskus miettiä vähän millasta sontaa suurin osa kirjotuksista tällä alueella on.

    Höpsis. Se, että teksti ehkä on kieliopillisesti kohtuullisen hyvää, ei muuta sen esitystapaa tai sisältöä yhtään kummemmaksi. Tuo purkaus oli jonkinlainen narsistin itsekorostusmantra.

    Äänestä

Valtava määrä paperia ja kirjoja menee roskiin kun otan lopputilin ja jään omalle eläkkeelle parin vuoden päästä

Äänestä

Heh!
Kirjoittaa siis piti aloittajankin jotakin tekstiä - ja meidän muiden LUKEA ...

- emmekö saisi rompulta tai ämyristä kuunnella sitten hänen vuodatustaan!? :P

Äänestä
  • Tossa se on hyvä esimerkki siitä kuinka paperikirjojen lukeminen "kehittää" kirjoitustaitoa :-D

    Äänestä

Outoa trollaamista.

Äänestä

Vau. Mahdat nyt tuntea itsesi vallan yli-ihmiseksi. Kai muistit myös videoida tuon kirjojen roskiinheittämisen ja koettaa saada hyväksyntää ja ihailua myös somessa?

Äänestä
  • Tuskimpa tuossa mitään sellaista haettiin, eihän kukaan tarvitse kenenkään hyväksyntää heittäessään kirjoja roskiin. Mutta sulle se taisi olla kova pala?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tuskimpa tuossa mitään sellaista haettiin, eihän kukaan tarvitse kenenkään hyväksyntää heittäessään kirjoja roskiin. Mutta sulle se taisi olla kova pala?

    Taisit vähän pettyä kun selkeästi odottamasi ylistävä palaute jäikin tulematta.

    Äänestä

Itsellänikin aukesi silmät tämän DCA-sopimuksen myötä. Heitin kaikki aatteen teokset paperin keräykseen, mukaan lukien Marskin kootut ja oli siinä myös itse Aatun teokset, toivottavasti ei saastunut koko paperierä. Aikamoista kusetusta suoraan sanottuna.

Äänestä

Avaukseen ei kai voi sanoa muuta kuin huvinsa kullakin.

Äänestä

Kyllä se valitettavasti näin on, paperikirjoista aika ajoi ohi. Eikä niitä osta divaritkaan, purettiin takavuosina menehtyneen sukulaisen kuolinpesää ja tarjottiin kirjoja myyntiin, eivät ottaneet edes ilmaiseksi.

Äänestä

Lukemalla itse, kyllä ymmärtää asian paljon paremmin, kuin kuuntelemalla. Kirjoissa on vielä paljon virheellisiä kohtia, jotka huomaa lukiessa helposti, ja voi lukea sen kohdan heti uudestaan.

Äänestä
  • Voithan sä äänikirjassakin kuunnella saman kohdan uudelleen. Ja mihin se muka perustuu, että itse lukemalla ymmärtäisi muka jotain paremmin? Sama sisältöhän siinä paperikirjassa ja äänikirjassa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Voithan sä äänikirjassakin kuunnella saman kohdan uudelleen. Ja mihin se muka perustuu, että itse lukemalla ymmärtäisi muka jotain paremmin? Sama sisältöhän siinä paperikirjassa ja äänikirjassa on.

    Voit perehtyä aluksi sanojen "passiivinen" ja "aktiivinen" merkityksiin ja seurauksiin tässä yhteydessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Voit perehtyä aluksi sanojen "passiivinen" ja "aktiivinen" merkityksiin ja seurauksiin tässä yhteydessä.

    Ei ole mitään perusteita väittää moista. Kyllä sä voit keskittyä äänikirjankin kuunteluun. Kun keskityt kirjan lukemiseen sillon on ihan yhdentekevää tuleeko se teksti sun aivoihisi silmien vai korvien kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ei se ollut väite vaan kehotus ottaa asioista selvää. Voi jopa olla että aihepiiriin löytyy sopivaa äänikirjaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ei ole mitään perusteita väittää moista. Kyllä sä voit keskittyä äänikirjankin kuunteluun. Kun keskityt kirjan lukemiseen sillon on ihan yhdentekevää tuleeko se teksti sun aivoihisi silmien vai korvien kautta.

