Millaisia toivomuksia teillä on oman vanhuutenne suhteen?
Itse ymmärrän nyt, että elämme erillaisessa maailmassa kuin esim 80-luvulla. Viimeisen 10-vuoden ajan Suomalaiset arvot ovat olleet rajussa ryöpytyksessä ja muutoksessa. Nykyään jo yli 25-vuotiaat ovat jo selviä kalkkiksia. Työelämä vaatii 15-vuotiaasta saakka aloitettua superuraa, minkä lisäksi edes käytännössä aukoton työhistoria ja kattava kokemuskaan ei enää riitä. Nykyään täytyy olla myös "hyvä tyyppi"
Sanalla sanoen, ei ole kovin kivaa olla ikääntyvä ihminen tässä yhteiskunnassa. Tietenkin useilla meillä on perhe, vaimo ja omat lapset. Yleensä kun lapset lähtevät kotoa, niin sitä taistellaan ja sinnitellään sen rakkaan puolison takia. Kukapa meistä haluaisi tietoisesti panna rakkaimpiaan kärsimään?
Mutta entä jos on yksineläjä? Joiltain vanhuksiltahan voi kuolla rakas elämänkumppani, tai keski-ikäinen voi vielä 50:senäkin päätyä eroon, niinkuin muuan rikas "naisten mies" jonka nimeä en tässä kylläkään erikseen mainitse.
Tuossa tilanteessa itseasiassa varsinkin miehistä enemmistö ei halua hoitoa, jos vaikkapa sydän sattuisikin pettämään. Miehen elämään vaan jotenkin kuuluu ajatus "itse pärjäämisestä" Sen sijaan naiset hyväksyvät avoimemmin mm hoitolaitoksiin joutumisen.
Itse uskon, että olemme maan päällä vain eräänlaisessa testissä. MM Kuolemanrajakokemukset (NDE:s englanniksi)ovat suuresti vahvistaneet tätä käsitystä. Jotkut kuolemanrajakokemukset kertovat myös helvetistä. Sanoisin, että niin valitettavalta kuin se varmasti tuntuukin niin se on riski, joka meidän on tavallaan "pakko" ottaa. Useimmat kuolemanrajakokemukset eivät kuitenkaan kerro helvetistä vaan hyvistä paikoista ja osa myös taivaasta. Itselläni on hoitotestamentti, jota mahdollisesti aion myös laajentaa. Elämäntilanteeni voi tietenkin rajusti muuttua. En kiellä sitä, etteivätkö "tämän maailman" asenteet vaikuttaisi minuun. Meidän maailmassamme kaikkea mitataan yleensä rahalla. Töissäkään ei enää esim riitä se, että tekee homman hyvin, ammattitaidolla ja suhteellisen halvalla, vaan siinä on vielä se "imago" juttu. Eli nykyään on kyllä "vähän rankkaa" myös täällä maan päällä suoraan sanoen.
Välillä pelkään terveydenhoitoa. Pelkään että vammaudun tai esim sokeudun, ja että minua sitten pidetään väkisin elossa vastoin tahtoani. Aiemmin luulin, että vanhuksilla on asiat hyvin. Se oli ennenkuin tutustuin Suomalaisten vanhusten elämään 2000-luvulla.
Suoraan sanoen minua välillä ihmetyttää ja kyllä;myös hieman kuvottaakin nähdä tällaisia ihmisiä jossain. Useat heistä eivät sanan varsinaisessa merkityksessä enää edes liiku. Selkä on vääntynyt, iho kurttuinen ja haiseva, ja ääni usein niin käheä että se saa minut suoraan sanoen säikkymään. Mutta eihän tämä TIETENKÄÄN ole näiden ihmisten vika! He ovat samojen biologisten lakien alaisia kuin me kaikki muutkin! Monilla heistä on vielä rakkaita elossa, eivätkä he haluaisi jättää jäähyväisiä, ja osa kokee yhä omaavansa taitota ja viisauksia jotka ovat tärkeitä yhteiskunnalle.
Minä säälin(ja pelkään) näitä ihmisiä. Säälini lienee ehkä turhaa, koska he ovat ehkä kokeneet paljon täydemmän ja paremman elämän aikanaan kuin minä itse. Ehkä enemmänkin pelkään heitä. Pelkään, että minusta ajanmyötä tulee heidän kaltaisensa!
