670000 koiraa ilmoittamatta koirarekisteriin ja aika loppuu

Vuoden alussa tuli voimaan laki, jonka mukaan koiranomistajien pitää ilmoittaa lemmikkinsä Ruokaviraston koirarekisteriin vuoden 2023 loppuun mennessä. Tähän mennessä rekisteriin on ilmoitettu noin 130 000 koiraa, kun yhteensä karvakuonoja on Suomessa arviolta 800 000 eli joka viidennessä taloudessa on koira. Koiranomistajilla on siis enää kolmisen viikkoa aikaa toimia, joten on jo selvää, että vain pieni osa kaikista koirista tulee löytymään Ruokaviraston rekisteristä vuoden loppuun mennessä.

Koirarekisteriin tallennetaan muun muassa mikrosirun tunnistuskoodi, syntymäaika, rotu, sukupuoli, kutsumanimi ja väri.
30623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ja kaikki tiätysti lapualta

Äänestä
  • Eikookki kiva ku pääsöö taas kitajamahan?

    Äänestä

Tulee valtava ryntäys. Kuinkahan ilmoituskanavat pysyy ylhäällä?

Äänestä

Jos ei ehdi onko silloin sakkoja vai eläinlääkäriin..

Äänestä
  • Et pääse eläinlääkäriin. Jos yrität, saat ne sakot.

    Äänestä

  • Ei eläinlääkäri hoida ihmisiä. Paitsi äitiäs hoiti

    Äänestä

Päivät on kohta lopussa, eivätkä piittaamattomat koiranomistajat tee mitään.

Äänestä

Enää tunteja aikaa välttää sanktiot.

Äänestä
  • Vähiin menee.

    Äänestä

Nyt tarvitaan kansalaistottelemattomuutta. Näin ei voi jatkua. Älä ilmoita Ruokavirastoon, niin sinun koiraa ei syödä.

Äänestä

Ilmoitusvelvollisuus on kepun mafian keksimä juoni. Kepu pettää aina.

Äänestä

Tuokin tehtiin pentutehtailun estämiseksi, näkeehän suomen Kennelliitto kuka niitä pentuja teettää ja kuinka paljon, yleensä kuitenkin kasvattajilla on monta narttua ja muutama uros, joten ei niitä samalla koiralla teetetä eli hulabaloota koko juttu.

Äänestä

4 tuntia...

Äänestä

Ilkka pohjalaisessa nainen etusivulla koiran kanssa ei luvannu rekisteröidä koiraansa

Äänestä

Mitä tapahtuu koiralle ja koiranomistalle, jos ei ilmoita. No ei yhtikäs mitään. Mulla on koira, eikä kukaan viranomainen tiedä sen olemassaolosta yhtikäs mitään.

Äänestä
  • Puolen tunnin päästä olet rikollinen.

    Äänestä

Kuulin että kaikki koirat tulisi lopettaa, mistä ilmoitusta ei ole tehty. Pitääkö paikkansa?

Äänestä
  • Ei ku ne jotka marisee toisten asioista.

    Äänestä

Maassamme on nyt satoja tuhansia enemmän rikollisia.
Nämä konnat tulee saattaa edesvastuuseen.

Äänestä

Wincaput konnat vielä ajelee messuilla koska vouti kuppaa pois

Äänestä

Mersuilla

Äänestä

Vieläkö nämä Esso baaris suu vaahdossa sijoittaavat?

Äänestä

Koirallisten veroprosenttia voisi nostaa, niin olisi oikeudemukaista.

Äänestä
  • Rekisteröinnin tekemättä jättäneille kolminkertainen veronkorotus ja tonni sakkoa.

    Äänestä

Ruokaviraston agentit oli käyneet päivällä viemässä koirani! Kotona ollut lapsi on aivan shokissa, eikä osaa kertoa minne koira vietiin.

Äänestä

Ikänä kuuna päivänä en ilmoita sinne paskarekisterihin koiraani.
Tiedoksi teille persesilimille.

Äänestä
  • Naapurisi ilmiantaa sinut ja voit odottaa kun poliisi tulee eläinlääkärin kanssa lopettamaan koirasi. 😈

    Äänestä

Vuoden eläinlääkäri jyrähti aamuteeveessä rekisteröimättömistä koirista! Syitä rekisteröimiseen on monia ja eläinten ystävänä tilanne on lohduton, kun niin moni koira puuttuu rekisteristä.
Toivottavasti tähän irrotetaan jostain rahaa, että asia saadaan tutkittua ja korjattua.

Äänestä
  • Oliko se kännissä, kun en saanut puheesta selvää?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Oliko se kännissä, kun en saanut puheesta selvää?

    Olihan se ,tuli marinin bileistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuoden alussa tuli voimaan laki, jonka mukaan koiranomistajien pitää ilmoittaa lemmikkinsä Ruokaviraston koirarekisteriin vuoden 2023 loppuun mennessä. Tähän mennessä rekisteriin on ilmoitettu noin 130 000 koiraa, kun yhteensä karvakuonoja on Suomessa arviolta 800 000 eli joka viidennessä taloudessa on koira. Koiranomistajilla on siis enää kolmisen viikkoa aikaa toimia, joten on jo selvää, että vain pieni osa kaikista koirista tulee löytymään Ruokaviraston rekisteristä vuoden loppuun mennessä.

Koirarekisteriin tallennetaan muun muassa mikrosirun tunnistuskoodi, syntymäaika, rotu, sukupuoli, kutsumanimi ja väri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu