Joko Koistinen kritisoi median kristillisyyden häivyttämistä Joulusta

Anonyymi-ap

Olen jo useamman vuoden ajan kiinnittänyt huomiota, kuinka nykyajan valtamedia haluaisi jättää kristillisen joulunsanoman esillä pitämisen mahdollisimman vähiin. Pakkohan niiden on vielä jollakin tavalla, vaikka pitkin hampain, noteerata jopa perinteinen kristillinen joulunvietto. Mutta mieluummin julkaistaan vaikkapa artikkeli, jossa tavalla tai toisella yritetään kyseenalaistaa ja mitätöidä raamatullisen joulunsanoman totuus. Joulun lapsi Jeesus Kristus tulee kuitenkin kerran Kunnian kuninkaana, jolloin kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.



Kävinpä pari päivää sitten tapani mukaan kirjastossa. Viimeisintä Tieteen Kuvalehteä selaillessa silmiini pisti pieni kuvallinen artikkeli, jonka otsake oli: Onko ollut vuotta 0?

Tuossa jutussa yksinkertaisesti kerrottiin, kuinka suurimmassa osassa maailmaa käytetään gregoriaanista kalenteria, joka perustuu Jeesuksen syntymään. Siksi voisi kuvitella, että kalenterin ensimmäinen vuosi on nolla. Kalenteri alkaa kuitenkin vuodesta yksi.

Artikkelissa todettiin, että maailmalla on ollut ja on muitakin kalentereita, joista osa alkaa vuodesta nolla ja toiset vuodesta yksi. Itseäni ei kuitenkaan kiinnostanut niinkään nuo eri kalenterit, eikä se, alkavatko ne vuodesta nolla vai yksi. Sitä vastoin silmiini pisti tuon artikkelin kuvitus. Sen alalaidassa oli pieni kuva, joka esitti lähinnä pellemäistä vappujuhlijaa, jonka suussa oli paperinen rullanmuotoinen pilli, joka puhallettaessa antaa kimeän äänen ja oikenee suoraksi. Jokainenhan meistä lienee puhallellut tuollaista pilliä vaikkapa vappujuhlinnassa. Päässä tuolla hahmolla oli kullanvärinen, kartionmuotoinen pieni päähine, joka on tarkoitettu lähinnä pelleilyyn ja hupailukäyttöön. Kuvan hahmoa ei välttämättä yhdistäisi Jeesukseen, ellei sen alla olisi ollut teksti, jossa lukee: ”Vaikka Jeesus aloitti elämänsä 0-vuotiaana, maailman yleisin kalenteri alkaa vuodesta 1.”

Jäin miettimään, miksi tuollainen kuva sinänsä ihan muuten asialliseen artikkeliin? Vanha sananlaskuhan sanoo: Yksi kuvaa puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Ainakin itselleni tuo kuva puhuu siitä, kuinka tässä ajassa kaikki kristilliseen uskoon ja Jeesukseen liittyvät asiat halutaan monella taholla asettaa hieman naurunalaisiksi taruiksi. Tuntuu kuin meidän valtamedia vuosi vuodelta yhä haluttomammin kertoisi mitään asiallista kristilliseen uskoon liittyvää. Jos kristillisestä uskosta ja perinteestä on pakko jotakin kertoa, tehdään se monella taholla ikään kuin pitkin hampain ja epäasiallisesti ja mieluummin Raamatun kertomukset kyseenalaistaen.
Tyyli on muuttunut aivan viime vuosien ja vuosikymmenien aikana. Joskus viisi- kuusikymmentä vuotta sitten ei edes Tieteen Kuvalehden kaltaisissa julkaisuissa olisi tuollainen kuva ollut mahdollinen. Kristillisten asioiden kunnioittaminen oli sen verran vielä vallalla. Tänä päivänä pilkallinen ja mitätöivä tyyli saa yhä enemmän valtaa.

No, eihän tämä kehitys ole sinänsä mikään ihme. Sanoohan Ilmestyskirja, kuinka lopunajalla valtaan nousevalla pedolla on pää, jossa on pilkkaavia nimiä, ja se avaa suunsa pilkatakseen Jumalaa ja niitä, jotka taivaassa asuvat, Ilm. 13:1-6. Raamatun profetiat myös sanovat selvästi, että kun Antikristus aikanaan nousee, se tulee muuttamaan mm. ajat ja lain, Dan. 7: 25. Ymmärrän tuon aikojen muuttamisen tarkoittavan sitä, että eihän Antikristus voi esim. sietää sellaista ajanlaskusysteemiä, joka alkaisi Kristuksen syntymästä. Onhan lyhenne jKr. jo meidän päivinämme muutettu ”jälkeen ajanlaskun alun” sanonnaksi. Jokainen kuitenkin tietää, että tämä vuosi 2023 tarkoittaa aikaa, joka on kulunut Kristuksen syntymästä.

On siis helppo huomata, että jo tänä päivänä monella taholla ajassamme on vaikeaa myöntää, että ajanlaskumme alkaa todellakin henkilöstä, joka eli pari tuhatta vuotta sitten, joka on Jumalan Poika ja joka on jopa tuleva Kunnian kuningas.

Olen varma, että jos Tieteen Kuvalehti olisi halunnut, sen arkistoista olisi löytynyt asiallisempi kuva, joka esittää Jeesusta. Mutta tämän ajan ihmisen ylpeys estää monia nöyrtymästä tunnustamaan Jeesuksen Kristuksen todellisuus. Jokainen joutuu kuitenkin joka päivä allakkaan katsomalla toteamaan, että tuo historian vaikutusvaltaisin henkilö todellakin eli ja vaikutti täällä maan päällä pari tuhatta vuotta sitten. Miksi siis yrittää kieltää Kristuksen jumaluutta, kun eräänä päivänä sen joutuu kuitenkin tunnustamaan, vaikka tänään kerskuisi olevansa ateisti. Raamattuhan ennustaa selvästi, että kerran kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra, Fil. 2: 10,11.

44

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkuu
      Varmaankin myös tänä jouluna valtamedioissa tavalla tai toisella uutisoidaan jotakin jopa kristillisen joulun viettoon liittyvää. En ole mikään profeetta, mutta on oikeastaan helppo ennustaa, että monille tahoille on kuitenkin ylivoimaisen vaikeaa tehdä se asiallisesti. Se on vaikeaa tehdä asiallisesti, koska antikristillinen henki ja laittomuuden salaisuus on päivä päivältä yhä väkevämmin vaikuttamassa, 2. Tess. 2:7.

      • Anonyymi

        Antikristus onkin Jeesuksen uusi tuleminen, joka vie teiltä itsenne puolesta teurastetun uhrilampaan tosi Jumalana, että pelastutte tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaatte (Room.7).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antikristus onkin Jeesuksen uusi tuleminen, joka vie teiltä itsenne puolesta teurastetun uhrilampaan tosi Jumalana, että pelastutte tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaatte (Room.7).

        Eihän Jeesus voi olla samaan aikaan teidän puolestanne kirottuna kiroukseksi (Gal.3:13) helvetissä, kun opastaa teitä takaisin paratiisin tielle, joka johtaa elämän puulle, josta voittaja perille päästyään saa syödä salattua mannaa (ilm.2:7 ja 2:17)?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Jeesus voi olla samaan aikaan teidän puolestanne kirottuna kiroukseksi (Gal.3:13) helvetissä, kun opastaa teitä takaisin paratiisin tielle, joka johtaa elämän puulle, josta voittaja perille päästyään saa syödä salattua mannaa (ilm.2:7 ja 2:17)?

        Olet ihan sekaisin.


      • Anonyymi

        Hesari lyö taas pohjat tänä vuonna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antikristus onkin Jeesuksen uusi tuleminen, joka vie teiltä itsenne puolesta teurastetun uhrilampaan tosi Jumalana, että pelastutte tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaatte (Room.7).

        Vältin taas, jahvekultti.


    • Anonyymi

      Ennen jokaista kristityjen juhlaa media kyseenalaistaa kristinuskon ja vääristelee sitä,
      Mutta miksei koskaan tee niin kun on kysymys muslimien juhlista?

      • Kristinuskonharhaiset varastivat vanhan pekanallisennjuhla, julen.

        Muhammadanisminharhaiset eivät täällä pohjolassa kilju minareeteistaan rukouskutsuja, sensijaan kristinuskonharhaiset kalkattavat pahasti epäjumalanpalvontapaikkojensa kelloja lupaa kysymättä.


      • Anonyymi
        he-ma kirjoitti:

        Kristinuskonharhaiset varastivat vanhan pekanallisennjuhla, julen.

        Muhammadanisminharhaiset eivät täällä pohjolassa kilju minareeteistaan rukouskutsuja, sensijaan kristinuskonharhaiset kalkattavat pahasti epäjumalanpalvontapaikkojensa kelloja lupaa kysymättä.

        Eivät hekään puutu sinun juhliisi. Mitä siinä aina räyskytät?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivät hekään puutu sinun juhliisi. Mitä siinä aina räyskytät?

        En saa ostaa viinaa yöllä ja hampunkukan polttelu on kokonaan kielletty, jotain tarttis tehdä.

        Ehkä pitäisi ryhtyä vainoamaan uskonharhaisia, jotka joka tapauksessa harhoissaan tuntevat itsensä vainotuiksi.


      • Anonyymi
        he-ma kirjoitti:

        En saa ostaa viinaa yöllä ja hampunkukan polttelu on kokonaan kielletty, jotain tarttis tehdä.

        Ehkä pitäisi ryhtyä vainoamaan uskonharhaisia, jotka joka tapauksessa harhoissaan tuntevat itsensä vainotuiksi.

        Ihan turhaan noita samoja typeryyksiäsi täällä toistelet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan turhaan noita samoja typeryyksiäsi täällä toistelet.

        Aamenta!


    • Anonyymi

      Joulun perusta on pakanallisuudessa, sen tietää kaikki, mutta en näe mitään syytä siihen, etteikö vanhoja traditioita voitaisi pitää - vai uskooko kaikki aikuiset vielä Joulupukkiin?

      • Anonyymi

        Ei ole. Kyllä se meille kristityille on Jeesuksen syntymän juhla.
        Mikä se sinulle on?


      • Anonyymi

        Onko Vappu työläisten vai ylioppilaiden juhla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Kyllä se meille kristityille on Jeesuksen syntymän juhla.
        Mikä se sinulle on?

        Oikeasti se on pakanallisten juhla ja jokainen viettää sitä tavallaan tai on viettämättä. Yksi on kotona ,toinen kirkossa kolmas kapakassa ja yön putkassa. Mitäpä tuo muille kuuluu jos ei tee kellekään pahaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Vappu työläisten vai ylioppilaiden juhla?

        Juoppojen tekosyyjuhla se on, kuten joulukin on monessa perheessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Vappu työläisten vai ylioppilaiden juhla?

        Hyvä kysymys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti se on pakanallisten juhla ja jokainen viettää sitä tavallaan tai on viettämättä. Yksi on kotona ,toinen kirkossa kolmas kapakassa ja yön putkassa. Mitäpä tuo muille kuuluu jos ei tee kellekään pahaa.

        Kristityille se on aina ollut Jeesuksen syntymän juhla.
        Kukin juhlii miten juhlii.


    • Anonyymi

      Jouko Koistinen kirjoitti: – Raamatun profetiat myös sanovat selvästi, että kun Antikristus aikanaan nousee, se tulee muuttamaan mm. ajat ja lain, Dan. 7: 25.

      Senhän teki jo roomalaiskatolinen kirkko, kun se 300-luvulla muutti roomalaisten pakanalliset talven juhlan jouluksi. Raamatussa ei ole mitään käskyä viettää joulua eikä Jeesus edes syntynyt jouluna vaan syksyllä. Todellisuudessa joulu ei ole kristillinen juhla, mutta joulupukin juhlaksi sitä voi sanoa.

      • Anonyymi

        Antikristus tukee nykyisestä Syyriasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antikristus tukee nykyisestä Syyriasta.

        Kyllä, ja on henkilö.


      • Anonyymi

        Oikeassa olet. Jos Jeesuksen aikana joku olisi puhunut joulusta, olisivat olleet haavi auki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antikristus tukee nykyisestä Syyriasta.

        Ja Antti Tuisku juoksi maratonin.


    • Hänen kirjoituksensa lähtee vain siitä lähtökohdasta kuinka kaikkien tulisi viettää joulua samoin eli siten kun hän viettää. No sitähän ei se uskonnonvapauskaan tarkoita mikä takaa hänelle viettää haluamallaan tavalla.

      Onko melko ymmärrettävää kun vain 65% kuuluu enää kirkkoonkaan niin silloin se näkyy tällaisissa asioissa. Vaikka toisaalta joulu on varmasti parhainten säilyttänyt asemansa juhlapyhänä.

      • Anonyymi

        Ihan omaa negatiivistä kitinääsi taas.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan omaa negatiivistä kitinääsi taas.

        Kunhan kuvittelet. Kyllä se on tuolla Koistisella aina naama norsunv*tulla tai näre nenässä jostakin. Ikinä ei tunnu olevan mitään hyvää sanottavaa eikä hyvää päivää.


      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Kunhan kuvittelet. Kyllä se on tuolla Koistisella aina naama norsunv*tulla tai näre nenässä jostakin. Ikinä ei tunnu olevan mitään hyvää sanottavaa eikä hyvää päivää.

        Onko persu ? Kuulostaa siltä


      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Kunhan kuvittelet. Kyllä se on tuolla Koistisella aina naama norsunv*tulla tai näre nenässä jostakin. Ikinä ei tunnu olevan mitään hyvää sanottavaa eikä hyvää päivää.

        Siinä kirkkouskovainen taas esittelee lähimmäisen rakkauttaan.


    • Anonyymi

      Kristillinen joulun sanoma:
      Esiaviollinen seksi on ihan ok, mutta huolehdi ehkäisystä.

      • Anonyymi

        Tottakai.


    • Sellainen media, joka ei tuota rahaa verrattuna sellaiseen, joka tuottaa, kuihtuu pois. Siksi media pyrkii haistelemaan, mikä kansaa eniten miellyttää. Haistelusta osa onnistuu, osa ei. Kysymys ei ole ideologinen, eikä uskonnollinen.

      • Anonyymi

        Tai sitten ei. Markkinatalous on sellainen värkki, että juuri nyt vähemmän rahaa tuottava media jyrää entisen rahassa rypeneen median. Koska kuluttajat valitsevat halvemman, ja nykyisellään myös jo lähes tulkoon paremman.

        Sitä kutsutaan kilpailuksi ja se ajaa kehitystä eteenpäin.


    • Anonyymi

      Koistinen on kristitty teologi.

    • Anonyymi

      Katso, siinä on oikea teologi.

    • Anonyymi

      Hyvää joulua sullekin. Muista käydä viinakaupassa.

      • Anonyymi

        Etkö itse saa sieltä mitään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö itse saa sieltä mitään?

        Päihtyneille ei myydä.


    • Anonyymi

      Koistinen on oikea luterilainen. Häntä on myös miellyttävä kuunnella,

    • Anonyymi

      tldr;

      Mutta mitä on olevinaan tuo median kristillisyys?

    • Ettei ole vuotta nolla, johtuu siitä, että käytössä olevan kalenterin vuodet olivat alkujaan järjestyslukuja, joita myöhemmin alettiin lukea peruslukuina. Ei ole kauaakaan, kun viron kielessä vielä luettiin järjestyslukuina. Niin myös monessa muussakin kielessä.

      Taas iät ovat jo alkujaan peruslukuja, uusi ikää kuvaava luku tulee vasta sitten, kun edellinen vuosi on täynnä.

    • Ehkä pienenä avuttomana lapsena seimessä makaava Jumala ei sovi nykyiseen biletyskulttuuriin.

      • Anonyymi

        Ihminen on ylpeä.


    • Anonyymi

      Hyvää tekstiä taas joukolta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1648
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      11
      1366
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1366
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      76
      1284
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      292
      1257
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      17
      1170
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      938
    8. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      935
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      913
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      825
    Aihe