Uutta maahanmuuttopolitiikkaa - rajat kiinni, rajat auki, pimpelipom

Ammattiyhdistysliike lakkoilee ja lakkovahdit juttelevat lämpimikseen. Kas näin:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e510fe95-ca87-498a-9b3f-7608424b3032
”Sarajärven (Koneen varapääluottamusmies) mukaan muun muassa perussuomalaiset ovat rikkoneet lupauksiaan. Hänen mielestään perussuomalaiset huijasivat työntekijöitä.”

Yleensä se onkin niin, että kyllä se porukan pöljinkin oppii, kun ensin lyö kerran tai pari itseään kirveellä polveen.

Duunari voi hyvin miettiä sitäkin, että kannattiko äänestää persua, kun palkkioksi saa helpommin kenkää ja sen päälle vielä lyhemmän ja pienemmän ansiosidonnaisen. Sillä kuhmuisella pakulla ajeleva putkialan kevytyrittäjä taas pohtii, että koskahan se dieselin hinta laskee, kun persut sitä niin lupasivat. Minä voin luvata, että tätä asiaa kevytyrittäjä saa odottaa hamaan hautaan saakka.

Saatiinhan sentään rajat kiinni, vastaa minulle palstan perusöyhö. Niin saatiin ja sisäministeri Mari Rantanen (PS) ne ylpeänä eilen avasi. Eikö riitä kantti, vai eikö riitä järki ymmärtämään, että Venäjä ei tule lopettamaan kiusantekoa.

Myöskään nykyinen rajaliikenne Suomen ja Venäjän välillä ei mitenkään hyödytä Suomea. Venäläinen mafia tekee luonnollisesti rahaa EU:n vientikiellolla, kuinkas muuten Kun autojen varaosia menee ihan rekkakaupalla Kazakstaniin, niin on kovin sinisilmäistä uskoa, siellä ajellaan niin paljon Audeilla ja Mersuilla, että pitäähän sinne sitten viedä myös paljon länsiautojen varaosiakin.

Kun Vaalimaalle alkoi tulla Venäjältä ihan solkenaan polkupyöräilijöitä, Mari vain kummasteli asiaa ja vastaili sähköpostilla, että kyllä ne rajamiehet hoitavat asian. Hän ei itse ehdi, kun on viikonloppukin ja läskisoosi hellalla hautumassa. Nyt mentiin sitten innolla aukomaan rajaa, kun viennin pitää vetää ja bensan hakijoiden pitää heidänkin päästä käymään Viipurissa.

Mutta niinhän se on, että kerran töppö, aina töppö, se tapa talon raunioittaa.
Näin tällä kertaa, Moktar. ;)

168

1109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toivottavasti huomaat jotta hallituksessa on pääosassa Orpo Petteri ei Riikka kyllä Orpo Petterin käden jälki näkyy kovin hallituksen toimissa.**

      • "....hallituksessa on pääosassa Orpo Petteri ei Riikka...."
        Älä nyt höpötä asian sivusta.

        Sisäministeri Mari Rantanen (PS) on vastuussa rajavalvonnasta. Hänen alaisuudessaan valmistellaan kaikki hallituksen rajaturvallisuutta koskevat toimet.

        Tänään on tullut jo kymmenkunta turvapaikanhakijaa Venäjältä ja lisää on kokoajan tulossa. Onko Mari mielestäsi onnistunut tehtävässään?

        Vai ihan vastuuta karkuun vielä!
        Nauretaan yhdessä. ;)

    • Anonyymi

      Käänsit siis jälleen TAKKIA.

      Älkää peljätkö, sillä maahanmuuttajatulvaa ei tule

      Moktar.Gubta
      2022-05-27 14:34:57
      Ilmoita
      Täällä on ihan urakalla leivottu uhkakuvaa kyberhyökkäyksestä, jossa Venäjältä vyöryisi ihan loputon maahanmuuttajavirta rajan ylitse Suomeen. Uhkakuva on kovin tunteeseen vetoava, joten sitä kannattaa tarkastella hieman tarkemmin.

      Vuoden 2015–2016 kyberhyökkäyksessä Venäjä työnsi Suomen pohjoisille raja-alueille noin 1800 turvapaikanhakijaa. Vastaavasti Norjaan sain myös muutaman tuhannen hengen satsin omana osuutenaan. Nämä turvapaikanhakijat olivat kehitysmaista lähtöisin olevia ihmisiä, jotka jostain kumman syystä olivat jumiutuneet Venäjälle ja jotka Venäjä ohjaisi ulos maasta kepulikonstein. Venäjä lupasi, että nyt ovat EU:n rajat auki. Hyökkäys oli kuitenkin kovin vaatimaton. Ilmeisesti Venäjää ei ollut enempää ”kyberammuksia” käytössään.

      Vuoden 2021 kyberhyökkäyksessä Valko-Venäjä puski noin 10.000 pakolaisen joukkoa Puolan rajalle. Venäjä oli tämänkin hyökkäyksen takapiruna, kuten arvata sopii. Myös Turkki osallistui aktiivisesti asiaan. Turkkilainen lentoyhtiö Turkish Airlines lennätti lähes päivittäin pakolaisia Istanbulista Minskiin ja Valko-Venäjän hallitus sulki asialta silmänsä, kuten oli ennakkoon sovittu . Valko-Venäjän oma lentoyhtiö Belavia oli samoin touhussa mukana. Lentojen lähtömaita olivat Turkki, Syyria ja Dubai. Myös Venäjä puski maassa olevia pakolaisiaan mukaan samaan hässäkkään, mutta näiden määrä jäi lopultakin pieneksi.

      Ihmisiä houkuteltiin Minskiin lupaamalla helppoa pääsyä Eurooppaan ja tarjoamalla edullisia lentoja. Tämä maahanmuuttajavirta perustui suurelta osin huijaukseen.

      Venäjän tai Valko-Venäjän tiukka rajakontrolli ja tiukka pakolaispolitiikka on aiheuttanut sen, että näillä mailla ei ole luonnostaan omia sisäisiä ”pakolaisresursseja”, joita voitaisiin käyttää kyberhyökkäyksen aseena. Venäjän maine on muutenkin sellainen, että kukaan täyspäinen pakolainen ei ensimmäiseksi harkitse pakenevansa Venäjälle, jos hänellä vain on muita mahdollisuuksia.

      Venäjällä on toki miljoonia laittomasti maassa olevia, mutta nämä ovat entisen Neuvostoliiton maiden kansalaisia, jotka ovat maassa laittomasti työssä. Jos Venäjä ryhtyisi karkottamaan laitonta työvoimaansa, azeri tai uzbeki eivät ensimmäisenä ryntäisi kohti Suomea, vaan he suuntaisivat omaan kotikyläänsä ja oman perheensä pariin.

      Venäjällä on tietysti halua kyberhyökkäyksen ja siirtolaisaseen käyttöön, mutta Venäjää ei ole kovinkaan paljon ammuksia tällaiseen hyökkäykseen. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi Suomelle konkreettista vaaraa.

      Eläkäämme rauhassa ja suhtautukaamme luottavaisesti tulevaisuuteen.
      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Ei pidä pelätä, ei myöskään pidä panikoida.

        Pitää osata toimia tilanteen mukaisesti.
        Mari ei vaan osaa. ;)

      • Anonyymi

        Eihän motkar ymmärrä vaaraa mikä tulee mustista. Hyi helvata. Tottakai omiaan puolustaa. Minä puolustan omiani. Lapsen lapsen luokallakin on monta pientä tyttöä rätit päässä naurettavan näköisiä luokkakuvassa.

      • Anonyymi

        Onko moktar tehnyt yhtään töitä suomessa vai onko kela työnantaja. Loisijalta näyttää

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Ei pidä pelätä, ei myöskään pidä panikoida.