Karu tosiasia näet on, että terveydenhoitomme paranee ja kehittyy koko ajan! Hoidot paranevat, mutta myös kustannukset nousevat rajusti! Tulevaisuudessa myös vanhustenhoidossa siirrymme entistä enemmän kohti yksityistä hoitoa ja itsemaksettua hoivaa.
Minusta tuntuu, että meidän pitäisi vain hyväksyä oma "rappeutumisemme" Moni vanhus ei tätä hyväksy. Osa heistä soti sodat ja rakensi Suomen. Nyt he sitten hädin tuskin löntystelevät eteenpäin rullaattoreissaan ja nelikepeillään samaan aikaan kun vastaan tulee vaikkapa Hesan kadulla joitain "Somaliruhtinaita" Näky voi olla heille aika kova pala niellä. Ymmärrän heitä katsoessani, että aika liikkuu nopeammin;se syö omat lapsensa! Itse olen tottapuhuen innokas "monikulturisti" mutta tiedän että meidänkin aikamme täällä on päättymässä. En halua elää maailmassa jossa "arvojani" uitetaan katuoajassa, niinkuin näille vanhuksille on käynyt. Moni ei enää toivo muuta kuin kuolemaa. Niin katkeralta kuin sen tuntuukin sanoa, niin heidän lapsensa, lapsen lapsensa, ja oikeastaan koko Suomi on jo pettänyt heidät! Kuolema olisi heille enää vain helpotus!
Suurten ikäluokkien kanssa ongelmat ovat hyvin pitkälle samat. Vielä heidän elinaikanaan tullaan loputkin "hyvinvointivaltiosta" purkamaan lopullisesti. En tiedä kuinka ihmiset selviävät muutoksesta. Jo 10-vuoden kuluttua Suomi on käytännössä kuollut ja osa uutta uljasta Euroopan liittovaltioita, jota hallitsevat kansainvälinen kvartaalikapitalismi ja "monikulttuurisuus" En tiedä, kuka meistä haluaisi elää jonkinlaisena "zombiena" hoidettavana sellaisessa yhteiskunnassa? Haluaisitko sinä? Haluaisitko vaivata omaisiani, esim omaa puolisoasi tai lapsiasi? Luultavasti et. Meidän on vain toivottava, että viemme rajan taakse kylliksi rakkautta ja hyvyyttä mennessämme, jotta voimme rakentaa "taivaan" itse itsellemme niinkuin mm Jeesus meitä opetti. Minä en luota maailmaan ympärilläni enkä "hyvinvointiyhteiskuntaan" En tottapuhuen ole ikinä luottanutkaan enkä edes pitänyt koko ROSKASTA! TODELLINEN hyvinvointihan lähtee aina meidän SISÄLTÄMME! Nykyinen järjestelmähän on ollut jo vähintään viimeiset 10-vuotta vain voimaton ja eloton jätekasa. Toivon, että voisin vain jälkeenpäin olla ylpeä edes jostain elämässäni. Pelkään kuolemaa, ja kuka tahansa viisas pelkäisikin, mutta kaikkien meidänhän on lopulta pakko lähteä pois! Minä en ainakaan halua jäädä riutumaan yhteiskunnan tai omaisteni vaivaksi;teistä en sen sijaan tiedä. Millaisia haluja teillä on oman vanhuutenne suhteen?
Itse ymmärrän nyt, että elämme erillaisessa maailmassa kuin esim 80-luvulla. Viimeisen 10-vuoden ajan Suomalaiset arvot ovat olleet rajussa ryöpytyksessä ja muutoksessa. Nykyään jo yli 25-vuotiaat ovat jo selviä kalkkiksia. Työelämä vaatii 15-vuotiaasta saakka aloitettua superuraa, minkä lisäksi edes käytännössä aukoton työhistoria ja kattava kokemuskaan ei enää riitä. Nykyään täytyy olla myös "hyvä tyyppi"
Sanalla sanoen, ei ole kovin kivaa olla ikääntyvä ihminen tässä yhteiskunnassa. Tietenkin useilla meillä on perhe, vaimo ja omat lapset. Yleensä kun lapset lähtevät kotoa, niin sitä taistellaan ja sinnitellään sen rakkaan puolison takia. Kukapa meistä haluaisi tietoisesti panna rakkaimpiaan kärsimään?
Mutta entä jos on yksineläjä? Joiltain vanhuksiltahan voi kuolla rakas elämänkumppani, tai keski-ikäinen voi vielä 50:senäkin päätyä eroon, niinkuin muuan rikas "naisten mies" jonka nimeä en tässä kylläkään erikseen mainitse.
