Anteeksi jos loukkaan jotakin, mutta miksi Yle näyttää Jope-vainaan ohjelmia putkeen. Miksi häntä ei haudata eli toimita kuten kuolleen kohdalla on tapana. Sama oli Loirin kohdalla. Kun henkilö kuolee, kuolema käsitellään ja elämä jatkuu ilman vainajaa. Yleensä omaiset surevat ja toimivat ihan samalla tavalla. Sureminen on kuoleman käsittelyä. Mutta ei näin, kuten Yle 2 tekee ja näyttää Jopen ohjelmia joka päivä. Uudet viihdetaiteilijat tuottakoon uusia ohjelmia, tai sitten pitää esittää jotakin muuta.
Sureminen on kuoleman käsittelyä
4
200
Vastaukset
- Anonyymi
Luultavasti loukkaat ainakin mainittujen henkilöiden omaisia. Molemmat olivat viihdyttäjiä ja esiintyjiä, jotka varmasti jo eläessään toivoivat työnsä viihdyttävän myös tulevia sukupolvia.
- Anonyymi
Sehän on heidän henkilökohtaista suremistaan, mutta tv-kanavat ovat koko kansalle ja uusille näyttelijöille. Televisiota katselee miljoonat suomalaiset, joilta kuolee myös omaisia. Kyse on Yle-tv:n tavasta ja valinnoista. Elämän kuuluu mennä eteenpäin ja kuolemat käsitellään ja hyväksytään.. En usko loukkaavani ketään, mutta jonkun on sanottava joskus tämänkin kaltaista. Yhtälailla ihmettelen näitä jatkuvia uusintoja, Bond-elokuvat on nähty lukemattomia kertoja ja taas ne näytettään uudestaan. Miksi ihmeessä? Youtube-kavavilla olisi uusia ohejlmantekijöitä, joiden tuottama sisältö on uutta ja laadukasta vaikka ne kuvataan yhdellä ainoalla kameralla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Siis oletko tosiaan noin yksinkertainen? Sehän on edesmenneiden esiintyjien työn kunnioittamista että heidän esiintymisiään näytetään ja katsotaan. Ei se ole mikään Ylen oma erikoinen tapa vaan aivan tavallista kaikilla kanavilla.
Jos sinä et halua nähdä mainitsemiasi henkilöitä TV:ssä, niin sano se suoraan ja jätä katsomatta heidän ohjelmansa, mutta älä verhoa sitä tuollaiseen hölynpölyyn.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15311458- 288122
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565954Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1664937- 174714
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai374371Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas974258- 883560
- 803280
- 481781