Raamattuko antoi

Israelille luvan perustaa oma valtio toisten maalle? Tappaa palestiinalsisia kuin kusiaisia? Kuinka monesti ovat hyökänneet Palestiinan alueelle valloittamaan lisää maata. Netanjehu on sotahullu hirviö aivan kuin Putinkin.
Viimeinen valloitus vanhoilla äijillä. ennen kuin itse kuolevat. Ei niille ole mitään väliä kuinka paljon tappavat muita. Kyllä se ydinpommikin vielä posautetaan läksiäisiksi.
25208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Jumala on Raamatussa luvannut oman maan kansalleen Israelille!
Israel ei ole vielä lähelläkään tuota maa-aluetta

YK päätöksessään perustaa Israel lupasi Israelille myös Jordanian alueen.
Israelin aluetta on kaikenaikaa pienennetty!

Arabeilla on Israelin ympärillä paljon valtioita joihin voivat asettua!
Arabit eivät halua rauhaa vaan tuhota Israelin!

Israelin maa-alue on tosi pieni ja siellä asuu noin 10 Miljoonaa ihmistä!

Äänestä
  • Raamattu ei ole mitään Jumalan sanaa! Ihmisten kirjoittamaa kuten Koraani kin.
    Ne kirjoitukset on keksitty ainoastaan kansojen alistamiseksi. On saatu pidettyä kansa nöyränä kun on peloteltu Jumalan vihalla. Kuinka paljon ihmiset ovat joutuneet aikain saatossa kärsimään noiden "satukirjojen" takia?
    .

    Äänestä

  • Satavarmasti ei ole mikään jumala olemattomuuttaan mitään kenellekään koskaan luvannut, joten tällä perusteella israelin valtio on laiton.

    Voisi kokeilla pakollista siedätyshoitoa palestiinalqisille ja juutalaisille. Pehmustetut vierekkäiset sellit kahdella vahvalla ja tiheällä verkolla erotettuna sähköpanta kaulassa....

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Satavarmasti ei ole mikään jumala olemattomuuttaan mitään kenellekään koskaan luvannut, joten tällä perusteella israelin valtio on laiton.

    Voisi kokeilla pakollista siedätyshoitoa palestiinalqisille ja juutalaisille. Pehmustetut vierekkäiset sellit kahdella vahvalla ja tiheällä verkolla erotettuna sähköpanta kaulassa....

    No mutta pikku ateistikin heräsi horroksestaan taas ohjeistamaan muita. Kuinka somaa..

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    No mutta pikku ateistikin heräsi horroksestaan taas ohjeistamaan muita. Kuinka somaa..

    Huomaatko koskaan kuinka hiljaista on ohjeiden jakelu epäjumalasi taholta?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Raamattu ei ole mitään Jumalan sanaa! Ihmisten kirjoittamaa kuten Koraani kin.
    Ne kirjoitukset on keksitty ainoastaan kansojen alistamiseksi. On saatu pidettyä kansa nöyränä kun on peloteltu Jumalan vihalla. Kuinka paljon ihmiset ovat joutuneet aikain saatossa kärsimään noiden "satukirjojen" takia?
    .

    Lukutaidon yleistyttyä raamatun varjolla alistaminen onneksi väheni oleellisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    No mutta pikku ateistikin heräsi horroksestaan taas ohjeistamaan muita. Kuinka somaa..

    Mikset teet jatkuvasti syntiä?

    Äänestä

Tämän kaiken Jumala lupasi Israelin heimoille: Mooses nousi Mooabin arolta Nebon vuorelle, Pisgan huipulle, vastapäätä Jerikoa. Ja Herra näytti hänelle koko maan: Gileadin Daaniin asti,
koko Naftalin, Efraimin ja Manassen maan, koko Juudan maan aina Länsimereen asti,
Etelämaan sekä Lakeuden, se on Jerikon, Palmukaupungin, laakson, aina Sooariin asti.
Ja Herra sanoi hänelle: "Tämä on se maa, jonka minä valalla vannoen olen luvannut Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, sanoen: 'Sinun jälkeläisillesi minä annan sen'

Äänestä
  • Mutta Israelissa ei ole yhtään Aabrahamin jälkeläistä. Ei ensimmäistäkään.