        Pitää osata toimia tilanteen mukaisesti.
        Mari ei vaan osaa. ;)

        Taitavat olla kyllä sinua taitavampia monillakin, ellei kaikilla, mittareilla kun ovat johtopesteihin valikoituneet, palstahäiriköinnin sijaan :)

    • Anonyymi

      Vaikka Moktarin kaltaiset islamilla aivopestyt vihervasemmistolaiset vastustavatkin rajojen sulkemista ”turvaan” tulevalta kehitysmaamuslimi islampaskalta…

      • "Vaikka Moktarin kaltaiset....vastustavatkin rajojen sulkemista."
        Älähän nyt tässä asiassa vallan sekoa. Lue mieluummin uudestaan.

        Minä haluan pitää Suomen itärajan raja-asemat kiinni, Mari Rantanen (PS) halusi avata ne.

        Eikö totuus maistu?
        Nauretaan vartti. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Vaikka Moktarin kaltaiset....vastustavatkin rajojen sulkemista."
        Älähän nyt tässä asiassa vallan sekoa. Lue mieluummin uudestaan.

        Minä haluan pitää Suomen itärajan raja-asemat kiinni, Mari Rantanen (PS) halusi avata ne.

        Eikö totuus maistu?
        Nauretaan vartti. ;)

        Teille islamilla aivopestyille vihervasemmistolaisille on lain mukaan näytettävä että diktaattori Putinin tarkoitus nimenomaa vaikuttaa suomen sisäiseen turvallisuuteen, yhteiskuntarauhaan ja talouteen!
        Ei taida sinulle totuus maistua….

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Vaikka Moktarin kaltaiset....vastustavatkin rajojen sulkemista."
        Älähän nyt tässä asiassa vallan sekoa. Lue mieluummin uudestaan.

        Minä haluan pitää Suomen itärajan raja-asemat kiinni, Mari Rantanen (PS) halusi avata ne.

        Eikö totuus maistu?
        Nauretaan vartti. ;)

        Näinhän se moktarin takki jälleen kääntyy:

        Venäjällä on toki miljoonia laittomasti maassa olevia, mutta nämä ovat entisen Neuvostoliiton maiden kansalaisia, jotka ovat maassa laittomasti työssä. Jos Venäjä ryhtyisi karkottamaan laitonta työvoimaansa, azeri tai uzbeki eivät ensimmäisenä ryntäisi kohti Suomea, vaan he suuntaisivat omaan kotikyläänsä ja oman perheensä pariin.

        Venäjällä on tietysti halua kyberhyökkäyksen ja siirtolaisaseen käyttöön, mutta Venäjää ei ole kovinkaan paljon ammuksia tällaiseen hyökkäykseen. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi Suomelle konkreettista vaaraa.

        Eläkäämme rauhassa ja suhtautukaamme luottavaisesti tulevaisuuteen.
        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Vaikka Moktarin kaltaiset....vastustavatkin rajojen sulkemista."
        Älähän nyt tässä asiassa vallan sekoa. Lue mieluummin uudestaan.

        Minä haluan pitää Suomen itärajan raja-asemat kiinni, Mari Rantanen (PS) halusi avata ne.

        Eikö totuus maistu?
        Nauretaan vartti. ;)

        Älä puhu paskaa. Olet aina parkunut että rajat auki, jopa lsis- porukalle.
        Maahanmuuttoa himoissasi vaatinut aina.
        Sulla on paha fiksaatio persuihin.
        Mene hoitoon jo.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Vaikka Moktarin kaltaiset....vastustavatkin rajojen sulkemista."
        Älähän nyt tässä asiassa vallan sekoa. Lue mieluummin uudestaan.

        Minä haluan pitää Suomen itärajan raja-asemat kiinni, Mari Rantanen (PS) halusi avata ne.

        Eikö totuus maistu?
        Nauretaan vartti. ;)

        Mihis pimpelipompelimoktar unohti tässä välissä ne mainostamansa ihmisoikeus ja laillisuuskysymykset. Tärkeintä on aina päästä haukkumaan persuja. Joo.

    • Anonyymi

      Kehitysmaamuslimi islampaska on turvallisuusuhka suomessa!
      Ihan sama millä syyllä se tulee suomeen!
      Jokainen tolkunihminen ymmärtää sen…

    • Anonyymi

      Paljonko diesel maksoi Super Sannan hallituksen lopetettua?

      • Vaan nyt se hinta laskee. Näin ainakin persut lupailivat.

        Huutonaurua vartti. ;)

      • Anonyymi

        Oletko hölmö? eikö tietoa lainkaan?
        Polttoaine menee markkinahinnan mukaan ,kuin nytkin, toki Marin laski
        "mommssin" 10 prosentiin (Bensa, Diesel), minkä persut nosti heti ministerin-
        autoihin päästyä 24 prosenttiin, Mäkeläkin TV:ssa syytti muita
        siitä että nostettiin näin rajusti "Momssi", syyllinen oli tällä kertaa EU,
        oppositiossa ollessa persut vaati pudottaan "Momssi" 7 prosentiin,
        Takin- käännön ja valehteluiden MailmanMesterit Persu-ääliöt.

        Kaikki unohtuu heti kun persu turhake pääsee istahtaan ministeri-autoo,

    • Anonyymi

      Itse tankkasin Nesteella pari päivää sitten dieseliä 1,714 hinnalla!
      Oliko se paljonki halvempaa Super Sannan hallituksen lopettaessa?

    • Anonyymi

      Tuliko turvikset takakontissa ? jos venäläinen paperin syynäys on kunnossa ?

      • Anonyymi

        Ei tuolla teollisuusalueella näkynyt kehitysmaamuslimeita!
        Kun siellä on vain työpaikkoja….

    • Anonyymi

      Voiko rajat nyt laittaa kiinni toistaiseksi?

      • Anonyymi

        Niin pitää toimia tilanteen mukaan…
        Koska nämä Honkasalot, SomaLi Anderssonit, Bidee Eevat…jne, ovat vakuuttuneita siitä että Tawjan ja kaasuputki Paavon kaveri diktaattori Putun nauraa näille aikansa eläneille kuuluisille ”kansaenvälisille” sopimuksille, jotka sitovat meitä täällä SUOMESSA?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä vihervasemmiston, TERRORISM WELCOME linja on vaaraksi yhteiskunnallemme ja yhteiskuntarauhallemme!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä vihervasemmiston, TERRORISM WELCOME linja on vaaraksi yhteiskunnallemme ja yhteiskuntarauhallemme!

        Persut tykkää "namuista", niitä hakee lisää suomeen ysi jos tonenkin
        persu, ei siis tarvi ihmetellä miksi persut niitä kutsuivat Suomeen 2015,
        Persujen pettymykseksi niitä tuli vain 37 500 vuoden 2015 aikana.

    • Anonyymi

      Nyt on raja taas kiinni, joten orangi voi kiivetä kuusen latvaan häpeämään öyhötystään.

    • Ajatteleva ihminen saattaisi pohtia sitäkin, että onkohan Mari Rantasen (PS) touhuissa oikein järkeä: raja kiinni, raja auki, raja kiinni pimpelipom

      Eikös se Mauri Antero Numminen laulanut, että kumipallon luoksesi pompin taas.

      Nauretaan vartti. ;)

      • Anonyymi

        Eiköhän se raja pysy nyt kiinni sinunkin viiteryhmäsi ulinasta huolimatta!
        Ei pitäisiolla enää edes SomaLi Anderssonille ja muille viherpunikeille epäselvää, mihin tämä Tawjan ja kaasuputki Paavon kaveri diktaattori Putin pyrkii…
        Jopa islamilla aivopestyn Simpeleen imaami Moktar Abdulkariminkin luulisi ymmärtävän sen…

        Ei se mitään ymmärrä.

