Suomalaisten kuolleisuuslukujen kasvu ei voi olle totta.
Kun Suomessa aloitettiin koronarokutukset oli fakta homma että rokotus suojaa sairastumiselta.
Mutta myöhemmin todistettiin pitävästi että toisen ja kolmannen piikin jälkeen se suojaa vakavammalta tautimuodolta.
Kolmannen rokotuskierroksen jälkeen rokotettuja oli yli 80% väestöstä.
Kuolleisuusluvut voivat koskea vain runsasta miljoonaa ihmistä, loput 4,5 miljoonaan ovat suojassa.
Vai oliko sillä rokotuksella sittenkin jotain haittoja???
Suomalaiset eivät voi kuolla!
18
141
Vastaukset
- Anonyymi
Mitähän vielä tulee 5-10 vuoden päästä lisääntynyttä sairastuvuutta
- Anonyymi
Hanki aivot!
- Anonyymi
Oletko koskaan katsellut Suomen ikäpyramidiä? 1940-luvulla, etenkin sodan päätyttyä syntyi paljon lapsia. He ovat nyt tulleet siihen ikään, että elämäntaival alkaa olla siellä ehtoopuolella ja kuolo korjaa. Lisäksi tuolloin syntyneet ovat eläneet lapsuutensa puutteessa. Kasvavat lapset olisivat tarvinneet kunnon ruokaa, mutta sitä ei ollut tarjolla. Kaikenlaiset puutostilat lapsuudessa kostautuu jossain vaiheessa elämää ja pienentää elinaikaa.
On täysin luonnollista, että jos on paljon vanhuksia, niin myös kuolleisuus on suurempaa. Kuolleisuus tulee jatkamaan nousuaan ja se on aivan luonnollista, eikä siihen tartte sotkea mitään salaliittoteorioita.- Anonyymi
Nuoria kuolee nykyään, ovat tulleet piikki-ikään :-()
Nuoria urheilijoita, lentäjien kuolemat lisääntyneet ja heitä on osa nyt työkyvyttöminä piikkien jälkeen.
Suomessa vielä salataan, mutta ehkä rohkenevat joskus puhua kun nämä Pfizeriä vastaan nostetut oikeusjututkin ratkotaan. Eihän näitä vastaan olisi saanut edes nousta vaikka myrkkyjä kauppasivat, kirjoittivat alle typeriä sopimuksia monet.
Suomessakaan ei saanut tutkia mitä passskaaa antoivat piikeissä - kuinka ihminen on niin typerä, että antaa ruiskuttaa itseensä myrkkyjä ja on kuitenkin moni nirso mitä syö.
Jokun allergiavaaran vuoksi ruokaakin heitetään kaatopaikalle - miksei noita paskkkkapiikkejä kärrätty ongelmajätelaitoksiin ajoissa kuten varoittelimme jo 2021 alussa ennen katastrofia - sukulainen kuoli heti piikin saatuaan ja mies samana vuonna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuoria kuolee nykyään, ovat tulleet piikki-ikään :-()
Nuoria urheilijoita, lentäjien kuolemat lisääntyneet ja heitä on osa nyt työkyvyttöminä piikkien jälkeen.
Suomessa vielä salataan, mutta ehkä rohkenevat joskus puhua kun nämä Pfizeriä vastaan nostetut oikeusjututkin ratkotaan. Eihän näitä vastaan olisi saanut edes nousta vaikka myrkkyjä kauppasivat, kirjoittivat alle typeriä sopimuksia monet.
Suomessakaan ei saanut tutkia mitä passskaaa antoivat piikeissä - kuinka ihminen on niin typerä, että antaa ruiskuttaa itseensä myrkkyjä ja on kuitenkin moni nirso mitä syö.
Jokun allergiavaaran vuoksi ruokaakin heitetään kaatopaikalle - miksei noita paskkkkapiikkejä kärrätty ongelmajätelaitoksiin ajoissa kuten varoittelimme jo 2021 alussa ennen katastrofia - sukulainen kuoli heti piikin saatuaan ja mies samana vuonna.Aina on kuollut nuoriakin, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Nuoria kuolee vaan huomattavasti vähemmän, kuin vanhuksia.
- Anonyymi
Nämä 1400+ per viikko eivät kuolleet vanhuuteen. Rokotukset sössittiin aloittamalla ne aivan liian myöhään. Rokotuksen saaminen tehtiin jonojen vuoksi huonokuntoisemmille mahdottomaksi. Vanhukset päätyivät jonosta ambulanssilla sairaalaan. Päivystyksissä korona levisi kulovalkean tavoin.
- Anonyymi
Tällä hetkellä kuolleisuus Koronaan on noin 1000 kuukaudessa ja yhteensä kuolleita 11 500. Ruotsin taso suhteessa väkilukuun ylittynee vuoden kuluessa.
- Anonyymi
Miksi sanot koronaan eli vaikka flunssaan...kyllä toki niitä on ollut kautta vuosituhansien.
NYT ONKIN TODELLA KYSE YLIKUOLLEISUUDESTA "KORONAPIIKKEIHIN" KUOLLEISTA - NÄITÄ ALKOI TULLA TODELLA PAHASTI - KATSOPA TILASTOJA MISTÄ NÄET SELKEÄSTI SYYN PIIKEISTÄ TULLEEN. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sanot koronaan eli vaikka flunssaan...kyllä toki niitä on ollut kautta vuosituhansien.