    Äänestä

Itse Pyhä kaikkivaltias Jumala antoi Israelin maan juutalaisille ja Jerusalem on juutalaisten Pyhä kaupunki. Jumala ei anna jakaa maatansa pakanoille eli muslimeille. Raamatun profetiat käyvät toteen: muslimit saavat rangaistuksen siitä, että ovat vuodattaneet Juudan lasten verta heidän omassa maassaan ja pyrkivät jakamaan maan.

Äänestä

Aselevon aikana ihmiset kulkivat takaisin sota-alueelle. Hamas oli siitä vain tyytyväinen kun sai ihmisuhreja valheillaan lisää.

Ettekö huomaa miten äijät retuuttaa lapsia vain kameroiden kuvattaviksi. Missään ei näy naisia mutta verellä tahrattua lasta osaa äijä heitellä olkapäällään oikeaan asentoon kameraa varten.
Äärimmäisen vastenmielistä mutta tuttua toimintaa vuosikausien ajalta.

Islamistit varasti lapsia äideiltä myös silloin kun laumat kulki halki euroopan. Pääsivät terroristit vapaammin "turvaan" rajojen yli kun nappasivat vieraan lapsen syliinsä. Ei nähnyt lapsi enää koskaan äitiään.

Sioille tuli kuitenkin kosto ja kuolema!

Äänestä

ISRAEL on vain entisen Uudenmaan läänin kokoinen alue, n. 20 000 km2.

...ja arabimailla on kymmeniä kertoja enemmän tonttia - mutta eivät auta paletovereita, koska on kivaa pitää kriisiä ylä..hmm.

Äänestä

Vähän on saamatonta porukkaa koko islami mailma israelin ympärillä.Ruotsissa,Ranskassa,Alankomaissa on helpompi tappaa siviilejä.

Äänestä

Ei Palestiinaa ole koskaan ollutkaan. Nykyisen Gasan alueella oli muinoin Filistealainen yhdyskunta ja Israel oli sen naapuri. Joskus oli pieniä kahinoita naapureiden kesken.

Äänestä
  • San Remon konferenssi 19-26.4.1920 ja Kansainliiton päätös 24.7.1922

    Nuo ovat nyky-Israelin perustamisen tärkeimmät päivämäärät.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    San Remon konferenssi 19-26.4.1920 ja Kansainliiton päätös 24.7.1922

    Nuo ovat nyky-Israelin perustamisen tärkeimmät päivämäärät.

    Jatkoksi maa-alueista, että osmannivallan puuveron vuoksi maa autioitui kunnes joskus vuoden 1850 aikaan tuli juutalaisia.
    Heitä huijattiin ostamaan kymmenkertaisella hinnalla suo- ja autiomaita.
    Sisukkaasti saivat maan kukoistamaan ja alkoivat tarvita siirtotyöläisiä muualta.
    Näillä osmannien veroluetteloiden mukaan palkka oli 20% yli naapurialueiden

    Äänestä

Siinä olikin vasemmiston räikeimmät valheet, palestiinalaisten alueet ovat Jordaniassa, ei Israelissa. Vasemmisto valehtelee jatkuvasti Israelin hyökkäävän Jordaniaan ja miehittävän laittomasti Jordanian aluetta ja rakentavan sinne laittomia siirtokuntia ja valloittavan lisää maata Jordaniassa. Palestiinalaiset ovat laittomia siirtolaisia Israelissa ja murhaavat israelilaisia minkä ehtii että saavat vallattua maata islamille.