      • Anonyymi

        Hänen päätösten taustalla on vaikuttanut johtavien virkamiesten laintulkinta.

        Jos luet ajatuksella omat kirjoituksesi (sisällön/-ttömyyden ja tyylilajin), saatat hoksata, miksei sinusta tule johtavaa virkamiestä tai maan asioista päättävää poliitikkoa.

        Naurattajilla on kyllä yhteiskunnassa tehtävä, mm. ihan edustajaksi astikin komedian mestareita kohonnut.

        Vaan miten käy naurajien? Joku tarkoitus kai heilläkin? :D

    • Anonyymi

      Ja 8…

    • "Eiköhän se raja pysy nyt kiinni...."
      Voimmehan näin yhdessä toivoa.

      Pahoin kuitenkin pelkkää, että Orpon hallitus jatkaa hullun humppaansa loputtomiin: kiinni, auki, kiinni, auki...

      Tai ei tietystikään aivan loputtomiin. Aikanaan eduskunnan täyspäinen enemmistö kyllästyy touhuun ja äänestää epäluottamuslauseella nämä petterit ja riikat kotihommiin.

      Kuka näiden touhuja jaksaisi loputtomiin katsella?
      Ihmettelee, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        No vastahan sinä väitit jottei Venäjältä ole ketään tulossa,dementia näköjään vaivaa:

        Venäjällä on toki miljoonia laittomasti maassa olevia, mutta nämä ovat entisen Neuvostoliiton maiden kansalaisia, jotka ovat maassa laittomasti työssä. Jos Venäjä ryhtyisi karkottamaan laitonta työvoimaansa, azeri tai uzbeki eivät ensimmäisenä ryntäisi kohti Suomea, vaan he suuntaisivat omaan kotikyläänsä ja oman perheensä pariin.

        Venäjällä on tietysti halua kyberhyökkäyksen ja siirtolaisaseen käyttöön, mutta Venäjää ei ole kovinkaan paljon ammuksia tällaiseen hyökkäykseen. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi Suomelle konkreettista vaaraa.

        Eläkäämme rauhassa ja suhtautukaamme luottavaisesti tulevaisuuteen.
        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No vastahan sinä väitit jottei Venäjältä ole ketään tulossa,dementia näköjään vaivaa:

        Venäjällä on toki miljoonia laittomasti maassa olevia, mutta nämä ovat entisen Neuvostoliiton maiden kansalaisia, jotka ovat maassa laittomasti työssä. Jos Venäjä ryhtyisi karkottamaan laitonta työvoimaansa, azeri tai uzbeki eivät ensimmäisenä ryntäisi kohti Suomea, vaan he suuntaisivat omaan kotikyläänsä ja oman perheensä pariin.

        Venäjällä on tietysti halua kyberhyökkäyksen ja siirtolaisaseen käyttöön, mutta Venäjää ei ole kovinkaan paljon ammuksia tällaiseen hyökkäykseen. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi Suomelle konkreettista vaaraa.

        Eläkäämme rauhassa ja suhtautukaamme luottavaisesti tulevaisuuteen.
        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        Lähi-itä ja Afrikka on täynnä näitä ammuksia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähi-itä ja Afrikka on täynnä näitä ammuksia!

        Ei lopu ihan heti kesken, ne kehitysmaamuslimi islampaskan ”ammukset”….

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lähi-itä ja Afrikka on täynnä näitä ammuksia!

        "Lähi-itä ja Afrikka on täynnä näitä ammuksia!"
        Voi olla näinkin. Mutta ensin niiden pitää olla Venäjällä, jotta Venäjä voisi hyödyntää niitä omiin tarkoituksiinsa.

        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Lähi-itä ja Afrikka on täynnä näitä ammuksia!"
        Voi olla näinkin. Mutta ensin niiden pitää olla Venäjällä, jotta Venäjä voisi hyödyntää niitä omiin tarkoituksiinsa.

        Nauretaan yhdessä. ;)

        Juuriko näitä ammuksia, joita Stuppikin meille ottaisi:

        Oliko naapurin huonojalkainen leskirouva sellainen ympärileikattu jätesäkkiin puettu huivinainen/naisoletettu...Muistan hänet kyllä hyvin.. Oli matkustanut Afrikan lämmöstä Suomen pakkasiin ..Halusi kovasti osallistua omalla työpanoksellaan Suomalaiseen hyvinvointiin ..

        Meinaatko että nämä ammukset loppuu somaliasta, afganistanista, irakista, iranista, syyriasta….jne!
        Kun ammuksilla on vielä rahaa ostaa ”salakuljettajien” matkatoimistolta kallis matka ja viisumi venäjälle…
        Kun tulee sata päivässä niin…
        No jokainen tolkunihminen ymmärtää että kehitysmaamuslimi islampaskalla pystytään vahingoittamaan yhteiskuntaamme…
        Toki teille islamilla aivopestyille idioottisuvakeillehan tämä on sitä islampaskan kalifaatti unelmaa, jonka puolesta marssitaan ja järjestetään unelmakonsertteja…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuriko näitä ammuksia, joita Stuppikin meille ottaisi:

        Oliko naapurin huonojalkainen leskirouva sellainen ympärileikattu jätesäkkiin puettu huivinainen/naisoletettu...Muistan hänet kyllä hyvin.. Oli matkustanut Afrikan lämmöstä Suomen pakkasiin ..Halusi kovasti osallistua omalla työpanoksellaan Suomalaiseen hyvinvointiin ..

        Taisi olla tämä huonojalkainen leskirouva olla tälläinen siveäksi silvottu rypälepommi joka tuottaa keskimäärin vähintään kuusi kaltaistaan etäispesäkettä yhteiskuntaamme….

    • Anonyymi

      Ja 9…

    • Anonyymi

      Suomessa kokeillaan alkoholin myyntiä kaupoissa ja jos lähtee käsistä niin kielletään .
      Kai se on sama mekanismi , mutta kai suomalaiset venäläisten kanssa on neuvotteluja käyneet rajasta vai onko se niin että emme ole puheväleissä ?

      Jos ei olla puheväleissä niin silloin voi päästää vaikka kymmeniä tuhansia 🤣

      • "Suomessa kokeillaan alkoholin myyntiä kaupoissa ja jos lähtee käsistä niin kielletään ."
        Mikä "jos"?

        Vapaa alkoholin saatavuus on niitä kokoomukselle tärkeitä poliittisia tavoitteita. Johan nyt on jo vuosia höpötetty, että vähittäiskaupan myyntiin pitäisi saada myös vähintään viinit, mielellään myös väkevät. Se on niin kätevä, kun aidon samppanjan voi ostaa samalla reissulla kun hakee kissanhiekkaa ja kynttilöitä lähikaupasta. Ja tietysti vielä kätevämpää olisi, jos ruokalähetti voisi toimittaa ostokset kotiovelle saakka.

        Pitsakuski tai ruokalähetti kyllä valvoo, että hän ei luovuta ostoksia alaikäiselle tai päihtyneelle. Näinhän se toimii ja tähän me kaikki voimme luottaa, vai mitä?

        Huutonaurua vartti. ;)

    • Kovastipa te nyt yritätte vaihtaa puheenaihetta.

      Kysyn nyt yksinkertaisen kysymyksen. Olette te tyytyväisiä nykyisen hallituksen ja erityisesti sisäministerin toimintaa siinä, että Venäjän raja on milloin auki, milloin kiinni? Minä itse en ole.

      Olisin tyytyväinen pelkkiin kyllä tai ei vastauksiin.

      Tähän kysymykseen ei kannata söpöttää, että leskirouva puettiin jätesäkkiin ja kipattiin Katajanokan rannassa mereen, Ruotsissa saa Jussikin kävellä ihan vapaasti puistossa.

