Yle lopettanut aiheettoman sensuroinnin?

Anonyymi-ap

Ylen herkkähipiäiset toimittajat eivät yleensä julkaise nettisivuillaan kommentteja, jotka voidaan tulkita toimittajien mielipiteiden vastaisiksi. Tai ainakin omalla kohdallani näin on aina ollut.

Pari vuotta sitten toimittaja kirjoitti myötäsukaisen jutun Air Balticista. Ei siinä mitään pahaa sinänsä ollut. Saman päivän Hesarissa oli kuitenkin mielipidesivulla kirjoitus, jossa kerrottiin, ettei Air Baltic ollut palauttanut rahoja peruutetusta lennosta maksetuista lentolipuista.

Tätä ei sopinut mainita, joten toimittaja sensuroi kommenttini, vaikka tietenkään toimittajalla ei ollut mitään tekemistä rahojen takaisinmaksun kanssa. Toimittajan ymmärrys ei vain riittänyt asiaa tajuamaan.

Viime aikoina kommenttejani on kuitenkin julkaistu yllättävän paljon. Onkohan linja muuttunut, vai onko kyse vain sattumasta? Helsingin Sanomat on kommenttien julkaisemisessa aivan eri sarjassa kuin Yleisradio.

14

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse kun jouduin jatkuvan sensuroinnin kohteeksi, poistin yletunnukseni kokonaan. Harmittaa niin vietävästi Ylen toimittajien tapa kohdella mielipidekirjoittajia mielivaltaisesti. Ei sellaista tarvitse sietää, joten pitäköön tukkinsa.

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        ❤️ ­­­N­y­­­m­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18152477w

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Yle, hesari ja viime aikoina iltapäivälehdetkin sensuroivat no tottakai oikeistoa tukevat mielipiteet sekä positiiviset ja asiantuntevat kommentit metsätaloudesta, metsästyksestä yms.
      Tietty viherideologisuus loistaa kauas ja se on käytännössä suora kopio Venäjän uutisoinnista missä on vain yksi "oikea" mielipide ja kaikki muu väärin joka ei ansaitse palstatilaa.

    • Anonyymi

      Koska toimittajien palkat eivät päätä huimaa, on mahdollista, että Air Baltic olisi lahjonut Ylen toimittajan kirjoittamaan myötämielisesti lentoyhtiöstä. Tämä voisi olla syy, että kommenteissa ei julkaistu Air Balticille kielteisiä näkemyksiä.

      • Anonyymi

        Ylen toimittajat ovat hyvin palkattuja.

      • Anonyymi

        Ylellä on sensurointia ollut aina, kuten osalla lehtimediaakin. Matujen rikoksista ei vuosiin julkaistu mitään kunnes Turun torilla kuoli ihmisiä. Se laukaisi vapaan tiedottamisen jonkin verran ja nyt jo melko vapaata lakia noudattaen. Kahviloissa ja toreilla kerrottiin aina asiat suoraan, joten tieto kulki sitä kautta.

      • Anonyymi

        Miten tuota tulkitaan kirjoitus venäläisten aivopesusta Venäjällä asuviin ukrainalaislapsiin?
        Jo lukuisia kymmeniä vuosia Suomeen toimitettu jonkun järjestöjen kautta lapsia Suomeen joita jaettu perheisiin tai ensilapseksi niille jotka eivät ole saaneet omia lapsisia. Toisin sanoen tuosta vain köyhät maailmalla joutunee luopumaan lapsestaan. Sitten kun lapset on Suomessa niin kasvatetaanko heitä jonkun afrikanmaan kansalaisten mukaan jos syntyneet siellä tai kaukoidästä tullen lapsen kaukoidän sivistyksen mukaan EI? Hänet kasvatetaan suomalaiseksi joka puolustaa suomalaisia perhekohtaisia kasvatus sääntöjä. Hänelle kasvatetaan naapuriviaan, hänelle opetetaan kotona nuo ovat huonoja, me ei olla sellaisia. Koko hänen elämänsä on aivopesua, eikä hän oikein tiedä onko suomalainen vai hän josta hänet tuotiin tänne? Hän saattaa pelätä suomalaisia, mutta yrittää noudattaa sääntöjä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärettömän julmaa "riistää" toisten lapsia ulkomailta toisiin "sivistys" maihin, lapset on "kauppatavaraa", heillä takulla olisi ollut elämä omassa maassa jossakin perheessä!