Nämä laittomat siirtolaiset lupasivat "rauha maata vastaan", Israel antoi palestiinalaisille rajoitetun itsehallinnon PAn Juudean ja Samarian maakuntiinsa, joka oli bensaa liekkeihin, palestiinalaiset käynnistivät välittömästi intifadansa ja vasemmisto pro palestiina mellakat muualla, Israel taipui ja luovutti alueestaan Gazan palestiinalaisille ja tähän on sitten tultu.

Slogan "rauha maata vastaan" on vaihtunut jo "Jordan joelta Välimereen", auttaako asiaa että Israel luovuttaisi nyt muslimeille Negevin, Sharonin, Carmelin, Galilean, Golanin ..? Palestiinalaiset ovat luvanneet jokaiselle juutalaiselle Auschwitzin kunhan saavat Israelin valtion pyyhittyä kartalta ja sen puolustusvoimat eliminoitua.

Vasemmiston räikeät valheet jatkuvat kaikissa sen medioissa ja pro palestiina mellakat jatkuvat taukoamatta maailmalla ja näin painostavat brutaalisti varsinkin nyt EUn valtioita sanktioimaan ja kaikkia sen asukkaita boikotoimaan Israelia. Suurin osa USAn yliopistoista on vasemmiston miehittämiä ja palestiinaliput liehuvat kun pro palestiinalaiset riehuvat kampuksilla. On siis itsemurha kantaa kaulassaan Davidin tähteä tämän päivän maailman suurkaupungeissa ja kylillä, vasemmisto on jo saanut tehtävänsä melkein tehtyä sen mikä Hitlerillä jäi kesken. Hamas tuikkasi tulen sytytyslankaan joka näyttää johtavan kaikkien kansojen kokoontuvan "vapauttamaan palestiinaa" YKn jollakin monikansallisella armeijalla "rauhaan pakottamis operaatiollaan" Israel ts. se ennustettu Harmageddon.

Raamatun ennustukset näyttävät toteutuvan silmiemme edessä hitaasti mutta varmasti, mikä on Allahin seuraava siirto, hänhän on jo tämän maailman jumala jonka sinetöi Agenda 2000 vuoteen 2030 mennessä, on siis 7 vuotta siihen kun kaikki uskonnot shamanisteista katolliseen kirkkoon tunnustavat Allahin jumalakseen ja mikä on Jumalan siirto. Kristityt eivät lähde siihen ekumeniaan vaan ekklesiaan ja maksavat sen hengellään jos eivät älyä paeta tulevaa vihaa. Juutalaiset ja kristityt, en tarkoita kristinuskonnollisia, ovat siis samassa veneessä. Tänään voi vielä valita joko Jeesus Kristus tai Allah, vaihtoehtoja ei ole. Voit sanoa tänään "kiitos Jeesus" tai "Allahu akbar" valinta on sinun.

Äänestä

Alkuperäiskansat eivät taida olla missään arvossa lähi-idän tilanteessa.

Äänestä
  • Kysyttyä sotilasmateriaalia, lukutaidottomat köyhät. Helppo aivopestä.

    Äänestä

  • Hamas on moSSadin/ISIraelin perustama, rahoittama ja aseistama järjestö, jonka tarkoitus on pelestiinalaisten itsenäisyyspyrkimysten sabotointi.

    Hamasin nimeen moSSad tekee False Flag iskuja ISISraelin alueelle, ja antaa näin ISISraelille tekosyyn pommittaa palestiinalaisia valkoisella fosforilla ja toisen maailmansodan aikaisilla korttelipommeilla.

    Kaikki oli osa suurempaa suunnitelmaa tuhota Gaza ja ajaa sen asukkaat Siinaihin.
    ISISrael varastaa nyt koko Gazan itselleen, ja myöhemmässä vaiheessa päästää alueella vain ns. juutalaisia.