NYT ONKIN TODELLA KYSE YLIKUOLLEISUUDESTA "KORONAPIIKKEIHIN" KUOLLEISTA - NÄITÄ ALKOI TULLA TODELLA PAHASTI - KATSOPA TILASTOJA MISTÄ NÄET SELKEÄSTI SYYN PIIKEISTÄ TULLEEN.Koska THL n sivuilla kerrotaan nimenomaan Koronaan kuolleet. Katso "THL koronatilastot".
- Anonyymi
Kukahan piikkivammainen tuon aloituksen teki. "OTA YKSI PIIKKI JA AUTTAA"
"Tutkittu, tehokas ja turvallinen" onkin tappanut kansalaisia ja vienyt monen terveyden ja sairastuttanut ainakin suurinta osaa ottaneista - EIKÖS SEN MYRKKYPIIKIN PITÄNYT SUOJATA - se on ihan kuten sanoimme ennen piikkein jakoa, että siitä ei ole mitään apua - se tuhoaa terveyden ja siitä tulee kuin huumeitten ottajille, jatkuva tarve kun saadaan vaan pää auki.
Mahdollisimman monille toki, että ei enää pysyttäisi todistamaan, että piikittämättömät selvisivät ilman tauteja ja kuolemia - KUTEN NYT KÄVIKIN.
Suomessakin on tehty selkeä kansanmurha ja monen terveys tuhottu - sydän ei uudistu eivätkä aivosolut.
Miksi ilmestyivät piikkien jälkeen kouluihinkin sydänelvytyslaitteet - no koska injektiot tuhoavat sydämen, joskus niin pahasti, että tarvitaan jo elvytystä. Ystävillä näitä on jo kolmella tullut selkeästi. Moni on kuollut, mutta ei selvitetty mihin kuoli, mutta kaikki ottaneet piikkejä. Yksi kuoli kahden viikon päästä neljännen myrkkyruiskeen jälkeen. - Anonyymi
Suurin syy miksi en toivo Trumpin uudelleenvalintaa on juurikin trumpmehu.
Hätäisesti kyhätty, huonosti tutkittu ja kenties jopa tappava.- Anonyymi
Hyvinkin tappava liuos, voisin antaa sisällön, mutta sensuuri on se vienyt pois - meille ei saa antaa mitään terveyttä vaalivaa tietoa.
Meitä ohjaa USA suurelta osin. Meidän olisi oltava naapurimaitten vihollinen ja pelkäämme jopa naapurimaitten hyökkäyksiä monet kun media aivopesee.
- Anonyymi
Aina kun piikitykset kiihtyy, nousee kuolleisuus. Jos ruiskeet toimisivat kuten pitää, kuolleisuus laskisi. Pitää olla aivoton THL ja Ylen aivopesemä idiootti, jos ei tätä huomaa.
- Anonyymi
Juuri näin se on mennyt. Hyvä, että on selväpäisiä kirjoittamassa ja näkevät sen tuhon mitä on saatu aikaan ihmisiä huijaamalla bisneksen varjolla.
Puola näki tuhon eikä ottanut lisätoimituksia ja Pfizer uhkaili sakoilla - törkeää.
Sveitsin oikeus on nostanut syytteen myös Pfizeriä vastaan piikkikuolemista.
USAn Texas on haastanut Pfizerin oikeuteen...jne. koskahan Suomen päättäjät, vellihousut uskaltavat nostaa sytteet vammoista ja kuolemista+?? KOSKA? Ei varmasti koskaan.
Joo, piti olla taattua, että me kolmeen kertaan rokotetut emme kuole koskaan!
- Anonyymi
Uudessa Seelannissa on jopa jonkun alueen piikitetyistä 20% kuollut - kannattaa tutustua heidän tilastoihin, joita "whistleblower" kertoo kun yksin piti tilastoa. Uskoi piikkeihin aluksi, mutta nyt itki ääneen kun näki mitä tuhoa on tullut edistettyä osaltaan, vaikkakin vain tilastomiehenä. Onneksi paljasti, yksin kun oli työtä hoitamassa, oli helpompi nähdä ja tehdä tämä valinta kertoa kaikella maailmalle tämä tuho.
- Anonyymi
Naurettavaa nynnyilyä! Suomalaiset ovat turhasta valittavia ikiboomereita! Juuri TEITÄ varten muuten tuo Eurostoliiton MYRKKYPIIKKI on varattu etä päästään teistä ainaisista VALITTAJISTA lopullisesti eroon!
https://mega.nz/file/4R41WKDS#w87ksUVKFIW3_g71VfR-sBSJ_07nwAd_hdF1WjTh0Z0
https://mega.nz/file/Zcg0AYRb#N9l6z0iSYjHhvqv8qYEKdDbe_ryNltHjd0SrjCUIFEY
https://mega.nz/file/YIQllIiI#OcnsgcMN4ph2EUEvjjpfPudOGsKiEd0zTjs2bAPbgrs
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292384
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52882Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 18700
- 53700
- 25689
- 135623