        Vertailu on sitä samaa josta puhuttu ulkomailta pelastetuista koirista, vaikka todellisuudessa kyseessä on usein kaupallinen toiminta: "pelastakaa hylätyt katu koirat?"

        Sitä paitsi nuo Venäjällä olevien lasten Ukrainan vanhemmat, jos olisivat olleet kykeneviä olemaan taloudellisesti vastuullisia olisivat voineet siirtyä ajoissa sodan alueilta länteen Ukrainassa. Monet heistä ei tietenkään vähävaraisuuden vuoksi ole kyenneet lähtemään ajoissa tai edes harkitsemaan muuttoa. Ukrainan valtiota ei ole heidän elämä kiinnostanut (korruptio), joten lopputulos merkittävästi on Ukrainan valtion syytä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylen toimittajat ovat hyvin palkattuja.

        Menee liian hyvin. Monessa juontohommassa tuovat esiin omat isot omakotitalonsa pääkaupungissa. Se jo kertoo, että liian isot palkat on tuollaisilla pälättäjillä. Ei ole edes toimittajatutkintoja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärettömän julmaa "riistää" toisten lapsia ulkomailta toisiin "sivistys" maihin, lapset on "kauppatavaraa", heillä takulla olisi ollut elämä omassa maassa jossakin perheessä!

        Vertailu on sitä samaa josta puhuttu ulkomailta pelastetuista koirista, vaikka todellisuudessa kyseessä on usein kaupallinen toiminta: "pelastakaa hylätyt katu koirat?"

        Sitä paitsi nuo Venäjällä olevien lasten Ukrainan vanhemmat, jos olisivat olleet kykeneviä olemaan taloudellisesti vastuullisia olisivat voineet siirtyä ajoissa sodan alueilta länteen Ukrainassa. Monet heistä ei tietenkään vähävaraisuuden vuoksi ole kyenneet lähtemään ajoissa tai edes harkitsemaan muuttoa. Ukrainan valtiota ei ole heidän elämä kiinnostanut (korruptio), joten lopputulos merkittävästi on Ukrainan valtion syytä?

        Milläs siirrät lapset turvaan jos itse on rintamalla?

    • Anonyymi

      Yle on alkanut mainostaa omaa tekemistään teeveessä. Onpas ylistystä! "Olemme sitä sun tätä, sydämensivistystäkin jakavat."
      Hehhee. Ja samalla sensuroivat asialliset keskustelijat sivuiltaan.

      • Anonyymi

        YLE mainostaa itseään myös Youtubessa minkä on mielestäni todella kummallista. Miksi ihmeessä yleisradio yhtiö ostaa mainosaikaa yksityiseltä monikansalliselta toimijalta?

    • Anonyymi

      Eilen YLE:n tv1:n pääuutisissa haastateltiin Yhdysvaltain armeijan kanssa tehtävälle sopimukselle eli DCA:lle myötämielisiä rovaniemeläisiä ja joukossa oli myös Joulupukki. Kuinka tyhminä YLE suomalaisia oikein pitää?

      Itse en usko Joulupukkiin, vaikka hänelläkin on omat faninsa. Jos Mikki Hiiri suoraan Disneylandista suosittelisi, voisin uskoakin sopimuksen hyödyllisyyteen...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      55
      10010
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6765
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      73
      6065
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      48
      5967
    5. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4130
    6. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      266
      3140
    7. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      37
      2810
    8. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      2388
    9. Mikä asia on jäänyt kaivatustasi parhaiten

      mieleesi? 💬😀🙋🏼‍♂️😱
      Ikävä
      61
      1467
    10. Suomussalmen baarit

      Mikä homma on Suomussalmen baareissa? Niin jumalattoman vittumainen portsari oli eräässä nimeltä mainitsemattomassa paik
      Suomussalmi
      21
      1291
    Aihe