    Asiaan liittyy myös Gazan edestä meren pohjasta löydetyt kaasu- ja öljyesiintymät.

    Läntinen media valehtelee karkeasti puhuessaan sodasta, Gaza ei ole maa, eikä sillä ole omaa armeijaa, ei lentokoneita, ei tykistöä, ei laivastoa, ei ilmatorjuntakalustoa.

    Gazassa asuu vain aseettomia siviilejä, naisia, lapsia ja vanhuksia, joilla ei ole mitään halua taistella kenenkään kanssa.

    Kyseessä on siis Israelin ylläpitämän keskitysleirin asukkaiden joukkomurha ilmasta käsin.

    Palecausti on tosiasia.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Hamas on moSSadin/ISIraelin perustama, rahoittama ja aseistama järjestö, jonka tarkoitus on pelestiinalaisten itsenäisyyspyrkimysten sabotointi.

    Hamasin nimeen moSSad tekee False Flag iskuja ISISraelin alueelle, ja antaa näin ISISraelille tekosyyn pommittaa palestiinalaisia valkoisella fosforilla ja toisen maailmansodan aikaisilla korttelipommeilla.

    Kaikki oli osa suurempaa suunnitelmaa tuhota Gaza ja ajaa sen asukkaat Siinaihin.
    ISISrael varastaa nyt koko Gazan itselleen, ja myöhemmässä vaiheessa päästää alueella vain ns. juutalaisia.

    Asiaan liittyy myös Gazan edestä meren pohjasta löydetyt kaasu- ja öljyesiintymät.

    Läntinen media valehtelee karkeasti puhuessaan sodasta, Gaza ei ole maa, eikä sillä ole omaa armeijaa, ei lentokoneita, ei tykistöä, ei laivastoa, ei ilmatorjuntakalustoa.

    Gazassa asuu vain aseettomia siviilejä, naisia, lapsia ja vanhuksia, joilla ei ole mitään halua taistella kenenkään kanssa.

    Kyseessä on siis Israelin ylläpitämän keskitysleirin asukkaiden joukkomurha ilmasta käsin.

    Palecausti on tosiasia.

    ”Gazassa asuu vain aseettomia siviilejä, naisia, lapsia ja vanhuksia, joilla ei ole mitään halua taistella kenenkään kanssa.”

    Mikä sinua vaivaa?

    Äänestä

Raamattu on antanut luvan, Toora ei. Netanyahun suku on alkujaan kristitty, samoin kuin muiden ensimmäisten sionistien. He eivät tunteneet Tooraa. Holokausti ajoi juutalaiset Israeliin, ei mikään uskonto. Ellei mukaan lasketa natsien luterilaisuutta.

Israel otti ja levitti sionismin osaksi Tooran opetusta, aiemmin se ei siihen kuulunut.

Äänestä

Ei vaan Hamas. Silmä silmästä ja hammas hampaasta ja vähän senkin päälle.

Äänestä

Se on kuitenkin lohdullista; ettei "tuonen virralle tarvitse lähteä soutamaan, kun vastarannalta tullaan noutamaan". Lauloi Irwin Godman

Äänestä

Itä-Euroopasta Palestiinaan pakkosiirretyt ns. juutalaiset eivät ole edes semiittejä, niillä ei ole mitään sukujuuria Palestiinan alueella, vaan he ovat khazaareja, hunnien jälkeläisiä jostain Keski-Aasiasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Israelille luvan perustaa oma valtio toisten maalle? Tappaa palestiinalsisia kuin kusiaisia? Kuinka monesti ovat hyökänneet Palestiinan alueelle valloittamaan lisää maata. Netanjehu on sotahullu hirviö aivan kuin Putinkin.
Viimeinen valloitus vanhoilla äijillä. ennen kuin itse kuolevat. Ei niille ole mitään väliä kuinka paljon tappavat muita. Kyllä se ydinpommikin vielä posautetaan läksiäisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu