Israelin on epäilty käyttäneen köyhdytettyä Uraania ammuksissaan tehdessään verilöylyä Gazan kaistaleella.
USA on käyttänyt köyhdytettyä Uraania sisältäviä ammuksia ainakin Irakissa. Myös Englanti on avustanut Ukrainaa ammuksilla jotka sisältävät köyhdytettyä Uraania. Köyhdytettyä Uraania sisältänyt pöly on The Royal Societyn mukaan aiheuttanut pahimmillaan vakavia terveysongelmia paikalliselle siviiliväestölle, erityisesti lapsille sekä pysyviä ympäristön saastumisongelmia.
Ympäristöön levinnyt Uraanipöly voi pitkän vaikutusajan myötä aiheuttaa vakavia terveysriskejä kuten syöpää ja DNA:n vaurioitumista. DNA:n vaurioituminen sukusoluissa johtaa mm. kasvaneeseen keskenmenon riskiin sekä kehittyvän alkion mutaation, epämuodostumisen tai epäkehittymisen riskiin. Piilevä DNA-vaurio voi periytyä monessa sukupolvessa. Tästä on näyttöä mm. Irakissa ja Kosovossa, mutta USA ei ole myöntänyt, että mutaatioilla ja köyhdytetyn uraanin käytöllä olisi yhteyttä.
Israelin epäiltiin ensin käyttäneen köyhdytettyä Uraania ammuksissaan Gazassa mutta koska Israelin ilmeinen tarkoitus on liittää Gazan alue lopulta Israeliin, on luultavaa että Israel olisi pidättäytynyt ammusten käytöstä jotka sisältävät köyhdytettyä Uraania.
Israel ei sittenkään käyttänyt köyhdytettyä uraania ammuksissaan Gazassa?
10
189
Vastaukset
- Anonyymi
Palestiinalaiset lapset näyttävät kuolevan ihan tavallisillakin Israelin luodeilla ja liekinheittimillä yms. Sitä paitsi ydinkatastrofin tekeminen pyhälle maalle olisi epäpyhää. Viattomien palestiinalaislasten veri vain ravitsee tulevaa Israelin maata.
- Anonyymi
Israel on tappanut pelkästään tähän mennessä jo n. 20 000 palestiinalaista Gazan alueella. Osaako kukaan sanoa onko kuolleiden joukossa ensimäistäkään nk. Hamasin terroristia, ja jos on, kuinka monta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel on tappanut pelkästään tähän mennessä jo n. 20 000 palestiinalaista Gazan alueella. Osaako kukaan sanoa onko kuolleiden joukossa ensimäistäkään nk. Hamasin terroristia, ja jos on, kuinka monta?
Israelin miehittämät alueet on kasteltu Aabrahamin jälkeläisten verellä, eli juuri niiden verellä keille Jumala on tuon maan Raamatun mukaan luvannut.
Tiesitkö että juuri nuo israelilaisten murhaamat palestiinalaiset ovat geeniperimältään niitä Aabrahamin jälkeläisiä ja venäjältä ja muualta muuttaneet israelilaiset ovat jotakin aivan muuta..? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelin miehittämät alueet on kasteltu Aabrahamin jälkeläisten verellä, eli juuri niiden verellä keille Jumala on tuon maan Raamatun mukaan luvannut.
Tiesitkö että juuri nuo israelilaisten murhaamat palestiinalaiset ovat geeniperimältään niitä Aabrahamin jälkeläisiä ja venäjältä ja muualta muuttaneet israelilaiset ovat jotakin aivan muuta..?Ainoa syy miksi Israel ei myrkyttänyt Gazan aluetta köyhdytetyllä Uraanilla on siinä että Israelin lopullinen tarkoitus on miehittää myös Gazan alueet itselleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelin miehittämät alueet on kasteltu Aabrahamin jälkeläisten verellä, eli juuri niiden verellä keille Jumala on tuon maan Raamatun mukaan luvannut.
Tiesitkö että juuri nuo israelilaisten murhaamat palestiinalaiset ovat geeniperimältään niitä Aabrahamin jälkeläisiä ja venäjältä ja muualta muuttaneet israelilaiset ovat jotakin aivan muuta..?Tietää ne jos ne on aivopesty teidän kristillisillä horinoilla.
- Anonyymi
Miksi ihmeessä IDF käyttäisi DU-ammuksia Gazassa, jossa vastassa ei ole vihollisen panssarivaunuja?
Kyseessähän on ns. nuoliammukset (APFSDU), joissa ei ole sisällä räjähdysainetta ja joiden läpäisykykyä on vahvistettu tiheällä uraanikuorella. Ne on tehty nimenomaan puhkomaan tst-panssareita, eikä niistä ole mitään hyötyä suojattomia joukkoja tai rakennuksia vastaan. Rakennukseen tekevät pienen reiän ja siinäpä se.- Anonyymi
Israel haluaa palestiinalaisille pelkkää pahaa ja olisi loogista jos Israel myrkkyttäisi Gazan samalla tavalla kuin USA myrkytti Irakin laittomassa hyökäyksessään. Mutta koska Israel suunittelee myös Gazan alueen miehittämistä itselleen, ei Israel halua aiheuttaa miehitetyille alueille samankaltaista ympäristökatastrofia Gazaan kuin USA Irakiin.
- Anonyymi
Palsta on täynnä hihhulien ym. marginaaliryhmien provoja. Asiallista keskustelua käydään vaikkapa mp.netissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palsta on täynnä hihhulien ym. marginaaliryhmien provoja. Asiallista keskustelua käydään vaikkapa mp.netissä.
" Asiallista keskustelua käydään vaikkapa mp.netissä."
No ei todellakaan käydä :D Sieltä on Ukrainan sodan alkamisen jälkeen hävinneet kaikki asialliset kirjoittajat ja jäljelle on jääneet vain öyhöttävät uhoajat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palsta on täynnä hihhulien ym. marginaaliryhmien provoja. Asiallista keskustelua käydään vaikkapa mp.netissä.
Israel voisi käyttää Yhdysvalloilta jäänyttä ja Vietnamin sodassa käytettyä Agent Orangea Gazan asukkaisiin. Tuo myrkky tappaa ja aiheuttaa syöpää, ja muita sairauksia vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Lisäksi se ei ole aivan yhtä haitallinen ympäristömyrkky kuin köyhdytetty Uraani. Puoliintumisaika on joka tapauksessa lyhyempi kun köyhdytetyssä Uraanissa joka jää luontoon vuosisadoiksi aiheuttamaan kaikkia mahdollisia tauteja joita ihmismieli kykenee keksimään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072107Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1181630- 1241510
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061347Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751246Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4891157- 681155
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88963Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9932Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138886