Tuossa tilanteessa itseasiassa varsinkin miehistä enemmistö ei halua hoitoa, jos vaikkapa sydän sattuisikin pettämään. Miehen elämään vaan jotenkin kuuluu ajatus "itse pärjäämisestä" Sen sijaan naiset hyväksyvät avoimemmin mm hoitolaitoksiin joutumisen.
Itse uskon, että olemme maan päällä vain eräänlaisessa testissä. MM Kuolemanrajakokemukset (NDE:s englanniksi)ovat suuresti vahvistaneet tätä käsitystä. Jotkut kuolemanrajakokemukset kertovat myös helvetistä. Sanoisin, että niin valitettavalta kuin se varmasti tuntuukin niin se on riski, joka meidän on tavallaan "pakko" ottaa. Useimmat kuolemanrajakokemukset eivät kuitenkaan kerro helvetistä vaan hyvistä paikoista ja osa myös taivaasta. Itselläni on hoitotestamentti, jota mahdollisesti aion myös laajentaa. Elämäntilanteeni voi tietenkin rajusti muuttua. En kiellä sitä, etteivätkö "tämän maailman" asenteet vaikuttaisi minuun. Meidän maailmassamme kaikkea mitataan yleensä rahalla. Töissäkään ei enää esim riitä se, että tekee homman hyvin, ammattitaidolla ja suhteellisen halvalla, vaan siinä on vielä se "imago" juttu. Eli nykyään on kyllä "vähän rankkaa" myös täällä maan päällä suoraan sanoen.
Välillä pelkään terveydenhoitoa. Pelkään että vammaudun tai esim sokeudun, ja että minua sitten pidetään väkisin elossa vastoin tahtoani. Aiemmin luulin, että vanhuksilla on asiat hyvin. Se oli ennenkuin tutustuin Suomalaisten vanhusten elämään 2000-luvulla.
Suoraan sanoen minua välillä ihmetyttää ja kyllä;myös hieman kuvottaakin nähdä tällaisia ihmisiä jossain. Useat heistä eivät sanan varsinaisessa merkityksessä enää edes liiku. Selkä on vääntynyt, iho kurttuinen ja haiseva, ja ääni usein niin käheä että se saa minut suoraan sanoen säikkymään. Mutta eihän tämä TIETENKÄÄN ole näiden ihmisten vika! He ovat samojen biologisten lakien alaisia kuin me kaikki muutkin! Monilla heistä on vielä rakkaita elossa, eivätkä he haluaisi jättää jäähyväisiä, ja osa kokee yhä omaavansa taitota ja viisauksia jotka ovat tärkeitä yhteiskunnalle.
Minä säälin(ja pelkään) näitä ihmisiä. Säälini lienee ehkä turhaa, koska he ovat ehkä kokeneet paljon täydemmän ja paremman elämän aikanaan kuin minä itse. Ehkä enemmänkin pelkään heitä. Pelkään, että minusta ajanmyötä tulee heidän kaltaisensa!
Karu tosiasia näet on, että terveydenhoitomme paranee ja kehittyy koko ajan! Hoidot paranevat, mutta myös kustannukset nousevat rajusti! Tulevaisuudessa myös vanhustenhoidossa siirrymme entistä enemmän kohti yksityistä hoitoa ja itsemaksettua hoivaa.
Minusta tuntuu, että meidän pitäisi vain hyväksyä oma "rappeutumisemme" Moni vanhus ei tätä hyväksy. Osa heistä soti sodat ja rakensi Suomen. Nyt he sitten hädin tuskin löntystelevät eteenpäin rullaattoreissaan ja nelikepeillään samaan aikaan kun vastaan tulee vaikkapa Hesan kadulla joitain "Somaliruhtinaita" Näky voi olla heille aika kova pala niellä. Ymmärrän heitä katsoessani, että aika liikkuu nopeammin;se syö omat lapsensa! Itse olen tottapuhuen innokas "monikulturisti" mutta tiedän että meidänkin aikamme täällä on päättymässä. En halua elää maailmassa jossa "arvojani" uitetaan katuoajassa, niinkuin näille vanhuksille on käynyt. Moni ei enää toivo muuta kuin kuolemaa. Niin katkeralta kuin sen tuntuukin sanoa, niin heidän lapsensa, lapsen lapsensa, ja oikeastaan koko Suomi on jo pettänyt heidät! Kuolema olisi heille enää vain helpotus!
