Unkari ulos EU:sta ja Natosta suit sait. Alkaa riittää. Terrorisoi koko muuta Eurooppaa.
Unkari ulos..
Anonyymi-ap
37785
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Mikäs puolustusliitto se sellainen on, josta heivataan ulos.
Kannaattaako sellaiseen liittoon kuulua laisinkaan?
Kannattaako Venäjää veljeilevää puolustaa? Vihollismaa
Orbaani vaikeuttaa Naton yhtenäisyyttä ja hajottaa Eu:ta sisältä päin.
Unkari ei ole Naton tai Eu:n kannalta luotettava kumppani. Käytännössä Unkarin toimet ovat venäjän toiveita ja tavoitteita. Unkari myy Eu:n ja Naton arvot rahasta.
Lähes jokainen Eu valtio on Unkaria vastaan. Unkarin toimet tullaan ohittamaan, jättämällä Unkari päätöksien ulkopuolelle.
Orbaani bani Unkarilaiset laihikselle. Unkari tulee huomaamaan, että venäjän halpa energia ei muuttunutkaan lihapadoiksi. Orbaani vie Unkaria kohti v-venäjän kaltaista sateliittia. Unkarilaiset taistelivat itsensä siitä kerran irti. Nykyinen ikäluokka ei sitä tee, vaan nuolee mielummin venäjän takapuolta?
Sellaiseen puolustusliittoon kannattaa nimen omaan kuulua joka heivaa vihollismaan ulos.
Sellaiseen puolustusliittoon ei kannata kuulua johon vihollinen Unkari kuuluu.
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18155975N
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Soita Orbanille ja kerro päätöksestäsi.
Soita sinä jos on hyväveli.
Ei minulla ole mitään päätöstä kerrottavaksi. Aloittajalla (sinulla?) on.
No onhan se Orbani täysi sheisse pönttö.
Jees, tuollaisia terroristimaan perseen nuolijoiota ei EU:ssa tarvita !
Eikös se Bill Clinton ollut niiden suit sait -hommien harrastaja?
Unkari on EU:n elättämä Venäjän hallitsema alusmaa.
Jos Unkari, Slovakia, Puola, Turkki, "oikeusvaltio-ongelmaiset" maat erotetaan EU:sta ja Natosta, Ukrainasta tulee entistäkin suojattomampi! Ja mitäs jäsenmaiden potkiminen Venäjän etupiiriin tekisi unionille ja liittoumalle? Valtatyhjiöitä , tai tilalle balkanilaisia mafianpesiä?
Etkö tiedä edes sitä ettei Turkki ole EU maa? Etpä kyllä tiedä mitään muutakaan sinä koominen ääliö
Sehän sanoi "EU:sta *ja* Natosta". Vaikka oikeaoppisempaa olisikin ollut käyttää "ja/tai" partikkeleita, kyllä pelkkä "ja" partikkelikin riittää, kun tässä yhteydessä on kuitenkin kyse sekä EU+Nato- että vain-Nato-maista. Vai etkö edes sitä tiedä, trolli?
Mites Turkki?
Gazan konflikti on vaarana levitä Turkkiin.
Turkki on Nato maa ja Naton kuuluu suojella Turkkia Israelilta
Unkarin pusta-pummit ulos koko Euroopan alueelta - .Valtio otetaan EU-huostaan ja pummit -rosvot ajetaan PULTERIn sotakoneiston käyttöön polkemaan miinoja Syyriaan .
Suvakin logiikka: kannattaa "eurooppalaisia arvoja" ja on valmis lähettämään eurooppalaisia Putinin joukkoihin sotimaan EU:n tukemaa Syyrian oppositiota vastaan XD
Unkari laittoi rajat kiinni ja nyt suvakki haluaa kostaa heille, laittamalla unkarilaiset sotimaan "hädänalaisia syyrialaislapsosia" vastaan XD
On se kumma minkälaista muumipeikko sakkia euroopan toiset maat on annetaan tuollaisen paskan ja kusen turvottaman sonni orgasmin pelleillä ja leikkiä ei muuta kuin ot*al**kaus ja suolle.