      Tämmöisiä kyselen.
      Terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Ihan itehän sinä niitä tänne olet halunnut, et näköjään halua muistaa entisiä lällätyksiäsi.**

        Venäjällä on toki miljoonia laittomasti maassa olevia, mutta nämä ovat entisen Neuvostoliiton maiden kansalaisia, jotka ovat maassa laittomasti työssä. Jos Venäjä ryhtyisi karkottamaan laitonta työvoimaansa, azeri tai uzbeki eivät ensimmäisenä ryntäisi kohti Suomea, vaan he suuntaisivat omaan kotikyläänsä ja oman perheensä pariin.

        Venäjällä on tietysti halua kyberhyökkäyksen ja siirtolaisaseen käyttöön, mutta Venäjää ei ole kovinkaan paljon ammuksia tällaiseen hyökkäykseen. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi Suomelle konkreettista vaaraa.

        Eläkäämme rauhassa ja suhtautukaamme luottavaisesti tulevaisuuteen.
        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        Kovin paljon näitä"ammuksia" vai pitäsikö sanoa" rypäleaseita" näyttää löytyvän-**

    • Anonyymi

      Ei näitten matikka eikä muukaan järki kouluttamalla nouse
      - kuin alakoululaistasolle

      KYLLÄ KAIKEN JÄRKI ON NÄMÄ KOTIMAIHISA RUOKKIA

      MOKULA PITÄÄ MYÖS SINNE SIIRTÄÄ NÄITEN MUASSA JA PISTÄÄ KAIKKIIN SÄÄNTÖIHIN VAIKKA KIVEÄKIN KUMARTAMAAN JA KONTTAAMAAN

      • Huono vastaus. Ei jatkoon. ;)

        PS. Älä turhaan huuda. ;)

    • Anonyymi

      Nyt rajat on kiinni!
      Katsotaan koska vihervasemmisto vie asian EIT:n tutkittavaksi ja ”päätettäväksi” jos vaikka löytäisivät jonkun sopimuksen mitä rikotaan!
      Lähettävät vielä vihervasemmistolaisen apulaisoikeusasiamiehen ja Toiviaisen Raijan konsultoimaan että löydetään jokin pykälä millä saataisiin tuomio rajojemme sulkemisesta!
      Mutta hyvä että saadaan ne taas kiinni, kun pakolaiskiintiöt on täyttyneet jo ensi vuodeksikin!

      • Anonyymi

        Somalian ikuisesta pyhästä sodasta tullaan edelleen turvaan suomeen…
        Ja Hussu Mussut, Sulttaanit, Habibat…jne, jne käyvät lomailemassa siellä…

    • Anonyymi

      Ja 10…

    • Anonyymi

      Islamilla aivopesty Simpeleen imaami Moktar Abdulkarim on alkanut vastustamaan kehitysmaamuslimi islampaskan ”turvaan” tuloa venäjältä!
      Onko meillä tässä kruunamaton takinkäännön suomenmestari!
      Tosin hyvä asia jos on selvinnyt islamilla aivopesusta…

      • Anonyymi

        Niin ja hyvä asia että hallitus laittoi taas rajat kiinni!
        Nyt pitäisi olla paatuneimmallekkin islamilla aivopestylle intersektionaaliselle vihervasemmistolaiselle feministisuvakki idiootille on selvää miten asia pitää hoitaa…

    • Kysyin näinkin helpon kysymyksen: "Oletteko te tyytyväisiä nykyisen hallituksen ja erityisesti sisäministerin toimintaa siinä, että Venäjän raja on milloin auki, milloin kiinni? ".

      Toivon saavani järkeviä vastauksia, mutta toivoin turhaan.

      Sain vastauksena vain löyhäpäistä länkytystä; yksi kyselee Venäjän ammuksista, toinen höpisee mateen kalastuksesta, kolmas näkee märkiä unia Raijasta ja neljäs on lähdössä pyhään sotaan.

      Neuvokaa te, miten elää kristillisesti näiden höpöttäjien kanssa? ;)

      • Anonyymi

        Heh. Tämähän on epävirallisesti saitti, nimeltä Suoli24, joten se varmaan kertonee mistä pääsääntöisesti on kyse.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Heh. Tämähän on epävirallisesti saitti, nimeltä Suoli24, joten se varmaan kertonee mistä pääsääntöisesti on kyse.

        Tuollainen nimittely kertoo enemmän sinusta kuin saitista. ;)

    • Anonyymi

      Tuota rajatouhua ihmettelen, eikö voi yksinkertaisesti tehdä sääntöä, rajan voi ylittää vain moottoriajoneuvolla? Tuskin edes venäjällä on varaa antaa vaikka moottoripyörä kaikille kulkijoille? Olisi kuitenkin vähän järkee...tai sitten ei....??

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Tuskin edes venäjällä on varaa antaa vaikka moottoripyörä kaikille kulkijoille? "
        Kuinka lyhyt voi olla ihmisen muisti.

        https://www.is.fi/autot/art-2000010024983.html
        Lue siitä ja yritä muistella.

        Nauretaan yhdessä. ;)

        Niin, sillä kirjoitinkin lauseen loppuun kolme loppusanaa.... Minun puolesta koko venäjän raja voitais sulkea niin, että vain junaliikenne kulkee, koska sillä liikkuu tavarat ja ihmiset yhtä hyvin. Rajapisteet eivät todellakaan ole mikään ihmisoikeus, Suomessa ne on jäänne vanhan neuvostoliiton ajoilta,

        "Niin, sillä kirjoitinkin lauseen loppuun....".
        Et tainnut lainkaan ymmärtää asiaa.

        Ei Venäjä anna pakolaisiksi pyrkiville yhtään mitään. Heidät yritetään kyniä matkalla putipuhtaiksi. Ne lasten pyörät myydään pakolaisille muutamalla sadalla dollarilla vähän ennen Suomen rajaa. Onhan siitä ollut kuvia ja juttuja iltapäivälehdissä.

        Sen aiemman ryntäyksen aikana pakolaisille myytiin Venäjällä kaikki Murmanskin ja Kantalahden kaikki loppuun ajetut romuautot.

        Tällaiset myyntihommat ja pakolaisten siirrot hoitaa Venäjän mafia. Tämä on vanha ja vankka perinne rosvovaltiossa.

        Eikö sun mielestä Venäjän viranomaiset saisi halutessaan myynti- ja siirtohemmoja lopettamaan toimintaansa? Saisi varmasti, mutta kunhan käsky ei tule ylempää ja viranomaisten lahjonta estää. Siellä on tainnut aina saada rahalla mitä haluaa.

        Kuten näet ja ymmärrät, rajanaapurimme ei noudata laadittuja rajasopimuksia, vaan paperittomat työnnetään tänne.

        Vielä vuosikymmen sitten olisimme lampaina vastaanottaneet kaikki. Kuitenkin suurin syy pakolaisvastaisuuteen selittyy vuoden 2015 ihmisvaelluksella. Härskiä elintasopakolaisuutta ja sosiaalijärjestelmäme hyväksikäyttöä. Perusteltuja turvapaikanhakijoita oli vain pieni murto-osa.

        Rajan sulkeminen on vastaus rajan taakse sekä näille pakomatkalle lähtijöille että tsot tsot, tänne ei enää lompsitakaan kuten 8 v sitten. Eikä piccolot kanna kenenkään matkalukkuja. EU alueen rajavaltiona meillä on tietyt velvollisuudet.

        Raja auki- mielenosoittajat syyttää Suomen hallitusta. Suomen hallitus antoi käskyn rajan sulkemiseen, mutta itse syy on rajan takana. Ovatko kaksoiskansalaisemme alttiimpia aivopesulle, mene ja tiedä. Vai onko taustalla pelko seurauksista jos arvostelee Venäjän toimia? Turha kai sanoa että on riski pudota ikkunasta. Eka kerros mutta niin vaan kuolo saattapi korjata.....

        Veikkaan että eräs mainitsematon herrashenkilö on tyytyväinen kun saa aiheutettua kitkaa suomalaisten ja kaksoiskansalaisemme välille. Voi reppanat kun joku selittäisi heille mikä on homman nimi.

        Paras ratkaisu olisi tosiaan junamatkustus rajan yli. Molemmissa päissä matkustusasiakirjojen tarkastus. Jos em. kirjat puuttuu tai ei ole kunnossa, henkilö paluujunaan eikä askeltakaan Suomen maankamaralle. Seilatkoon vaikka ikänsä lopun rajan väliä. Jos yhden päästäisi tänne, olisi seuraava juna täynnä tulokkaita.

        Ikävä tilanne. Jokainen kärsii.

    • Anonyymi

      Käytännössä Suomi avaa rajan pariksi päiväksi kerran kuukaudessa ja ottaa tuolloin vastaan satoja tai tuhansia tphakijoita. Toistuvasti enenevissö määrin sulassa sovussa salakuljettajien kanssa. Jämäkästi suljetaan raja ja taas avataan.
      Näiden, jotka eivät ole oikeasti suojelua vailla, elättämiseen riittää rahaa, omalta kansalta leikataN. Halleluja

    • Anonyymi

      Mites persut nyt saa niit "namuja" suomeen, nehä persujen
      toivelistalla Nr:1, vuonna 2015 persut kutsui niitä Suomeen,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      • Anonyymi

        Ei lesta Pipilä ole persu!
        Se on ihan viherkommunistien ”arvopohjan” omaava KEPUlainen lesta!

    • Anonyymi

      Eiköhän ne rajat pikkuhiljaa saada suljettua pidemmäksi aikaa vihervasemmistosta ja Bidee Eevasta huolimatta…

      • Anonyymi

        Tosin Tawja saattaa Erkin ja Jaakonsaaren Liisan kanssa nousta barrikaadeille puolustamaan kehitysmaamuslimi islampaskan huvipaikka oikeutta…
        Eiköhän se Simpeleen imaami Moktar Abdulkarimkin löydy niiden joukoista…

    • Anonyymi

      Onko joku persu vastustanut rajojen sulkemista?
      Niinpä!

      • "Onko joku persu vastustanut rajojen sulkemista?"
        Sisäministeri Mari Rantanen (PS) ainakin yritti parhaansa.

        Kun ensimmäinen aalto saapui, Mari vain vastaili sähköpostilla, että annetaan rajavartioiden hoitaa koko juttu. Hän ei nyt ehdi, kun on tämä viikonloppukin ja läskisoosin haudutus on pahasti kesken.

        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Onko joku persu vastustanut rajojen sulkemista?"

        Kyberhyökkääjät tulivat Venäjältä rj45 -kaapelia pitkin niin nopeasti, että vintofka kourassa rajoja puolustava orangi ei kerennyt kissaakaan sanoa, kun kaikki oli jo ohi.

        Buahhahhahhaaa!!

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Onko joku persu vastustanut rajojen sulkemista?"
        Sisäministeri Mari Rantanen (PS) ainakin yritti parhaansa.

        Kun ensimmäinen aalto saapui, Mari vain vastaili sähköpostilla, että annetaan rajavartioiden hoitaa koko juttu. Hän ei nyt ehdi, kun on tämä viikonloppukin ja läskisoosin haudutus on pahasti kesken.

        Nauretaan yhdessä. ;)

        Niin sitä rajojen sulkua valmisteltiin, mutta vihervasemmistolainen APULAISOIKEUSKANSLERI ei hyväksynyt rajojen sulkemista!
        No nyt on OIKEUSKANSLERI päätoksenteossa mukana ja rajat saatiin kiinni!
        Vaikka Veronika Honkasalo, SomaLi Andersson, Bidee Eeva, Erna Boström, Martin Sheinin SKP:stä…jne, sitä kuinka vastustaisivat…

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Onko joku persu vastustanut rajojen sulkemista?"
        Sisäministeri Mari Rantanen (PS) ainakin yritti parhaansa.

        Kun ensimmäinen aalto saapui, Mari vain vastaili sähköpostilla, että annetaan rajavartioiden hoitaa koko juttu. Hän ei nyt ehdi, kun on tämä viikonloppukin ja läskisoosin haudutus on pahasti kesken.

        Nauretaan yhdessä. ;)

        Siis sulkemalla rajat?
        Niinkö?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis sulkemalla rajat?
        Niinkö?

        Älä nyt höpötä. Rajat saatiin kiinni, vaikka Mari töppöilikin parhaansa mukaan.

        Muissa hallituspuolueissa, erityisesti RKP:ssä, oli sentään tolkku tallella.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Älä nyt höpötä. Rajat saatiin kiinni, vaikka Mari töppöilikin parhaansa mukaan.

        Muissa hallituspuolueissa, erityisesti RKP:ssä, oli sentään tolkku tallella.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        Raja saatiin kiinni, vaikka viherpunikit yrittivät kaikkensa, ettei rajaa suljettaisi.

    • Anonyymi

      Ja 11…

    • Anonyymi

      En nyt ihan täsmälleen tiedä mitä valitat tai yrität valittaa. Jos pyöräilyporukka pysyisi opiskelemassa tai työssä siellä (kaupungissa), mihin on luvalla tullut - tai pysyisi siellä lähtömaassa, ei moista härdelliä olisi.

      Seuraava aste on tietysti venäläisten rajaviranomaisten toiminta. Jos hoitaisivat hommat kuten suomalaiset, molemmin puolin liikkuisivat ne, joilla aitoa asiaa on.

      Nyt vaan riprap nopan palautuksen sopparit kuntoon, vrt. UK ja Ruanda. Paras tapa jättää kuljetusmafiat tyhjin käsin on roudata väki pirun vikkelään pois muualle päätöksiä odottamaan. Ja luoda se valikointi/pääsy-rakennelma muualle.

      Tosin tässä taloustilanteessa kylmä pohjola ei ole se auttamisen kannalta tehokkain malli.

    • Anonyymi

      Ja 13…

    • Anonyymi

      Vau ja 20…

    • Eilen tuli maahan vielä 200 polkupyöräilijää Venäjältä.
      Siinä saa Petteri ja Mari selitellä onnistumistaan.

      Huutonaurua vartti. ;)

      • Anonyymi

        Orangi olisi helposti kyennyt torjumaan kaapeleita pitkin änkeävät kyberhyökkääjät tarkoilla pystykorvan laukauksillaan.
        On se epeli.

        Buahhahhahhaaa!!

      • Anonyymi

        Eikö se nyt ole ihan sama kuka päätti ja mistä! tärkeintä on kuitenkin, että raja suljettiin eikä sitä nyt saa avata ennenkuin ollaan varmoja siitä, että tilanne rauhoittuu ja näyttää siltä ettei rauhoitu ihan helpolla.

        "...eikä sitä nyt saa avata ennenkuin ollaan varmoja siitä, että tilanne rauhoittuu...".
        Tästä olemme samaa mieltä.

        Miten me varmistamme vielä sen, etteivät nämä meidän petterit ja marit pöljyyttään avaa rajaa ihan vaan kokeeksi? Heillä kun näyttää olevan tapana jappasta tällaisten asioiden kanssa edes ja takaisin.

        Ihmettelee, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "...eikä sitä nyt saa avata ennenkuin ollaan varmoja siitä, että tilanne rauhoittuu...".
        Tästä olemme samaa mieltä.

        Miten me varmistamme vielä sen, etteivät nämä meidän petterit ja marit pöljyyttään avaa rajaa ihan vaan kokeeksi? Heillä kun näyttää olevan tapana jappasta tällaisten asioiden kanssa edes ja takaisin.

        Ihmettelee, Moktar. ;)

        Itse olen sitä mieltä, että ihan pelkästään orangimme takia raja voisi olla pari minuuttia auki, jotta kädellisemme voitaisiin heivata niskaperseotteella talsimaan Siperian suuntaan.
        Kylläpä kaikki taas nauraisivat makeasti eksoottiselle matkailijalle.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "...eikä sitä nyt saa avata ennenkuin ollaan varmoja siitä, että tilanne rauhoittuu...".
        Tästä olemme samaa mieltä.

        Miten me varmistamme vielä sen, etteivät nämä meidän petterit ja marit pöljyyttään avaa rajaa ihan vaan kokeeksi? Heillä kun näyttää olevan tapana jappasta tällaisten asioiden kanssa edes ja takaisin.

        Ihmettelee, Moktar. ;)

        Lakimuutos on tehtävä pikaisesti! Nyt jo Suomalaisilta veronmaksajilta menee tuohon rajahommaan varoja, tulijoille tarjotaan terveydenhoito joka on pois omilta kansalaisilta, onko tämä oikein?

    • Anonyymi

      Kaikki tulijat suljettuun paikkaan ja pikapalautukseen.
      Ja loput maahanmuuttajat pitää käydä läpi, js ei tarvetta suojeluun ulos ja mikäli vielä kolmen vuoden jälkeenkin tarvitsee tulkkia ulos ja arvotesti (jos yksikin väärin ulos).
      Ei kansalaisuutta vain väliaikainen lupa. Rikoksentekijät heti palautukseen ja kansalaisuus pois. Kaikilta kaksoiskansalaisilta, jotka eivät ole eurooppalaisia, Suomen kansalaisuus pois.
      Sosiaalituet vain suomalaisille eli tältä osin perustuslaki muutokseen, näin on muissakin maissa.

      • Anonyymi

        Tuossa on järkeä, mutta millä nuijalla tämän saisi hakattua valtaa pitävien päähän?.**

    • Näyttää siltä, että hallitukseenkin järki ja tolkku palaa pätkittäin kuin konsanaan Uuno Turhapurolle.

      Eilen Petteri Orpo pohti jo ihan TV-uutisissa, että jotain pitäisi yrittää tehdä, kun tässä kiinni-auki-kiinni-pomppimisessa ei taida olla tolkkua. Nyt sitten odotan jännityksellä, koska tämä tolkku saavuttaisi myös sisäministeri Mari Rantasen (PS).

      Byt olemme jännän äärellä.
      Huutonaurua vartti. ;)

      • Anonyymi

        Orangi on ihan byt jännän äärellä, hienoa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Orangi on ihan byt jännän äärellä, hienoa!

        Lyhyt nillitys ja yksi kuperkeikka on "byt" sallittu , mutta ei toivottu. ;)

      • "vai mitä?"
        Sinähän nyt seuralliseksi rupesit. Äläpä turhaan pyöri tyrkyllä, ei kiinnosta.

        Kiitos viestistä ja tässä vielä vaihtarina sinun vanha viestisi:
        "Miksi alinomaa raiskaat kaunista äidunkieltämme?"

        Nauretaan yhdessä. ;)

      • "...meni tunteisiin:."
        Niin meni.

        Sinun kiemurtelusi tuppaa naurattamaan minua. ;)

      • Taisitpa ottaa pattiin, kun kirjoittelusi taso noin jyrkästi romahti?
        Tässä vielä yksi vaihtari sinulle: "Tunnetusti siteerat usein vahaa testamenttia"

        Koeta nyt vähän piristyä.
        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Taisitpa ottaa pattiin, kun kirjoittelusi taso noin jyrkästi romahti?
        Tässä vielä yksi vaihtari sinulle: "Tunnetusti siteerat usein vahaa testamenttia"

        Koeta nyt vähän piristyä.
        Nauretaan yhdessä. ;)

        "Taisitpa ottaa pattiin." Niinpä niin:)

        Nyt pitää kyllä siteerata testamentin uudempaa painosta, kas näin:

        "Autuaita ovat hengessään köyhät orangit, sillä heidän on Korkeasaaren apinatalo.”

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Taisitpa ottaa pattiin." Niinpä niin:)

        Nyt pitää kyllä siteerata testamentin uudempaa painosta, kas näin:

        "Autuaita ovat hengessään köyhät orangit, sillä heidän on Korkeasaaren apinatalo.”

        Minä mieluummin siteeraan sitä sinun "Vahaa" Testamenttia.

        Sieltäpä sitä löytyikin näinkin viisas lause, kas näin:
        "Ollan sitä nyt niin mummonsa helmoissa lestana."

        Nauretaan yhdessä, eiks jeh?;)

    • Anonyymi

      Rajat kiinni itänaapurille hyvä niin, suuremmat poraajat ja valittajat on Suomalaiset polttoaineen hakjat kun naapurin polttoaine halpaa ja haku tyssää. voi poloisia köyhiä itäsuomalaisia kun eivät pärjää kuten me muut normo polttoainehinnoilla

      • Anonyymi

        Itäsuomalaiset haluavat tukea diktaattori putinin sotaa, ostamalla halpaa pensaa venäjältä!
        Mahorkkaa ja votkaa salakuljetetaan siinnä sivussa…

    • https://www.verkkouutiset.fi/a/keskustaedustaja-valtiovarainministerin-hyokkayksilta-ei-jaa-kukaan-paitsi/#8c2259cc
      Hermo kiristyy ja Riikka parka hyökkää joka suuntaan yhtä aikaa. Se on tätä, kun mikään persujen vaalilupaus ei pidä ja kohta Riikka joutuu korottamaan jo ruuan arvonlisäveroakin. Puheet persujen tarkasta taloudenpidosta olivat vain puhetta.

      Oppositiossa voi hyökkäillä, kaivella muiden puolueiden vanhoja syntejä ja selittää loputtomiin, että olisi pitänyt tehdä niin tai näin. Riikkaparka ja persut yleensä eivät ymmärrä, että se mikä sopii oppositiolle, ei sovi hallitukselle.

      Valtiovaraministerin pitää selittää se, mitä seuraavaksi tehdään. On hedelmätöntä vain selitellä, mitä muiden olisi pitänyt tehdä. Toivotaan nyt, että Riikka pian oppii.

      Terveisin, Moktar. ;)

    • Anonyymi

      Luokatonta, Moktar-parka, kovin luokatonta tuherrusta sinulta.

      • Äläpä nyt sotkeudu lillukan varsiin.

        Riikka pitää pikaisesti saada ymmärtämään, että hän on nyt ministeri. Ministerin pitää kertoa virkamiehille, että mitä seuraavaksi tehdään. On kovin hedelmätön se, että Riikkaparka keskittyy vain syyttelemään muita.

        Jos olen oikein havainnut, tämä on nyt surkein hallitus miesmuistiin. Budjetit paukkuu ja velkaa otetaan enemmän kuin koskaan.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Äläpä nyt sotkeudu lillukan varsiin.

        Vihervasemmisto koettaa hyökätä Riikan kimppuun moktarin kautta oikein urakalla.
        TSEMPPIÄ RIIKKA !!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasemmisto koettaa hyökätä Riikan kimppuun moktarin kautta oikein urakalla.
        TSEMPPIÄ RIIKKA !!!!!

        Ihan turhaa…
        Ne huutaa jotka pelkää…

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Äläpä nyt sotkeudu lillukan varsiin.

        Riikka pitää pikaisesti saada ymmärtämään, että hän on nyt ministeri. Ministerin pitää kertoa virkamiehille, että mitä seuraavaksi tehdään. On kovin hedelmätön se, että Riikkaparka keskittyy vain syyttelemään muita.

        Jos olen oikein havainnut, tämä on nyt surkein hallitus miesmuistiin. Budjetit paukkuu ja velkaa otetaan enemmän kuin koskaan.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        Riikka paikkaa, Super Sannan intersektionaalisen viherkommunisti feministisuvakkien hallituksen holtitonta rahanjakoa….
        Ja siinnä on tekemistä kerrakseen….
        Mutta kuten SomaLi Andersson sanoi että SUOMI on rikas maa ja Super Sanna lisäsi, että kyllä velkarahaa riittää…

        Kunhan ketään ei vaan patisteta töihin…

      • Anonyymi kirjoitti:

        Riikka paikkaa, Super Sannan intersektionaalisen viherkommunisti feministisuvakkien hallituksen holtitonta rahanjakoa….
        Ja siinnä on tekemistä kerrakseen….
        Mutta kuten SomaLi Andersson sanoi että SUOMI on rikas maa ja Super Sanna lisäsi, että kyllä velkarahaa riittää…

        "Riikka paikkaa"
        Vai että ihan paikkaa? No koska se Riikka sitten oikeasti aloittaa paikkaamisen?

        Kun bensan hinta vaan nousee, työttömiä ja pienituloisia lyödään säästöillä päähän, kansalaisia uhkaillaan jo ruuan arvolisäveron korotuksella, niin ei tämä nyt ihan paikkaamiselta vaikuta.

        Ja rusinana pullassa: tämä hallitus ottaa lainaa kuin Super Sanna konsanaan.
        https://yle.fi/a/74-20051122

        Numerot kyllä osoittavat totuuden. Kansalaisella itsellään pitää olla vain hieman tolkkua ja viitseliäisyyttä tutkia numeroita. Silloin persujen puheita putoaa pohja kuin Huttusen kaljasaavista.

        Silloin persujen puheita putoaa pohja.

        Ne lääkkeet, ne lääkkeet:)

    • Anonyymi

      Ja 27…

    • Anonyymi

      Joko vihervasemmiston asianajaja armeija on puolustamassa venäjältä tulleita huvipaikanhakioita?
      Toivottavasti saadaan kaikki palautettua islampaskan lähtömaihinsa takaisin…

      • "Joko vihervasemmiston asianajaja armeija on puolustamassa venäjältä tulleita huvipaikanhakioita?"

        Voi meidän persukoulua. Pisa-tulokset ne vaan laskee.

        Nauretaan yhdessä. ;)

        PS. Opettele nyt edes nämä sanat:
        asianajaja armeija -> asianajaja-armeija
        venäjältä -> Venäjältä
        huvipaikanhakioita -> huvipaikanhakijoita

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Joko vihervasemmiston asianajaja armeija on puolustamassa venäjältä tulleita huvipaikanhakioita?"

        Voi meidän persukoulua. Pisa-tulokset ne vaan laskee.

        Nauretaan yhdessä. ;)

        PS. Opettele nyt edes nämä sanat:
        asianajaja armeija -> asianajaja-armeija
        venäjältä -> Venäjältä
        huvipaikanhakioita -> huvipaikanhakijoita

        Niin oikeinkirjoituksellahan näitä asioita hoidetaan…
        Tämä todisti sen TAAS, ettei sinulla ole mitään järkevää sanottavaa kehitysmaamuslimi islampaskan haittamaahanmuuttoon!
        Yliedustukset tulonsiirroilla elämisessä ja raiskauksissa, islampaskan mukainen radikalisoituminen ja rinnakkaisyhteiskunnissa eläminen, holtiton lisääntyminen..jne,jne ovat toisarvoisia asioita…

        "Niin oikeinkirjoituksellahan näitä asioita hoidetaan…"
        Pitemmän päälle kyllä.

        Jos lapsia ei osaa kirjoittaa, hän ei yleensä osaa lukeakaan kovin sujuvasti. Tämän taas johtaa siihen, että matematiikan oppiminenkin voi olla huonoa, koska matematiikan tehtävien lukeminen takkuaa.

        Tällä huono-oppisuus ja samalla myös huono-osaisuus periytyy vanhemmilta lapsille ja niin seuraavakin sukupolvi on yhtä huono-oppinen kuin sinäkin.

        Kyllä luku- ja kirjoitustaito ovat tärkeitä. Ne ovat keskeisiä välineitä yhteiskunnan asioita hoidettaessa.

        Älä ole huolissasi on näiden lukihäiriöiden kanssa pärjätty hyvin, varsinkin taloudellisesti…

        Mutta kehitysmaamuslimi islampaskan ja sen käytänteiden ja edesottamusten leviämisestä olen todella huolissani!
        Varsinkin tulevien kantasuomalaisten sukupolviemme tulevaisuus ei näytä pääkaupunkiseudun lähiöissä todellakaan hyvältä, kiitos monikulttuurisen, monimuotoisen, kulttuuririkkaan kehitysmaamuslimi islampaska holtittoman lisääntymisen takia!
        Mutta hienoa että edes oikeinkirjoitus edes huolettaa sinua….

        Pimpelipom, tämä muuten liittyy maahanmuuttoon….

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä ole huolissasi on näiden lukihäiriöiden kanssa pärjätty hyvin, varsinkin taloudellisesti…

        Joulun satu on niin kaunis. Niin sinunkin. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Niin oikeinkirjoituksellahan näitä asioita hoidetaan…"
        Pitemmän päälle kyllä.

        Jos lapsia ei osaa kirjoittaa, hän ei yleensä osaa lukeakaan kovin sujuvasti. Tämän taas johtaa siihen, että matematiikan oppiminenkin voi olla huonoa, koska matematiikan tehtävien lukeminen takkuaa.

        Tällä huono-oppisuus ja samalla myös huono-osaisuus periytyy vanhemmilta lapsille ja niin seuraavakin sukupolvi on yhtä huono-oppinen kuin sinäkin.

        Kyllä luku- ja kirjoitustaito ovat tärkeitä. Ne ovat keskeisiä välineitä yhteiskunnan asioita hoidettaessa.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        "Jos lapsia ei osaa kirjoittaa, hän ei yleensä osaa lukeakaan kovin sujuvasti."

        Eipä tuota voi sen tönkömmin yrittää ilmaista:)

        Buahhahhahhaaa!!

      • Anonyymi

        Jep. Sönkötetään yhteen ääneen: Taisitpa ottaa pattiin. Taisitpa ottaa pattiin.
        Byt olemme jännän äärellä, eikös vaan;)

        Buahhahhahhaaa!!

    • Anonyymi

      Ja pimpelipom, persujen kannatus on nousussa ja rajatkin on kiinni….
      Ja pimpelipom, demareiden kannatus on laskussa…
      Pimpelipom….

    • Anonyymi

      Ja 28…

    • Anonyymi

      Ja 37…

      • Anonyymi

        Ja 38…

    • Anonyymi

      Ja 39…

    • Anonyymi

      Nyt vain kaikki eduskunnan hölmöläiset ostamaan Suomen Hölmöläisten -satuja ja tarinoita hölmölästä.
      Toveri Moktar on lukenut kaikki Hölmöläissadut ja siellä eduskuntaamme sopiva Peitteen jatkaminen ja Orpon paita.

    • "Eipä tuota voi sen tönkömmin yrittää ilmaista"

      Tämä taitaa olla ihan samaa sarjaa?
      "jos oikeen saa tupiinsa poistaa koko ketjun."

      Hyvää ja rauhallista joulua sinulle. ;)

      • Vaan eipä ole vielä saanut myöskään "tupiinsa".

        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Oletkos sinä nyt saanut jotenkin "tupaasi", kun noin vaihdoit aihetta?

        Ihmettelee, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Oletkos sinä nyt saanut jotenkin "tupaasi", kun noin vaihdoit aihetta?

        Ihmettelee, Moktar. ;)

        Olen ihan eri kirjoittaja kuin mitä luulet, Jussuf.

        Muistat minut kyllä.

        Mitä muuten amerikkalainen vaimosi ajattelee siitä että vihaat omaa kansaasi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen ihan eri kirjoittaja kuin mitä luulet, Jussuf.

        Muistat minut kyllä.

        Mitä muuten amerikkalainen vaimosi ajattelee siitä että vihaat omaa kansaasi?

        "Olen ihan eri kirjoittaja kuin mitä luulet, Jussuf."
        Tämä sinun tekstisi on kyllä niin sekava, että se täytyy luokitella apokryfikirjoitukseksi. Siten se jää myös virallisen kaanonin ulkopuolelle ja siten vaille tarkempaa tulkintaa.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

    • Anonyymi

      Ja 40…

    • Anonyymi

      Ja 41…

    • Anonyymi

      Ja 42…

    • Anonyymi

      HAH HAHHHAAAH EI RIITÄ KOKOOMUKSEN RAJA HÖLMÖILYT PITÄÄ HÖLMÖILLÄ JO NATOSSAKIN ( lehtikuva häkkänen ) JA MÄNTYHARJUN LIIMALETTI NAURAA. EI MITÄÄN TAPOJA EI OSAAMISTA MISTÄÄN MITÄÄN EI KOKOOMUS OPI MUTTA MAILMALLA NAURAVAT.

      • Anonyymi

        Ainakin hallitsija Putin nauraa näille hölmöille päättäjillemme.

      • Anonyymi

        Totta, rajat olisivat kaikille auki jos vihervasemmisto saisi päättää, ikä Natoonkaan oli välttämättä menty, koska ihmiskäsitys ja arvopohja….

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin hallitsija Putin nauraa näille hölmöille päättäjillemme.

        No eipä tuo diktaattori Putin ole kovin iloinen ollut, NATOON liittymisestä ja rajojen sulkemisesta…

    • Anonyymi

      Ja 43…

    • Anonyymi

      KOKOOMUS KANNATTAS VARMAAN OPISKELLE KULLOISENKIN MAAN KÄYTÖSTAPOJA, HISTORIAA, MENETTELY TAPOJA MINNE MEETTE EIKÄ HÖRHÖTTÄÄ KUN ORIT JA TAMMAT LAITUMELLA, OLETTE TEHNYT ITSENNE NAURETTAVAKSI JO NATOSSAKIN. HANKKIKAA KOK PELLET SIVISTYSTÄ.

    • Anonyymi

      Jos sinulla on noin paha olla Suomessa, mikset muuta pois täältä?

    • Anonyymi

      Mä koen vahvasti , että tää rajapolitiikka on ihan kamalaa!!

      Mun frendit myös kokee tän ihan epäreiluna! Se ei voi olla niin , että ihqut tummat nuoret hyvännäköiset miehet joutuu oleen tuolla rajan toisella puoella , kun samaan aikaan me täällä riudutaan ilman seuraa.

      Mä koen vahvasti myös , että me voisimme muodostaa kynttiläketjun Vaasasta Itärajalla halki Suomen! Tällä me osoitamme joukkovoimaa hallituksen suuntaan , että kansa ei hyväksy tällaista rasistista politiikkaa.1.1 ja sitäpaitsi Suomi on sitoutunut ottamaan vastaan kaikki hyvännäköiset nuoret pakolaismiehet jos ne on tummia!

      Welkom tregufees!

      • Anonyymi

        Sanonko missä voisitte pitää kynttilöitänne ketjun aikana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanonko missä voisitte pitää kynttilöitänne ketjun aikana?

        Mä koen vahvasti että sää rasismi!

    • Anonyymi

      Rajat on kiinni ja persujen kannatus on kääntynyt nousuun…
      Näillä mennään…

      • Toki rajat ovat nyt kiinni. Ei niinkään persujen ansiosta vaan persuita huolimatta.

        Sisäministerimme Mari Rantanen (PS) töpeksi asiassa kuin vanha tekijä.
        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Moktar.Gubta kirjoitti:

        Toki rajat ovat nyt kiinni. Ei niinkään persujen ansiosta vaan persuita huolimatta.

        Sisäministerimme Mari Rantanen (PS) töpeksi asiassa kuin vanha tekijä.
        Nauretaan yhdessä. ;)

        persuita -> persuista
        Hauska sana. Voisimme vaikka porukalla laulaa:

        Ei huolta, murhetta kenkään muista,
        ei tunnu pakkaset tuikeat,
        vain laulu kaikuvi persuista,
        ja silmät riemusta hehkuvat....

        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        persuita -> persuista
        Hauska sana. Voisimme vaikka porukalla laulaa:

        Ei huolta, murhetta kenkään muista,
        ei tunnu pakkaset tuikeat,
        vain laulu kaikuvi persuista,
        ja silmät riemusta hehkuvat....

        Nauretaan yhdessä. ;)

        "murhetta kenkään muista, "

        Toveri Moktar ainakin muistaa kenkään laittaa jalkarätit niin ei tule huolta eikä murhetta vaikka tuntuis pakkaset tuikeat.
        Toverilla laulu kaikuvi kellarissaan ja silmät kiljusta jo hehkuvat.

        No joo nauretaan. ;)

    • ”Otan osaa;) ”
      Olen suuresti yllättänyt tästä joululaulunillityksestä.

      Onko tosiaan niin, että aitokantasuomalaiset eivät osaa perinteisiä joululauluja? Eivätkä ymmärrä edes omaa äidinkieltään?

      Laitetaan tähän nyt muistin virkistykseksi sekä sanat että myös laulu:
      https://www.streetdirectory.com/lyricadvisor/song/ucfuoo/kun_joulu_on/
      " Ei huolta murhetta kenkään muista,
      ei tunnu pakkaset tuikeat,
      vain laulu kaikuvi lasten suista,
      ja silmät riemusta hehkuvat,
      ja liekit loistavat joulupuista,
      kun joulu on, kun joulu on"

      Kas näin kielitoimisto opastaa meitä sanasta ”kenkään”:
      https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/kenkään
      ”kukaan; vrt. kukaan ja sen yhteydessä esitetyt taivutustiedot.
      Ei kenkään voi palvella kahta herraa VT33.”

      Ei se Pisa-tutkimus vallan väärässä ollut. Myös syntyperäisten suomalaisten äidinkielen osaaminen on suuresti heikentynyt. Tämä pätee sekä puheen että kirjoituksen ymmärtämistä.

      Voi meidän peruskoulua!
      Nauretaan yhdessä. ;)

    • Anonyymi

      Ja 51…

    • Anonyymi

      Hienoa persut!
      Rajat on kiinni ja kannatuskin hienoisessa nousussa…
      Hyvä että edes joku puolue yrittää estää, suomen oman koti ja synnyinmaamme muuttumisen kehitysmaamuslimi islampaskan kalifaatiksi!

      • Anonyymi

        Eipä kannata iloita keväällä alkaa tulla miehiä rajoilta, että metsät vain ryskää eikä kukaan sitä pysty estämään, kun olemme oikeusvaltio.
        EU on täysin paska ei mitää kunnollista sieltä saada aikaan on vain herroja koko sakki ja tietysti idiootti naisia.

        Näinkin saattaa käydä, koska meillä on ne kuuluisat kansaenväliset sopimukset ja suomen perustuslaki, joihin ei voi tehdä muutoksia!
        Eli ruotsin tie jatkuu kehitysmaamuslimi islampaskan kalifaattiin asti!

    • Anonyymi

      Ja 52…

      • Anonyymi

        Ja 53…

    • Anonyymi

      Ja edelleen kehitysmaamuslimi islampaskan suomeen tulo on haittamaahanmuuttoa!

    • Anonyymi

      Ja 56…

    Ketjusta on poistettu 59 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4463
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3065
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      46
      2958
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2763
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      341
      2685
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2665
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2339
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2085
    9. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      5
      1981
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1703
    Aihe