    Näkevä ihminen ymmärtää kyllä paljon paremmin nähdyn asian, kuin kuullun asian. Usein ei tarvita sanoja, vaan jo kuvasta ymmärtää mitä tapahtuu.

    Äänestä

  • Aivan lukemalla asia ikäänkuin syöpyy tehokkaammin muistiin. Kuuntelussa saattaa mennä asioita "ohu korvien"..

    Äänestä

Kirjojen määrä on suoraan verrannollinen ihmisen sivistykseen.

Äänestä
  • Miten ne hyllyssä pölyttyvät kirjat muka liittyy siihen kuinka sivistynyt on? Ei mitenkään. Paperikirjojen kanssa käy helposti niin, että kirjaa selataan kerran tai luetaan se kerran ja sitten se kirja vain lojuu siellä hyllyssä. Tai sitten hommataan kirjoja osottamaan omaa "sivistyneisyyttä" vaikkei niitä kirjoja ole kertaakaan edes avattu vaan ne on hyllyssä vain näön vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Miten ne hyllyssä pölyttyvät kirjat muka liittyy siihen kuinka sivistynyt on? Ei mitenkään. Paperikirjojen kanssa käy helposti niin, että kirjaa selataan kerran tai luetaan se kerran ja sitten se kirja vain lojuu siellä hyllyssä. Tai sitten hommataan kirjoja osottamaan omaa "sivistyneisyyttä" vaikkei niitä kirjoja ole kertaakaan edes avattu vaan ne on hyllyssä vain näön vuoksi.

    Kerrot tuossa ainoastaan itsestäsi. Saathan sinä kirjoja vihata, mutta onko siinä oikein mitään mieltä? Mitä uskot saavuttavasti tuollaisella?

    Joki ääniromppu sitten kuunneltaisiin moneen kertaan....höhö ,,aikamoinen ajatus. Ymärtäisin uudelleen poltettavan levyn jatkokäyttöön , ei ROMia..
    Rompulta on vaikeata löytää kohtaa uudelleen. Marginaaliin voi kirjassa tehdä merkinnän jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Kerrot tuossa ainoastaan itsestäsi. Saathan sinä kirjoja vihata, mutta onko siinä oikein mitään mieltä? Mitä uskot saavuttavasti tuollaisella?

    Ei, vaan kyllä toi kertoo todella paljon monista paperikirjoja hamstraavista. Halutaan pröystäillä kirjahyllyillä, jotka on täynnä kirjoja vaikkei yhtäkään olisi luettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Kerrot tuossa ainoastaan itsestäsi. Saathan sinä kirjoja vihata, mutta onko siinä oikein mitään mieltä? Mitä uskot saavuttavasti tuollaisella?

    Kkuka tässä ketjussa muka on sanonut vihaavansas kirjoja? Ei minun käsittääkseni kukaan. Se mistä tässä on puhe on se, että kirjoja voi lukea paljonkin, äänikirjana, mutta paperikirjat on nykyään täysin turhia.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Joki ääniromppu sitten kuunneltaisiin moneen kertaan....höhö ,,aikamoinen ajatus. Ymärtäisin uudelleen poltettavan levyn jatkokäyttöön , ei ROMia..
    Rompulta on vaikeata löytää kohtaa uudelleen. Marginaaliin voi kirjassa tehdä merkinnän jne.

    Et ilmeisesti ole käyttänyt äänikirjoja. Eihän kukaan niitä enää millekään rompulle tallenna. Nykyään käytetään mobiilifovelluksia, joilla voi kuunnella puhelimeen ladattuja ja äänikirjapalvelusta suoratoistettuja kirjoja. Sama juttu läppärillä. Äänikirjojen kuuntelusovelluksissa voi kuule yleisesti kelata kirjaa eteen ja taaksepäin valitun hyppäyksen verran. Äänikirjan kuuntelusovelluksesta riippuu mitkä kirjan navigointimahdollisuudet on, mutta itse käytän sovellusta jolla voi kelata kirjaa eteen ja taaksepäin esimerkiksi 30 sekunnin, 2 minuutin, sanan, sivun, kappaleen jne kerrallaan jne. Äänikirjan kuuntelusovelluksesta riippuen se voi mahdollistaa käyttäjän tekemien kirjanmerkkien lisäksi mahdollisesti myös muistiinpanot. Lisäksi äänikirjan kuuntelusovellus osaa jatkaa siitä mihin edellisellä kuuntelukerralla jäätiin.