Ei muuta kuin mars matkaan ja toteuta, muista taikasana "Allahuakbar" niin saat 72 neitsyttä.
Jaahas onhan näitä mulkkuotsaisia örvlön kannattajia.
Totta, miksi Putinin ylin ystävä Orban saa jatkaa kusetustaan? Kyllä Unkari pitäisi pullauttaa pois joukosta, olkoonkin, että sen hyväksi voi lukea paljon sellaista, mihin idioottisuvakkien Suomi sekoaa.
Tiettävästi Unkarissa ei turvapaikkaturistit köllöttele sankoin joukoin ja nk. sukupuolivähemmistöt pride marsseineen keiku esimerkkinä "uudesta normaalista"?
Tuostahan se tukimiljardien myötäminen Unkarille tökkii, jupistaan ihmisoikeuksista, jotka Suomeenkin tunkeutujilla ovat suuremmat kuin meillä Suomen alkuperäisillä kansalaisilla.
Luulisi että Viktorilla olisi sen verran myös ylpeyttä, ettei ole ruikuttamassa raha-avustuksia EU:lta.
alkoholiprosentteja ales alustajalta unkari ei ole lähettänyt yhtään atomipommia hirosiman ja nagasakin uhriluvuissa mihinkään suuntaan naton norja ei myöskään sveitsi puhdas kuin pulmunen ja turkki "kutakuinkin" tyhmä maa suomi ällistelee ja pällistelee noin 8,1 miljardia intian ja kiinan väkilukua vastaan miten käy? ei ole jääkiekolla katsojia paitsi omat pelaajien perheen jäsenet ja sukulaiset
Huvittavaa kun suomenkin ministerillä "pinna palaa" jos joku euroopan maa osoittaa itsenäisyyttä päätöksissään.
Niin on pahuus äärimmäisessä suosiossa jo koko eussa ja ykssa ynnä muissa kansojen kokouksissa.
Valhe on ihailun kohde numero 1.
onko siis länsimainen demokria vitsi?? jos olet erimieltä niin ulos? No on vitsi, sitähän länsi on koko ajan tehnyt muille maille, joko olet "meidän puolella tai meitä vastaan" jos olet eri mieltä, pommitetaan. Että semmoista "demokratiaa".
Eu ei edes selviä unkarista niin miten luulette selviävän jostain venäjästä , ei näy edes hälytyskellot soivan miten avuttomilta näyttävät muiden silmissä , pelkkää perseilyä ja basaari meininkiä .
Harmittaahan se neo-marxilaisia yli puoluerajojen, kun unkarilaiset ei halua sallia lasten ja nuorten aivopesua seksuaaliepänormaaleiksi.
Siitähän tuossa on loppujen lopuksi kyse, että unkarilaiset ei anna periksi neo-marxilaisille.
Äläota imppaa enää bensaa jookos.
On kyllä vässykkää porukkaa kun aina saa yksi vempula pompotella koko porukkaa. Ensin turkki ja nyy unkari perässä. Onnetonta tuherrusta!
Jokainen jolla on UNKARIN passi on vastuussa Unkarin väärinkäytöksistä ja EU varojen kavaltamisesta UNKARIN poliitikon taskuun . Kuka tätä ei näe on venäläinen oligarkki 🇷🇺
Suomi irti EU:sta!
Harkitaan vakavasti sitäkin 👀
Meillä on kansainväliset sopimukset...... Jokaisen maan ihmisarvo on koskematon.... Unkarilaisilla on oikeus EU-tukiin...
Hölö,hölö älä lässytä paskua.
Unkari vois liittyä Venäjään ja Ukraina liittyisi E U : n ja Natoon , ja Unkari ulos.
Orban ja persut. Siinä on Venäjän tuki ja turva.