Suurten ikäluokkien kanssa ongelmat ovat hyvin pitkälle samat. Vielä heidän elinaikanaan tullaan loputkin "hyvinvointivaltiosta" purkamaan lopullisesti. En tiedä kuinka ihmiset selviävät muutoksesta. Jo 10-vuoden kuluttua Suomi on käytännössä kuollut ja osa uutta uljasta Euroopan liittovaltioita, jota hallitsevat kansainvälinen kvartaalikapitalismi ja "monikulttuurisuus" En tiedä, kuka meistä haluaisi elää jonkinlaisena "zombiena" hoidettavana sellaisessa yhteiskunnassa? Haluaisitko sinä? Haluaisitko vaivata omaisiani, esim omaa puolisoasi tai lapsiasi? Luultavasti et. Meidän on vain toivottava, että viemme rajan taakse kylliksi rakkautta ja hyvyyttä mennessämme, jotta voimme rakentaa "taivaan" itse itsellemme niinkuin mm Jeesus meitä opetti. Minä en luota maailmaan ympärilläni enkä "hyvinvointiyhteiskuntaan" En tottapuhuen ole ikinä luottanutkaan enkä edes pitänyt koko ROSKASTA! TODELLINEN hyvinvointihan lähtee aina meidän SISÄLTÄMME! Nykyinen järjestelmähän on ollut jo vähintään viimeiset 10-vuotta vain voimaton ja eloton jätekasa. Toivon, että voisin vain jälkeenpäin olla ylpeä edes jostain elämässäni. Pelkään kuolemaa, ja kuka tahansa viisas pelkäisikin, mutta kaikkien meidänhän on lopulta pakko lähteä pois! Minä en ainakaan halua jäädä riutumaan yhteiskunnan tai omaisteni vaivaksi;teistä en sen sijaan tiedä. Millaisia haluja teillä on oman vanhuutenne suhteen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt täytyy antaa Vaeltajalle täysi tuunustus täältä metsän siimeksestä. Puhuit kuin minun suullani mutta osaat ilmaista asian paljon hienommin.
Minulla on myös hyvinkin laaja hoitotestamentti ja elvytyskielto.
Laitokseen menosta olen sitä mieltä, että jos sinne joku yrittää rahdata, niin kuuteen ensimmäiseen yrittäjään tulee reikä.
Mitä taas Suomen kohtaloon tulee, niin loppujen lopuksi Jenkkityylinen kilpailuyhteiskunta tulee voittamaan tämän tasapäistävän ns. 'hyvinvointi'mallin.
Onko se hyvä vai paha asia, sitä sopii miettiä. Kuitenkin työnarvostus Suomessa on laskenut samaa tahtia kuin sosiaaliturva on parantunut.
Nuorilla tuntuu olevan ajatus, että työssä pitää saada 'toteuttaa itseään'.
Tämähän näkyy vaikkapa humanistien työttömyysluvuissa.
Mulla on vähän sellainen tunne että sanomasi ei sisällä kenellekään mitään hyvää ja kaunista.
Olet pelottava ihminen.
Ihmettelen, miksi ilmeisestikin nuori ihminen jaksaa pohtia noin synkkiä kuin sinä. Jotenkin rivienvälistä voi lukea, että olet elämässäsi jäänyt rakkautta ja turvallisia ihnisuhteita vaille. Ei tästä elämästä kukaan ilman vatoinkäymisiä selviä niin kuin olet varmaan saanut karusti kokea. Nyt olet ilmeisesti nuori, vahva ja omillasi toimeentuleva mutta niinkuin itsekkin sanoit,kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Kuka tahansa voi vammautua ja kuolla ennen vanhuutta ja siksi hillitön ikääntymisen ja kuolemanpelkosi taitaa olla lähinnä nuoren ihmisen (ainakin mieleltään)tulevaisuuden pelkoa. Tulevaisuuteesi voit vaikuttaa, kuolemaasi et. Keskity siis elämään ja jätä tuonpuoleiset asiat pappien pohdittavaksi, niille maksetaan työstään ihan kohtuullinen korvaus. :)
Siis oliko tämä nyt varmasti minulle osoitettu, kun en nähnyt siinä mitään yhteyttä viestiini?
Joo, sorry ei ollut sinulle vaan vaeltajalle.