    Äänestä

Suomalaisten hyvää luku- ja kirjoitustaitoa on aikanaan perusteltu myös sillä että meillä ulkomaiset TV-ohjelmat on tekstitetty, ei dubattu kömpelösti suomeksi. Kieltämättä vanha lännenfilmikin oli aika hilpeä Eestissä kun John Wayne hihkaisi "Kus on mun hobune?"

Äänestä

Äänikirja ei koskaan tule korvaamaan kokonaan painettua tekstiä, joka ylläpitää luku- ja kirjoitustaitoakin. Ja lisäksi monissa kirjoissa on kuvia. Kirjat vievät kuitenkin paljon tilaa ja itsekin vein hiljattain noin 600 kirjaa roskiin.

Äänestä

Mikä ihmeen pakkomielteinen hölöttäjä täällä vouhottaa? Get a life (vaikka rompun muodossa!).

Äänestä
  • Mitä itse oikein selität? Eihän kukaan ole äänikirjoja jostain rompulta käyttänyt enää ikuisuuteen jotain kunnallisen kirjaston tarjoamia äänikirjoja lukuunottamatta. Rompuilta käytettävät äänikirjat olivat 2000 -luvun alkupuolen juttu, ei äänikirjoja nykyään sillä tavalla käytetä enimmäkseen. Eihän nykyään läppäreissä edes ole optisia asemia enää juurikaan, koska läppäreistä halutaan tehdä mahdollisimman ohuita. Mene mihin tietokoneliikkeeseen tahansa kyselemään romppuasemalla varustettua läppäriä ja saat kuulla, että ne on harvassa nykyään. Ja sama koskee kaikkia optisia asemia mukaanlukien CD, DVD ja Blueray -asemat. Ei läppäreissä ole niitä enää eikä äänikirjoja juurikaan enää käytetä optisilta levyiltä. Sähköisesti niitä käytetään pääasiassa.

    Äänestä

Äänikirjoja itsekin kuunnellut useita vuosia. Jos haluaa tarkistaa jotain kohtia tai lainata tekstiä niin äänikirjapalveluissa on aina myös se sähköinen tekstiversiokin saatavilla, hyödyllinen etenkin tietokirjoissa joita tulee nykyään enemmän kuunneltua.

Äänestä
  • ...on aina myös se sähköinen tekstiversiokin saatavilla..

    No niinpä , tekstiversio.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    ...on aina myös se sähköinen tekstiversiokin saatavilla..

    No niinpä , tekstiversio.

    Tekstiversio, eli e-kirja, joka on eri kuin paperikirja. e-kirja on sähköinen kirja siinä missä äänikirjakin, kyseessä ei siis ole paperikirja.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Tekstiversio, eli e-kirja, joka on eri kuin paperikirja. e-kirja on sähköinen kirja siinä missä äänikirjakin, kyseessä ei siis ole paperikirja.

    Ja e-kirjoja voi lukea esimerkiksi älypuhelimella siinä missä voi kuunnella äänikirjojakin. Eli käyttää sitten e-kirjoja tai äänikirjoja, tai molempia, niin paperikirjat on täysin turhia nykyään.

    Äänestä

Todella outo avaus. Tulee kuva pakkomielteisen ihmisen purkauksesta.

Äänestä
  • Kyllä pitää olla aika kumma asenne ja luonne, jos tuosta aloituksesta jotain pakkomiellettä löytää. Ettet olisi itse pakkomielteinen paperikirjojen suhteen?

