Suomessa on vain yksi kunta missä yli 50% ovat lestadiolaisia. Tässä Wikipediasta:
” Vuonna 1867 perustettu Luoto poikkeaa monella tavalla Pohjanmaan muista ruotsinkielisistä kunnista. Ensinnäkin väestönkasvu on ollut huomattava myös kaupungistumisen aikana. Tämä väestönkasvu ei kuitenkaan johdu muuttoliikkeestä (joskin sekin on lisännyt väkilukua), vaan lestadiolaisuudesta johtuvasta korkeasta syntyvyydestä. Kunnan asukkaista noin puolet kuuluu lestadiolaiseen liikkeeseen.”
Muutama vuosi sitten Luoto valittiin Suomen onnellisemmaksi kunnaksi ja nyt voimme lukea Hesarista että Luoto on se kunta Suomessa missä on onnellisimmat avioliitot ja missä ihmiset rakastavat toisiaan eniten.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009973731.html

Vastaukset 5
Vanhimmat
No johan nyt...? Kai tämän nyt tyhmäkin ymmärtää mistä on kysymys.
Oletko juonut hopeavettä, kun tuollaisia hörhö-tietoja levittelet??
Vai Helsingin Sanomat sen tietävät, missä eniten avioliitoissa rakastetaan.
Kuulehan, on niin paljon valheellista rakkautta juuri lestadiolaisuudessa. Yli 60- vuotiset kokemukset ja näkemykset kyseisen lahkon sisältä!
No ei siinä mitään, voi sitä oikeassaolemistaan noinkin mainostaa, mutta on siellä lapsissa paljon kärsijöitäkin?
Miten lapset kärsisi?
Mieti sitä, tunnetkohan sinä lestadiolaisuutta kovinkin pitkältä ajalta?
Kuinka paljon ajattelet lestadiolaisten lapsista pysyvän vanhempiensa uskossa?
Ehkä aika moni heistä, jotka eivät siinä pysy eli eivät pysty sitä sokeana ja jollakin tavalla tunnottomana nielemään, kärsii jossakin määrin siitä valheellisesta opetuksesta, jota lestadiolaisuudessa on hänelle totuutena opetettu?
Opetushan on se, että vain tässä yhdistyksessä on taivaan valtakunnan avaimet, muut menevät helvettiin! Kuunnelkaa vaikka jouluseuroja!
...että tässäkin yhdistyksessä on taivaan...
näin itse olen tuon opin ottanut yli 50 vuotta