"Tallinnan yliopistossa osa-aikaisena professorina toimineen presidenttiehdokas Mika Aaltolan viime keväänä vetämästä kurssista jäi opiskelijoiden suuhun paha maku.
Opiskelijoilta vaadittiin läsnäoloa Great Powers' Foreign Policies and Relations -kurssilla, mutta professori Aaltola ei saapunut paikalle kertaakaan.
Sen sijaan hän luennoi etäyhteydellä ja pahimmillaan ei ollenkaan.
Räikeimmässä tapauksessa Aaltolan oli ilmoitettu luennoivan jälleen kerran Zoom-sovelluksen välityksellä. Aaltolaa ei kuitenkaan kuulunut etäluennollekaan.
Opiskelijat tyrmistyivät, kun kävi ilmi, että hän olikin samaan aikaan Suomen Yleisradion suorassa televisiolähetyksessä puhumassa Suomen Nato-jäsenyydestä.
Iltalehden haastatteleman opiskelijan mukaan Aaltola oli selittänyt tilannetta sillä, että hänen kotonaan oli koronaan sairastunut ja että hänen Zoom-linkkinsä ei ollut toiminut.
– Se on aika erikoista, kun kuitenkin 30 opiskelijalla linkki toimi hyvin, opiskelija kertoo!"
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0ad21023-0c54-4e86-a99e-0e2daa26ffd0?_gl=1*1eohfzs*_ga*NTI4NzAxMzY2LjE3MDI0NDgxNDk.*_ga_3L539PMN3X*MTcwMjQ0ODE0OS4xLjAuMTcwMjQ0ODE0OS4wLjAuMA..
Mika Aaltola piti luentosarjan, ei saapunut kertaakaan paikalle
Anonyymi-ap
2
268
Vastaukset
- Anonyymi
No tietenkin rtumpin mies ossaa huijata rahaa ja muuta .
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä, että kirjoittajalla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta zoom-yhteyksistä.
Zoom on hyvä apuväline. Olen käyttänyt zoom-linkkiä vuodesta 2020 alkaen keskimäärin 1-2 kertaa viikossa.
Jatkuvasti on kuitenkin uusia päivityksiä, jotka vievät aikaa ja myöhästyttävät. Muutaman kerran om linkki ei ole toiminut ollenkaan, vaikka se olisi toiminut toisessa päässä. Välillä syy on ollut myös internet-yhteyksissä. Nekään eivät ole aina 100 %-toimivia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.693804Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883179Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1002441Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151659Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701418- 981290
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä471229- 501031
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11031Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561030