    Äänestä

Itse tein tänään saman jutun. Roskiin lenti n. 45 paperikirjaa ja samalla heivasin myös kirjahyllyn pellolle kämpästä. Kysyin paikallisesta kierrätyskeskuksesta paljonko saisi tuosta kirjahyllystä. Vastaus oli, että eivät ota kirjahyllyjä edes ilmaiseksi, koska ne ei enää kelpaa kenellekään ja jäävät vain kierrätyskeskuksen käsiin riesaksi. No hyllykin päätyi sitten palasina jätteeksi. Saman roinan raivausoperaation yhteydessä lenti myös n. 100 C-kasettia musiikkia roskiin. Mitä noilla vanhoilla kaseteilla muka enää tekee. Musiikit on nykyään tietokoneella ja älypuhelimessa ja C-kasettien äänenlaatu on ihan hirveä nykyvaatimuksiin nähden. Ei ole enää edes mitään soitinta, jolla noita kasetteja kuuntelisi. Ja äänenlaatu on niissä tosiaan niin paskaa, että ei niitä viitsi muutenkaan kunnella. Aikanaan C-kasetit oli olevinaan hyviä musiikinkuunteluun, mutta nykyään ne on vain silkkaa roskaa samaan tapaan kuin paperiset kirjat.

Äänestä
  • Silkkaa roskaa...jos haluat perehtyä esim. Sumerilaisuuden aikaan, paljono löydät tietoa netistäsi?
    Entä paljonko löydät tieto vaikkapa hyvinvarustetusta kirjastosta?
    Mistä siis haet tietoa kun sellaista tarvitset, roskiksestako?

    Äänestä

Eikö kirjoja pystytä kierrättämään mitenkään? Mietin vain, että kuolinpesissä on välillä isoja määriä kirjoja hävitettävänä.

Äänestä
  • Miettikää paljonko suurilla ikäluokilla on esim, tietosanakirjoja hyllyissään.

    Äänestä

  • Itse pari kuolinpesää hoitamaan joutuneena päädyin toteamaan etteivät kirjat kelpaa mihinkään elleivät ole jotain harvinaisuuksia kuten ensipainoksia. Soittelin Stadin divareita läpi eikä yksikään ottanut edes ilmaiseksi.

    Äänestä

Hylätyissä linnoissa on hylättyjä kirjoja tuhatmäärin. Et siis ole ainoa.
Kirjoja ei tarvitse kukaan, ei kirjanoppineetkaan

Äänestä

Kylläpä nyt tuli moneen kertaan sama asia. Me luemme vai oikeita kirjoja. Emme osaa puhelimen hienouksia. Aina kun yritämme ladata niin jokin menee pieleen.

Äänestä

Ettekö ymmärrä että joillekkin nuo olisivat aarteita. Tyhmää viedä roskikseen. Lahjoittakaa edes. Kontti-Kirppis esim hyvä siihen tarkoitukseen.

Äänestä

Kunhan et polta kirjoja.

Äänestä

Aloittajalla ei sitten juurikaan kirjoja ollut, itselläni on noin 1500 kirjaa pienessä kotikirjatossa ja ne ovat kyllä vihoviimeisiä roskiin joutavia tavaroita. Lähinnä ovat historiankirjoa tms. asiasisältöisiä ja tietoa joka ei oikeastaan vanhene koskaan.
On minulla raamattu ja koraanikin jotka ateistina olen piruuttani läpi lukenut...

Äänestä
  • Mahtaa sulla olla sitten pölyäkin, koska 1500 kirjaa kerää sitä jo hirveästi. Ja jos sattuu tulemaan tulipalo niin kunnon kokko siitä jo tulee. Mahtaa olla myös "tosi kiva" yrittää etsiä noiden joukosta yhtä tiettyä kirjaa vaikka ne olisi kuinka järjestetty. Yritätkö muka ihan tosissasi väittää, että jopa luet noita kirjoja vai seisooko ne hyllyssä vain egosi pönkittämisen takia? Johan noiden lukemiseenkin menisi aikaa vaikka kuinka hirveästi. Jos kyse on tietokirjoista niin varmaan myös tosi kiva yrittää etsiä oikeaa kirjaa ja oikeaa sivua 1500 paperikirjan joukosta.

    Äänestä

Meillä oli aiemmin pienempi telkkari perinteisessä olohuoneen kirjahyllyssä kirjojen kanssa. Nyt kun kirjoista ja kirjahyllystä on hankkiuduttu eroon tilalla on vain telkkutaso, jonka päällä on suuri töllö. Lisäksi telkkutason alahyllyllä on Pleikkar ja töllön edessä on soundbar -kaiutin. Näinhän se hyvin usein nykyään on.

Äänestä

Riippuu kirjoista, kannattaako säilyttää. Keskiverto romaanit heitän roskiin. Erityisen hyvät romaanit tulee luettua uudestaan. Ne säilytän. Itse pidän hiljaisuudesta ja omasta sisäisestä äänestän. Toisen ihmisen ääni häiritsee visuaalisen mielikuvan muodostamista.

Taiteita ja eri kulttuureja käsitteleviä kirjoja en hävitä, koska niitä tulee selattua useinkin. Esim. Kalevalaa, Gilgamesta, Popol Vuhia, Kanteletarta yms. en tietenkään hävitä.

Mulla on noin 1000 kirjaa, ja olen hävittänyt kaikki joutavat.

Äänestä
  • Jotkut kalavelat nyt lähtisi kaikki ekana roskiin. Kuka sitäkään muka oikesti nykyään jaksaisi lukea on sitten paperilla tai äänikirjana.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Jotkut kalavelat nyt lähtisi kaikki ekana roskiin. Kuka sitäkään muka oikesti nykyään jaksaisi lukea on sitten paperilla tai äänikirjana.

    Kyllä ainakin minä Kalevalaa olen lukenut. Ja luen edelleen.

    "Osmotar oluen seppä
    Kapi kalan tekijä"

    Hänellä oli ongelmia hiivan kanssa. Orava toi kåpyjä, ei käynyt haki sitten villisian kuolaa. En muista siitäkö se käyminen lähti. Onnistui kumminkin.

    " Juopui Kauko, juopui Ahti, juopui veitikka verevä"

    Ihan hauskoja juttuja, kunhan löytää sen tarinan kalevalaisen riimityksen takaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Korjaan ' kapo kaljan tekijä'. Tais muuten olla mehiläinen, joka haki mettä, ja sai käymisen alkuun.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Noniin, yhden aikakauden loppu. Viskasin just 25 kirjaa roskalaatikkoon. Ei noille ole nykyaikana mitään käyttöä. lojuvat vaan pölyttymässä. Mulla on noi romskut kaikki äänikirjoina joten noi muinaisjäännepaperikirjat on täysin turhia. Kuka noita muka enää viitsii kahlata läpi kun saman kirjan voi kuunnella äänikirjanakin. Oikein loistavia romskuja ja täysin hyväkuntoisia, uudenveroisia oikeastaan, mutta en kyllä viitsi enää nykyaikana mitään paperikirjoja lukea.

Divareitakaan ei enää ole enkä kyllä viitsi noita mihinkään kirjastollekaan raahata lahjoitettavaksi. Jotenroskalaatikkoon päätyivät. Roskalaatikolle oli lyhyempi matka kuin lähimmälle kirjastolle.

Nyt ei ole enää yhtään paperikirjaa tässä kämpässä. Hyvä siinäkin mielessä, ettäkirjahylly lenti kaatopaikalle jo aiemmin ja kun paperikirjat on poissa niin kämpässä on vähemmän pölyä keräävää palavaa paperiryönää. Eli pölyn kertyminen väheni ja paloturvallisuus parani eikä tyhjän panttina lojuvat kirjaat vie enää tilaa.

Kuuntelen kyllä jatkossakin noita romskuja äänikirjoina, koska ovat oikein hyviä. Mutta paperikirjoja en aio enää ikinä kahlata läpi, se ei ei todellakaan kiinnosta eikä ole enää nykyaikaa. Miksi vaivautua kun älypuhelimella, tabletilla ja tietokoneella voi kuunnella äänikirjoja.

Älypuhelimessa kulkee mukana taskussa valtava määrä kirjoja sekä puhelimeen ladattuna että suoratoistopalveluissa. Mihin noita paperikirjoja siis muka enää tarvitsisi? Älypuhelimella voi kuunnella äänikirjaa millon ja missä vain tarvitsematta kantaa mukana mitään muuta kuin puhelin. Lisäksi äänikirjoja kuunnellessa voi vaikka vaan pötköttää sohvalla tarvitsematta tehdä mitään. Toisaalta äänikirjoja voi myös kuunnella samalla kun tekee muuta, sama ei onnistu paperikirjojen kanssa mitenkään järkevästi.

Eli roskiin vaan mokomat pölyä keräävät turhakkeet. En ole yhtäkään noista paperikirjoista avannut kertaakaan yli kymmeneen vuoteen, en ymmärrä mitä noita on tullut säästettyä. No nyt niistä pääsi eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu