Purra tarvitsee lisää rahaa, ja siksi hän aikoo nostaa ruuan hntaa.
Ja näin valtio pystyy ylläpitämään Helsingissä rikkaille tarkoitettua näyttäytymisareenaa eli kansallisoopperaa. Ooppera saa verovaroista vuosittain 50 miljoonan euron avustuksen.
Arvonlisävero on tasavero, ja ruuan ALV:n nostaminen olisi varsinkin pienituloisiin kohdistuva selkeä veronkorotus, sillä heillä menee tuloistaan suurin osa juuri ruokaan. Asumiskuluthan heillä nousevat jo asumituen leikkausten myötä.
Riikka Purra, miksi vihaat köyhiä?
Miksi ryöstät köyhiltä ja annat rikkaille?
Ja näin valtio pystyy ylläpitämään Helsingissä rikkaille tarkoitettua näyttäytymisareenaa eli kansallisoopperaa. Ooppera saa verovaroista vuosittain 50 miljoonan euron avustuksen.
Arvonlisävero on tasavero, ja ruuan ALV:n nostaminen olisi varsinkin pienituloisiin kohdistuva selkeä veronkorotus, sillä heillä menee tuloistaan suurin osa juuri ruokaan. Asumiskuluthan heillä nousevat jo asumituen leikkausten myötä.
Riikka Purra, miksi vihaat köyhiä?
Miksi ryöstät köyhiltä ja annat rikkaille?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Eliitille pitää olla kekkulointipaikka ja sellaisen ylläpito ei ole rahasta kiinni. Ei haittaa, vakka olisi 500 miljoonas vuosi, rahat löytyy.
Ja siihen tarkoitukseen Purra ottaa vaikka köyhien viimeiset lantit!
Tappiolliset Ilmajoen Musiikkijuhlat saanee taas ison potin kunnalta (ja OM:ltä). vaikka on 2 miljoonan valtionapuleikkaukset tulossa!
Miksei Purra voisi loikata jo Kokoomukseen. Köyhät ei luota enää Purraan.
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18156272v
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Väkisin globalisti-purra juntattiin johtoon. Muistatteko, kun SUOMALAISTEN asioita ajaneet, kuten nyt Vapauden Liitossa oleva Ossi Tiihonen , plus muut saman henkiset lempattiin ulos ps:stä?
Eikö purran "valintaäänestyksessä" kadonnut jotain tuhat kappaletta ääniä?
Nyt otettu "Pakolaisina" tänne ukrainalaisia, vuoden 2024 loppuunko asti se oli (?), jotakin n 60 000 "suojaan". SUOMALAISILTA voidaan kohta viedä "ruokakin suusta" nostamalla jo huipussaan olevaa 24 %;n arvonlisäveroa reippaasti, globalisti purran mukaan. Ns "pakolaisiksi" väitettyjä ei koske, koska saavat kaiken ilmaiseksi?
1,2 miljardia "kehitysapua" maailmalle kyllä voidaan maan itselleen ottamista velkarahoista hyvin lahjoittaa globalisti perussuomalaisten mielestä... Suomalaisilta leikataan kaikki pois!
Kauanko jaksatte noiden vaalivaleita uskoa, ja ylen valmiiden ajatusten mukaan elää? Näkyy hyvin valmiiden mielipiteiden syöttö menevän läpi, kuten oheisesta ilmenee:
https://www.verkkouutiset.fi/a/yli-kolmasosa-vaalikoneita-kayttaneista-aanesti-koneen-ehdotuksen-mukaan/#2de7073c
Ihanan kaunis Riikka!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-46.png
Tiedoksi sinulle Riikka Suomen kansa tukee sinua ja sinun säästötoimiasi. Seisomme sinun takanasi kaikenmaailman kommari viherpiipertäjiä vastaan!!!
https://www.iltalehti.fi/talous/a/5ce132fd-3b67-4005-826e-b08cf029ae0c
Nyt on aika näyttää kirjaimellisesti KAAPIN PAIKKA noille kommareille! Olemme SODASSA kansainvälistä kommunismia vastaan ja sen suoraan sanoen pitäisi alkaa jo näkyä! Nyt äkkiä voimaan poikkeuslaki! On aika pidättää kommari AY-liikkeen johtajat ennenkuin on liian myöhäistä!!!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/009e4d0b-cb2f-4cd5-8f61-39d365e5db02
Tarvittaessa armeija ja Nato joukot mukaan peliin jos ei muuten osaa lopetaa ajoissa!!!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-45.png
Turhaan täällä unelmoit. Riikka Purra putoo seuraavissa vaaleissa ja koko persut.
Nyt jo kannatus laskenut vain enää 17%. Keväälä korkeitaan 10-12%. Kyllä niin pahasti petti äänestäjänsä. Mistä muka kerää enää ääniä. Kaikki mitä lupasi vaalitilaisuuksissa ei ole toteutunut.
Kyllä kansa muistaa!
Minkä sijoittaa omat persujen köyhät ihmiset. Poistaako persujen rekisteristä köyhät äänestäjänsä?
Mikä on aiheena kirjoituksesi hätähuuto Purralle? Ei kuule auta yhtään mitään. Purra on pettänyt ja pahasti ja ihan oma vikansa.
Ei tule onnistumaan hänen hallituksensa. Ei Suomea ole ennenkään rakennettu haukkumalla ja toisia syyttelemällä. Sehän on Purran paha vika.
Eliitin hianoa taide-elämystä tuetaan 700 eurolla lippua kohden
Köyhälistö sillä seitsemällä sadalla vain ryyppäisi.
Kansanterveyttä edistää käyttäminen eliitin huvituksiin.
Oopperan merkittävä tehtävä on toimia kulissina yritysten "yhteistyökumppanien" kestitykselle. Merkittävän osan oopperalipuista ostaa yritykset. Niinpä tuki oopperalle on yhdenlainen yritystuki ja siksi Purra ei tingi siitä senttiäkään.
Eikös Purra sanonut ennen vaaleja, että Perussuomalaiset on siinä samanlainen puolue, kuin Kokoomus, että vain köyhiltä leikkaaminen käy heille? Vai sanoiko jotain muuta?
Jos Purra on nyt sitten oopperan ja muiden taidemuseo ym. ystävä kun persut ei ole enää työläisten puolue. Takinkääntäjä sieltä pahemmasta päästä.
Kyllä se vitun kekkulointi pian loppuu kermaperseeltä. Saattepahan nähdä. Ei mene kauaakaan.
Totta puhut. Purran hallitus on jo tuhoon tuomittu.
Hieman hämmentää että tällaisiin turhuuksiin riittää rahaa kun samaan aikaan ihmisiä joutuu jonottamaan leipää leipäjonoissa...
Purraa ihan turha syyttää, hän ei ole ikinä ennen kuullutkaan oopperasta
Mutta nyt on kun persut ei ole enää työväenpuolue.
Sanna Marinin hallitus hyväksyi vuonna 2022 lain, jolla Kansallisoopperan rahoitus sidotaan indeksiin ja laki tulee voimaan vuoden 2024 alusta. Turha syytellä punikit Purraa.
Miksi petit Riikka Purra äänestäjäsi. Nyt kehtaat istua siellä äänillä, jotka sai valehtelulla. Sinulla oli tiedossa Suomen velkatilanne ennen vaaleja. Kehtasit vielä valehdella, että tämä hallitus ei velaksi elä ja petsuille ei sovi, että köyhiltä leikataan.
Valtion budjetti tais olla 80 miljardia ja osa tulee tietysti veikkaus voitto varoista!💸💸
Sipilän jäljiltä oli 55 miljardia eikä silloin mitään tärkeää siitä puuttunut.
Sannan jäljiltä on yli 80 miljadia vaikka puolet ennaltatiedetyistä sotesekoilun kustannuksista jätettiin budjetista pois.
Koko kansallisooppera pitäisi lakkauttaa ja vinkujat laitettava oikeisiin töihin.