Suomella on pitkät perinteet käydä kauppaa Venäjän kanssa. Olemme vaurastuneet sillä ja meitä on arvostettu maailmalla.
Nykyisen tilanteen vuoksi poliitikkomme kilvan keksivät kuinka moittia Venäjää ja se tapahtuu median humputuksella. Suomessa valtamedia toimii Natopropagandan kapaellimestarina yhdessä Natoinstituutin kanssa.
Mitä tällä on saavutettu? Olemmeko nyt turvassa? Onko meillä nyt turvallinen olo? Ennen Natoa i edes tullut mieleen, että voisimme joutua sotaan mutta Nato on tarjonnut jäsenilleen sotatakuun ja se pitää.
Jos olisimme NATOn ulkopuolella niin mikä olisi asemamme? Pelkäisimmekö sotaa? Hyökkäisiö Venäjä tai Nato Suomeen? Voisimme vaurastua tekemällä kauppaa Venäjän kanssa. Taloutemme rattaat pyörisivät ylikierroksilla ja toisivat vaurautta kaikille. Nyt näin ei ole kun työttömyys kasvaa, tehtaita suljetaan eikä valoa näy tunnelin päässä. Ennemminkin mahdollisuus joutua on kasvanut, ei muu.
Tulkoon sitten kolmas maailmansota sanoi Sale. Nato-instituutin tutkijat - varsinkin johtaja Aaltola on vähäjärkinen ja hidasälyinen. Omien askareidensa vuoksi ei ole kerennyt pitämään jöötä firmassa ja tutkijat alkavat tulemaan tulokseen, että ajaudumme sotaan. Sen tajuamiseen tarvittiin yli puoli vuotta.
Miten ihmeestä järjestelmämme vaikuttajien järjenjuoksu on halvaantunut? Miksi valtamedia syytää edelleen puhdasta propagandaa, vaikka merkit alkavat olemaan huolestuttavia.
Maksetun median johtohahmot ovat uhka demokratialle. He tekevät töitä vieraalle vallalle. Nimiä pitäisi saada esille.
Saatanan tunarit.
PS. Niistä Naton eduista - niitä ei ole. Se toimii vain USAn edun puolustajana ja EUn vastaisesti. 20 vuotta hyökkäyssotia ja satoja tuhansia tapattuja siviilejä. Niistä maksettu media - mediän valtamedia vaikenee.
Natojäsenyyden etu
8
175
Vastaukset
- Anonyymi
Viimeinen niitti Suomen vähäiselle Itsenäisyydelle on kun maan johto antanut Yhdysvalloille vapaan alueen pohjoisesta missä voivat harjoitella ja valmistella sotaa..
Minusta tämä rikkoo törkeästi Suomen Perustuslakia.
Maamme johto joka tämän päättänyt ,on saatava oikeuteen.
Heillä ei ole valtaa luovuttaa maastamme ,pienintäkään aluetta vieraalle valtiolle.
Ovatko he seonneet täysin?
Tämä tieto aamun lehdestä!- Anonyymi
Sinut on saatava pikaisesti psykiatriseen hoitoon.
- Anonyymi
Asiasta keskustelu leimataan Suomessa epä-älylliseksi keskusteluksi. Natoa ja USAa saa Suomen valtamediassa vain kehua. Kaikki negatiivinen kirjoittelunestetään. Natoa ei saa arvostella sanallakaan.
Näin toimii suomalainen demokratia ja sananvapaus. Olemme liukumassa diktatuuriin.
Kiitos Sale, Sanna ja maksettu media.
Saatanan tunarit. Eikö vapaus ja rauha miellyttänyt?- Anonyymi
Suomen demokratia ei ole liukumassa mihinkään. Sinä sepustelija olet selvästi liukunut harhojen maille.... voi voi....
- Anonyymi
Onko Pietarissa kova pakkanen?
- Anonyymi
Niin, no, ennen 2014 ei Ukrainassakaan moni uskonut, että Venäjä hyökkäisi Krimille ja houkuttelisi "kansantasavallat" ensin kahakoimaan ja sitten sotimaan laillista hallitusta vastaan. Olihan Ukraina kuitenkin liittoutumaton maa, jolle Venäjä oli antanut takeet rajojen pysyvyydestä. Jotkut siellä uskoivat vielä toissa vuonnakin, kun Putin vannoi, ettei aio hyökätä Ukrainaan (Putin ei tosin hyökännytkään, vaan Venäjän armeija.
Tuollainen vaan helposti aiheuttaa ajatuksia ja toimenpiteitä muuallakin, kuin erikoisen ystävyyden kohteeksi joutuneilla! - Anonyymi
Mielipidehän se on tuokin, mutta kuitenkin vain mielipide.
- Anonyymi
Tuo edellinen tarkoittaa siis aloittajaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745129Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025941SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229687Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369041Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla808445Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri566068